Sivu 1/2

Ajantaso tietoa Israelista kesäkuu

ViestiLähetetty: 03.06.2019 09:48
Kirjoittaja Irene
    Kuva

Sunday, June 02, 2019
SUNNUNTAI 02.06.2019
SUNNUNTAI 02.06.2019
01. Tänään on Jerusalem päivä, jota vietetään sen kunniaksi, että pääkaupungin itäiset osat yhdistettiin sen länsiosiin kuuden päivän sodassa 1967.

Jerusalemin poliisi kielsi ensin juutalaisten nousun Temppelivuorelle tänä päivänä, mutta peruutti päätöksensä ja antoi heille luvan nousta Vuorelle.

Temppelivuoren aktivistit kiittivät poliisia kieltonsa peruuttamisesta, ja kehottivat juutalaisia käyttämään tilaisuutta hyväkseen ja nousemaan Vuorelle kunnioittaakseen Jerusalemin vapauttamisen 52. vuosipäivää Jordanian miehityksestä.

Israel teki yhden suurista virheistään luovuttamalla Temppelivuoren päivärutiinin hoidon islamin wagfille voittoisten juutalaisten sotilaitten karkotettua Jordanian arabilegioonan sotilaat Temppelivuorelta ja Jerusalemista. ”Temppelivuori on meidän käsissämme”, huusivat haltioituneet IDF:n upseerit noustuaan ensimmäistä kertaa Temppelivuorelle ja sotilaitten pyrkiessä asettamaan Israelin lipun Kalliomoskeijan tornin huippuun, minkä upseerit poistivat välittömästi. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/264017,

02. Israelin poliisi valmistautuu turvaamaan Jerusalem-päivää viettävien turvallisuuden sijoittamalla tuhansia poliiseja pääkaupunkiin ja sen lähiympäristöön.

Juhlan vietto ei alkanut hyvien merkkien alla, sillä aikaisin perjantaiaamuna 19-vuotias PA:n arabi länsirannalta puukotti 47-vuotiasta miestä ja 16-vuotiasta poikaa Jerusalemin vanhassa kaupungissa.

Tri Alon Schwartz, traumalääkäri Shaare Zedek lääkintäkeskuksesta, kertoi journalisteille, että 47-vuotias on kriittisessä kunnossa sairaalassa saatuaan useita puukoniskuja rintaan, niskaan, päähän ja yläruumiiseen. Miehen tila on vakiintunut mutta edelleen kriittinen. Poliisi ampui arabiterroristin kuoliaaksi.

1967 sodassa Israelin 55. laskuvarjo-jääkäriprikaati tunkeutui ensimmäisenä Jerusalemin vanhaanosaan ja Temppelivuorelle, jossa heidän komentajansa eversti Motta Gur huuri kuuluisiksi tulleet sanansa: ”Temppelivuori on käsissämme”, mikä on kuitenkin luisunut israelilaisten käsistä vuosien kuluessa.

03. Temppelivuorella PA:n arabit iskivät sunnuntaiaamuna yhteen Vuorta suojaavien poliisien kanssa heitellen heitä kivillä, tuoleilla ramadanin viimeisenä päivänä. Heidän kiihtymyksensä syynä lienee ollut poliisin päätös päästää juutalaiset ja turistit Vuorelle.

Poliisin suojeluksessa satoja juutalaisia päästettiin nousemaan Temppelivuorelle Jerusalemin vapauttamisen kunniaksi Jordanian miehityksestä 52 vuotta sitten.

Ensimmäistä kertaa kolmeen vuosikymmeneen ei-muslimeille annettiin lupa nousta Vuorelle muslimien paastokuukauden viimeisenä päivänä, joka sattui yhteen Jerusalem-päivän kanssa.

Poliisin Jerusalemin alueen komentaja kenraalimajuri Doron Yadid komensi poliisit ottamaan Vuoren ylätasanteen valvontaansa ”hoitaakseen rettelöijät”. Arabilähteen mukaan yksi arabi pidätettiin ja poistettiin Vuorelta. Arabit käyttävät siitä nimitystä Haram Al-Sharif, Ylevä pyhättö.

Koska ei-muslimeilla ei ole lupaa rukoilla Temppelivuorella, he kokoontuivat Länsimuurin eteen rukoilemaan kukin rituaaliensa mukaisesti.

04. Tänään sunnuntaina järjestetään Vuotuinen ”lippumarssi”, joka kulkee myös vanhan kaupungin katujen kautta. Monet pääkaupungin keskeisistä kaduista pidetään suljettuina 15.00 -19.00 välisenä aikana.

Marssiin osallistujat ovat pääosin uskonnollisia nuoria. Marssiessaan lippuineen, lauluineen ja tansseineen Jerusalemin vanhan kaupungin katujen kautta sinivalkoisia lippujaan heilutellen, nuoret ovat herättänet arabiasukkaitten vastustusta - etenkin marssiessaan muslimikorttelin alueilla.

Vasemmistolaiset yrittivät saada Korkeimman Oikeuden kieltämään marssijoita kulkemaan muslimialueitten kautta, mutta esitys hylättiin. Marssin aikana kulkureitin varrella sijaitsevat kauppakojut ja myymälät joutuvat sulkemaan liikkeensä, ja muslimikorttelin asukkaita kehotetaan pysyttelemään sisällä.

Jerusalem-päivän virallinen tilaisuus pidetään Ammunition kukkulalla, johon osallistuu myös pääministeri Benyamin Netanyahu.
Monet tilaisuudet ja juhlinnat pidetään illalla jatkuen myöhään yöhön, joihin kuuluu konsertti Sacher-puistossa, johon odotetaan tuhansia opiskelijanuoria. https://www.timesofisrael.com/palestini ... salem-day/,

05. Terrorijärjestö Hamasin militaristinen johtaja Yahya Sinwar uhkasi torstaina hajottaa Israelin keskeiset osat tomuksi seuraavien rajakahakoitten yhteydessä minisodaksi kehittyneen tilanteen aikana.

Sinwar puhui konferenssissa, jossa vaadittiin uutta intifadaa Al-Quds päivän kunniaksi, jolloin muslimit menettivät otteensa Jerusalemista, mutta jota Israel kutsuu Jerusalemin yhdistämisen päiväksi.

”Seuraavan yhteenoton aikana Israelin kanssa, me tulemme hajottamaan tomuksi Tel Avivin kaksinkertaisella voimalla verrattuna operaatio Protective Edge voimaan” Sinwar uhoaa.

Muslimit viettävät Al-Quds (Jerusalem) päivää useissa maissa, myös Euroopassa, jonka yhteydessä he vannovat kuolemaa Israelille polttaen sen lippuja.

”Me tulemme kehittämään aseitamme ja hyökkäyskapasiteettiamme, kunnes tavoitteemme on saavutettu. Viimeisessä ohjusten ja rakettien vaihdossa Israelin kanssa käytimme Iranin toimittamia ohjuksia, toiset olivat kotitekoisia” Sinwar totesi viitaten aiemmin viime kuussa kehittyneisiin yhteenottoihin, joissa 4 israelilaista sai surmansa.

”Beer Shevaan hyökättiin Grad-ohjuksella, joka painaa 40 kg. Tel Aviviin iskettiin Iranin toimittamalla Fajr-raketilla, kuten myös sen kotitekoisella versiolla. Ilman Iranin tukea emme olisi saavuttaneet sitä, kansamme on hylännyt meidät mitä vaikeimpien aikojen aikana, mutta Iran antaa tukea ja tieto-taitoa aseista.”

Hamas-johtaja kääntyi puheessaan myös USA:n rauhantiimin laatimaa ”vuosisadan sopimusta” vastaan, jolla pyritään rohkaisemaan investointeja arabialueilla, todeten näin: ”Pyydän Gazan kaistan asukkaitten ja ryhmien ja koko palestiinalaisen kansan nimissä, missä olettekin, julistamaan yleislakko Bahrainissa järjestetyn konferenssin aikana”.

”Pysytelkää sisätiloissa ja nostakaa mustia lippuja (sodan merkiksi). Osoittakaa jokaiselle, että olette Jerusalemin rinnalla – että tuette Palestiinan kansaa. Älkää kääntäkö selkäänne niille, jotka suojelevat Al-Aksaa ja Jerusalemia”.

Hamas pitää Israelin olemassaoloa laittomana ja vaatii sen tuhoamista täydellisesti, jonka raunioille voidaan rakentaa islamin sharia lakiin perustuva kalifaatti, joka Persian lahdelta alkaen jatkaa Iranin, Irakin, Syyria, Jordanian, Libanonin ja tuhotun Israelin kautta Egyptin rajoille ja edelleen Afrikan pohjois-osiin Libyaan, Algeriaan, Marokkoon ja Sudaniin, Afrikan sarveen ja Jemeniin.

”Vastustamme sopimuksia, joilla pyritään lopettamaan alueen konfliktit ja liittämään ns. Israel siihen. Gazan kansa vakuuttaa, ettei tämä konflikti lopu, ennen kuin miehitys poistuu, ja voimme esteettä palata Jerusalemiin ja Al-Aksa moskeijaan. Tämä ajatuskuvio ennettiin meille äidinmaidossa”.
https://www.ynetnews.com/articles/0,734 ... 96,00.html,

Islamic Jihad julkaisi ottamansa videon, jossa se väittää tuhonneensa IDF:n tankin Gazan rajan tuntumassa. Jihadin mukaan pommi toimitettiin paikalle UAV-koneessa, josta se ammuttiin tankin katolle, jossa panssarisuoja on heikoin.
Tankki oli silloin miehittämätön.
https://www.ynetnews.com/articles/0,734 ... l#autoplay,

06. Syyriasta ammuttiin 2 rakettia Israelin Golanille, toisen iskiessä lähelle Hermonin vuorta, aiheuttamatta vahinkoa tai ihmisuhreja.

IAF vastasi siihen välittömästi iskien ohjuksilla ja tykistöllä Syyrian armeijan kohteisiin surmaten 10 syyrialaista sotilasta ja haavoittaen seitsemää muuta.
IDF vahvistaa iskut puolustusyksiköihin, tykistöpatteristoihin sekä havainto- ja tiedustelukohteisiin Syyriassa lauantai-iltana.

Syyrian uutistoimisto SANA vahvisti armeijan tiedot, että sotilaskohteisiin oli isketty Quneitran alueella lähellä Golanin kukkuloita, ja että ne aiheuttivat vahinkoa yksilöimättä tarkemmin tai kertomatta ihmisuhreista.
https://www.ynetnews.com/articles/0,734 ... l#autoplay,

07. Berliinissä järjestettiin Al-Quds-päivä, jossa ensimmäisessä vastustettiin Israelia, ja toisessa puolustettiin Israelia, johon osallistuivat myös Saksan antisemitismin komissaari ja Berliinin johtaja turvallisuusvirkailija. Poliisi piti osanottajat tarkoin erillään toisistaan kaiken varalta. Niihin osallistui tuhatkunta ihmistä. https://www.ynetnews.com/articles/0,734 ... 13,00.html,

08. Israelin Knessetin päätettyä hajottaa itsensä torstai-iltana, Bibin johtama lame duck (halvaantunut ankka) hallitus jatkaa kuitenkin toimitusministeritönä, kunnes uudet vaalit on pidetty ja uusi hallitus muodostettu syyskuun lopulla.

Bibillä olisi ollut mahdollisuus palauttaa hallituksen muodostamistehtävän presidentille, joka olisi voinut kutsua esim. Gantzin uudeksi yrittäjäksi, joka odotti sitä viimeiseen saakka. ”Bibi piti parempana 3 kuukauden hullua uutta vaalikampanjaa ja miljoonien USD tuhlaamista uusien vaalien muodossa, koska hän on laillisesti kyvytön uhkaavien syytösten vuoksi” Gantz valitti.
https://www.ynetnews.com/articles/0,734 ... 85,00.html,
09. Israel Beitenun johtaja Avigdor Liberman (Libi) ei pidä mahdottomana pyrkiä pääministeriksi, mutta kiistää kostonhalunsa Bibiä vastaan.

Libi tukee oikeistohallitusta, mutta ”ei haredim-hallitusta, eikä pääministerillä ole väliä, kunhan ei vain haredi. Kannatamme juutalaista hallitusta, mutta emme juutalaisen halachan valvomaa, jossa ultraortodoksit ovat vahvoilla”.
https://www.timesofisrael.com/liberman- ... netanyahu/.

Erään gallupin mukaan Likudin kannatus on vain vahvistunut viime päivien sekasorrosta huolimatta, Likud saisi nyt 37 edustajaa, ja jos Shaked on mukana, 41 edustajapaikkaa Knessetissä. Israel Beitenun kannatus olisi 8 (nyt 4) ja Uusi Oikeiston kannatus viisi. Bibi kuitenkin ei halua Shakedia Likudiin.

Zehut-puolueen johtaja Moshe Feiglin vahvistaa keskustelleensa Naftali Bennettin (Uusi Oikeisto) kanssa mahdollisesta pienten oikeistopuolueitten vaaliliitosta.
https://www.timesofisrael.com/feiglin-c ... elections/,

10. ”Uutinen on se, jonka joku pyrkii estämään, kaikki muu on vain mainostusta”, sanoi Lord Northcliffe. Tämä johdantona uutiseen Bildenbergistä.
Bildengerg 2019 aloitti virallisesti julkistaa toimintaansa, sen, mitä tiedämme.

Bildenberg 2019 konferenssiin osallistuu kutsujen mukaan 120 -150 Euroopan ja PohjoisAmerikan poliittinen eliitti, edustaen teollisuutta, taloutta, akatemiaa ja mediaa. Sen perusti alankomaiden prinssi Bernhard 1954.
Niiden tarkoituksena on keskustella Euroopan ja PohjoisAmerikan välisistä suhteista.
https://www.bilderbergmeetings.org/,

Bildenbergin konferenssit ovat hyvin salaisia, jopa niin, että journalisteja, jotka ovat matkustaneet raportoimaan niistä, on uhkailtu ja heidän huoneitaan tutkittu poliisien toimesta. Hämmästystä herättää tieto, että Jared Kushner on mukana, Henry Kissinger ja ehkä Mike Pompeo myös, mutta tiedot ovat alustavia.
Bildenberg 2019 oli tarkoitus alkaa 30.05. Sveitsissä, loistohotellissa, joka on täyteen varattu.
https://beforeitsnews.com/v3/prophecy/2019/2506081.html, https://www.infowars.com/is-jared-kushn ... g-traitor/,

Nasrallah sanoo, että Trumpin rauhansopimus ei ole oikeudenmukainen, ja siksi Hizbullahin velvollisuus on vastustaa sitä.
https://www.jpost.com/Arab-Israeli-Conf ... -it-591263,

PA:n johto ylistää arabi- ja muslimijohtajia, että he Mekkan konferenssissa antoivat tukensa PA:n näkemykselle suhteessa Trumpin rauhanesitykseen.
https://www.jpost.com/Arab-Israeli-Conf ... off-591307,

EU julkisti 01.06. lausunnon, jossa se vastustaa Israelin suunnitelmia asuntojen rakentamiseksi pääkaupunkiinsa. Kuten arvata saattaa, tiedonantajana tässä on Peace Now, jonka ainoana päämääränä on Israelin tuhoaminen.

Yli 800 asuntoyksikköä rakennetaan Ramotiin ja Pisgat Zeeviin. EU on myynyt sielunsa islamille, ja käyttää verovarojaan laittomien arabisiirtokuntien rakentamiseksi Israelin täyden valvonnan alaisille C-alueille Juudeassa ja Samariassa. https://www.jpost.com/Israel-News/EU-de ... ans-591332,

USA:n USS Abraham Lincolnin lentotukialuksen höyrytessä Persianlahdelle Hormuzan salmen kautta USA:n scuba sukeltajat joutuivat taistelemaan Iranin sukeltajien kanssa, jotka pyrkivät kiinnittämään miinoja USA:n aluksiin. Useita Iranin sukeltajia eliminoitiin yhteenotossa.
https://www.rt.com/news/460038-iran-com ... ontrol-us/,

SÄÄTILAT TÄNÄÄN

Jerusalem 16 -32; Tiberias 22 -38; Suolameri 24 -40; Eilat 25 -41 +C-astetta, osittain puolipilvistä vähän lämpenevää,



Lähettänyt Gavriel Eskel

Re: Ajantaso tietoa Israelista kesäkuu

ViestiLähetetty: 05.06.2019 08:35
Kirjoittaja Irene
Tuesday, June 04, 2019
TIISTAI 04.06.019
TIISTAI 04.06.2019
01. Pääministeri Benyamin Netanyahu (Bibi) ärsyyntyi siinä määrin suunnitelmiensa romuttuessa ja jouduttuaan alistumaan uusien vaalien pitämiseen syyskuussa, että hän etsi kohdetta tunnepatoutumansa purkamiseksi.

Hän ei voinut ärsyttää haredim-kansaa eikä Israel Beitenun johtajaa Libiä (Avigdor Libermania), koska ne ovat tärkeitä hallituskumppaneita uutta hallitusta muodostettaessa syyskuun vaalien jälkeen.

Bibi löysi sopivan kohteen purkautumiselleen Uusi Oikeisto puolueesta, joka ei selviytynyt Knessetiin viime vaaleissa, eikä siten voi millään puolustautua.
Hän erotti ilman seremonioita molemmat Uusi Oikeisto-puolueen edustajat hallituksessa, oikeusministeri Ayelet Shakedin ja opetusministeri Naftali Bennettin.

Erottaminen tuli Bibin mukaan voimaan välittömästi, ja sen mukaan hän esti heitä osallistumasta turvallisuuskaninetin kokoukseen.

Bibi myös tyrmäsi tiedot, että Shaked ja Bennett olisivat ehdolla Likudin jäseniksi. Pahat kielet kuiskivat, että Bibin päätöksen takana oli hänen Sara-vaimonsa, joka ei ilmeisesti voi sietää kumpaakaan.

Bibin päätöstä pidetään harkitsemattomana. Hänen poliittisen uransa alkamista tukenut timanttikaivoksen omistaja pitää päätöstä tyhmänä ja sopimattomana, joka tulee lopulta iskemään omaan nilkkaan.

02. Netanyahu halusi nimittää oikeusministerin ja opetusministerin uudet haltijat tänään, mutta siirsi nimityksen ensi viikkoon. Tämä asettaa Bibin automaattisesti tilapäiseksi oikeusministeriksi, mutta se aiheuttaa esteettömyyskriisin, koska hänen epäillään syyllistyneen useisiin rikoksiin, jonka kuulemisen oikeuskansleri Avivhai Mandelblit siirsi vaalien jälkeen lokakuuhun.

Oikeistopuolueitten Unionin (URP) jäsen ke. Bezalel Smotrich piti itseään itseoikeutettuna ehdokkaana oikeusministeriksi, mutta innossaan tuli sanoneeksi, että ”oikeusministerinä hän tulee johtamaan Israelin Toran Halachan mukaiseen järjestelmään”, kuten hän sanoi Reshet Bet radion haastattelussa maanantaina.

Netanyahua lähellä olevat tahot sanovat, ettei Netanyahu tule koskaan suostumaan siihen, joten Smotrich voi unohtaa haaveensa oikeusministeriöstä.

Puhuessaan Jerusalem päivän tilaisuudessa Mercaz HaRav Yeshivassa Smotrich selvitti kantaansa todeten: ”Pitkän tähtäyksen haluni on Israelin valtion toimivan Toran vaatimusten mukaan, kuten sen tulee tehdäkin juutalaisena valtiona. Juutalaisen kansan valtio tulee palautumaan kuningas Davidin ja Salomon päiviin – Toran ilmoittamien lakien mukaan, mutta aikaamme sovitettuna.”

Smotrichin lausunto herätti välitöntä vastustusta etenkin vasemmiston keskuudessa, mutta ei yksin siellä. Libi (Israel Beitenu) riimitti sanottavansa näin: ”Se on halachan valtion ruumiillistuma. Me estämme sen, emmekä tue sitä. Juutalainen Laki on tärkeä ja kriittinen osa Israelin lakia, mutta Israelin laki ei ole Tora-Laki.”

Shelly Yechimovich (Labour, joka ennusteen mukaan ei ylitä vaalikynnystä) pitää Smotrichin lausuntoa ”varoitusmerkkinä konservatismin aallosta, joka velloo osassa oikeistoa, jossa mies voi karkottaa vaimonsa sopimattoman pukeutu-
misen vuoksi, orjuus ja kivitykset palaavat, ja vain mies voi omistaa omaisuutta”.

Smotrich pyrki sovittelemaan lausuntoaan sanoen: ”Se tulee viemään aikaa, on mahdollista antaa aikaa ja kunnioitusta rabbiinioikeuksille sopimuksen kautta. Juutalainen Laki ansaitseen kunnioitusta, ja sillä tulisi olla arvostetumpi asema oikeusjärjestelmässä”.

”Ihmiset, jotka ovat vuosien ajan työskennelleet islamin valtion muodostamiseksi, joka toimii sharialain mukaan 10 minuutin päässä Tel Avivista, ovat hätääntyneitä juutalaisen Lain toteuttamiseksi juutalaisessa valtiossa. Käy järkeen!”. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/264136,

03. Seitsemän Globaania lakia – koskevatko ne vain Noan lakia noudattavia, kysytään INN:n Ira Michaelsonin ja Rod Bryantin laatimassa artikkelissa.
”Rabbi Rambamin 13 periaatetta, ja mitä ne merkitsevät kansoille”.

Artikkelissa käsitellään rabbi Zalman Weissin kirjoittamaa kirjaa ”Adon Olam: Merkityksen etsiminen?”, jonka periaatteita hän esittelee tulevalla matkallaan Yhdysvaltoihin, aiheenaan ”Kansojen Uskon Periaatteet”.

Rabbi Weiss sanoo, ”etteivät Rambamin Uskon Periaatteet koske vain juutalaisia, vaan myös niitä, jotka ovat jättäneet edellisen uskonjärjestelmänsä ja haluavat yhdistyä Juutalaiseen kansaan ja juutalaisten Jumalaan oikealla tavalla”. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/264126,

04. Ovatko ”Yhdistynyt Oikeisto”-puolue (tunnetaan nimellä Oikeistopuolueitten Unioni), jota johtaa rabbi Rafi Peretz, ja Naftali Bennettin ja Ayelet Shakedin johtama ”Uusi Oikeisto”-puolue valmistelemassa yhteistä liittoa?

Bennett ja Shaked erosivat joulukuussa ennen viime vaaleja ”Juutalainen Koti” puolueesta perustaen puolueen ”Uusi Oikeisto”, joka ei ylittänyt vaalikynnystä. Rabbi Rafi Peretz johtaa nyt ”Juutalainen Koti” puoluetta, joka ylitti kynnyksen, mutta muutti samalla sen nimeä.

Peretz selvitteli tilannetta tiistaiaamun ohjelmassa ”HaOlam HaBoker” näin:

”Kannatan poliittisia liittoja, ja tunnustelemme Bennettin ja Shakedin tapausta nähdäksemme, onko heidän tarjouksensa liitosta ajankohtainen. En kanna kaunaa ketään kohtaan, ja uskon, että Juutalaisessa Kodissa on tilaa jokaiselle koko Uskonnollisen Sionismin kirjossa” rabbi Pertz selitti.

Peretz sanoi, etteivät osapuolet ole vielä tavanneet, mutta että se voisi tapahtua lähipäivien aikana.
Hän lisäsi todeten, että he ovat tutkineet muitakin tarjouksia, mukaan lukien Moshe Feiglinin ja hänen Zehut-puolueensa kanssa.

Rabbi Rafi Peretz painottaa, että ”mitä järjestelyjä ”Yhdistynyt Oikeisto” tekeekin, hän tulee pitämään ohjakset omissa käsissään”.
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/264126,

05. Vähän ennen erottuaan opetusministerin tehtävistään ministeri Naftali Bennett allekirjoitti lain henkilökohtaisesta vakuutuksesta naimisissa oleville Yeshiva opiskelijoille.

Lakia, jonka pani alulle Shas ke. Yitzhak Cohen, vastusti viimeiseen asti UTJ:n ke. Moshe Gafni, joka myös johtaa Knessetin talouskomiteaa.

Uuden aloitteen perusteella kokonaissumma 500 000 NIS tullaan maksamaan naimisissa olevien yeshiva-opiskelijoitten leskelle ja orvoille 15 vuoden aikana.

”Jokainen naimisissa oleva opiskelija maksaa 20 -30 NIS kuukaudessa – ja jos on tarpeen – hänen leskensä ja lapsensa – tulevat saamaan 5 000 NIS stipendin kuukaudessa 15 vuoden ajan” Cohen selitti ohjelmaa.
Hän vakuutti saaneensa haredi-rabbien tuen esitykselleen. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/264143,

06. UUTISIA LYHYESTI

Presidentti Reuven Rivlinin vaimo Nechama Rivlin ei kestänyt keuhkosiirron aiheuttamia traumoja, vaan menehtyi niihin.

Hän olisi täyttänyt 74 vuotta huomenna keskiviikkona 05.06.
Beilinson sairaalan lääkärit Petah Tikvassa joutuivat tunnustamaan voimattomuutensa: ”Valitettavasti kaikki lääkärien ponnistelut tasapainon saavuttamiseksi monimutkaisen sydämen siirron jälkeen epäonnistuivat”.

”Tämä on surullinen päivä lääkintäkeskuksen henkilökunnalle, koko henkilökunta osoittaa surun valittelunsa”. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/264148,

UNESCO:n, maattomien arabien ja muslimivaltioitten mukaan, Israelilla eikä juutalaisella kansalla ole mitään oikeuksia ja siteitä Jerusalemiin.

Tämä harhaluulo esti USA:n presidenttejä tunnustamaan Jerusalemia Israelin pääkaupungiksi – siihen saakka, kunnes presidentti Donald Trump rohkaisi mielensä ja tunnusti virallisesti tosiasian Jerusalemista Israelin jakamattomana pääkaupunkina, joka on ollut kaikkien nähtävissä tuhansien vuosien ajan.

Useimmat maailman kansoista USA:n ulkopuolella pitäytyvät edelleen myyttiin Jerusalemista vain muslimien pyhänä kaupunkina huomioimatta ollenkaan, että muinaiset kreikkalaiset, roomalaiset, kristityt ja jopa muinaiset muslimit – mukaan lukien islamin profeetta Muhammed - raportoivat, että Temppelivuori (ja Jerusalem kokonaisuudessaan) ovat juutalaisen kansan omaisuutta.

Jerusalem ei ole voinut olla itsenäisen Palestiinan pääkaupunki, koska Palestiinan valtiota ei ole koskaan ollut Jordanjoen ja Välimeren välillä. Moneen kertaan ja toistamiseen – juutalaiset on karkotettu Jerusalemista ja Temppelivuorelta, joka on hävitetty perustuksiaan myöten, mutta juutalaiset ovat aina palanneet sinne.

Karkotettuina ollessaan kansojen erämaassa juutalaisten tervehdyksenä oli haave: ”ensi vuonna Jerusalemissa”. Nyt siihen lisätään: ”Rakennettuun Jerusalemiin”.

Oheinen seuraamani artikkeli käsittelee yksityiskohtaisesti Jerusalemin kohtaloa historiallisten tosiasiain valossa. On omituista, ettei YK:n perustama instituutti UNESCO; jonka tulisi suojella muinaista historiaa ja kansojen perinteitä, ole perehtynyt Israelin maan historiaan, vaan ylläpitää valheellista, tosiasioiden vastaista myyttiä Israelista muhamettilaisena maana.
http://www.israelnationalnews.com/Artic ... aspx/23973.

TV-raportti paljastaa sopimusluonnoksen Likudin ja ortodoksipuolueitten välillä, joka vaatii muuttamaan lakia siten, että sukupuolten välinen erottelu tulee toteuttaa julkisilla paikoilla ja julkisissa tilaisuuksissa.

Ultraortodoksit ovat aina painostaneet miesten ja naisten välisen erottelun toteuttamista ehtona hyväksyä hallitussopimukset, ja niitä koskevia esityksiä on tehty Knessetissä, mutta ne on kaadettu oikeusistuimissa diskriminoivina.

TV-raportin mukaan pääministeri Netanyahu olisi hyväksynyt ortodoksien vaatimuksen epäonnistuneitten hallitusneuvottelujen aikana.

Ke. Yair Lapid (SiniValkoinen) tuomitsi Netanyahun antautumisen saatuaan tietää, että Bibi oli antautunut ultraortodoksien vaatimusten alla todeten, että ”Netanyahu on muuttamassa Israelia Iraniksi”. https://www.timesofisrael.com/lapid-say ... gregation/,

Turkki ilmoittaa julkisesti, ettei ole mahdollisuuksia peruuttaa Venäjän kanssa sopimaansa S-400 ohjusten torjuntajärjestelmää.

Turkin presidentti Recep Tayyip Erdogan totesi tiistaina, ettei Turkki tule vetäytymään sopimuksesta Venäjän kanssa USA:n kovasta painostuksesta huolimatta.

Erdoganin päätöksellä tulee olemaan välittömiä vaikutuksia USA:n ja Turkin kuten myös NATO:n ja Turkin välisiin suhteisiin.
USA uhkaa Turkkia uusilla sanktioilla. Toiseksi se tulee keskeyttämään Turkin osallistumisen F-35 häivehävittäjän yhteiseen ohjelmaan ja yhteistoimintaan NATO:n kanssa.

USA:n puolustusministeriön kansainvälisten turvallisuusasiain vt. apulais-puolustusministeri Kathryn Wheelbarger sanoi, että Turkin S-400 kauppa Venäjältä tuhoaa Turkin mahdollisuudet toimia lännen allianssin kanssa, ja pakottaa USA:n asettamaan sanktioita Turkkia vastaan.
https://www.timesofisrael.com/turkeys-e ... th-russia/,

USA:n federaation tuomari Trevor McFadden päätti maanantaina hylätä kongressin alahuoneen esityksen estää puolustusministeriön lupaaman rahoituksen presidentti Trumpin rakentamalle Meksikon rajamuurille.

McFadden katsoi, ettei kongressin alahuoneen edustajilla ole oikeutta vaatia rahoituksen keskeyttämistä, sillä kysymys on hallituksen kahden haaran välisestä kiistelystä.
https://halturnerradioshow.com/index.php/en/,

USA Today kertoo, että USA:n Keskilännen alueella paljastuu hitaasti toimiva tuho, FEMA valmistautuu järkyttävään raivoon ja 7.7 R-asteen maanjäristykseen, joka voi repiä Amerikan hajalle New Madrid murtumalinjaa pitkin.

Käytetäänkö USA:ta vastaan lopullista salaista massatuhoasetta?
31.05. julkaistun USA Today raportin mukaan USA:n Keskilännen ylle paikoilleen jumiutunut sääkaava on aiheuttanut yli kuukauden kestäneet myrskyiset säänvaihtelut koko maassa, sekä aiheuttanut satoja tornadoja ja valtavasti vettä ja tulvia sekä kaiken lisäksi kuukausien aikana ilmaston aiheuttamat tuhot.

Artikkeliin liittyy kaksi Forbesin laatima karttaa, joista ensimmäinen on nimeltään ”shokeeraava maailman tuomiopäivän kartta ja biljonäärien pakosuunnitelmat”, joka esittää Amerikkaa tulevien napasiirtymien jälkeen Gordon-Michale Scallion mukaan, sekä omituinen sääkuvio, joka tulee runtelemaan maailmaa, mukaan lukien vulkaaninen aktiiviteetti, jotka ovat em. pakosuunnitelmien aiheina.

FEMA pitää ”Shaken Fury” maanjäristysharjoituksia simuloiden 7.7 R-asteen maanjäristystä joka hajottaa Amerikkaa New Madrid murtumalinjaa pitkin, jonka kautta Mississipin joki virtaa, Harjoitus kestää 06.06.2019 saakka. http://allnewspipeline.com/US_Navy_Map_ ... g_2019.php,

Jacob Magic kysyy ToI:n artikkelissaan, eikä pääministeri voisi immuniteettilain asemesta käyttää hänelle kuuluvaa oikuttaan ja erottaa oikeuskanslerin? Se lopettaisi spekuloinnit ja antaisi työrauhan hallitukselle. https://www.timesofisrael.com/instead-o ... y-general/,

Presidentti Donald Trump jatkaa 3-päiväistä virallista vierailuaan Englannissa, mitä sävyttää ennen kokemattomat syytökset puolin ja toisin Trumpin ja Lontoon muslimipormestarin välillä, jota Trump pitää nollana. Trumpin mukaa Boris Johnson olisi hyvä pääministeri Englannille.
Trump antoi piiskaa Israelille kehottaen taistelevia ryhmiä lopettamaan keskinäiset kahinansa voidakseen alkaa seurata maailman tapahtumia. https://www.timesofisrael.com/trump-bab ... president/,

SÄÄTILAT TÄNÄÄN

Jerusalem 18 -33; Tiberias 23 -39; Suolameri 26 -41; Eilat 27 -42 +C-astetta. puolittain pilvistä lämpötila sama kuin tänään.


Lähettänyt Gavriel Eskel

Re: Ajantaso tietoa Israelista kesäkuu

ViestiLähetetty: 07.06.2019 09:46
Kirjoittaja Irene
Thursday, June 06, 2019
TORSTAI 06.06.2019
TORSTAI 06.06.2019
01. Israelin ensimmäinen Lady, presidentti Reuven Rivlinin vaimo Nechama Rivlin haudattiin eilen rukousten ja laulujen saattamana. Hän kuoli 73 vuoden ikäisenä.

Häneen perheensä, poliitikot, taiteilijat ja sivuliset osallistuivat hautaus-tilaisuuteen Hertzelvuorella presidentti Rivlinin lukiessa Kaddish-rukouksen ja jättäessä jäähyvästit rakkaalle vaimolleen.

Päivää ennen 74-vuotispäiväänsä Nechama Rivlin menehtyi hänelle tehdyn keuhkonsiirron jälkeisiin traumoihin lääkärien ponnisteluista huolimatta.
Hän arkkunsa asetettiin keskiviikkona iltapäivällä Jerusalemin teatteriin, jotta kansalaiset voisivat käydä jättämässä hänelle jäähyväisensä. https://www.ynetnews.com/articles/0,734 ... 27,00.html,

Suruajasta huolimatta elämä Israelissa kulkee omaa vääjäämätöntä latuaan, eikä se aina ole kovin miellyttävääkään.

02. Pääministeri Benyamin Netanyahu (Bibi) pyrkii selviytymään tynkähallituksensa kanssa Knessetin hajotettua itsensä ja määrätessä uusien vaalien päivämääräksi 17.09.2019. Bibi erotti hetken vihastuksessaan kaksi ministeriään, opetusministeri Naftali Bennettin ja oikeusministeri Ayelet Shakedin.

Oikeusministeri erottaminen asetti Bibin automaattisesti oikeusministeriksi, mutta koska korruptio- ja muiden syytösten alaisena oleva henkilö ei voi toimia oikeus-ministerinä, Bibi joutui nimittämään virkaan tilapäisen haltijan.

Pääministeri Netanyahu nimitti keskiviikkoiltana oikeusministeriksi tunnetusti homon ke. Amir Ohanan (Likud), Oikeistopuolueitten Unionin jäsenen ke. Bezalel Smotrichin äänekkäistä vastalauseista huolimatta, - ensimmäisen laatuaan.

Ohanalla on loppututkinto oikeustieteissä, palveli valtion syyttäjän virastossa ja toimi asianajajana vuosikymmenen ajan ennen siirtymistään politiikkaan.
https://www.ynetnews.com/articles/0,734 ... 91,00.html,

Oikeusministeriksi nimitetty Amir Ohana Tweettasi keskiviikkona kiitoksensa pääministerille nimityksestä, jota hän kutsuu suureksi etuoikeudeksi, ja luottamuksen osoitukseksi.
https://www.ynetnews.com/articles/0,734 ... 12,00.html

03. Israelin poliisi asettaa 2 500 poliisia valvomaan torstain Jerusalemin homo-paraatia tänään, johon otaksutaan osallistuvan 15 000 -30 000 marssijaa.
Israelin poliisin komentaja Micky Rosenfeld kertoi ulkomaisille median edustajille työskennelleensä muutaman viikon ajan turvallisuuden takaamiseksi 1.5 km:n marssin aikana. Marssi alkaa Liberty Bell puistosta ja päättyy Independence puistoon, jossa pidetään tilaisuuden pääseremoniat.

Poliisin upseereita, rajapoliiseja ja naamioituja erityispartioita asetetaan marssireitin varteen 10 -20 metrin välein. Poliisin helikopterit ja dronet valvovat marssia ilmasta käsin kaiken aikaa.

”Kokemustensa mukaisesti poliisi on kehottanut tunnettuja henkilöitä pysymään poissa marssijoiden läheisyydestä” sanoi Rosenfeltd todeten samalla, ettei mitään erityistä uhkaa ole esitetty, mutta poliisi haluaa kaiken sujuvan häiriöittä. Hän kuitenkin vihjaa, että potentiaalinen uhka tulee harediyhteisön taholta.

LGBT (lesbo,gay,bisex,trans) homo pride (häpeä) paraatia Israelin pyhässä kaupungissa vastustavat järjestävät oman vastaparaatinsa lähellä Yemin Moshe lähiötä vastapäätä Liberty Bell puistoa, ja Paris Square toria.
Siihen uskotaan osallistuvan 300 ihmistä, joiden liikkeitä poliisi seuraa kiinteästi.
https://www.jpost.com/Israel-News/Polic ... lem-591651,

04. Jerusalemin pormestari Moshe Lion lupasi keskiviikkona iltapäivällä, että LGBT liput poistetaan välittömästi homojen pride-marssin jälkeen torstaina.

Jerusalemin asukkaita hämmästyttää paraatia vastustavien mielipiteitten jättäminen huomiotta. Kaupunki vaati poistettaviksi kaikki pro-perhe-merkit, mutta antaa homolippujen olla paikoillaan.

”Missä ovat laki ja oikeus?” kysytään Moshe Lionille lähetetyssä WhatsApp viestissä. ”Ovatko perhettä kannattavat - kuten minä - toisen luokan kansalaisia tässä kaupungissa?” kysyy yksi tuohtunut kaupunkilainen.

Moshe Lion vastasi siihen: ”Hyvä ystäväni, olen pakotettu seuraamaan oikeus-neuvonantajieni ohjeita. Olen pahoillani, että olet haavoittunut. Torstai-iltana kaikki homoliput on poistettu.”

Aiemmin keskiviikkona satoja Jerusalemin asukkaita kirjoittivat Lionille kirjeen, jossa he vaativat LGBT-lippujen poistamista kaupungin kaduilta.

”Jerusalemin kaupungin asukkaina olemme pakotettuja protestoimaan kauhistus-lippuja ja isännöimään kauhistus-paraatia, kuten myös puolen miljoonan USD siirtoa LGBT-yhteisölle, mikä on vastoin juutalaisuuden perus-periaatteita osoittaen samalla ylpeilevänsä tehdessään muutamia suurimmista synneistä Torassa. Sanoudumme irti tästä kauhistuksesta”.

”Me tuemme ja seisomme Jerusalemin rabbin Aryeh Sternin tukena, ja vaadimme hänen tavallaan kauhistuslippujen poistamista Jerusalemin kaduilta”.

”Pyhän Jerusalem Forumin” jäsenet vaativat myös Lionia poistamaan homoliput kaupungista.
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/264218,

05. Voittoisat Israelin pikkuruisen armeijan sotilaat huusivat innossaan noustessaan Jerusalemin vanhan kaupungin merkittävimmälle kukkulalle Temppelivuorelle: ”Temppelivuori on meidän käsissämme” 1967 puolustussodan aikana.

Mutta tänä päivänä kysytään yhä huolestuneemmin: Onko Temppelivuori todellakin käsissämme?
Muslimeilla on vapaa pääsy Vuorelle, mutta juutalaiset ja kristityt joutuvat yhä useammin noudattamaan muslimien asettamia rajoituksia, joita Jerusalemin poliisi tarkasti noudattaa: Jopa huulten liikuttaminen epäilyttää poliisia.

Arutz Shevan artikkelin otsikossa todetaan: ”Onko Temppelivuori meidän? Ehkä niin on, mutta ei meidän valvonnassamme”.
”Mikä todella merkitsee Temppelivuoren kysymyksessä: Miksi muslimit eivät salli muiden rukoilevan siellä?”

Jay Shapiro väittää, että monoteistisen uskonnon tulisi rohkaista ihmisiä rukoilemaan yhteistä Luojaansa.
Mutta muslimit katsovat, että vain heillä on oikeus rukoilla Temppelivuorella. Kysymys kuuluukin: Ketä he sitten rukoilevat? Onko Allah Israelin Jumala?

Israelin hallitusten ja poliisin omaksuma kanta alistua kaikkiin muslimien vaatimuksiin oikeuttaa epäilemään, että lausunto Jerusalemista Israelin jakamattomana pääkaupunkina ja Temppelivuoresta juutalaisten syvimpien toiveitten täyttymyksenä, on vain paperinpalanen ilman syvempää merkitystä.
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/264254,

06. PA/PLO:n ilman mandaattia toimiva puheenjohtaja Mahmoud Abbas toisti keskiviikkona laskiessaan kukkaseppeleen Jasser Arafatin haudalle hänen kunniakseen pystytetyn hautakammion edessä Mukatanin hallintokeskuksessa Ramallahissa aiemminkin esittämänsä toiveen:

”Toivon, että seuraavan paastokuukauden Eid al-Fitr lopputilaisuudessa
juhlimme maamme vapauttamista Israelin miehityksestä, itsenäisen maan
perustamisesta pääkaupunkinaan Jerusalemin itäosa, ja selviytymisestä Palestiinaan kysymyksen salaliitosta – mukaan lukien ”vuosisadan sopimus”, joka tulee menemään kadotukseen” raportoi PA:n virallinen uutistoimisto Wafa.

Abbas toivoi samaa puheessaan viime viikolla: ”Vuosisadan sopimus - tai häpeällinen sopimus – voi mennä helvettiin, ja taloudellinen projekti, jota he käsittelevät ensi kuussa – saa myöskin mennä helvettiin. Olemme sanoneet, ettemme hyväksy tätä konferenssia (Bahrainissa), emmekä sen tekemiä päätöksiä, sillä he myyvät meille illuusioita, jotka eivät johda minnekään” Abbas painotti.

PA ilmoitti virallisesti, ettei se osallistu USA:n rauhantiimin järjestämään konferenssiin 25. -26.kesäkuuta Bahrainissa. PA:n informaatio ministeri Nabil Abu Rudeinah kutsui konferenssia merkityksettömäksi, kuten suunnitelmaakin. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/264252,

07. Trumpin nimittämä USA:n edustaja kansainvälisissä neuvotteluissa Jason Greenblatt reagoi PA:n pääministeri Mohammed Shtayyehin viimeiseen varoitukseen PA:n romahtamisesta todeten:

”Pääministeri Shtayyeh on väärässä, ei PA romahda, PA itse aiheutti tilanteen.
PA:n on aika nousta esiin ja ottaa vastuu kansastaan ja taloudestaan. PA ei voi jatkaa USA:n ja muiden syyttämistä itse aiheuttamastaan tilanteesta.”

Shtayyeh antoi kommenttinsa NEW YORK TIMES:n haastattelussa kuvaillen PA:n tilannetta tuhon partaalla seisomiseksi, syyttäen Israelin hallituksen päätöstä pidättää kokoamistaan arabityöntekijöitten veroista PA:n terroristien perheille maksaman summan verran.

PA ilmoitti silloin, ettei se halua maksuja osittain, vaan kokonaisina, ja kieltäytyi hyväksymästä Israelin päätöstä.
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/264242,

08. Kansallisen Unionin johtaja Bezalel Smotrich sanoo katkerana pääministerin päätöksestä nimittää Amir Ohanan tilapäiseksi oikeusministeriksi todeten, ”ettei Netanyahu kohtele toisia hallituskumppaneitaan samalla tavoin, kuin se kohtelee uskonnollisia sionisteja”.

”Meidän on aika tehdä siitä omat johtopäätöksemme” Smotrich sanoi. Likudin ministerit hylkäsivät Smotrichin reaktion Ohanan nimitykseen viitaten hänen aiempaan lausuntoonsa Israelin palauttamiseksi Toran lakien mukaisesti hallitsemaan valtioon. Homo oikeusministerinä sopii kyllä Likudille.

Smotrich itse haluaisi saada oikeusministeriön valvontaansa, mutta hänen lausuntonsa Mercaz HaRav Yeshivassa Jerusalem päivän kunniaksi ovat monien mielestä poistaneet hänen toiveensa saada nimitys oikeusministeriksi. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/264235,

09. UTJ:n (United Tora Judaism) ke. Moshe Gafni reagoi Smotrichin lausuntoon Israelista juutalaisen Lain mukaan hallitusta valtiosta, ettei hänen puolueensa UTJ ole kiinnostunut Smotrichin esittämästä ajatuksesta.

”En koskaan sanonut niin. Olen nähnyt useita hallitusyhteistyö-sopimuksia UTJ:lle, eikä niissä ole koskaan edes vihjattu Israelista juutalaisen Lain hallitsemana valtiona” Gafni selitti.

Hän selittää, että ”jotkut haluavat yhdistää uskonnon ja valtion millä hinnalla hyvänsä, mutta UTJ haluaa säilyttää nykyisen tilanteen”.
”Haluamme juutalaisen ja demokraattisen valtion. Emme jouduta Pyhän Temppelin tai Messiaan tuloa sanomalla niin, tai lakien kautta, joten arviot niistä ovat vääriä. Emme pyytäneet emmekä pyydä valtiota juutalaisella Lailla, emme halua muutosta, emmekä varsinkaan huonompaan suuntaan”.

Kysymyksestä sukupuolten erottamisesta Gafni sanoo: ”Nainen haluaa Simchat Tora Beit HaShoeva juhlan ystäviensä kanssa ilman miehiä. Sitten apulaisoikeus-kansleri Dina Zilber tulee ja sanoo. Ei hän niin voi tehdä”.

”Vastaan hänelle näin: Synnyin Tel Avivissa, asuin Ofakimissä, eikä kukaan voi kertoa minulle ja vaimolleni, miten asua. Miksi hän kuvittelee, mitä minä kertoisin hänelle? Koska olen haredi? Sellaista ei koskaan tapahdu.”

Libermanista (Libi) Gafni sanoo näin: Puhuessamme Libistä puhumme luottamuksesta, valheista ja teeskentelystä. Hän asuu keskellämme, kaikki oli lähes selvitetty, ja hän oli lähes osa UTJ:tä. Siiten hän muuttui ilman varoitusta. Hän vahingoittaa Tora-maailmaa, ja maata, hän teeskentelee ja valehtelee, eikä pysy totuudessa. Hän tekee Israelista kolmannen maailman valtion.”
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/264214,

10. Jewish Home, Juutalainen Koti, puolueen puheenjohtaja rabbi Rafi Peretz puoltaa pääministerin päätöstä nimittää tunnettu homoasianajaja oikeusministeriksi, joskin vain tilapäisesti, eli syyskuun vaaleihin ja uuden hallituksen muodostamiseen saakka.

Peretz toppuuttelee Smotrichia turhista hyökkäyksistä pääministeriä vastaan, sillä se voi iskeä omaan nilkkaan jossain vaiheessa.
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/264237,

11. Huolimatta kuhmuroisista suhteista EU:n kanssa, EU ilmoittaa antavansa 742 miljoonaa Euroa Israelin tieteellisiin projekteihin.

Erityspalkkio 423 miljoonaa Euroa annetaan israelilaiselle yhtiölle ja tutkijoille, jotka voittivat Horizon 2020 palkkion vuonna 2018.
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/264233,

12. Aktiivisuudestaan tunnettu ke. Smotrich saanee liikenneministeriön johtaakseen, mikä tuskin vastaa sitä, mitä hän toivoi ja odotti.
Ministeri Yariv Levin sanoi, ettei hän halua oikeusministeriötä ennen seuraavia vaaleja.
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/264230,

13. Vaarallinen auto-onnettomuus tapahtui tänään iltapäivällä Aravatiellä (90) lähellä Ein Yahavia.
Kaksi 4- ja 8- vuotiasta tyttöä saivat surmansa ja viisi muuta haavoittuivat, 3 heistä vaarallisesti. Liikennetutkijat kutsuttiin paikalle tutkimaan onnettomuuden syytä. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/264266,

14. Kanada kieltää kristittyjä pappeja saarnaamasta julkisesti kaduilla ja toreilla. Syyksi ilmoitetaan, että se häiritsee jonkun sielunrauhaa, mitä ei sallita.
Herätyssaarnat ovat kiellettyjä.
https://bigleaguepolitics.com/yes-canad ... in-public/,

SÄÄTILAT TÄNÄÄN
Jerusalem 16 –31; Tiberias 22 -37; Suolameri 25 -40; Eilat 24 -40 +C-astetta, puolipilvistä, huomenna selkenee ja lämpötila laskee hieman.

Venäjän hävittäjien vaaralliset lennot USA:n koneitten lähellä estääkseen niitä jatkamasta lentoaan osoittaa maitten välisten suhteitten kiristymisen. Viimeinen tapahtui kv. meren yläpuolella Välimerellä, jossa USA:n kone oli vaarassa. http://news.trust.org/item/20190605015337-myi5n,

Venäjä ilmoittaa uusista säännöistä pohjoisella merenkulkureitillä Vladivostokista Libanonin rannikolle Latakiaan pohjoisen Jäämeren kautta. Reitti on 40 % lyhyempi kuin Suezin kanavan kautta.

Normaalit kauppalaivat saavat jatkaa kuten ennenkin, mutta kaikki sotilaalliset alukset joutuvat antamaan perusteelliset selvitykset matkastaan ja hakemaan lupaa 40 päivää ennen matkaa.
Venäjällä on 10 valvonta-asemaa reitin varrella, osa niistä lentovalvojia.

https://halturnerradioshow.com/index.ph ... -s-or-nato,




Lähettänyt Gavriel Eskel

Re: Ajantaso tietoa Israelista kesäkuu

ViestiLähetetty: 11.06.2019 09:00
Kirjoittaja Irene
Monday, June 10, 2019
MAANANTAI 10.06.2019
MAANANTAI 10.06.2019
01. Eilen vietettiin Israelissa yhtä sen kolmesta tärkeimmistä juhlapäivistä, Shavuot, (Viikot) joiden aikana juutalaisten miesten velvollisuutena oli matkustaa Jerusalemiin, kolme kertaa vuodessa, uhraamaan Jumalalle.

Shavuot juhlaa vietetään sen muistoksi, että Jumala antoi Toran juutalaiselle kansalle Siionin vuorella. Se on myös sadonkorjuujuhla ensimmäisen vehnäsadon kunniaksi. Sitä vietetään 7 viikkoa pääsiäisen (pesah) jälkeen.
Sitä kutsutaan myös vaellusjuhlaksi, sillä muinaisina aikoina israelilaisilla oli tapana nousta ylös Jerusalemiin.

Koska katsoimme, ettei ole soveliasta laatia artikkelia sellaisena päivänä, siirsin sen tähän päivään, joskin lyhennetyssä muodossa. Huomisesta lähtien palataan normaalirytmiin seuraaviin pyhäpäiviin saakka.

02. USA:n Israelin lähettiläs David Friedman taisi sohaista herhiläisten pesää sanoessaan New York Timesille, että juutalaisvaltiolla on oikeus liittää valtioonsa osia kuuden päivän 1967 sodassa vapauttamiltaan alueilta, mutta ei kaikilta.

Friedmanin New York Timesin lausunto oli juuri sitä, mitä PA/HAMAS:n arabi-johtajat tarvitsivat tässä tilanteessa odottaessaan sydän sykkyrällä Trumpin nimittämän USA:n rauhantiimin laatiman ”vuosisadandiilin” taloudellisen osan julkistamista 25. -26. päivinä Bahrainissa.

Ei silti, PA/PLO ja Hamas ovat jo alusta lähtien - edes tuntematta sen sisältöä - hylänneet suunnitelman Israelia suosivana, mutta tässä heille annetaan sopiva täky, jota alkaa näykkiä.

Friedman sanoi New York Timesin lauantaina julkaisemassa haastattelussa, määrättyjen osien liittäminen Israeliin on laillinen, mutta ei kaikilta osin.
”Määrätyissä olosuhteissa katson, että Israelilla on oikeus liittää osia, mutta ei kaikkia osia, Juudeasta ja Samariasta juutalaisvaltioonsa”.

PLO:n pääsihteeri, entinen rauhanneuvottelija ilman tietoa, mistä neuvotella, repäisi kiihkossaan pyhähousunsa kiirehtiessään laatimaan vastalausettaan, jossa hän viittaa ”USA:n rooliin tukea Israelin kolonialistisia suunnitelmia”.

USA:n hallituksen vihjailemissa vuodoissa suunnitelma tulisi lepäämään raskaasti taloudellisena tukena Palestiinan taloudelle, jonka pääasiassa rahoittaisivat Persianlahden gulfmaat, maasta ja itsenäisyydestä luopumisen vastapainoksi.

”Ehdottomasti viimeisin asia, mitä maailma nyt tarvitsee, on epäonnistunut Palestiinan valtio Israelin ja Jordanian välille” Friedman selventää NYT:lle. ”Enkä se ei kelpaa heille, ehkä se ei täytä edes heidän minimivaatimuksiaan.”

”Me luotamme siihen tosiasiaan, että oikea suunnitelma, oikeana aikana annettuna, tulee saamaan oikean reaktion aikanaan” totesi Friedman, jota pidetään Israelin Juudean ja Samarian juutalaisyhteisöjen vakavana tukijana, totesi NYT:lle, että Trumpin tarkoituksena on nostaa palestiinalaisten elintasoa, mutta ettei suunnitelma merkitse konfliktin lopullista ratkaisua.

Friedman uskoo, ettei suunnitelman talousosan julkistaminen nostata arabeja väkivaltaan, mistä PA/PLO:n johto on jo varoitellut. Hän paljasti, että suunnitelman toteutuminen on suuresti riippuvainen Jordanian asenteesta. Suuresti Israelia suosiva malli voi kiihottaa Jordanian arabit väkivaltaan.

Vuosisadan diilin julkistamista on siirretty Israelin sisäisten asiain mutkistuessa ja uusien vaalien johdosta, mikä voi nostaa valtaan uuden hallituskuvion.
Pääministeri Netanyahu kertoi parlamentin jäsenille, että hän on keskustellut Washingtonin hallituksen kanssa halustaan liittää juutalaisyhteisöt Israeliin, tai ainakin ulottaa Israelin laki niihin.

Washington kuitenkin tyrmää Netanyahun tiedot peläten niiden vaikeuttavan arabimaitten suhtautumista USA:n laatimaan suunnitelmaan.
Juutalaisyhteisöt Juudeassa ja Samariassa kasvavat nopeammin kuin muut juutalaisyhteisöt, eikä ole näköpiirissä, että niiden suosio vähenisi muuttajien silmissä. Asukasmäärä on nyt lähes 500 000 ilman Jerusalemia, mikä nostaa kokonaismäärän 800 000:en.
https://en.wikipedia.org/wiki/Populatio ... _West_Bank,
https://www.ynetnews.com/articles/0,734 ... 05,00.html,
https://en.kohelet.org.il/tag/settlemen ... gJVjPD_BwE,

03. Jordanian viranomaiset syyttävät PA/PLO:n puheenjohtajaa Mahmoud Abbasia sekä PA/PLO:n taloudellisen kriisin hallitsemisesta, että sille tarjottujen avustusten torjumisesta, joilla talous voitaisiin saada kuntoon.

Israel Hajom lehden mukaan Jordanian johto on huolestunut PA/PLO:n romahtamisesta, mikä voisi johtaa väkivaltaan myös Jordaniassa ja vaarantaa hashemiitti-monarkian tasapainon, todetaan lehden artikkelissa.
Kaksi kolmasosaa Jordanian asukasmäärästä muodostavat pakolaiset ja heidän jälkeläisensä, joiden uskollisuus maalle on kyseenalainen, ja monet heistä kannattavat maan voimakasta Muslimiveljeskuntaa.

Jordanian arabilegioona miehitti Jordanjoen länsipuolella olevat alueet Juudeassa ja Samariassa liittäen ne osaksi Jordaniaa, minkä vain Englanti ja Pakistan tunnustivat.

IDF:n voittoisa armeija vapautti nuo alueet 1967 kuuden päivän sodassa ja on siitä lähtien hallinnut niitä perustamansa tilapäisen COGAT järjestön avulla, mutta ulottamatta niihin Israelin lainsäädäntöä. Juutalaisten muutto lisääntyi huomattavasti Juudeaan ja Samariaan v. 1973 Jom Kippursodan jälkeen.

Palestiinalaisia muutti Jordaniaan runsaasti 1967 sodan jälkeen, joiden arvioidaan nykyisin olevan 75 % Jordanian asukas-määrästä. Lisäksi pakolais-leirissä Syyrian rajan tuntumassa asuu 1.5 miljoonaa Syyrian pakolaista.

Israelin talousministeri Moshe Kahlon allekirjoitti määräyksen, jolla Israel pidättää 42 miljoonaa NIS (11 578 350 USD) keräämistään arabityöntekijöitten palkkojen vero-ym. saatavista vastaten PA: maksamaa summaa terroristeille ja heidän omaisilleen. PA joutui lyhentämään työntekijöittensä palkkoja 50 %, mutta samalla paljastui, että PA nosti korkeitten virkailijoittensa palkkoja 67 % v. 2017. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/264366,
https://www.breakingisraelnews.com/1312 ... pay-raise/,

04. Ulkomailta saamiinsa tiedustelutietoihin perustuen Englannin MI5 pystyi löytämään ja eliminoimaan Iranin tukeman terrorijärjestö Hizbullahin varastoimat räjähteet lähellä Lontoota v. 2015, mutta Iranin kanssa katkolla olevan JCPOA-ydinsopimuksen onnistumiseksi, asia lakaistiin maton alle eikä päästetty julkisuuteen.

Brittilehti Daily Telegraph raportoi asiasta sunnuntaina, lisäten, että Hizbullah teki alustavat työt terrori-iskujen aloittamiseksi Israelilaisia kohteita vastaan Englannissa ja useissa paikoissa eri puolilla maailmaa.

MI5 ja metropoliisin antaman raportin mukaan toimien ulkomaisten hallitusten tiedustelujärjestöjen antamien vinkkien perusteella viranomaiset löysivät varastoitua ammonium nitraattia, jota usein käytetään pommien valmistamiseen, piilotettuina tuhansiin hävitettäviin jääpaketteihin Lontoon pohjoispuolella olevaan varastopaikkaan.
Poliisi pidätti 40-vuotiaan miehen epäiltynä terrori-iskujen salaliitosta Hizbullahin hyväksi, mutta häntä ei syytetty, ja hänet vapautettiin.
Daily Mail kertoo saamiinsa tietoihin perustuen, että epäilty henkilö vapautettiin, koska salaliitto paljastettiin ja räjähteet takavarikoitiin.

Lehti kertoo edelleen, että Lontoossa paljastunut suunnitelma oli osa laajempaa Hizbullahin salaliittoa terrori-iskujen suorittamiseksi maailmalla, vastaavanlaisten yritysten paljastuttua Thaimaassa, Kyproksella ja New Yorkissa.

Kyproksen tapauksessa, joka paljastettiin 2015, Hizbullahin agentti Hussein Bassm Abdallah tunnusti syyllisyytensä. Häneltä löydettiin 8.2 tonnia ammonium nitraattia, pakattuina jääpaketteihin samaan tapaan kuin Lontoossa.

Daily Telegraphin raportin mukaan Brittisalaliitto oli hyvin varhaisessa vaiheessa, eikä kohteita ollut vielä määritelty. Brittiviranomaiset sanovat, että tiedon julkistamista viivyteltiin, jotta voitaisiin selvittää Hizbullahin jatkosuunnitelmat.

USA ja Israel pitävät Hizbullahia terrorijärjestönä, mutta Englanti halusi erottaa Hizbullahin terroriosat sen osallistumisesta parlamentti- ja hallitustoimintaan, mutta määritteli koko Hizbullah-järjestön terrorijärjestöksi aiemmin tänä vuonna terrorismilain 2000 perusteella.
https://www.ynetnews.com/articles/0,734 ... 50,00.html,

05. Jordania ja Egypti, joiden kanssa Israelilla on voimassa rauhansopimus, eivät ole vielä vastanneet kutsuun osallistumisesta Bahrainin 2019 talouskonferenssiin. Jordania vakuuttaa toistamiseen, että se hyväksyy vain 1949 aselepolinjat ja kahden valtion periaatteet.

Israelin virallinen kutsu on vielä tekemättä Jared Kushnerin odottaessa arabi-maitten vastauksia. Qatar sanoo osallistuvansa vain, jos PA/PLO osallistuu. Abbas toistaa, ettei hän tule osallistumaan kokoukseen, jossa toiveet itsenäisestä valtiosta 1949 aselepolinjoilla pääkaupunkinaan Jerusalem raunioitetaan.

TV13 mukaan Jared Kushner selvitti Israelin vierailunsa aikana pääministeri Netanyahulle Bahrainin talouskonferenssin luonnetta todeten, että päämääränä on PA/PLO:n talouden nostaminen.
Jos konferenssi toteutuu, Israelin edustajana tulee olemaan Moshe Kahlon.

Saudi Arabia, UAE ja varauksellisesti Qatar ovat varmistaneet osallistumisensa. Qatarin ulkoministeri Sheikh Mohammed bin Abdulrahman al-Thani selitti sunnuntaina, että Qatar tukee mitä tahansa ratkaisua, jos PA/PLO sen hyväksyy.

Kushner sanoi äskettäin, ettei hän ole ollenkaan varma, että PA/PLO kykenee hallitsemaan itseään, eikä halua uuttaa epäonnistunutta arabimaata Israelin sisäosiin. Hän kuitenkin tunnustaa, ettei PA/PLO:n johtajisto ajattele samalla tavoin kuin palestiinalaisten enemmistö, missä lepattaa heikko toivonkipinä. https://www.timesofisrael.com/two-weeks ... al-invite/, https://www.jpost.com/Israel-News/Pales ... lan-591971,

06. Labour-puolueen vaalilistan kakkosmies entinen IDF:n kenraali Tal Russo, joka on läheinen puheenjohtajalle Avi Gabbaille, ilmoitti eroavansa kokonaan politiikasta eikä siten ole käytettävissä syyskuun 17.päivän vaaleissa.

Puolueen johtajavaalit pidetään 02.07.2019. Ehdokkaina ovat entinen puolustus-ministeri Amir Peretz ja ke. Stav Shaffir, mutta muitakin voi tulla mukaan.
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/264376,

07. Suolameren rantaviivaa seuraava valtatie no 90 Eilatiin on osoittautunut vaaralliseksi pitkine suorine pätkineen, joissa kuljettaja helposti nukahtaa. Viimeisin ”vähältä piti” tilanne syntyi perjantaina iltapäivällä kuljettajan lipuessa vastaantulijoitten kaistalle pakottaen vastaan tulevan auton ajamaan tien ulkopuolelle välttääkseen kolarin. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/264373,

08. Poliisi aloittaa tehostetun tarkkailun käsipuhelimen käyttämisestä ajon aikana, mistä kiinni joutuessaan seuraa kova rangaistus. Poliisin antamien sakkojen määrä on kasvanut rajusti: 2015 annettiin 61 751 sakkoa; viime vuonna 124 882.

2019 alusta tähän saakka annettiin 69 941 sakkoa, mikä osoittaa 160 000 vuoden loppuun mennessä. Oikeuden päätöksen peruminen ei hevin onnistu.
Käytännössä kuljettaja on yksin ajaessaan poliisin mielivallan alla, jolla on mahdollisuus painostaa kuljettaa ja jopa vaatia maksua välttääkseen syytöksen. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/264372,

09. Poliisi pidätti maanantaiaamuna PA:n arabin lähellä paikkaa, jossa 29-vuotias arabimies Arafat Irfaya murhasi juutalaistytön Ori Ansbacherin, raiskaten hänet ja riisuen alastomaksi murhanhimossaan. Pidätetty arabimies on 17 vuotias Hebronin asukas, häneltä löydettiin puukko, eikä hänellä ollut kulkulupaa.
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/264371,

10. Israelilaiset naiset kääntyvät yhä useammin hedelmällisyyshoitoon, etenkin yli 40-vuotiaat, joilla onnistumisprosentti romahtaa.

Onnistunut hoito sen sijaan lisääntyy nuoremmissa ikäluokissa, alle 35-vuotiailla 33 % aleten iän mukana. Juutalaisnaisten hedelmällisyys on noussut ja jopa ylittää arabinaisten saavutukset. Israel on yksi harvoista maista, joissa valtion tukemaa hedelmällisyys-hoitoa annetaan alle 45 vuotiaille.
Kaksosia ja kolmosia on entistä vähemmän.
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/264368,

11. Turkkilainen konttialus otettiin IDF:n ja satamaviranomaisten toimesta tilapäisesti valvontaan Haifan rannikon edustalla.

Turkin 45-vuotias kansalainen, halusi kaapata aluksen ja seilata sillä Eurooppaan, mutta sytytettyään pienen tulen alukseen viranomaiset valtasivat aluksen ja toivat kaapparin Haifan maistraattiin vastaamaan teoistaan, mutta hänet palautettiin takaisin Turkkiin. Tulipalo oli miehistön hämäämiseksi, ettei häntä huomattaisi.
https://www.timesofisrael.com/turkish-s ... ch-europe/,

12. Iran sanoo kehittäneensä uuden IT-järjestelmän Khodad 15, jolla on kyky tuhota samaan aikaan kuusi viholliskohdetta 74 mailin etäisyydellä. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/264357,

SÄÄTILAT TÄNÄÄN.

Jerusalem 19 -28; Tiberias 20 -36; Suolameri 26 -32; Eilat 26 -36 +C-astetta, aurinkoista, huomenna vähän lämpenevää.
http://www.foreca.com/?lang=en,






Lähettänyt Gavriel Eskel

Re: Ajantaso tietoa Israelista kesäkuu

ViestiLähetetty: 12.06.2019 08:39
Kirjoittaja Irene
Tuesday, June 11, 2019
TIISTAI 11.06.2019
TIISTAI 11.06.2019
01. Sons of Zawari suunnittelevat käyttävänsä myrkyllistä ainetta huomisesta alkaen Israelin alueelle lähettämissään ilmapalloissa, kertoo HalTurner radioshow.

Koska tiedon antanut lähde kuuluu Rafah Yksikköön Gazassa, ensimmäisenä kohteena uskotaan olevan Kerem Shalomin alueen.

Julkinen ilmoitus tästä julkistettiin kaikkialla sosiaalisessa mediassa tilien kautta, joiden on todistettu liittyvän ryhmittymiin Gazassa ja Länsirannalla.
Ei ole tiedossa, onko kyseinen aine kemiallinen vaiko biologinen.

HalTurner artikkelissa spekuloidaan, että kemiallisten aineitten sijoittaminen ilmapalloihin voi osoittautua ongelmalliseksi, minkä johdosta aine voi olla biologinen, mutta varmuutta siitä ei ole.

Artikkelissa todetaan, että tällaisten aineitten käyttäminen merkitsee ehdottomasti massatuhoaineitten käyttämistä ja tilanteen kiihdyttämistä, minkä odottaisi hälyttävän maailman terveysjärjestöt, mutta varmuutta siitä ei ole.
https://halturnerradioshow.com/index.ph ... al-weapons,

02. Dave Hodges painottaa, että viimeisen 48 tunnin aikana ”aseistettuja” muuttajia on päästetty vapaiksi USA:ssa. Viikkoja aiemmin hän raportoi, että sekä DHS että DEA sanovat, että useita Kongosta tulleita muuttajia oli testattu Ebola-positiivisiksi, mutta heidät päästettiin silti menemään.

Hodges kertoo aiemmin raportoineensa yhteisistä lääkinnällisestä ohjelmasta HHS:n ja 17 muiden federatiivisten järjestöjen ja YK:n perustamista kokoamis-leireistä niitä muuttajia varten, jotka ovat sairaita. Yhtään lääkinnällistä ryhmää ei ole kiinnitetty näihin leireihin ilman merkittävää hoito-ohjelmaa heitä varten.

Lyhyesti sanottuna FEMA:n perustamat kokoamisleirit lääkinnällistä hoitoa tarvitsevia varten on laillistettu.
Tarttuvien tautien valvonta-ja estämiskeskusten johtaja Robert Redfield sanoo, että ”DRCongon uusin Ebolan puhkeaminen voi levitä ilman valvontaa, mikä tulee vaikuttamaan negatiivisesti sekä liiketoimiin että turismiin”.

Hallitsematon maahanmuuttajien virta Afrikasta ja muista kehitysmaista tuo maahan tarttuvia tauteja, joko ilman tarkoitusta tai tarkoituksellisesti, mikä tarkoittaa tarttuvien tautien käyttämistä aseina.

Immigraation and tullivalvonnan (ICE) entinen tilapäisjohtaja Thomas Homan sanoo: ”Kongressin alahuoneen enemmistöjohtajan Nancy Pelosin tulisi rakastaa maataan enemmän, kuin hän vihaa maansa presidenttiä”.
https://thecommonsenseshow.com/agenda-2 ... -fema-camp,

03. Israelin pääministerin poika Yair ylisti USA:n presidentti Donald Trumpia haastattelun yhteydessä, jonka hän antoi Amerikan TV:lle.

Yair Netanyahu kutsui Trumpia ”parhaaksi ystäväksi, mitä Israelilla on koskaan ollut Valkoisessa Talossa” – viitaten presidentin päätökseen muuttaa USA:n lähetystö Tel Avivista Israelin pääkaupunkiin Jerusalemiin, jonka Trump myös tunnusti, sekä tunnustaen Israelin yksinvallan Golanin kukkuloihin.

”Presidentti Trump on paras ystävä, mitä Israelilla ja juutalaisella kansalla on koskaan ollut Valkoisessa Talossa” Yair kertoi Blaze TV:n, oikeistoon tukeutuvan kaapeli-TV:n haastattelussa maanantai-iltana. TV-aseman perusti entinen Fox News puheohjelmien juontaja Glenn Beck.

”Hänet tullaan aina muistamaan Israelin historiassa USA:n lähetystön muuttamisesta Jerusalemiin, sekä Golanin kukkuloiden tunnustamisesta. Juutalainen kansa muistaa vielä kuningas Cyrus Suuren Persiasta, joka tunnusti Jerusalemin 2500 vuotta sitten. Meillä on pitkä muisti. Israelin suuri enemmistö ihailee Amerikkaa ja presidentti Trumpia. Hän on Israelin todellinen rocktähti.”

Haastattelun jälkeen juontaja Jon Miller nosti esiin Israelin rakentaman aidan Egyptin vastaiselle rajalleen, jonka Bibi sanoi lopettaneen täysin laittoman maahanmuuton Egyptin kautta Israeliin.

Yair kertoo, että ”ongelma alkoi 2000 ja jatkui, koska meillä oli yhteinen raja Egyptin kanssa. Kuka hyvänsä voi kävellä Sudanista Egyptin kautta Israeliin, kulkien kolmannen maailman valtiosta maailman ensimmäiseen valtioon. ”

”Israel on pieni 8 miljoonan asukkaan valtio. Tuhannet ja sadat tuhannet laittomat muuttajat olisivat lopulta tuhonneet Israelin. Siksi rakensimme aidan 2011. Aidan valmistumisesta lähtien laiton muutto on pysähtynyt kokonaan”.
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/264414,

04. USA sai solmittua sopimuksen Meksikon kanssa, jonka mukaan Meksiko tulee tekemään voitavansa maahanmuuttajaviran pysäyttämiseksi Yhdysvaltoihin. Sopimuksen saamiseksi tarvittiin USA:n asettamat Meksikon vastaiset sanktiot.

Meksikon ulkoministeri Marcelo Ebard sanoo tarvitsevansa naapurimaiden apua lisäaskelten ottamiseksi voidakseen vähentää muuttajien siirtymistä Meksikon kautta USA:n rajalle sopimuksen edellyttämällä tavalla.

”Jos ehdottamamme toimet eivät onnistu, meidän tulee keskustella toisten maitten kanssa kuten Guatemala, Panama ja Brasilia. Se on alueellinen systeemi. Jos meidän tulee osallistua alueelliseen malliin, josta äskettäin kerroin, meidän tulee esittää asia kongressille.”

Viime viikolla USA ja Meksiko sopivat muuttajakysymyksen hoitamisesta yhdessä KeskiAmerikan maiden kanssa. Sen mukaan Meksiko tiivistää rajansa Guatemalan kanssa, ja meksikolaiset, jotka haluavat turvapaikan USA:ssa, pysyvät Meksikossa, kunnes heidän prosessinsa on valmistunut.

Meksikosta Yhdysvaltoihin tulleet laittomat muuttajat palautetaan Meksikoon. Meksiko tulee taistelemaan ihmiskauppaa ja salakuljetusta vastaan. Meksikon suostuessa yhteistyöhön USA peruuttaa uhkaamansa tariffien korotukset. Sopimukseen liittyvistä talouskysymyksistä Ebard ei ollut tietoinen. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/264413,

05. Gazan alueeseen rajoittuvien juutalaisyhteisöjen turvallisuuskoordinaattorit jättävät hommansa yhteisöissään tänään tiistaina protestiksi työolosuhteittensa vuoksi.

Päivittäinen Israel HaJom lehti viittaa Nir Shurmaniin, yhteisön turvallisuus-koordinaattorien (ravshatzim) edustajaan, joka vahvistaa, että he lopettavat työnsä tiistaiaamuna, ja sen sijaan matkustavat kansalliseen hätätilakonferenssiin, joka alkaa 10.30 Modiinissa.

Shurman sanoo, että turvallisuuskoordinaattorit ovat pakotetut taistelemaan, koska yleisen realiteetin sanelemat toimet on mahdotonta toteuttaa Puolustus-ministeriön johtajatason vastustuksen vuoksi.

Keskeisin taistelu koskee turvallisuusvastuun siirtämistä armeijalta siviileille, eli yhteisökomiteoille ja – johtajille, sekä eri osien lisäämistä, jotka vastaavat turvallisuuskoordinaateille, suhteettomien poistojen lisäksi. Me tulemme
taistelemaan ilman kompromisseja hylkäämättä yhteisöämme ja turvallisuutta.

Koordinaattorit valittavat Kotirintaman ja Puolustusministeriön suunnittelemista muutoksista organisaatioon ja toimintabudjetin leikkauksista 430 turvalisuus-koordinaattorille maassa. ”He leikkaavat km. 25 % autonhuoltomenoista, alentavat standardeja ja muuta. Nämä ohjeet vahingoittavat vakavasti päivittäistä turvallisuusjärjestelmää, ja sen seurauksena pakottavat luopumaan ajoneuvoista.”

Solidaarisuuden osoitukseksi kollegoilleen Gazan tuntumassa maan muissa osissa toimivat koordinaattorit osallistuvat myös Modiinin konferenssiin. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/264418,

06. Tzfatin rabbi Shmuel Eliyahu painottaa Arutz Shevalle, että hän tukee Yhdistynyttä Oikeistoa, rabbi Rafi Peretziä ja Bezalel Smotrichia Oikeisto-puolueitten Unionin muodostamiseksi.

”On ilman muuta selvää, että Ayelet Shaked ja Naftali Bennett tekivät virheen, ja ne jotka seurasivat Feigliniä, ovat myös tuuliajolla, koska useimmat heistä tulivat samasta Beit Midrashista” rabbi Eliyahu selvittää.

Rabbi Eliyahu, jonka poika Amichai Eliyhu oli numerolla 10 Yhdistyneen Oikeiston listalla edellisissä vaaleissa, lisää, että ”tilaa on kaikille – Bennett, Shaked ja Feiglin, mutta tällä kertaa sitä tulee johtamaan Bezalel Smotrich ja rabbi Rafi Peretz, sillä lopultakin me olemme kansallinen uskonnollinen yhteisö emmekä traditionaalisia tai sekulaareja”. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/264415,

07. Pääministeri Netanyahun asianajaja, tuomari Amit Haddad sanoi, että Bibin esityksen kieltäminen kuulemisen siirtämisestä lokakuun 3. päivästä tullaan käsittelemään kuulemistilaisuudessa.

Hadad sanoi, että siirto on oikeutettu huomioiden suuren paperityön ja lukuisat elementit sekä tosiasia, että hän on pääministerin ainoa asianajaja.
Netanyahua syytetään lahjonnasta, petoksesta ja luottamuksen rikkomisesta.

Oikeuskansleri Avichai Mandelblit hylkäsi torstaina Netanyahun esityksen kuulemisen siirtämiseksi, kuten oikeusminiteriö totesi.
Netanyahu painottaa, että vaalien läheisyys vahingoittaa hänen mahdollisuuttaan keskittyä puolustautumaan. ”Tämä on noitajahtia minua kohtaan”. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/264403,

08. Lontoon läheltä löydetyn Hizbullahin varastoiman ammonium nitraattierän paljastamiseksi antoi Israelin turvallisuusjärjestö Mossad, raportoi Kan11.

Daily Telegraph kertoi brittiviranomaisten löytäneen 3 tonnia ammonium nitraattia piilotettuina kätköpaikkoihin kolmessa eri liiketilassa, yksi niistä West Lontoosta pohjoiseen.

Ratsioita edelsivät kuukausia kestäneet tutkimukset, joita johti MI5.
Yksi pidätetyistä epäillyistä on 40-vuotias mies, joka otettiin talteen ratsian aikana. Hänet kuitenkin vapautettiin ilman syytteitä.
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/264407,

09. Kansallisen uskontopuolueen kanava 12 uutisreportteri Yair Sherki kertoo Shavuot aamun tapahtumasta, jossa kymmenet tuhannet ihmiset tungeksivat - hänen kanssaan Länsimuurille - auringon noustessa sunnuntaiaamuna, mutta josta media yleensä vaikenee kokonaan.

”Tulin Länsimuurille vähän ennen viittä aamulla, mutta oli mahdotonta päästä muurin edessä olevalle tasanteelle tungoksen takia” Sherki kertoo raportissaan. ”Ensimmäisten auringonsäteitten tullessa esiin, Shacharit (aamurukoukset) alkoivat välittömästi, minun ollessa edelleen turvallisuustarkastuksessa sisään-käynnissä”.

Ihmismassat tulivat kaupungin keskustasta, täyttivät Agronkadun ja Jaffakadun ja vielä Hanewim kadun vanhan kaupungin muureja kohti, aiheuttaen valtavan liikennekaaoksen, kertoo Sherki, joka ei työskentele shabattina eikä lomapäivinä, voiden keskittyä seuraamaan ihmisten käyttäytymistä ja kokeakseen jotain ennen kokematonta, pyrkien absorboiman kaiken näkemänsä ja kuulemansa.
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/264404,

10. Wall Street Journal raportoi maanantaina, että PohjoisKorean diktaattorin Kim Jong Unin velipuoli Kim Jong Nam oli CIA:n agentti.
Reuters kertoo, ettei se pystynyt vahvistamaan WSJ:n raporttia.

Jong Nam asui vuosikausia ulkomailla ja sai surmansa Malaysiassa 2017. Epäilyksiä on herätetty Jong Namin kyvyistä antaa uusinta tietoa kotimaastaan, sillä hänellä ei ollut mitään merkittävää asemaa Pyongyangissa. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/264405,

11. IDF:n partio tunkeutui Nablusiin yön aikana suorittaakseen jotain salaisia tutkimuksiaan tai pidätyksiä, mutta joutui tulitaisteluun PA:n estävän turvallisuuspalvelun virkailijoitten kanssa.

Sotilaat erehtyivät yhden henkilöllisyydestä luullen häntä terrorismista epäillyksi ja haavoittivat häntä, mutta ei hengenvaarallisesti. Sotilaat eivät kärsineet vaurioita. IDF avasi tutkimukset tilanteen selvittämiseksi.
https://www.ynetnews.com/articles/0,734 ... 43,00.html,

12. Israel sulkee 30 BDS rahankeräystiliä paljastaessaan niiden yhteydet terrorismiin. Tilejä löydettiin PayPal ja DonorBox yhtiöiltä.
https://www.timesofisrael.com/campaign- ... terrorism/,

SÄÄTILAT TÄNÄÄN

Jerusalem 22 -32; Tiberias 22 -37; Suolameri 26 -39; Eilat 26 -39 +C-astetta, puolipilvistä, huomenna vähän viilenevää.





Lähettänyt Gavriel Eskel

Re: Ajantaso tietoa Israelista kesäkuu

ViestiLähetetty: 14.06.2019 08:33
Kirjoittaja Irene
Thursday, June 13, 2019
TORSTAI 13.06.2019
TORSTAI 13.06.2019
01. Israelin ja Hamasin välillä on voimassa Kairossa sovittu tulitaukosopimus, - jota ei tiettävästi ole allekirjoitettu ja on siten epävirallinen – kieltää syttyvillä aineilla tai pommeilla varustettujen ilmapallojen lähettämisen Israelin puolelle, mutta käytännössä niiden lähettäminen on vain kiihtynyt viime-päivien aika, mikä herättää hämmennystä IDF:n johdossa: Mitä Hamas tarkoittaa tällä?

Gazasta lähetettyyn palloryppääseen kiinnitetty räjähdepanos räjähti Eskolan alueella juutalaisyhteisön yläpuolella keskiviikkona aiheuttamatta vahinkoa, mutta kova pamaus pelästytti ihmisiä. Useimmissa palloryppäissä on tulipaloja aiheuttavia syttyviä aineksia.

Räjähdyspanos oli ensimmäinen ilmassa räjähtänyt, mutta pommilla varustettuja palloryppäitä on tullut useita aiemminkin. Pioneerit ovat purkaneet ne maassa, mutta vaara on suuri, että lapset voivat varoituksista huolimatta alkaa leikkiä pommeilla varustettujen ilmapallojen kanssa.

Maaliskuussa solmitun epävirallisen tulitauon aikana väkivalta turva-aidan varrella on laantunut, mutta tuhopolttojen määrä on noussut. Keskiviikon aikana palokunnat raportoivat kuuden uuden maastopalon alkamisesta palloterrorismin seurauksena. Tiistaina paloja raportoitiin 7, minkä johdosta IDF on rajoittanut gazalaisten kalastusoikeuksia Välimerellä, lopulta kieltäen ne kokonaan.

Jos HalTurner radio-shown raportoima tieto Hamasin uhkauksesta aloittaa asentaa massatuhoaseita – kemiallisia tai biologisia – ilmapalloihinsa, IDF:n on syytä seurata entistä tarkemmin palloja ja niihin kiinnitettyjä esineitä.

Keskiviikkona Gazasta ammuttiin Israeliin yksi raketti, joka ilmeisesti aiheutti räjähdyksen hautausmaalla Ashdodista itään. Se ei aiheuttanut vahinkoa. https://www.timesofisrael.com/balloon-b ... aeli-town/,

02. Keskiviikkona Gazasta ammutun raketin tuhosi Iron Dome torjuntaohjus; mitään vahinkoja ei ole raportoitu. Se oli ensimmäinen tulitauon aikana. IDF kuitenkin aloitti maaston haravoinnin kaiken varalta.

IDF:n iski – omaksumansa käytännön mukaan – aikaisin torstaiaamuna terrori-järjestö Hamasin maanalaisiin sotilaallisiin kohteisiin Gazan kaistan eteläosassa.

Ilmapalloterrorin kiihtymisen vuoksi IDF ilmoitti poistaneensa kokonaan Gazan
kaistan kalastusoikeuden Välimerellä. Ilmoitus annettiin ennen raketin
ampumista Gazasta Israeliin.
Keskiviikon aikana lähetetyt ilmapalloryppäät aloittivat kuusi tuhopolttoa aiheuttaen merkittävää tuhoa viljellyille alueille turva-aidan tuntumassa.

Israelin TV-kanava 12 mukaan Kairossa solmittu epävirallinen tulitauko-sopimus kieltää Hamasia järjestämästä väkivaltaisuuksia turva-aidalla, ylläpitää 300 metrin puskurivyöhykettä turva-aidasta; lopettaa ilmapalloterrorin Israelin asuntoalueille ja yölliset iskut osapuolten välillä; Hamas estää yritykset rikkoa Israelin ja Gazan kaistan välisen merialuerajan. https://www.timesofisrael.com/rocket-si ... from-gaza/,

03. Hamasin virkailija ilmoitti äsken, että jos Israel toteuttaa omat velvollisuutensa tulitauosta, tilanne tulee rauhoittumaan. Hän väitti Hamasin toteuttamaan omia velvoitteitaan, mutta odottaa Israelin tekevän samoin.

Virkailija sanoi viimeisten vihollisuuksien johtuneen siitä, ettei Israel toteuta sopimiaan velvoitteita, kuten TV-kanava Kan raportoi.
https://www.ynetnews.com/articles/0,734 ... 71,00.html.

Palestinian Islamic Jihadin tiedottaja Daoud Shihab sanoi tänään, että arabijärjestöt Gazassa pitäytyvät tulitaukosopimukseen viime yön tapahtumista ja tilanteen kiihtymisestä huolimatta.

Islamic Jihad on noussut merkittäväksi tekijäksi Hamasin rinnalle päätettäessä Gazan ja Israelin välisistä suhteista. Israel ei neuvottele suoraan kummankaan terroristijärjestön kanssa, vaan turvautuu Egyptin välitykseen, mitä muutamat pitävät tarpeettomana ja viivytyksiä aiheuttavana epärehellisyytenä. https://www.ynetnews.com/articles/0,734 ... 64,00.html,

04. Akateeminen Instituutti Rakenteellisista Uudistuksista havaitsi teettämässään mieli-pidetutkimuksessa, jossa haastateltiin 608 juutalaista ja arabia, että lähes puolet israelilaisista kannattaa 12 vuotta kestäneen Gazan saarron poistamista.

Tutkimuksen teki käytännössä Panel Project, joka tutki haastateltujen suhdetta Gazaan ja sen taloudelliseen tilanteeseen suhteessa väkivaltaan Gazassa, Israelin harjoittaman Gazan politiikan tehokkuuteen ja mahdollisista ratkaisuista kaistan taloudelliseen ja humanitääriseen kriisiin.

Tutkimuksen mukaan 80 % vastanneista katsoo taloudellisen tilanteen Gazassa ”vaikeaksi tai vakavaksi”. 61 % katsoo vakavan taloustilanteen Gazassa olevan seurausta Hamasin ja Israelin välisestä konfliktista.

51 % näkee Israelin olevan vastuussa taloudellisesta- ja humanitaarisestä tilanteesta Gazan kaistalla – mutta epäröivät suosituksissaan, mitä hallituksen tulisi tehdä – mieluummin yksityisten liikemiesten tai toisten maiden tekemiä ratkaisuja juutalaisvaltion asemesta.

49 % näkee mieluummin arabimiljonäärien ratkaisuja osana Trumpin ”vuosisadan diiliä”; 45 % pitää parhaana yhteistyötä israelilaisten ja arabiliikemiesten välillä, mikä tulisi helpottamaan työllisyyttä molemmilla tahoilla.

Vastanneista 29 % katsoo, että Israelin tulee auttaa Gazan jälleenrakentamisessa vain, jos toiset maat johtavat sitä; 25 % katsoo, ettei Israelin tule ottaa mitään vastuuta, mutta eivät vastusta toisten maiden ponnisteluja; 23 % sanoo, ettei Israelin tule ottaa mitään osaa jälleenrakentamiseen ilman poliittista ratkaisua.

Hamas kaappasi vallan Gazan 40 km:n pituisella rantakaistalla 2007 ja on käynyt kolme sotaa Israelia vastaan – Operaatio Cast Lead 2008 -2009; operaatio Pillar of Defence 2012 ja operaatio Protective Edge 2014.
Kaistalla lienee yli 1.8 miljoonaa asukasta, valtaosin muslimeja, kristittyjen määrä vähenee kaiken aikaa Hamasin ankaran painostuksen vuoksi.
https://www.jpost.com/Israel-News/Half- ... udy-592266, https://www.google.co.il/url?sa=i&rct=j ... x=3&uact=3.

Gazan kalastajat kyselevät, miksi harjoittaa kollektiivista painostusta nimenomaan heihin, joiden ja heidän perheittensä elämä riippuu kalastamisesta? https://www.ynetnews.com/articles/0,734 ... 02,00.html,

05. Kahdessa supertankkerissa Omanin lahdella räjäytettiin pommeja torstaiaamuna, joiden johdosta alukset syttyivät tuleen.

Molempien alusten kapteenit lähettävät hätäsanomia Omanin ja Pakistanin satamiin.
Iranin uutistoimisto raportin mukaan Omanin viranomaiset sanovat, että aluksia vastaan oli tehty hyökkäyksiä. Alukset oli rekisteröity Marshal Islands ja Panaman nimiin, mutta alusten omistajasta ja lastin kohteesta ei ole tietoja. (Saudi Arabia omistanee toisen palavista tankkereista.)

Englannin laivaston Matitime Trade Operations viittasi alustavasti aluksissa tapahtuneisiin määrittelemättömiin tilanteisiin ja kehotti äärimmäiseen varovaisuuteen. USA:n laivaston 5. laivue Bahrainissa sanoi olevansa tietoinen tilanteesta ja että tutkimukset on aloitettu.

Isku tuli vain muutamia viikkoja aiemmin Fujairahin sataman lähellä UAE:ssa kahta tankkeria vastaan tehdyn sabotaasin jälkeen, joista syytetään Irania. https://www.debka.com/explosions-report ... -gulf-oil/,

06. Gazan Koordinaatio- ja Yhteyshallitus esti postipakettien toimittamisen Gazaan peläten, että paketeissa olevia välineitä voitaisiin käyttää terroritoimissa.

Keskiviikkona estettiin 220 postipaketin toimitus Gazaan, joissa oli tuhansia välineitä tilattuina online kohteista kuten ”AliExpress” ja ”Amazon”. 167 paketissa oli välineitä, joilla oli kaksoiskäyttö sopien sekä sotilas- että siviilikäyttöön.

Välineissä oli droneja ja varaosia, kameroista, aseenosia, sotilasmaskeja, lasereita, ilmapatja mekanismeja, tietoliikennevarusteita, sähkö-komponentteja radioaaltojen sekoittajia ja aseiden kiikareita.

Postipaketit takavarikoitiin Erez raja-asemalla virkailijoitten yhteistyönä tietoliikenne-upseerin ja IDF:n rajanylityshallinnon edustajan kanssa. Israelin posti takavarikoi online-kautta tilatut välineet.

Yhteistoiminta ja yhteyshallinnon johtaja eversti Iyad Sarhan totesi: ”Terrorijärjestöjen kyyniset yritykset Gazan kaistalla käyttää Israelin siviili-käytäntöä terroritoimintaan tulevat epäonnistumaan. Tämä on hyvin vakava tapaus, ja tulemme tekemään kaikkemme estääksemme niiden pyrkimykset vahingoittaa Israelin valtiota ja sen asukkaita”.
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/264537,

07. Libanonissa ilmestyvä lahti Al-Akhbar raportoi Gazan islamilaisten järjestöjen informoineen välittäjänä toimivan Egyptin virkailijoille kärsivällisyytensä olevan loppumassa Israelin viivyttelyn vuoksi velvoitteittensa toimeen panossa tulitaukosopimuksen mukaisesti, ja ovat valmiit kiihdyttämään väkivaltaa turva-aidan varrella.

Raportin mukaan Egyptin virkailijat kehottivat terrorijärjestöjä panemaan jäitä hattuunsa, kunnes yleisen turvallisuusjärjestön upseerit saapuvat paikalle.

Qatarin välittäjä varojen siirrossa Gazaan, informoi Hamasia, että Israel suostui siirtämään lisäsumman varoja, ja että muutaman päivän kuluttua teknisten asiantuntijoitten delegaation edustajat keskustelevat uuden
sähkölinjakaapelin asentamisesta sähkökriisin lopettamiseksi Gazassa. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/264535,

08. USA:n Israelin lähettilään David Friedmanin lausunto, että Israelilla on oikeus liittää valtioonsa ainakin osia Juudean ja Samarian alueista, on kiihdyttänyt keskusteluja Israelin hallinnon ulottamisesta C-alueille territorioissa.

Haastatteluissa PA/PLO:n ja Hamasin asukkaitten kanssa on noussut esiin kysymys, miten halukkaita arabit ovat asumaan Israelin kuin PA/PLO:n valvonnassa. (Jerusalemin itäosan arabit hakevat Israelin kansalaisuutta.)

Useitten gallupien ja haastattelujen mukaan yhä useampi arabi asuu mieluummin Israelin kuin PA/PLO:n valvonnan alla. Arabit pelkäävät julkisesti ilmoittaa mielipidettään, koska sen joutuminen PA:n poliisin korviin aiheuttaa koputukset kotioveen aamuyön tunteina, ja kuukausien vankilareissua. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/264517,

09. USA:n entinen YK:n lähettiläs Nikki Haley kertoi torstaina New Yorkissa Israel Hayom päätoimittajan Boaz Bismuthin kanssa.

Haley sanoo lukeneensa Trumpin tiimin ”vuosisadan diilin” vakuuttaen, että se on huolella ja erittäin hyvin laadittu, ja että se erittäin hyvin huomioi molempien osapuolten haavoittuvuuden ja toiveet.

Haley vakuutti, ”ettei Israelilla ole mitään pelättävää, että USA vaatisi Israelilta jotain Jerusalemin ja Golanin kukkuloitten tunnustamisen vastapainoksi”.
”Lähi-Idän suunnitelman laatijoitten (pääarkkitehtien Kushner ja Breenblatt) yksi tärkeimmistä päämääristä on valvoa, ettei haavoiteta Israelin turvallisuus-intressejä; he ymmärtävät Israelin turvallisuuden tärkeyden.”

Hän kehottaa suhtautumaan siihen avoimella mielellä, vaikka ymmärtää, ettei kumpikaan osapuoli ole siihen täysin tyytyväinen. Hän on kuitenkin optimistinen sen onnistumisesta.
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/264532,

10. USA:n rajavartijat ottivat kiinni 550 Afrikasta saapunutta laitonta maahan pyrkijää. He tulivat maista (DRKongo, Uganda) , joissa Ebola-virus leviää ja surmaa asukkaita. Heitä ei ollut tarkistettu viruksen vuoksi. DRKONGO: kuolleita 1400, tartunnan saaneita 2000. Uganda 1 kuollut, 3 sairasta.

Afrikan maista maahan pyrkivien määrä nousee entisestään, tuoden mukanaan länsimaissa kauan sitten taltutettuja sairauksia, joihin asukkailla ei ole enää immuniteettia. Heitä ei pystytä tarkastamaan, vaan heidät lähetetään busseilla läheisiin asutuskeskuksiin.

Texasiin pyrki viikon aikana 550 maahanmuuttajaa Afrikasta valtaosa heistä DRKongosta, jossa Ebola on surmannut ja saastuttanut tuhansia ihmisiä.
Ongelma on kehittynyt kansainväliseksi.
https://halturnerradioshow.com/index.ph ... ad-disease,

11. Jemenissä hallituksen joukkoja vastaan taistelevat Houthi-kapinalliset, joita vastaan myös Saudi Arabia taistelee, ampuivat risteilyohjuksen, joka putosi lentokentälle Saudi Arabiassa haavoittaen 26 ihmistä.

Iran on Houthi-kapinallisten tärkein tukija. https://halturnerradioshow.com/index.ph ... s-in-yemen,

12. Japanin pääministeri Shinzo Abe on vierailulla Iranissa aikana, jolloin Iran ja USA vaihtavat uhkauksia ja solvauksia toisilleen. Abe tapaa Iranin korkeinta johtoa Iranissa.

Abe yrittää saada USA:n julistaman Iranin öljysaarron loppumaan, koska Japanin teollisuus tarvitsee polttoainetta. Saudi Arabian öljynvientiä vaarantavat Iranin uhkaukset estää öljytankkerien toimitukset Persianlahdella ja Punaisella Merellä.
https://www.jpost.com/Middle-East/Ayato ... ons-592370,

13. Sara Netanyahu teki sopimuksen syyttäjän kanssa yhdestä kysymyksestä, ruokapalvelujen käyttämisestä, josta hän maksaa sakkoa 15 000 USD, mutta joutuu vastaamaan oikeudessa viidestä muusta.
https://www.jpost.com/Israel-News/Forme ... ahu-592299,

14. Netanyahun äskettäin nimittämä oikeusministeri Amir Ohana alkaa opetella nimityksensä antaman vallan käyttöä.

Ohama sanoo, että hän vastustaa Korkeimman Oikeuden päätöksiä, jos ne ovat turvallisuudelle vaaraksi, ja puolustaa immuniteettilakia, sekä lakia, jolla rajoitetaan Korkeimman Oikeuden valtaa mitätöidä Knessetin säätämiä lakeja.

SiniValkoinen puolueen lainsäätäjät hyökkäävät rajusti Ohanaa vastaan.
https://www.jpost.com/Israel-News/Justi ... isk-592298,

15. Jerusalemin kaupunki julisti puhdas ilma projektin koskemaan koko kaupunkia.

Jerusalemin kaupunki aloittaa 3 vuotta kestävät katu- ja infrastruktuurin muutostyöt, joka sulkee nykyisen pääsyn kaupunkiin ja pakottaa käyttämään bussia tai etsimään sivukatuja yksityisautoilijoille.
Köysirata rakennetaan Jerusalemin vanhaan kaupunkiin Länsimuurille.

Rakennustyöt koskevat ns. liikekorttelin (financial quarter) rakentamista, toisen raitiovaunuradan asentamista, sekä kaupunkiin johtavan väylän uusimista mukaan lukien Shazar Boulevardin alle rakennettava tunneli.
Työt alkavat 14.07, ja valmistuvat 2022, jos kaikki sujuu hyvin. https://www.jpost.com/Israel-News/Jerus ... ity-592150,

16. Kanadan juutalainen Lauren Isaacs, 23 Herut Kanadan johtaja, aiheutti melkoisen mylläkän internetissä avaamalla järjestönsä sinivalkoisen lipun Temppeli-vuorella, kuten World Israel News raportoi.

Hän vastustaa juutalaisten pidättyvyyttä puolustaessaan pyhiä paikkojaan sanoen, että ”Temppelivuori on meidän pyhä Vuori. Me emme ole anteeksipyyteleviä sionisteja”.
https://www.jpost.com/Israel-News/Jewis ... ced-592305,

SÄÄTILAT TÄNÄÄN

Jerusalem 14 -26; Tiberias 21 -32; Suolameri 23 -36; Eilat 23 -37 +C-astetta, puolipilvistä etelässä aurinkoista, lämpenevää.



Lähettänyt Gavriel Eskel

Re: Ajantaso tietoa Israelista kesäkuu

ViestiLähetetty: 17.06.2019 09:13
Kirjoittaja Irene
Sunday, June 16, 2019
SUNNUNTAI 16.06.2019
SUNNUNTAI 16.06.2019
01. ”Radikaalit islamistit ovat jo vuosien ajan julkisesti uhanneet muuta maailmaa – etenkin länsimaailmaa – itsemurhaiskuilla ja vielä pahemmallakin”, kirjoittaa WND artikkelissaan. ”He lupaavat julistavansa sharialain ja Islam tulee hallitsemaan. Tämä on tarkoitettu niille, jotka säilyivät hengissä”.

Cristian Broadcasting Network julkaisi muutamia päiviä sitten muslimin antaman varoituksen, joka pelkää uskontonsa ääriaineksia. ”Jos kristityt eivät herää, silloin me muslimit, jotka pakenimme ääriaineksia, emme pysty enää auttamaan teitä.
Olemme pyrkineet varoittamaan teitä”.

MEMRI, Lähi-Idän tutkimusinstituutti, joka seuraa ja raportoi alueen mediassa julkistettuja kertomuksia, löysi uuden uhkausten listan: On olemassa suunnitelma, jolla ”Valkoinen Talo” muutetaan ”mustaksi”.

Suunnitelma aloitetaan julistamalla Lontooseen suojeluvero,
Ja sitä jatketaan kunnes rukoillaan Kalliovuorilla ja Andeilla.

Uhkaukset julisti palestiinalainen sheikki Abu Hanifa Awdal äskettäin Al-Aqsa moskeijassa pitämässään saarnassa Jerusalemin Temppelivuorella.
Hänen uhkaustensa lista tallennettiin myöhemmin internettiin.

Hanifa julisti näin: ”Todellakin, oi Jerusalemin asukkaat, tämä on sydänmaa. Tämä on luotettavuusvakuutuksen maa. Täällä kalifaatin liput tulevat liehumaan.
Tänne sotilasjoukot tulevat kerääntymään, ja tänne prikaatit tulevat kokoontumaan viireineen, uuden aamunkoiton merkkeinä – ja uuden taivaallisen valtion syntymisen oikeuden merkkeinä – Kalifaatin, joka tulee noudattamaan profeetan antamia ohjeita.”

Hanifa antoi sitten toivomiensa prikaatien listan:

”Yksi prikaati vapauttaa Palestiinan; Toinen prikaati ryöstää kodit (Koraanin mukaan); Kolmas prikaati tuhoa kaiken, minkä se saa käsiinsä; Neljäs prikaati kostaa Bashar al-Assadille ja Venäjälle; Viides prikaati vapauttaa ja ryöstää muslimimaat; Kuudes prikaati ylittää valtameret ja saattaa vihollisen häpeään;
Seitsemäs prikaati saartaa Rooman; Kahdeksas prikaati muuttaa Valkoisen Talon mustaksi; Yhdeksäs prikaati asettaa jizya tulliveron Lontooseen; Kymmenes prikaati rukoilee poistaakseen pelon ja suuttumuksen Kalliovuorten ja Andien rinteillä.”

Sharialain vastainen aktivisti Pamewla Geller kirjoitti online-sivullaan:
”Näin he kertovat maille. Me voimme näytellä kuuroa, mutta sitten emme voi sanoa jälkeenpäin: ”He eivät kertoneet meille suunnitelmistaan”.

MEMRI julkaisi videon online sivuillaan.
https://www.wnd.com/2019/06/new-muslim- ... use-black/,

02. Gatestone Institute julkaisi Majid Rafizadehin laatiman artikkelin otsikolla: ”Mullahit uhkaavat Israelin ja Amerikan sivilisaation tuholla.” Otteita siitä.

Iranin valtion televisiolle tuottamassa ohjelmassa näytetään, miten hallitus harjoittelee ohjusiskuja, tarkoituksenaan tehdä todellisia iskuja Israelia vastaan.
TV-ohjelmaan liittyvässä video-otoksessa näytetään, miten operaatioissa, joita he pyrkivät toteuttamaan, pommitetaan Tel Avivia.

Iranin johtajien näkökulmasta katsoen: ”Jos he jatkavat Israelin uhkaustensa lisäämistä, USA on pakotettu muuttamaan strategiaansa ja nostamaan Iranin uskonnollista johtoa, Iranin vallankumousarmeijaa (IRGC) ja sen eliittijoukkoa Al-Quds vastaan asettamaansa painostusta”.

YK:n ja kansainvälien yhteisön harjoittama kaksinaisstandardi ja niiden jatkuva täydellinen vaitiolo Iranin harjoittamaa uhkaa Israelin kansalaisia vastaan ei ole hyväksyttävissä.

Jos tilanne olisi päinvastainen, ja Israel uhkaisi tuhota Iranin, kansainvälinen yhteisö nousisi heti aseisiin puolustamaan Irania.

Poliittisen ja taloudellisen painostuksen kautta Iranin hallitseva mullah-hallitus on asetettava vastuulliseksi globaalin turvallisuuden ja alueellisen tasapainon vaarantamisesta.

Iranin hallitus jatkaa kansainvälisten sopimusten rikkomista, ja kieltäytyy toimimasta järkevän ja rakenteellisen valtion tavoin, jopa ilman sen toistuvaa ilkeämielistä käyttäytymistä Omanin lahdella tällä viikolla.

Iranin ylin kaitsija Ali Khameney, jolla on viimeinen sana Iranin sekä sisä- että ulkopolitiikassa, julisti äskettäin Iranin nuorisolle, että he tulevat pian todistamaan Israelin ja Amerikan sivilisaation täydellisen tuhon. Hänen lausuntonsa julkaistiin hänen virallisella web-sivullaan.

”Te nuoret ihmiset” hän julisti, ”voitte olla varmoja siitä, että te tulette todistamaan inhimillisyyden vihollisten tuhon, tarkoittaen takaperoista Amerikan sivilisaatiota ja Israelin tuhoa”.
https://www.gatestoneinstitute.org/,

03. Omanin lahdella kahta supertankkeria vastaan tehdyissä hyökkäyksissä on edelleenkin ristiriitaisuuksia ja tietokatkoksia.

Hyökkäysten tarkoituksena ei näytä olleen tankkerien upottaminen – ne olisivat olleet helppo saalis torpedoille – vaan pikemminkin viestin antaminen kansain-väliselle yhteisölle, että hyökkääjä on tosissaan vaatimuksissaan. Kuka hyökkääjä oli ja kenelle viesti oli tarkoitettu, on keskustelun alaisena.

Iranin ulkoministeri Javad Zarif kielsi Iranin osallisuuden, mutta IRGC on voinut toimia ilman lupaa – sehän vastaa suoraan Khameneille. Se ei tunnu järkevältä, mutta koska terroristit toimivat länsimaisen järjenjuoksun mukaan? Iranin alukset jopa osallistuivat tankkerien miehistön (44 henkeä) evakuointiin, mutta heitä kuulustellaan Iranissa.

Norjalainen tankkeri Front Altair sai osuman kylkeensä ja syttyi tuleen, jonka turvallisuusjärjestöt saivat sammumaan.

Japanilainen tankkeri Kokaku Courageous sai osuman kylkeensä ja - laivan tehtyä joitakin väistöliikkeitä - toisen, joka ei räjähtänyt. USA:n ottamissa videokuvissa nähdään, miten (ilmeisesti) iranilainen pienalus lähestyi alusta irrottaakseen kylkeen juuttuneen ammuksen.

Tankkereita ei ammuttu torpedoilla, jotka kulkevat veden alla, vaan ohjuksilla. Raportit kertovat, että Front Altair aluksen ympärille on kokoontunut useita pieniä iranilaisia aluksia, jotka estävät sen pääsyn takaisin satamaan. Miehistön kohtalosta ei ole tietoa, eikä alus voi jatkaa ilman miehistöä.

USA:n rutiinilennolla Persianlahden yllä lentänyttä drone konetta kohti ammuttiin ohjus Iranin suunnalta, mutta se e osunut ja putosi mereen. Kone seurasi Iranin pienalusten liikkeitä tankkerien ympärillä, mutta ei tiedetä, kuvasiko se itse ampumista.

USA katsoo todistusaineistoonsa vedoten, että Iran oli hyökkäysten takana. Englanti ja Saudi Arabia seuraavat USA:n johtoa asiassa.
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/264614,
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/264629,
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/264609,

04. Israelissa jatketaan sen sijaan mudan heittelemistä vastustajien kasvoille poliitikkojen pyrkiessä sopimaan keskenään, millaisin liittolaisten kanssa äänten kalastaminen onnistuisi parhaiten.

Kaikkien hylkimäksi heittopussiksi ovat joutuneet uskonnolliset puolueet Shas ja UTJ, ja niistä erityisesti haredikansa.

Kuninkaantekijäksi on noussut tai joutunut Israel Beitenu ja sen vahvalla venäjän murrevoittoisalla heprealla puhuva puheenjohtaja Avigdor Liberman, joka vastasi FB:n sivulla esitettiin väitteeseen, että ”hän pakottaisi yhteistoimintahallitukseen” näin:

”Olin onnellinen nähtyäni ja kuultuani aamun uutisissa kaikkien kommentoijien ja tiedottajien TV:n ja Radion studioitten puolesta hyökkäävän minua ja Israel Beitenua vastaan poliittisen agendan asettamisesta”.

”Mitä muuttui?”
”Kaksi asiaa: Israelin valtio on syvässä budjettikriisissä, yli 50 miljardin NIS vajauksella, ja turvallisuushaasteiden johdosta, joiden vuoksi ei ole mitään syytä rehvasteluun”.
”Toiseksi minulle on selvää, etteivät Likud ja SiniValkoinen voi yhdessä saada yli 60 edustajaa Knessetiin tulevissa vaaleissa, ja siksi kumpikin pitää parhaana muodostaa kapea hallitus haredimin kanssa, eli halachic-hallitus.”

Liberman jatkoi, että ”hän oli tympääntyneenä seurannut häpeällistä kilpailua Netanyahun ja Gantzin välillä siitä, kumpi imartelee haredimia enemmän. Netanyahu on jo epäonnistunut muodostamaan hallitusta tällä hetkellä. Edelleen hän ei ole onnistunut rakentamaan siltaa Bezalel Smotrichin ja Rafi Peretzin välille koskien ministeripaikkoja tilapäisessä hallituksessa”.

”Eikä Benny Gantz ollut sen onnekkaampi hallituksen muodostamiseksi huolimatta ponnisteluistaan miellyttää Shasia ja United Tora Judaismia.”

”Netanyhau on keinotekoisesti pyrkinyt kääntämään keskustelun siihen, kenestä tulee pääministeri, Israel Beitenin pitäessä tärkeämpänä ymmärtää, mikä hallitus pitäisi muodostaa, ja painottaa kansallista hätätilahallitusta – ilman Litzmania, Deriä, Smotrichia ja Ben-Gviriä, Meretziä, Labouria ja (arabi) Joint listaa.”

”Lisäksi on hyödyksi mainita, että Netanyhau – jonka sanotaan kuuluvan oikeistoon, aikoo tänä iltana siirtää kymmeniä miljoonia USD suojelurahaa terrorijärjestö Hamasille. Ainoa voima, mikä saa Likudin ja SiniValkoisen suostumaan formulaan, jota useimmat israelilaiset toivovat – kansallinen liberaali hallitus, ei halachic – on Israel Beitenu” Liberman iloitsee.
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/264637,

05. Tuore gallup lupaa oikeistoblokille 68 edustajaa Knessetiin – vastaan 52 SiniValkoinen blogi. Se on mahdollinen vain Israel Beitenun kanssa.

Maagar Mohot yhdistyksen suorittama tulos julkistettiin Radio 103FM toimesta perjantaiaamuna.
Jos vaalit suoritettaisiin nyt: Likud pysyisi edelleen suurimpana puolueena 35 edustajallaan, ennen liittoaan Kulanu-puolueen kanssa.

SiniValkoisen kannatus putoaa hieman, se saisi 33 edustajaa.
Israel Beitenun kannatus nousisi viidestä kahdeksaan.
Molemmat haredipuolueet menettäisivät yhden edustajan; UTJ 8 ja Shas 7 edustajaa.

Oikeistopuolueitten Unioni saisi 5 ja Uusi Oikeisto samoin 5 edustajaa.
Labour hädin tuskin ylittäisi 3.25 %:n äänikynnyksen,
Meretz saisi yhden edustajan lisää: 5 edustajaa. Hadash Taal 5 ja Balad ja United arablist 4 edustajaa .
Zehut puolue ei ylittäisi vaalikynnystä.

Oikeistopuolueita äänestävät pitäisivät parhaana (39 %) entisen oikeusministeri Ayelet Shakedin nostamista Jewish Home ja New Right-liittoutuman johtoon, jonka tulisi olla ykkösenä listassa. Toiseksi suosituin on Naftali Bennett (19 %).
Rafi Peretz sai 16 % ja Smotrich 14 %.
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/264589,

06. Perjantain viikoittaisiin väkivaltaisiin mielenosoituksiin osallistui viime viikolla n. 6 500 Gazan mielenosoittajaa vastoin Kairon sopimusta, jolla ne kielletään.

Hamasin johtaman Gazan terveysministeriön mukaan väkivaltaisuuksissa turva-aidalla haavoittui 49 gazalaista IDF:n sotilaitten luodeista.
Perjantaina Israelin puolelle turva-aitaa syttyi 7 maastopaloa ilmapalloterrorismin vuoksi.
Palokunnat sammuttivat 3 paloa Eshkol alueella ja 4 paloa Shaar HaNegev alueilla.

Hamas väittää, ettei se ollut ampunut viime viikon aikana Israelin puolelle lentäneitä raketteja. Gazassa toimii ilmeisesti kurittomia joukkueita.
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/264607,

07. IDF:n kenraalimajuri Yitzhak Brick , entinen IDF:n ombudsman, EVP, kertoi keskusteltuaan IDF:n apulaiskomentajan Eyalin kanssa militarypodcast 103FM ohjelmassa perjantaina.

Zamir oli kenraalimajuri IDF:ssä Brickin laatiessa Brickin karmeaa raporttia tammikuussa 2019 IDF:n valmiudesta suureen sotilaalliseen yhteenottoon.

Brick vakuuttaa, ettei Zamir kyseenalaistanut hänen esittämiään tosiasioita Raportissa. ”Zamir hyväksyi tosiasiat ja totesi: Olemme suurissa vaikeuksissa. Hän luki raporttini, teki niistä muistiinpanoja ja alkoi toteuttamaan niitä käytännössä. Samoin teki myös IDF:n komentaja Aviv Kochavi, joka ymmärsi ongelmat ja oli tietoinen niistä ennen valintaa yleisesikunnan komentajaksi.”

Brick lisäsi, että komitea, joka johti hänen raporttinsa kritiikkiä, Bar Ilan Komitea, myönsi hänen olevan oikeassa.

”IDF:n komentaja Harari kertoi minulle, että tosiasiat olivat pelottavia” Brick sanoi, joka tähdensi, että ”Harari on IDF:n pääesikunnan suosittelema seuraaja ja Avi Kochavin alainen – joten hän ei tietenkään voinut tunnustaa, ettei armeija ollut valmis suurisuuntaiseen sotaan”.

Brick vakuuttaa vakavasti, että ”merkittäviä muutoksia on tehtävä IDF:n organisaation kulttuuriin”. ”Jos armeija ei opi hyväksymään kritiikkiä eikä hoida ongelmia, God help us (Jumala meitä auttakoon).
Brick toistaa aiemmin esittämänsä varoitukset, että seuraava sotilaallinen kampanja tulee olemaan vaikeampi kuin mikään edellisistä.

”Seuraava sota tulee olemaan pahin Israelin historiassa. Joka päivä 1000 -2000 ohjusta putoaa maahan, painoltaan 100 kiloa/ohjus, täsmäohjauksella.
Juudea ja Samaria tulevat myös joutumaan etulinjan asemaan, tuhansien aseistettujen Tanzim-arabimiesten lähtiessä kylistään ampuen joka suuntaan.
Me tarvitsemme jalkaväkiyksiköitä useille sektoreille, eikä meillä ole niitä”.

Entä sitten poliittinen areena, kysyy Brick seuraavaksi.
Brickin mukaan tilanne on siellä vielä huonompi.

”Istun ja puhun kabinetin jäsenille, yhdelle kerrallaan, käyttäen tunnin kunkin kanssa – vain havaitakseni, etteivät he tiedä juuri mitään armeijasta.
Nämä ovat kuitenkin niitä, jotka tekevät kohtalokkaita päätöksiä asioista, joista he eivät tiedä juuri mitään”.

”Mikä pahinta, ei kukaan kabinetin jäsenistä suhtautunut häneen vakavasti.
Viime kädessä kabinettiministerin tärkein toive on hänen uransa eteneminen”.

Kovasta kritiikistä huolimatta häntä kohtaan, mukaan lukien trauma, että Yom Kippur sota on voinut vaikuttaa hänen mielenterveyteensä, ja sosiaalisessa mediassa esitetyt epäilykset hänen mielenvikaisuudestaan, Brick ei ole luopunut paljastamasta totuutta syvälle juurtuneista ongelmista armeijassa.

Monet ovat olleet huolissaan hänen fyysisestä terveydestään peläten hänen saavan halvauskohtauksen tai sydän infarktin, hän haluaa jatkaa avoimesti ja itsepintaisesti muotoilla IDF:n tapaista suunnatonta järjestelmää.
Brick vakuuttaa tekevänsä jotain Israelin kansan hyväksi – ”ettei meidän tarvitse laskea menetyksiämme seuraavan sodan jälkeen”.
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/264590,

(Tarja tyttäreni luki sekä englannin- että hepreankielisen version artikkelista, ja toteaa, että tämä versio on sievistelty versio. ”Hepreankielinen on paljon yksityiskohtaisempi ja karmeampi lukea paljastaessaan puutteita IDF:ssä. Yksi pahimmista lienee Israelin koulutetun sotilasaineiston rajallisuus.”)

08. Tel Avivin pride marssiin sen sijaan riittää osanottajia. Perjantain 21. marssiin osallistui arviolta neljännesmiljoona marssijaa. Eivätkä kaikki edes marssineet, kunhan nauttivat kuumasta kesästä ja yhdessä olosta, siellä osataan juhlia. https://www.ynetnews.com/articles/0,734 ... 40,00.html,

SÄÄTILAT TÄNÄÄN

Jerusalem 18 -31; Tiberias23 -38; Suolameri 27 -39; Eilat 25 -38 +C-astetta. aurinkoista, huomenna vähän viilenee.

Tyynellä Merellä lähellä Uutta Seelantia tapahtui 7.4 R-asteen maanjäristys, ja sen johdosta annettiin tsunamivaroitus. Vauriot voivat olla vakavat. https://halturnerradioshow.com/index.ph ... nami-alert,




Lähettänyt Gavriel Eskel

Re: Ajantaso tietoa Israelista kesäkuu

ViestiLähetetty: 19.06.2019 09:01
Kirjoittaja Irene
Tuesday, June 18, 2019
TIISTAI 18.06.2019
TIISTAI 18.06.2019
01. Israelin ulkoministeri Yisrael Katz sanoi sunnuntaina Israelin osallistuvan 25 -26.06. pidettävään Bahrainin talouskonferenssiin, jossa on tarkoitus käsitellä Trumpin nimittämän rauhantiimin laatimaa Lähi-idän rauhansuunnitelmaa, mutta vain sen taloudellista osaa.
https://www.ynetnews.com/articles/0,734 ... 48,00.html,

Konferenssiin on ilmoittautunut osallistuvansa muutamia arabimaita, mutta ei Palestiinan Auktoriteetti (PA), joka on toistanut boikotoivansa kaikkia USA:n laatimia esityksiä.

USA:n korkea virkailija kuitenkin sanoo, ettei Israelin virkailijoita kutsuta mukaan, koska ”Haluamme pitää sen niin ei-poliittisena kuin mahdollista”, kuten Valkoisen Talon virkailija totesi anonyymisti maanantaina.

Hän selitti, ettei Israelin hallitukselle lähetetä virallista kutsua konferenssiin, johon otaksutaan osallistuvan arabihallitusten lähetystöjä ja EU-maita.
”Olemme kutsuneet israelilaisia ja palestiinalaisia liikemiehiä voidaksemme antaa konferenssille mahdollisimman ei-poliittisen luonteen”.

PA ilmoitti toukokuun lopulla hylkäävänsä kutsun osallistua Bahrainin konferenssiin sanoen sen ”väistävän Palestiinan kansan toiveet itsenäisestä valtiosta, ja siksi konferenssi ei tule onnistumaan”. Korkea PA:n virkailija kutsui Valkoisen Talon suunnitelmaa ”taloudelliseksi kiristykseksi”.

Bahrainin ulkoministeri Sheikh Khalid bin Ahmed Al-Khalifa sanoi Twiit-sivullaan julkistamassa lausunnossaan ”kunnioittavansa Palestiinan johdon päättäväistä asennetta turvata palestiinalaisten oikeudet”.

Hän selitti, että ”Bahrainin sekä virallinen että julkinen asenne on ollut ja tulee olemaan taistella veljellisen Palestiinan kansan laillisten oikeuksien puolesta maahansa ja itsenäiseen valtioon pääkaupunkinaan Jerusalemin itäosa, ja lisäksi Palestiinan kansan taloudellinen tukeminen”.

Hän lisäsi, ettei Bahrainilla - toimiessaan konferenssin isäntänä - ole muita intressejä, kuin palestiinalaisten jatkuva tukeminen.
https://www.ynetnews.com/articles/0,734 ... 25,00.html,

02. Egyptin Muslimiveljeskunnan johtaja, maanviljelijän poika Niilin delta-alueen kylästä, Mohammed Morsi mursi Egyptin perinteitä murtautumalla vankilasta 2011 ja nousemalla faraoiden valtaistuimelle Hosni Mubarakin hallituksen kaatuessa valtavien mielenosoitusten seurauksena, mutta joutuessaan vuotta myöhemmin toteamaan, että hänet syrjäytti uusi vallankumous palauttaen sotilashallituksen uudelleen johtamaan lähes 90 miljoonan asukkaan maata.

Egyptin ensimmäinen demokraattisesti valittu 67-vuotias Morsi istui Kairon Tora vankilassa syrjäyttämisestään 2013 lähtien. Hänen johtamansa Muslimiveljeskunta on uuden hallituksen toimesta julistettu laittomaksi Egyptissä, mutta se on levinnyt useisiin Lähi-Idän maihin ja myös Yhdysvaltoihin.

Morsilla oli tiettävästi diabetes, josta hän kärsi vankilassa, jossa hänet eristettiin usein muista vangeista ja omaisten vierailuista. Häntä syytettiin toistamiseen erilaisista rikoksista. Oikeuskäsittelyjen alkuvaiheessa hänet - toistuvien välihuutojensa vuoksi - eristettiin lasikoppiin, jonka yhteys oikeussaliin katkaistiin ajoittain.

Presidentti Morsin terveys petti lopullisesti hänen lasikopissaan antamansa puheen jälkeen oikeusistunnon aikana, varoitettuaan, että hänellä oli vielä useita salaisuuksia kerrottavanaan.
Hän vaati aiemmin Egyptin laillisesti valittuna presidenttinä erityistribunaalia tutkimaan hänen tapauksensa. Hän kuoli maanantaina kopissaan ennen kuin hänet ehdittiin viedä sairaalaan.

Morsin poika Ahmed sanoi turvallisuusjärjestöjen kieltäneen hänen hautaamisensa perheen hautausmaahan kotikaupunkiinsa Sharqia provinssissa, ja sen sijaan siirsi hänet Kairon hautausmaahan, jonne on haudattu muitakin huomattavia islamisteja.

Turvallisuusmiehet kielsivät kuvien ottamisen hautaamisesta ja kielsivät reporttereita matkustamasta Morsin kotiin. Egyptin pääsyyttäjä sanoi maanantaina, että hänen ruumiinsa tutkitaan kuolinsyyn selvittämiseksi. Valtion TV sanoi Morsin kuolleen sydänhalvaukseen.

Muslimiveljeskunta syytti maanantaina hallitusta Morsin teloituksesta pitämällä hänet vuosikaudet vankilan surkeissa olosuhteissa, ja vaati kansainvälistä tutkimusta hänen kuolemastaan.
https://www.ynetnews.com/articles/0,734 ... 34,00.html,

03. Iranin presidentti Hassan Rouhani varoitti ajan kuluvan käsistä USA:n vetäydyttyä kansainvälisestä JCPOA-sopimuksesta, jotta sopimus voitaisiin vielä pelastaa täydelliseltä romahdukselta.

Iranin atomitoimiston tiedottaja sanoi maansa valmistautuvan rikkomaan sopimuksen asettamat rajoitukset seuraavan 10 päivän kuluessa ja varoitti, että Iranilla on tarve nostaa uraanin rikastusasteen 20 %:in, joka on vain askeleen päässä ydinaseen valmistamiseen tarvittavasta uraanista.

Pääministeri Benyamin Netanyahu vaati maanantaina maailman johtavia maita nopeasti nostamaan Iranin vastaisia sanktioita, jos Iran toteuttaa uhkauksensa ylittää JCPOA-sopimuksen Iranille asettamat rajat. https://www.ynetnews.com/articles/0,734 ... 27,00.html,

04. Asiantuntijat varoittavat, että massiivinen tosiasioitten kieltäminen on käynnissä koskien Iranin ydinteollisuutta. He esittävät, että ”Iranilla on luultavasti ollut ydinaseita 10 vuoden ajan, ja että USA:n presidentti Barack Obamaa oli surkuteltavasti petetty – ellei hän ollut osa suunnitelmaa”.

”Joka edelleen uskoo, ettei Iranille ole jo ydinaseita, ei ole seurannut aikaansa”. All News Pipeline julkaisi Stefan Stanfordin 14.06. laatiman artikkelin ANP otsikolla:
”Lähi-idän kuumentuessa kiehumispisteeseen, asiantuntija varoittaa iranilaisten Amerikkaan soluttautuneitten nukkuvien solujen suorittamista terrorihyökkäyksistä kaikkialla maassa, jotka voivat lopettaa liikkumis-vapautemme vuosiksi”, painottaen lisäyksellä, että ”jos kertomus on totta, se merkitsee todellista muutosta pelisäännöissä”.

22.01.2018 Quartz India julkaisi artikkelin: ”Islamin puolesta Amerikkaa vastaan: mikä antoi polttoainetta Pakistanin ydintietouden mustille markkinoille?” jossa vihjattiin, että Iranin ydinohjelma on paljon pitemmällä, mitä maailma uskoo sen olevan - päätellen sen tekemistä sopimuksista mustilla markkinoilla 1990-luvulla ydinasevaltion Pakistanin kanssa.

”Vaikea uskoa, että PohjoisKorealla on ydinaseita ja Iranilla ei olisi.” Ydintietoisuuden levittäjänä toimi Pakistanin ydinteollisuuden luoja AQ Khan, joka uskonnollisella paatoksella katsoi velvollisuudekseen - sopivaa maksua vastaan - luovuttaa ydintietoutta uskonveljilleen.

Artikkelissa selvitetään kysymyksiä laajasti, eikä ole mielekästä käydä niitä läpi yksityiskohdittain. Sieltä selviää, että ANP raportoi 18.01.1999 satelliittien rekisteröineen useita merkkejä suuresta iskusta Iranin luoteisosien vuorilla. ”Olemme varsin varmoja siitä, että se oli ydinräjähdys, sanoi Jody Birmingham, Edistyneen Satelliittiteknologian Keskuksen tiedottaja.

Valkoinen Talo ja Pentagon pidättyivät kommentoimasta asiaa, mutta todisteet puhuvat puolestaan, että Iran kokeili ydinpommia.
Seuraamani artikkelin sanoma voidaan tiivistää seuraaviin toteamuksiin:

”Iran uhrasi avoimen ydinohjelmansa pettääkseen Obaman hallituksen poistamaan kansainväliset sanktiot, estämään sotilaalliset toimet, samalla jatkaen salaista sotilaallista ydinohjelmaansa maanalaisissa tiloissa”.

”Tämän vuoksi – ydinsopimuksesta johtuen – Iran ei päästä tarkastajia sotilaallisiin laitoksiinsa ja estää tiedemiesten haastattelut – voidakseen salata
ydinaseohjelmansa laajuuden ja tason”.

”Yli 13 vuotta sitten, ennen 2003, Iran valmisti ydinasekomponentteja, ja työskenteli suunnitelman kimpussa asentaa ydinase Shahab-III ohjukseen”.

”13 vuotta sitten Iran oli ydinaseohjuksen kynnyksellä.
On epätodennäköistä, että Iran keskeytti ohjelmansa vuosikymmeneksi saadakseen ydinsopimuksen presidentti Obaman kanssa”. http://allnewspipeline.com/Does_Iran_Al ... _Nukes.php,

05. Iranin aiheuttaman jännityksen noustessa USA lähettää 1000 sotilasta entisten lisäksi Lähi-Itään. USA hyväksyi suunnitelman joukkojen lisäämiseksi Lähi-Idässä maanantaina painottaen, että sotilaat lähetetään puolustus-tarkoituksessa suojaamaan ilma-. meri- ja maatukikohtia vastaan nousseitten uhkakuvien vuoksi alueella.

Puolustusministerin apulaissihteeri Patrick Shanahanin lausunnossa tähdennetään, ”ettei USA halua konfliktia Iranin kanssa, ja että sotilaitten sijoittaminen suoritetaan sotilashenkilöstön hyvinvoinnin vuoksi, jotka työskentelevät alueen eri osissa suojellen kansallisia intressejämme”.

Virkailijat sanovat, että sotilaisiin kuuluu turvallisuusjoukkoja ja sotilaita valvonnan ja tiedustelun lisäämiseksi alueella.
Joukot ovat osa suurempaa sotilaspakettia, jonka USA:n johtajat hyväksyivät viime kuussa: yhteensä 10 000 sotilasta, Patriot ohjuksia, hävittäjiä ja aluksia. https://www.timesofisrael.com/us-deploy ... ions-soar/,
https://www.jpost.com/Middle-East/Despi ... sis-592878,
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/264733,

06. Ukraina suunnittelee asuntokerrostalojen rakentamista alueelle, jonne natsit hautasivat holokaust-uhriensa ruumiita.

Maailman juutalaiskongressi (WJC) pitää suunnitelmaa kauhistuttavana tiistaina antamassaan lausunnossa.
Alue on 200 mailia Kievistä itään.
Israelin Ukrainan lähettiläs Joel Lion sanoo 13.06. laatimassaan kirjeessä Kievin apulaispormestarille Oleksander Shamotalle, että suunnitelmasta tulee luopua.
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/264735,

07. ”Iran on Lähi-Idän konfliktin polttopisteessä, eikä Israel” sanoi Trumpin erityislähettiläs Lähi-Itään Jason Greenblatt valittaen samalla PA/PLO:n kieltäytymistä osallistua Bahrainin konferenssiin.

Hän myös totesi, että voidakseen säilyttää ei-poliittisen luonteen konferenssissa Valkoinen Talo joutui jättämään Israelin pois kutsuttujen joukosta, kuten hän paljasti i24News. uutistoimistolle
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/264739,

08. 46-vuotias arabi Mahmoud Nazmi Abed Alhamid Katusa Deir Qaddis arabikylästä, joka työskenteli ovenvartijana juutalaiskoulussa, on syytettynä 7-vuotiaan koulutytön raa`asta raiskauksesta, mutta jonka puolustusasianajaja vakuuttaa - edes tapaamatta asiakastaan, että syytös on väärä, eikä arabi ole syyllistynyt raiskaukseen, verraten sitä Dreyfus-tapaukseen Ranskassa.

Puolustusasianajajan käytös kummastuttaa, ja vertaaminen sitä juutalaisen upseerin syyttämiseen maansa petturuudesta, etsii vertaistaan.
Hän syyttää armeijan syyttäjää asian väärästä käsittelystä vihjaten, että selvä vääryys on tapahtumassa selittämättä, kuka sitten tytön raiskasi? http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/264738, http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/264737,
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/264709,

09. Bibin opetusministeriksi nimittämä Rafi Peretz kannattaa pienten oikeistopuolueitten liittoutumista syyskuun 17. päivän vaaleihin, mutta sanoo samalla, että hänen tulee pitää ohjakset käsissään.

Suoritetun gallupin mukaan Ayelet Shaked on suosituin johtamaan oikeisto-puolueitten liittoa (40.1 %), toisena Bennett (18 %), liikenneministeri Bezalel Smotrich (15.2 %), ja vain 14.8 % opetusministeri Rafi Peretzille.
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/264737,

10. Kuka johtaa Israelia välikautena ennen vaaleja? Bibin johtama tynkähallitus ei voi toimia tehokkaasti lähes vuoden kestävän toimenpidehallintansa aikana. Hallitus-koaliittio on hajonnut kunkin puolueen keskittyessä äänten kalasteluun Libermanin määritellessä kalastusoikeuksien rajat.

Liberman esitteli omaa suunnitelmaansa Likudin, SiniValkoisen ja joittenkin oikeistopuolueitten muodostamasta liitosta, jossa uskonnolliset puolueet sivuutettaisiin, ja Bibi jäisi eläkkeelle.
Voidakseen toimia hallituksella tulee olla vähintään 61 kansanedustajan tuki takanaan Israelin 120 edustajan 21. Knessetissä. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/264727,

SÄÄTILAT TÄNÄÄN

Jerusalem 16 -29; Tiberias 22 -35; Suolameri 23 -37; Eilat 24 -40 +C-astetta, aurinkoista tänään ja huomenna, lämpötilat lähes ennallaan.

Jos sota syttyy USA:n ja Iranin välille, sen luonne on seuraava: massiiviset pommitukset vain erityiskohteisiin; sähkön toimitusten katkaiseminen; internet poikki; pankit suljettu; ruokatavaroitten puuttuminen hyllyiltä; ennen näkemättömät siviilimielenosoitukset, salaisten solujen toiminta Iranissa.
http://endoftheamericandream.com/archiv ... fic-target.





Lähettänyt Gavriel Eskel

Re: Ajantaso tietoa Israelista kesäkuu

ViestiLähetetty: 21.06.2019 13:49
Kirjoittaja Irene
Thursday, June 20, 2019
TORSTAI 20.06.2019
TORSTAI 20.06.2019
01. 7-vuotiaan juutalaisen koulutytön Modiinista raiskaustapauksen käsittely on juuttunut epäselvyyksiin ja epäilyihin, että poliisin aiemmat tutkimukset ovat olleet puutteelliset.

Epäilyksen alainen PA:n arabi Samariasta Mahmoud Katusa on pidätettynä syylliseksi epäiltynä, ja syyttäjä pyysi pidätysajan jatkamista 10 vuorokaudella, mutta oikeus antoi heille aikaa tiistaihin saakka. Pidätetyn lisäksi tapaukseen liittyy kahden muun (arabin) läsnäolo raiskauksen aikana.

Jutun käsittelyn ongelmana on se, ettei koulutytön perhe ilmoittanut asiasta ja poliisille, eikä pitänyt potentiaalisia todistuskappaleita tallella forensic-tutkimusten suorittamiseksi. Raiskaus tapahtui 3 viikkoa sitten.

Syytetty vakuuttaa syyttömyyttään. Hänen asianajajansa Nashef Darwish sanoo käsittelyn muuttuneen luonteeltaan epäluuloksi tutkimuksen suorittaneita viranomaisia vastaan, eikä voi selittää, miksi vaaditaan uusia tutkimuksia? Mitä poliisi on tehnyt tähän saakka?

Poliisin tutkimusosaston johtaja Gadi Siso ja armeijan johtava asianajaja kenraalimajuri Sharon Afek päättivät keskiviikkona keskusosaston Juudeassa ja Samariassa suorittamaan lisätutkimuksia, mitä pidetään epätavallisena. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/264815,

02. Iranin vallankumouskaarti sanoo keskiviikkona pudottaneensa amerikkalaisen miehittämättömän tiedustelukoneen (drone) Iranin eteläosassa.
USA:n armeija ei halua kommentoida asiaa.

IRNA:n mukaan drone sai osuman ylitettyään Iranin ilmatilan rajan lähellä Kouhmobarak aluetta Iranin eteläosassa Hormozgan provinssissa.
IRNA kertoo vallankumouskaartilta saamiensa tietojen perusteella, että kone oli RQ-4 Global Hawk.

USA:n keskuskomennuskunnan tiedottaja kapteeni Bill Urban kieltäytyi kommentoimasta häneltä asiaa kysyttäessä. Hän kuitenkin kertoi AP:n toimittajalle: ”Amerikkalaista drone-konetta ei ollut Iranin ilmatilassa.”

USA:n ja Iranin välit ovat olleet jännittyneet tankkilaivoja vastaan tehtyjen hyökkäysten vuoksi, joista USA syyttää Irania.
Presidentti Trump antoi käskyn 1000 lisäsotilaan liittämiseksi alueella oleviin joukkoihin suojelemaan USA:n intressejä Lähi-Idän alueilla.

Sotilasosastoon kuuluvat Patriot torjuntaohjuspataljoona, miehitettyjä ja miehittämättömiä tiedustelukoneita ja muuta puolustusmateriaalia.
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/264837,

03. USA pidätti keskiviikkona ”syyrialaisen pakolaisen” epäiltynä kirkkoa vastaan Pennsylvaniassa suunnittelemastaan iskusta Islamin Valtion hyväksi, kertoi hallituksen oikeusministeriö.

”Mustafa Mousab Alowemer, 21, tuli Yhdysvaltoihin pakolaisen asemassa Syyriasta elokuussa 2016. Hänen tehtävänään oli iskeä kirkkoon Pittsburghin lähiössä”, apulaissyyttäjä John Demers ja Pittsburgin federaation syyttäjä Scott Brady sanoivat julkaisemassaan lausunnossa.

”Oikeusistuimen dokumenttien mukaan Mustafa Alowemer suunnitteli iskua kirkkoon ISIS:n nimissä, joka olisi surmannut ja haavoittanut lukuisia ihmisiä”, totesi Michael McGarrity FBI:n terrorinvastaiselta osastolta.

”FBI katsoo uhkaukset kirkkoja ja muita uskonnollisia laitoksia vastaan erittäin vakavasti ja tulee käyttämään kaikkia resurssejaan estääkseen potentiaaliset terroristihyökkäykset niitä vastaan” hän selitti.

Epäilty henkilö luovutti suunnitelmat ja räjähdysaineitten käyttämisen miehelle, jota hän luuli ISIS:n sympatisoijaksi, mutta joka oli FBI:n palkkaama.
Sen lisäksi, että hän otti yhteyttä mieheen sosiaalisessa mediassa, Alowemer tapasi hänet neljä kertaa huhtikuusta alkaen, lausunnossa todetaan.

Alowemer oli laatinut käsinkirjoitetun 10-kohdan ohjeen, jossa hän itse aikoi tuoda räjähteet selkärepussa paikalle merkiten kirkon sisäänkäynnit karttaan. Hän suunnitteli viimeisen tapaamisen FBI:n valepukuisen agentin kanssa keskiviikoksi ennen hyökkäyshetkeä heinäkuussa, oikeusministeriö sanoi.

Häntä syytettiin oikeudessa kerran yrityksistä luovuttaa materiaalia vieraalle terrori-järjestölle ja kaksi kertaa informaation luovuttamisesta koskien räjähteitä tai massatuhoaseita.

Pittsburgin kirkkoa vastaan viime lokakuussa tehdyssä antisemiittisessä iskussa ammuttiin kuolleiksi 11 ihmistä, verisin isku modernissa USA:ssa.
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/264840,

04. 23-vuotias Amerikan kansalainen joutui Berliinissä ihmisryhmän häiritsemäksi kerrottuaan heille olevansa juutalainen, JTA raportoi keskiviikkona.

Mies, jota luonnehditaan turistiksi, sai silmänsä mustaksi kasvoihin tehdyssä iskussa, kuten hän kertoi poliisin websivun mukaan, kuten uutisraportit kertovat.

Tilanne kehittyi Streglitz alueella Saksan pääkaupungissa 23.00 aikaan, kun kolme 20 hengen joukosta alkoi hyökkäillä häntä vastaan. Yksi kysyi hänen uskontoaan ja kuultuaan, että hän on juutalainen, iski häntä kasvoihin.

Muutamia päiviä aiemmin 20-vuotias mies, jolla oli kipa päässään, joutui miesjoukon häiritsemäksi Berliinin Prenzlauer Berg alueella, yhden yrittäessä onnistumatta sylkeä hänen kasvoihinsa.

Antisemiittiset hyökkäykset ovat Saksassa lisääntyneet vuoden aikana, mukaan lukien arabiryhmän hyökkäykset juutalaista muusikkoa vastaan antisemiittisessa tilaisuudessa Berliinissä.

Viime vuonna kasvonsa peittäneet hyökkääjät kivittivät kivin ja pulloin juutalaisen omistamaa ravintolaa vastaan ItäSaksan Chemnitz kaupungissa.
Saksan turvallisuusvirkailijat kertovat, että antisemiittiset tapahtumat lisääntyivät Saksassa viime vuonna 19.6 % 1799 tapaukseen. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/264831,

05. Iranin ylin kaitsija, ajatollah Ali Khameney torjui Japanin pääministerin Shinzo Aben hänelle välittämän presidentti Donald Trumpin lähettämän viestin todeten, ”ettei presidentti Trump ole tarpeeksi arvostettu vaihtaakseen viestejä hänen kanssaan”.

Japanin pääministeri Shinzo Abe tapasi Iranin ylimmän kaitsijan Ali Khameneyn 13.06.2019 samana päivänä, jolloin – kuten epäillään – Iranin IRGC:n suoritti japanilaisen tankkerin vaurioittamisen Omanin lahdella.

Ei ole tietoa, oliko Abe saanut viestin aluksen vaurioittamaisesta tapaamisen aikana, mikä olisi asettanut hänet varsin epämukavaan tilanteeseen.
Khameney kertoi myös Abelle, ettei USA ja sen presidentti pysty neuvottelemaan rehellisesti Iranin kanssa, eikä Iranin ongelmia voida ratkaista neuvottelemalla Amerikan kanssa.

Khameney lisäsi, ettei USA pysty kaatamaan Iranin hallitusta, eikä sillä ole auktoriteettia tulla sanomaan, ketkä maat eivät voi saada ydinaseita.
Nämä kommentit käänsi MEMRI (Middle East Media Research Institute).

USA vetäytyi toukokuussa pois 2015 sovitusta kv. JCPOA-sopimuksesta, jolla Iranin ydinteollisuutta säännöstellään, mutta ei sen ballistista ohjus-teollisuutta, eikä Iranin hegemonisia tavoitteita alueella.

Pakottaakseen Iranin uusiin neuvotteluihin Trump lisäsi Iranille uusia pakotteita, jotka ovat pahoin rampauttaneet sen taloutta.

Iran puolestaan uhkaa vetäytyvänsä vähitellen pois sopimuksen rajoitteista 10 päivän kuluessa, mistä ensimmäinen näyte on uraanin rikastamisen määrän ja laadun ylittäminen 27.06. mennessä.
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/264839,

06. USA:n armeija tunnustaa, että Iran pudotti sen miehittämättömän tiedustelu- koneen Hormuzanlahden kansainvälisten vesien yläpuolella Omanin lahdella maasta ilmaan ohjuksella.

Iranin vallankumouskaartin (IRGC) sanoo puolestaan pudottaneensa koneen Iranin ilmatilassa lähellä Kuhmobarakia eteläisen Hormozganin provinssissa.

”Iran lähetti koneen pudottamisessa selkeän viestin Amerikalle” sanoi IRGC:n komentaja kenraalimajuri Hossein Salami lausunnossaan.

Iranin ja USA:n väliset suhteet ovat asteittain kiristyneet kummankin osapuolen tarkoin varoen ylittämättä kynnystä avoimen sodan aloittamiseksi.
Iran on vauhdittanut ydinaseeseensa tarvittavan rikastetun uraanin tuotantoa ja tasoa, sekä testaa toistamiseen kehittämiään ballistisia ohjuksiaan.

USA:n USS Abraham Lincoln lentotukialus viisaasti päätti olla kulkematta ahtaan Hormuzansalmen länsipuolelle vaan jättäytyi saattoaluksineen Omanin lahdelle jatkaen siellä harjoituksiaan.

Kiinan kerrotaan lähettäneen Iranille tuntemattoman aseen, jolla se pystyy upottamaan USA:n vahvasti aseistettuja sota-aluksia; onko kysymys merenpohjaan asennetusta merimiinasta, joka ponnahtaa ylös kohteen lähestyessä, vai jostain uudesta torpedosta, ei ole raportoitu.

USA:n suorittaman kokeen perustella kerrotaan, että emälaivan upottamiseen tarvitaan jopa 30 torpedon iskut.

USA:n armeijan tiedottaja kertoi, että pudotettu kone oli US Navy MQ-4C Triton, eikä RQ-4 Global Hawk, kuten IRGC raportoi.
Kone oli aiemmin raportoinut Iranin pikaveneitten parveilemisesta tankkerien ympärillä, myös tulipalosta norjalaisaluksessa Front Altair. https://www.bbc.com/news/world-middle-east-48700965,

07. BBC kertoo löytäneensä uusia todisteita Islamin lisääntyneestä valvonnasta ja alistamisesta Kiinan Xinjiangin alueella, mukaan lukien laajan projektin islamin uskon ja moskeijoiden tuhoamiseksi.

Kiinan viranomaiset sallivat ulkomaisille median edustajille vierailla uskonnollisissa kohteissa ja korkeiden islamin virkailijoitten luona tukeakseen väitteitään, että Kiinan politiikan päämääränä on lisätä valvontaansa uskonnollisten äärisuuntien hallitsemiseksi, eikä uskontoa vastaan sinänsä.

BBC sai harvinaisen luvan käydä tutustumassa korkean turvallisuuden alaisiin laitoksiin, joihin on koottu toista miljoonaa muslimia Kiinan Xinjiangin alueella.

Viranomaiset kutsuvat laitoksia koulutuslaitoksiksi, mutta BBC:n
raportin mukaan ne ovat aivopesulaitoksia, ajatusten ja mielen muotoilemiseksi Kiinaa hallitsevan marxismin oppien mukaisiksi.

BBC:n Kiinan kirjeenvaihtaja John Sudworth päätti vaaroista huolimatta suorittaa omia tutkimuksiaan, joista hän raportoi artikkeleissaan.
Hän löysi tarkoin lukittuja rakennuksia, seinille kiinnitettyjä ohjeita pukeutumisesta ja ulkoisesta olemuksesta: pitkä parta on kielletty.

Entisiä asuinrakennuksia hävitetään ja niiden tilalle pystytetään uusia laitoksia, kuten kuvat osoittavat. Entinen elinvoimainen uskonto tuhotaan ja moskeijat hävitetään. Uusi uljas yhteiskunta nousee entisen raunioille.
Kiina sortaa myös maansa kristittyjä, joiden määrä kasvaa nopeasti
https://www.bbc.com/news/av/world-asia- ... ng-mosques,
https://www.bbc.com/news/av/world-asia- ... he-uighurs,
https://www.bbc.com/news/av/world-asia- ... er-society,

Edellistä raporttia lukiessa tulee mieleen, ettei meillä liene aavistustakaan, miten pitkällä Kiina on ihmisen mielenhallinnan alalla, ja mistä profetioissa kerrotut sotilaat tulevat, jotka eivät horju riveistään eivätkä vilkuile sivulleen; he toimivat kuin robotit, joita he osittain lienevätkin. (Joel 2:1 -9)

Eräässä toisessa artikkelissa kerrottiin, että Kiinan eliittiluokan oppilaiden pään ympärille kiinnitetään mikropiirivanne, joka kaiken aikaa raportoi ohjaajan valvontaan, miten kiinteästi oppilas seuraa opetusta. Vanne lienee kiinnitetty myös yhteys tietokoneeseen, josta saa vastaukset kysymyksiin.

Kiinalaisten suhtautuminen juutalaisiin, joita on Kiinassa n. 2 500, on mielen-kiintoinen. Heitä kiinnostaa juutalaisten taloudellinen menestyminen, jota he pyrkivät jäljittelemään, mutta eivät tunne tarvetta samaistua heihin.

08. Saudi Arabian ehkä luetuin lehti Al-Arabiya raportoi maanantaina Iranin hallituksen korkean neuvonantajan todenneen, ettei sodan syttyminen on väistämätön, ellei USA poista Iranin vastaisia pakotteitaan.

”Jos Amerikan kansa ei todella halua joutua sotaan Iranin kanssa, USA:n presidentin tulee luopua nykyisestä politiikastaan Iranin sanktioitten suhteen. Jos näin ei tapahdu, jännityksen kiristyminen ohjaa meidät automaattisesti väistämättömään sotaan, ennemmin tai myöhemmin ” sanoi Diako Hosseini, Analyst at the Center for Strategic Studies (CSS) kokenut analyytikko Teheranissa perjantaina.

CSS on ajatushautomo, joka neuvoo presidentti Rouhanin hallituksen Iranin ulko- ja sisäpolitiikkaa. Hassan Rouhani vastaa suoraan Ali Khameneille.
Hosseini arvioi, että ennen pitkää Iran on pakotettu turvautumaan uhkaukseensa maailman öljymarkkinoiden sekoittamiseksi. Hän uhkasi, että UAE tullaan poistamaan kartoista, jos sota syttyy.

Irania syytetään öljytankkereitten ja Saudi Arabian öljyjohtojen vaurioittamisesta, mutta Iranin yleisesikunnan komentaja kenraalimajuri Mohammed Baqeri kieltää Iranin osallisuuden niihin todeten: ”Jos Iran haluaa sulkea öljykuljetukset Persianlahden kautta, se on kyllin voimakas tekemään sen täydellisesti ja avoimesti”.
https://halturnerradioshow.com/index.ph ... -sanctions,
Iran uhkaa tässä vain Persianlahden öljymaita, mutta sen uhkausten pääkohde on aina ollut Israel, joka varmasti joutuu sodan syttyessä altavastaajan asemaan Iranin komentaessa proxinsa Hizbullahin ja Hamasin toimimaan.

09. Hamasin johtaja Ismail Haniyeh sanoo, etteivät gazalaiset tunne ollenkaan olosuhteittensa helpottuneen tulitauosta huolimatta Israelin kanssa. Hän sanoi tulitauon olevan kaatumaisillaan Israelin kieltäytyessä tekemään omat velvoitteensa.

Haniyeh puhui ulkomaisille reporttereille torstaina Gazassa todeten, että tulitauko roikkuu nyt ilmassa.
Israel ei katso sitoutuneensa virallisesti mihinkään. https://www.ynetnews.com/articles/0,734 ... 24,00.html,

10. IDF pitää suurimmat koskaan pitämänsä harjoitukset valmistautuessaan sotaan Hizbullahia vastaan.

Pääministeri Netanyahun viesti Libanonille ja Hizbullahille kuulostaa kovin tutulta: Hän on toistanut sen ennenkin.

”Älkää testata meitä”, hän viestittää potentiaalisille vihollisilleen huomioimatta, että pari päivää sitten raportoitiin IDF:n rypevän syvissä vaikeuksissa sekä miehistönsä koulutuksen että materiaalisten puutteiden vuoksi. Bibi on toiminut sekä ulko- että puolustusministerinä vuosien ajan, joiden aikana hänen olisi pitänyt huolehtia IDF:n sotilaallisesta tasosta.
https://www.ynetnews.com/articles/0,734 ... 43,00.html,

11. Israel paljasti Pariisin ilmailunäytöksen aikana siirrettävän Iron Dome ohjustorjunta-patteriston.

Israelin aerospace yhtiö RAFAEL esitteli viimeistä tuotettaan ylpeänä herättäen ansaittua huomiota etenkin USA:n armeijan taholla.
https://www.timesofisrael.com/israel-un ... -air-show/,

12. Oikeistopuolueitten Unionin puheenjohtaja Rafi Peretz tarjoaa entiselle oikeusministeri Ayelet Shakedille kakkospaikkaa ehdokkaittensa vaalilistassa, pudottaen sijan aiemman haltijan Bezalel Smotrichin kolmannelle sijalle.

”Haluan meidän saavan 61 edustajaa Knessetiin ilman Libermania, ja siksi annan hänelle tämän sijan oikeiston yhtenäisyyden nimessä” Peretz selitti armeijan radion ohjelmassa torstaina.
https://www.timesofisrael.com/peretz-of ... -smotrich/

SÄÄTILAT TÄNÄÄN

Jerusalem 16 -29; Tiberias 22 -34; Suolameri 24 -37; Eilat 26 -41 +C-astetta, aurinkoista tänään ja huomenna, lämpötilat kuten tänään.

Monikulttuurista yhteiskuntaa ihannoivat uskovat sen perustuvaan voimaan, mutta Vietnamin sodassa karaistuneet upseerit panivat merkille, että ”Vihollisen voima perustui yhtenäiseen kulttuuriin, kieleen ja identiteettiin”.

”Monikulttuurisuus on kansan surmaaja”, todetaan American Spectatorin julkaisemassa artikkelissa.
https://spectator.org/multiculturalism- ... on-killer/,


Lähettänyt Gavriel Eskel

Re: Ajantaso tietoa Israelista kesäkuu

ViestiLähetetty: 28.06.2019 10:08
Kirjoittaja Irene
Sunday, June 23, 2019
SUNNUNTAI 23.06.2019

SUNNUNTAI 23.06.2019
01. Presidentti Donald Trump peruutti viime minuuteilla antamansa käskyn iskeä ilmavoimiensa ja laivastonsa ohjuksilla Iraniin ennalta valittuihin kohteisiin.

Trumpin päätös iskun peruuttamisesta herätti hämmennystä ja ihmettelyä maailmalla, mutta sen jälkeen on saatu lisätietoja, miksi Trump peruutti hätäisesti antamansa käskyn.

Presidentti Ttrump kutsui turvallisuus-neuvonantajansa ja kongressin instituuttien johtajat kiireiseen keskusteluun, jossa hän kuunteli kunkin johtajan antaman selityksen, mitä he suosittelevat tehtäväksi.

Trump kertoi, että päätökseen vaikuttivat kaksi tekijää: Hän sai tietää, että iskuissa saisi surmansa arviolta 150 ihmistä. Toiseksi hänelle kerrottiin, että Pentagonin laatima lista iskukohteista oli jonkin määrittelemättömän liittolaisen kautta vuotanut Teheraniin.

Tiedustelulähteet kertoivat Iranin aloittaneen kiireiset turvallisuustoimet iskukohteissa siirtäen niihin IT-ohjuksia. Jos USA lähettäisi koneensa Iraniin, ne lentäisivät Iranin rakentamiin surmanloukkuihin

Kertoessaan asiasta journalisteille Trump selvitti, että USA:n kone oli miehittämätön, mutta vastaisku surmaisi runsaasti iranilaisia siviilejä, eli vastaiskut olisivat olleet suhteettomat.
https://www.ynetnews.com/articles/0,734 ... 85,00.html,
https://halturnerradioshow.com/index.php/en/,
Iran kertoi paljastaneensa CIA:n agentin, ja teloitti hänet ”aamunkoitteessa”.
Näin asiaa selvitetään internetissä, mikä lienee totuus, selvinnee aikanaan.

02. Trumpin päätös peruuttaa ”kineettiset iskut” ei tarkoita sitä, että USA olisi lopettanut kaikki Iranin vastaiset toimensa.

USA aloitti torstaina cyber-hyökkäyksen Iranin asejärjestelmiä vastaan vasta-iskuna sille, että Iran pudotti USA:n tiedustelukoneen Omanin lahdella, sekä hyökkäyksistä öljynkuljetustankkereita vastaan Persianlahdella.

Trump myös asetti uusia sanktioita Irania vastaan kutsuen niitä suuriksi. Hän selitti sanktioiden tarkoituksena olevan estää Irania saamasta ydinaseita, ja taloudellista painostusta jatketaan, kunnes Iran muuttaa kurssiaan. Hän kuitenkin vakuuttaa, ettei hän halua sotaa.

Jännitys USA:n ja Iranin välillä on noussut USA:n vetäydyttyä yksipuolisesti pois 2015 Iranin kanssa solmitusta kv. JCPOA-sopimuksesta.
Viime viikolla Iran ilmoitti ylittävänä 10 päivän aikana kansainvälisesti hyväksytyt rajoitteet sen ydinohjelmalle.

Cyber-hyökkäys oli suunniteltu useiden viikkojen aikana vastapainoksi Iranin magneettimiina-hyökkäyksille tankkereita vastaan Omanin lahdella, kertovat USA:n lähteet.

Cyber--hyökkäys suunnattiin Iranin Vallankumousarmeijan (IRGC) käyttämiä asejärjestelmiä vastaan, ”joka avoimesti tunnusti pudottaneensa torstaina USA:n miehittämättömän tiedustelukoneen Iranin ilmatilassa”, mutta USA väittää sen tapahtuneen ”kansainvälisten vesien yläpuolella”.

IRGC sanoo, että se olisi voinut pudottaa myös toisen koneen, jossa oli 35 sotilaallista henkilöä, mutta pidättyi siitä.

Sekä Washington Post että AP uutistoimisto sanoivat cyber-iskun lamauttaneen asejärjestelmät. NYT lisäsi, että ”iskun tarkoituksena on poistaa järjestelmä offline määrätyn ajan. Cyber-isku lamautti ATK-järjestelmät, joilla valvotaan ohjusten laukaisemista”, kertoi Washington Post.

Lauantaina USA:n Cyber-ja infrastruktuurin turvallisuusinstituutin johtaja Christopher Krebs varoitti Iranin lisänneen cyber-hyökkäyksiään Yhdysvaltoihin lisäten, että ”pahansuopa cyber-aktiivisuus oli suunnattu USA:n teollisuutta ja hallituksen instituutteja vastaan Iranin ja sen liittolaisten toimesta”.

Ne käyttivät hyökkäyksissään ”tuhoavia viper-iskuja” käyttäen taktiikkaa kuten ”spea phissing, password spraying ja credential stuffing” voidakseen ottaa valvontansa kokonaisia verkostoja. Washington Postin mukaan Iran on pyrkinyt hakkeroimaan myös USA:n laivaston alusten järjestelmiä.

Presidentti Trump ei ole kommentoinut cyber-iskuista USA:ta vastaan.
Lauantaina hän sanoi olevansa valmis keskustelemaan Iranin kanssa.

”Jos Iran haluaa kehittyä vauraaksi kansaksi – se sopii minulle. Mutta se ei tule onnistumaan, jos he kuvittelevat 5 -6 vuoden sisällä omistavansa ydinaseita. Tehdään Iran suureksi jälleen” Presidentti Trump sanoi toistaen iskulauseensa.

USA:n asettamat sanktiot ovat iskeneet pahoin Iranin talouteen, etenkin ne, jotka suunnattiin energiaan, merenkulkuun ja taloussektoreihin – aiheuttaen investointien loppumisen ja häiriöitä öljytuotteiden viennissä.

Sanktiot estävät USA:n yhtiöitä liiketoimista Iranin kanssa, mutta myös ulkomaisia yhtiöitä tai valtioita toimimasta Iranin kanssa.
Tämä on aiheuttanut tuontitavaroitten tavaroitten ja tuotteitten puutteen, jotka valmistetaan ulkoa tuotetuista raaka-aineista, kuten liha, munat, joiden hinta on moninkertaistunut.
https://www.bbc.com/news/world-us-canada-48735097,

03. Kolme päivää ennen Bahrainin talouskonferenssia USA:n Valkoinen Talo yllättäen julkaisi Trumpin nimittämän rauhantiimin laatiman Lähi-Idän rauhansuunnitelman ns. taloudellisen osan, jossa luvataan 50 miljardin USD investointeja seuraavan vuosikymmenen aikana.

Talouspaketilla on nimi ”Rauha vaurauteen - Taloussuunnitelma: Uusi näky Palestiinan kansalle”. 40 sivuisessa dokumentissa yksilöidään ”näky elämän kaikissa muodoissa, teistä ja rautateistä veroihin ja opetukseen, joka esipuheen mukaan on rakennettu kolmelle pilarille: kansa, talous ja hallitus”.

Ei ole tarkoituksenmukaista käydä läpi 40 sivuista dokumenttia, vaan poimin siitä joitain mielenkiintoisia yksityiskohtia.

Dokumentin mukaan ”suuret investoinnit liikenteeseen avustavat Länsirantaa ja Gazaa integroitumaan naapuritalouksien kanssa.

”Maanomistus- ja välikirjaoikeuksien kehittäminen, lain noudattaminen, korruption vastaiset toimet, rahamarkkinat, kasvuystävällinen verotusrakenne ja alhaiset tariffimaksut vähentävät kaupan esteitä, tämä aloitejärjestelmä yhdessä strategisen infrastruktuurin investointien kanssa parantavat liike-elämän ilmapiiriä ja stimuloivat yksityissektorin kasvua”.

Rauhantiimin mukaan ”julkisten laitosten (sairaalat, koulut, kodit) ja liiketilojen rakentaminen varmistavat luotettavan pääsyn halpaan sähköön, puhtaaseen veteen ja digitaalipalveluksiin, ja biljoonia USD uusia investointeja tulee virtaamaan Palestiinan talouden eri sektoreille, liikemaailmalla on yhteys raha-talouteen ja Länsirannan ja Gazan markkinat yhdistyvät Egyptin, Israelin, Jordanian ja Libanonin markkinoihin”.

”Sen seurauksena talouden kasvulla on potentiaalinen mahdollisuus lopettaa nykyinen työttömyyskriisi, ja muotoilla Länsirannan ja Gazan alueet opportunismin keskuksiksi”.

”Länsirannan ja Gazan alueet yhdistetään tehokkaan, uudenaikaisen tieverkoston rakentamisella. Erillisen investoinnin kautta kehitetään liikennekäytävä yhdistäen ne valtatiellä ja potentiaalisella, modernilla rautatiellä. Suunnitelma tarjoaa apua maahanmuutto- ja tullilaitosten rakentamiseksi, joiden virkailijat operoivat yhdessä naapurimaiden kanssa”.

Suunnitelman ”toinen pilari tulee kasvattamaan myös turismia”, vakuuttavat rauhantiimin johtavat henkilöt Kushner ja Greenblatt.

”Harva maa maailmassa pystyy esittämään niin runsaasti historiallisia ja uskonnollisia kohteita. Lisäksi 40 km:n pituinen Gazan ranta pitkin Välimeren itärannikkoa voisi kehittyä metropolitan-cityksi rantahietikon vierellä Beirutin, Hong Kongin, Lissabonin, Rio de Janeiron, Singaporen ja Tel-Avivin tapaan.”

”Tämä toinen pilari kasvattaa inhimillisen kapitaalin kehittämistä, rakentamalla ainakin yksi palestiinalainen huippuyliopisto, lisätä naistyövoiman käyttöä, vähentää lapsikuolleisuutta ja nostaa keskimääräistä ikäennustetta 74:stä 80 vuoteen”.

”Kolmas pilari tarjoaa välttämätöntä hallituksen uudistusta, omaisuus-oikeuksien kunnioittamista, laillisten ja säännönmukaisten runkojen pystyttäminen liiketalouden parantamiseksi, omaksuen kasvuedullisen, vakuuttavan verostruktuurin, voimakkaiden rahamarkkinoiden kasvattaminen viennin lisäämiseksi ja suorien ulkomaisten investointien kiihottamiseksi”.

”Rehellinen ja riippumaton oikeusjärjestelmä kuten myös hallituksen avoimuuden ja luotettavuuden lisääminen kuuluvat ohjelmaan.
Kansainväliset kumppanit avustavat Palestiinan julkisen sektorin riippuvuuden vähentämistä lahjoittajamaista ja omavaraisuuden kehittämistä”.
https://www.jpost.com/Breaking-News/Whi ... ity-593324,

04. USA:n presidentti Trumpin nimittämä kansallisen turvallisuuden neuvonantaja John Bolton saapui Israeliin ennen kolmen valtion, Israelin, USA:n ja Venäjän turvallisuusviranomaisten harvinaista tapaamista.

Bolton tapasi sunnuntaiaamuna pääministeri Benyamin Netanyahun Jerusalemissa. Bolton saapui maahan lauantai-iltana.

Ennen Boltonin ja Netanyahun kahdenkeskistä tapaamista Netanyahu katsoi asialliseksi varoittaa korkeaa vierastaan, että ”Iranin kanssa solmittu 2015 ydinsopimus, ja pakotteiden poistaminen Teheranilta rohkaisivat islamilaista tasavaltaa ja johtivat sen joukkoja turvautumaan Persianlahden äskettäisiin vakivaltaisuuksiin”.

”Iranin vastaisten pakotteiden poistaminen ydinsopimuksen seurauksena, ja rahavirtojen alkaessa virrata Iraniin, sen hyökkääväisyys kasvoi. Kuka tahansa väittää tämän aggressiivisuuden alkaneen nyt, ei elä todellisuudessa” Bibi vakuutti lisäten:

”Ne jotka tukivat ydinsopimusta Iranin kanssa, väittivät sen aloittavan rakentamaan ja vahvistamaan yhteiskuntaansa, mutta sen sijaan se rakentaa maailmanvaltaa, se levittää terroria, rakentaa tukikohtia Syyriaan, ja yrittää viedä uudenaikaisia aseita Hizbullahille”.
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/264963.

05. Iranin armeijan korkea komentaja kenraalimajuri Gholamali Rashid esitti sunnuntaina varoituksen, että ”mikä tahansa paikallinen konflikti voi alkaa laajeta ilman kontrollia”.

Hän antoi varoituksensa sen jälkeen, kun Iran vakuutti puolustavansa rajojaan kaikkia uhkakuvia vastaan.
USA:n presidentti Trump sanoi aiemmin maansa armeijan olevan valmis iskemään Iranin pudotettua torstaina amerikkalaisen drone koneen Omanin lahdella.

”Jos konflikti syttyy alueella, ei mikään maa kykene valvomaan sen laajuutta ja ajoittamista” Rashid sanoi Iranin puolivirallisen FARS-uutistoimiston mukaan, jonka välitti REUTERS.
”Amerikan hallituksen tulee toimia vastuullisesti suojellakseen sotilaittensa henkeä välttämällä virhearviointeja alueella” hän sanoi.
https://www.timesofisrael.com/iranian-g ... trollably/, http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/264939,

06. USA odottaa PA:n arabien käyttäytyvän väkivaltaisesti Bahrainin talouskonferenssin aikana 25 -26.06. Manamassa.

USA:n lähetystön henkilökuntaa ja perheitten jäseniä kielletään matkustamasta viralliselle tai henkilökohtaiselle vierailulle Juudeaan ja Samariaan 24. -25. 06. välisenä aikana.

PA/PLO:n johto on tuominnut Manaman konferenssin sanoen, että he haluavat itsenäisyyttä eivätkä taloudellista apua.
https://www.timesofisrael.com/us-embass ... r-bahrain/,

07. Likudin sisäinen oikeus hylkäsi sunnuntaina esityksen Kulanun liittämiseksi Likudiin.

Kaksi Likudin Knessetin jäsentä katsoivat, että heidän paikkansa ehdokaslistassa voi vaarantua Kulanun jäsenten vaatiessa oman paikkansa.
Likud tarjosi Kulanulle paikat 5, 15, 29 ja 35.
https://www.timesofisrael.com/likud-int ... anu-party/,

08. Saudi Arabian lentoyhtiöt muuttivat lentoreittinsä välttääkseen joutumasta Iranin ilmatilaan jännityksen jatkuessa korkealla.

Saksan Lufthansa ja hollantilainen KLM sanovat myös pyrkivänsä välttämään toistaiseksi Iranin ilmatilaa, kunnes suhteet paranevat alueella.

Myös Etihad ja Emirates päättivät muuttaa lentoreittejään.
https://www.timesofisrael.com/saudi-air ... -tensions/,

09. Etiopiassa yritettiin kaapata valta, joka kuitenkin epäonnistui.

Syntyneissä tulituksissa yön aikana pääkaupungissa ja muualla maassa Etiopian armeijan komentaja ja hänen neuvonantajansa saivat surmansa komentajan henkivartijan luodeista Amharan valtiossa.

Pääministeri Abiy Ahmed esiintyi TV:ssa armeijan asuun pukeutuneena hallituksen vakuuttaessa, että kapina oli saatu kukistetuksi.
https://www.timesofisrael.com/ethiopian ... p-attempt/,

10. IDF esti PA:n suunnitelman luonnonpuutarhaksi määritellyn alueen läpi ilman lupaa rakentamansa tien päällystämisen Juudean erämaassa.

COGAT (Israelin koordinaattori hallituksen toiminnoissa territorioissa) viranomaiset yhdessä IDF:n kanssa keskeyttivät laittoman tien rakentamisen ja päällystämisen luonnonsuojelualueen läpi. Alue on B-aluetta.
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/264965,

SÄÄTILAT TÄNÄÄN

Jerusalem 16 -30; Tiberias 22 -37; Suolameri 24 -37; Eilat 24 -40 +C-astetta, aurinkoista, huomenna lämpenevää.

Chrislam on muotoutumassa paavi Francis I:n suosiollisella avustuksella.
Paavi vaatii katolisissa kouluissa opetettavan, että tavallinen islam on tauhan uskonto, ja että jokainen sen kieltävä katsotaan suvaitsemattomaksi.
https://www.nowtheendbegins.com/pope-fr ... m-muslims/,
Islamin aktivistit vaativat Yhdistyneitä Kansakuntia YK aloittamaan kampanjan, jossa islamin ja muslimien kritiikki tai islamfobia globaalisti tuomitaan.
Pakistan aloitti kampanjan viha-puhetta vastaan. ”Pakistanin presidentti Imran Khan vaati äskettäin kiireisiä toimia islamfobiaa vastaan, joka nykyisin on yleisin ilmaus rasismista ja vihasta toista kohtaan” sanoi Pakistanin YK:n lähettiläs Maleeha Lodhi vaatien YK:n pääsihteeri Antonio Guterresin toimia.
https://www.wnd.com/2019/06/islamists-d ... -campaign/,




Lähettänyt Gavriel Eskel