Ajantaso tietoa Israelista heinäkuu

Re: Ajantaso tietoa Israelista heinäkuu

ViestiKirjoittaja Irene » 26.07.2019 09:06

Thursday, July 25, 2019
TORSTAI 25.07.2019


TORSTAI 25.07.2019
Minun täytyy ensiksi hieman täydentää edellisessä artikkelissani kirjoittamaani esitystä saviastiasta, joka osoittaa hajoamisen merkkejä.

Kuten Paavali kirjoittaa, ei meidän tule kuitenkaan aliarvioida tämän ruumiimme merkitystä: “Vai ettekö tiedä, että teidän ruumiinne on Pyhän Hengen temppeli, jonka Henki asuu teissä ja jonka te olette saaneet Jumalalta, ja ettette ole itsenne omat. Joka turmelee Jumalan Temppelin, sen Jumala turmelee, sillä Hän on pyhä, ja sellaisia te olette”. (1Kor.9:19; 3:16 -17) Meidän tulee huolehtia savimaljastamme niin kauan kuin tarvitsemme sitä maallisen vaelluksemme aikana.

01. Israelin kansa on aloittanut kolme viikkoa kestävän vuosittaisen suruajan, joka vähitellen nousee ja kiihtyy lähestyttäessä sen lopussa Pyhän Temppelin tuhoutumiseen, mihin liittyy juutalaisten kiihkeä halu päästä rukoilemaan Temppelivuorelle, mikä nyt on kielletty Jerusalemin poliisin toimesta.

Viikon temppelikeskusteluissa Yitzhak Reuven ja rabbi Chaim Richman pohtivat suruajan merkitystä, ja Pyhän Temppelin puuttuminen ja sen jälleen rakentaminen vaikuttavat juutalaisen Kansan ja Israelin valtion ajan-kohtaiseen reaaliteettiin.

Keskustelijat jakavat 4. Mooseksen kirjan lähestyessä loppuaan kiehtovan ja aidon näkemyksen viikon parashat Matot Tora aiheeseen. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/266458,

02. Kolme päivää sitten paastopäivän 17. Tammuz-kuukautta juutalaisten aloittaessa kolme viikkoa kestävän suruajan juutalaisten molempien Temppelien tuhoamisesta – PA varoittaa aikamme ”vaarallisimman juutalaistamisen ajankohdan alkamisesta”.

”Äärijuutalaisten keskuudessa tänään alkaneen Talmudin määrittämän loma-ajan katsotaan aloittavan kaikkein vaarallisimman aikakauden juutalaista-misessa, ja sitä kutsutaan nimellä Tammuz juhla, joka on alkusoittoa vuosipäivälle ”niin sanotun” Temppelin tuhoutumisesta.” (Al-Hayat Al-Dadida)

PA katsoo juutalaisten vierailun Temppelivuorelle ”loukkaukseksi ja murroksi”, vaikka se on juutalaisuuden kaikkein pyhin paikka.

Muslimit sanovat, että vain heillä on yksinoikeus koko Temppelivuoreen, mukaan lukien Al-Aksa moskeija, kaikki sen rakennukset ja piha-alueet, mukaan lukien Länsimuuri, jota he kutsuvat nimellä ”Al-Burak muuri” Mohammedin riikinkukkoratsun mukaan, jolla muslimit uskovat Mohammedin karauttaneen paratiisiin Allahin vastaanotolle.

Vastoin historian ja arkeologian todisteita PA väittää, ettei juutalaista Temppeliä ole koskaan ollut Vuorella, ja kiistävät juutalaisten esittämät historialliset ja uskonnolliset yhteydet Israelin maahan ja Jerusalemiin yleensä ja etenkään Länsimuuriin.

Kuten PMW on toistamiseen osoittanut, PA viittaa juutalaisten Temppeliin kutsuen sitä ”väitetyksi” temppeliksi, jota ei ollut Temppelivuorella, ja juutalaisten vierailua Temppelivuorella ”saastuttamiseksi”, pyrkien mitätöimään kaikki juutalaisten arkeologien viime aikoina tekemät muinaislöydöt valheina.

Kutomansa valheellisen verkon mukaisesti PA:n uskonnollisten asiain ministeri tuomitsi sunnuntaina juutalaisten vierailut Vuorella ”murtautumiseksi siunattuun Al-Aksa moskeijaan” kutsuen Temppelin tuhoutumisen suruaikaa ”juutalaistamisen Talmudilaiseksi lomapäiväksi”.

PA:n apulaisuskontoministeri Huam Abu al-Rub varoitti, että ”juutalaisten ääriainesten (setlerien) murrot muodostavat suuren vaaran, joka heittää varjonsa koko alueen ylle, elleivät kansainvälinen yhteisö sekä arabi-ja muslimimaat työskentele niiden lopettamiseksi”.

PA/PLO:n puheenjohtaja Mahmoud Abbas ja hänen presidentin kansliansa julkaisivat oman lausuntonsa: ”Juutalaiset saastuttavat ja häpäisevät Temppelivuoren (haram al-sharif) ja sen islamilaiset pyhät kohteet vieraillessaan Vuorella”.

PA:n virallinen radio lähetti ohjelmissaan aiheeseen liittyviä kertomuksia ja lauluja, joista esimerkkinä Tunisian laulajan Saber Rebain esittämän laulun: ”Sionistit ovat häpäisseet moskeijat ja kirkot, ja polkeneet pyhyyttämme kaupungeissamme Haifa, Ramallah, Gaza, Jaffa, Acre ja miehitetyssä Jerusalemissa.”(Voice of Palestine 19.12.2018)
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/266444,

03. PA:n propagandatoimistoilla on epäkiitollinen tehtävä mitätöidä kansain-välisten arkeologien lähes päivittäin julkaisemat muinaislöydöt, jotka kiistatta kertovat korutonta kieltään juutalaisten elämästä ja heidän yhteiskunnastaan kaikkialla Israelin maassa, mutta etenkin Jerusalemissa ja Temppelivuoren läheisyydessä - varoen koskettamasta suuresti arkaluonteisia kohteita muinaisten Temppelien oletetuilla rakennuspaikoilla.

Esimerkkinä mainittakoon äskettäin kansalle avattu ”pyhiinvaeltajien polku” Shiloan lammikolta Temppelivuorelle, jota myöten lammikossa puhdistautuneet juutalaiset nousivat Temppeliinsä.

PLO:n pääsihteeri Saeb Erekat joutui virittämään kaikki luontaiset runoilijan lahjansa pyrkiessään selittämään muslimeille, miten ”juutalaiset keksivät kaikenlaisia taruja oletetuista temppeleistä, joita ei ollut olemassakaan”.

04. Israel tuhosi 10 asuntokerrostaloa Jerusalemin Sur Baher lähiössä korkeimman oikeuden päätöksen mukaisesti. Rakennukset ovat turva-aidan itäpuolella osin A-, osittain B-alueilla.

Israelin turvallisuusvirkailijat varoittivat, että kriisitilanteessa kerrostalojen ikkunoista olisi voitu tulittaa Israelin puolelle, ja vakoilla rutiinia lännessä.
Israelissa rakennusten tuhoaminen aiheutti sekalaisia tuntemuksia, ja kysymyksiä: Miksi rakennusvirasto sallii laittomien rakennusten rakentamisen valmiiksi ja asukkaitten muuttamisen niihin, ennen kuin puuttuu asiaan?

PLO esitti oman vastalauseensa viidessä vaihtoehdossa, joita se voi käyttää Israelia vastaan, joista yksi on viedä asia Haagin kv. rikosoikeuteen.
PLO:n johtajisto kokoontuu Ramallahiin torstaina päättääkseen seuraavista toimenpiteistä.

PLO:n keskuudessa torstain tapaamisen katsotaan merkitsevän lopullista muutosta Israelin ja PA/PLO:n välisiin suhteisiin, jotka ovat katkolla.

Abbasin tiedottaja Nabil Abu Rudeinah sanoi näin: ”Vallitsevien suurten haasteiden edessä, joita Israel asettaa – mukaan lukien verosaatavien pidättäminen, tuhoisan setlementtitoiminnan jatkaminen ja PA:n arabien kotien tuhoaminen – Abbas päätti kiireellisen kokouksen järjestämisestä, jossa tullaan tekemään tärkeitä päätöksiä”.

PLO:n pääsihteeri Saeb Erekat sanoi lehdistökonferenssissa viitaten mahdollisiin päätöksiin: ”Palestiinan johtajisto keskustelee torstain kokouksessaan, miten peruuttaa kaikki Israelin kanssa tekemämme sopimukset”.

”PLO ilmoittaa lopettavansa yhteistoiminnan Israelin oikeuslaitoksen kanssa ja vaatii Kansainvälistä Rikosoikeutta aloittamaan Israelin vastaiset tutkimukset. PLO on puhunut YK:lle ja EU:lle Israelin suorittamista rikoksista”.

PA/PLO:n potentiaalisia vastatoimia ovat:
- Turvallisuusyhteistyön lopettaminen, kuten se teki 2017, palauttaen sen pian. PA/PLO:n turvallisuus lepää vankasti Israelin armeijan varassa.
- PLO peruuttaa Israelin tunnustamisen, kunnes Israel tunnustaa Palestiinan valtion. Sen seuraukset ovat varsin kosmeettisia.
- PA/PLO voi uudestaan aktivoida pyrkimyksensä liittymisestä kansainvälisiin sopimuksiin ja järjestöihin, kuten se teki aiemminkin.
- PA/PLO voi viedä valituksensa Haagin kansainväliseen oikeuteen, jossa Trump lupasi tukea Israelia PA/PLO:n syytöksiä vastaan.
Israelin hallituksen tiedetään käyvän salaisia keskusteluja PA/PLO: kanssa Israelin suorittamista avustuksista estääkseen sitä luhistumasta. Puhutaan 50 miljoonasta NIS. Se on kuin vihaisen koiran ruokkimista, joka voi purra käteen.
Abbas matkustaa Ammaniin tavatakseen Jordanian kuninkaan Abdullah II, joka antaa toistuvia lausuntoja kahden valtion periaatteesta ainoana ratkaisuna. Ammanin pikku kunkku pelkää kruununsa menettämistä.
PA/PLO:n tarkkailija YK:ssa Riyad Mansour kutsui Sur Maherin laittomien kerrostalojen purkamista ”etniseksi puhdistamiseksi ja sotarikokseksi”, vaikka rakennuksissa asui vai muutama henkilö suurimman osan niistä ollessa vielä rakennusvaiheessa.
”Tämä on hinta epäonnistuneesta Bahrainin talouskonferenssista, joka jättää huomiotta villakoiran ytimen: 50 vuotta kestäneen miehityksen” hän valehteli.
”Ihmisten asuessa rauhallisesti vainosta huolimatta, heidän kotinsa tuhotaan laittomien ja valheellisten väitteiden perusteella. Miten tämä edistää elämää, arvostamista ja tasapainoa alueella?”
(Voiko tällaisten valheellisten ihmisten kanssa koskaan elää rauhassa?) http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/266444,

05. Meksikossa ammuttiin kuoliaiksi kaksi israelilaista. Toinen heistä oli tunnettu rikollinen, joka oli viettänyt vuosia vankilassa. Toinen oli nainen, jonka poliisi oli pidättänyt epäillen hänen käyttäneen hyväkseen naisellista viehätys-voimaansa. Poliisi tutkii mahdollisuutta, miten hänen toimensa liittyvät rikollisten välisiin selkkauksiin.

Kun ollaan Meksikossa, voi ilman muuta kuvitella, että huumeet olivat vahvasti mukana.
Nainen ammuttiin kuoliaaksi torstaina Hunan ylellisyysravintolassa Meksikon pääkaupungissa.
Kaksi muuta, mukaan lukien meksikolainen polisi, haavoittuivat ammunnassa.

Poliisi pidätti epäillyn ampujan, 33-vuotiaan Esperanza Guteirrez Rojanon. Hän kertoi ampuneensa naiskumppaninsa epäillen häntä uskottomuudesta.
Edellisenä päivänä Erez Akrishevsky, tuomittu rikollinen, joka oli karannut poliisilta 18 vuotta aiemmin ja asui Meksikossa nimellä Ricardo Lopez, pidätettiin Israelissa. Hän oli yhteyksissä rikollisliigoihin eri maissa. https://www.ynetnews.com/articles/0,734 ... 94,00.html,

06. Israelin vasemmisto yhtyy uuden puolueen alla syyskuun 17.päivän vaaleihin.

Meretz ja Ehud Barakin Israelin demokraattinen puolue päättivät mennä vaaleihin yhdessä, heihin liittyi Labourista eronnut ke. Stav Shaffir. https://www.ynetnews.com/articles/0,734 ... 14,00.html,

07. Jännityksen noustessa Persianlahden alueella Iran vauhdittaa ponnistelujaan avatakseen toisen rintaman Israelia vastaan Syyrian Golanilla, voidakseen sieltä hyökätä Israelin puolelle käyttäen hyväkseen Hizbullahin kommandoja.

Israelin ilmavoimat iskivät keskiviikkona Tel Haraan EteläSyyriassa. Isku voi liittyä aiempaan druusin murhaan alueella sekä edelliseen iskuun sinne.

Murhattu druusi oli Mash´hur Zeidan Hadarin kylästä EteläSyyriassa. Hän oli tunnettu Hizbullahin operaattori, hänen poikansa kuoli sunnuntai-iltana Sasan kylässä, 40 km Damaskoksesta etelään.

Israel pyrkii kaikin tavoin estämään Hizbullahia ja Irania rakentamasta tukikohtia Israelin pohjoisrajan tuntumaan. https://www.ynetnews.com/articles/0,734 ... 76,00.html,

08. Uusi Oikeisto puolueen johtaja Ayelet Shaked suostui puhumaan lehdistölle kotinsa ulkopuolella.

”Yhteys oikealla on päivän ohjelma” hän vakuutti ”Kansa ei anna anteeksi niille, jotka eivät salli sen tapahtua”. Hän sanoi antaneensa periksi vaatimuksestaan paikkojen tasapuolisesta jakamisesta.

”Pallo on nyt Yhtyneen Oikeiston käsissä. Kehotan heitä hyväksymään viimeisen tarjouksemme ja kokoontumaan sopiaksemme asian lopullisesti”.
Hän ei vastusta Otzma-puolueen tulemista oikeistopuolueiden liittoon.
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/266480,

09. Hamasin virkailija Saleh al-Arouri sanoi IRINNTV:n haastattelussa, että ”Iran ja Hizbullah ovat avustaneet islamilaista vastarintaa sionistisen vihollisen kivityksistä täsmäohjusten laukaisemiseen Iranin, Hizbulahin ja muiden antaman tuen varassa Palestiinan asian ja Jerusalemin vapautuksen hyväksi”.

Hän ylisti Iranin ylintä kaitsijaa Ali Khameneita, jonka hän delegaationsa kanssa tapasi äskeisellä Iranin matkallaan. ”Suuri mies ja johtaja vailla vertaa”. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/266479,

10. USA:n Demokraatit uskoivat voivansa saada uutta virikettä ja pontta Myllerin kuulemisesta taistelussaan Trumpin johtamaa republikaaniryhmittymää vastaan, mutta viisi tuntia kestäneen kuulemisen lopputulos osoitti tilaisuuden kuivuneen kasaan.

Myller osoittautui hajamieliseksi eikä edes muistanut, kuka hänet oli palkannut, ja joutui puhumaan omaa tutkimustaan vastaan.
Kuuleminen oli karvas pala Demokraateille, koska se oli sen viimeinen toivo.
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/266482,

SÄÄTILAT TÄNÄÄN

Jerusalem 18 -32; Tiberias 23 -38; Suolameri 26 -39; Eilat 27 -41 +C-astetta, aurinkoista, helteinen sää jatkuu, ehkä hieman hellittäen.

Presidentti Trumpin odotetaan reagoivan myönteisesti Syyrian koillisosassa asuvien 100 000 kurdikristityn avunpyyntöihin, koska Turkki kokoaa hyökkäysjoukkojaan iskeäkseen kurdien asumille alueille, mikä ennakoi Turkin joukkojen suorittamaa kurdikristittyjen massamurhaa.
https://clarionproject.org/will-trump-l ... re-killed/,



Lähettänyt Gavriel Eskel
Kuva

Job 22:26 silloin on ilosi oleva Kaikkivaltiaassa, ja sinä nostat kasvosi Jumalan puoleen.
Avatar
Irene
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5764
Liittynyt: 24.10.2013 09:02

Re: Ajantaso tietoa Israelista heinäkuu

ViestiKirjoittaja Irene » 29.07.2019 09:36

Sunday, July 28, 2019
SUNNUNTAI 28.07.2019
SUNNUNTAI 28.07.2019

01. YK:n pääsihteeri Antonio Guterres julkaisi perjantaina YK:n turvallisuusneuvostolle laaditun raportin, jossa kerrotaan, että IDF:n ja terrorijärjestö Hamasin välisissä yhteen-otoissa sai surmansa 56 arabilasta vuoden 2018 aikana – suurimman määrän IDF:n ja Hamasin välisen sodan 2014 , ns. kesäsodan jälkeen.

Hamas aloitti ”paluumarssien” järjestämisen maaliskuussa 2018 jatkuen tänä päivänä huolimatta tulitauosta IDF:n ja Hamasin välillä, jossa ne kielletään. Hamas systemaattisesti kiihottaa lapsia eturintamaan.

Guterres sanoi raporttia esitellessään, että ”IDF:n sotilaat haavoittivat lähes 2700 arabilasta mielenosoitusten, yhteenottojen sekä etsintä ja pidätys-operaatioiden yhteydessä” Reutersin raportissa kerrotaan.
Raportin mukaan kuusi israelilaista lasta haavoittui niiden yhteydessä.

YK:n pääsihteeri Guterres vaati ”Israelia välittömästi asettamaan estäviä ja suojaavia toimia kohtuuttoman voiman käytön estämiseksi, ja kaikkia niihin osallistuvia Gazan arabeja pidättymään rohkaisemasta lapsia osallistumasta väkivaltaan”. IDF ei päästä israelilaislapsia eturintamaan.

Raportissa huomioitiin Afganistanissa 3 062 lapsen saaneen surmansa tai haavoittuneen; toiseksi Syyria, jossa ilmaiskut, tynnyripommit ja rypäle-pommit aiheuttivat 1 854 lapsen kuoleman; sekä Jemen, jossa taistelut Saudi Arabian ja Iranin tukemien Houthi-kapinallisten välillä aiheuttivat 1 200 lapsen kuoleman.

Israelin näkemyksen mukaan terrorijärjestö Hamas käyttää väkivaltaisia mielenosoituksia turva-aidan läheisyydessä peittona hyökkäyksille IDF:n sotilaita vastaan. Hamasin rohkaisemiin mielenosoituksiin liittyvät mellakat, autonrenkaitten polttaminen ja sotilaitten kivittäminen kallionlohkareilla, käsikranaateilla ja kotitekoisilla petrolipommeilla.

Mielenosoittajien tarkoituksena on murtautua turvallisuusaidan läpi Israelin puolelle ja hyökätä aseineen israelilaiseen kylään tai kibbutsiin.

Toiseksi Gazan arabinuoret käyttävät ilmapalloterrorismia lähettämällä palloryppääseen kiinnitettyjä palavia aineita, joilla he ovat polttaneet tuhansia eekkereitä suojattuja luonnonmetsiä ja maatalousmaata.

Hamas lähettää kouluttamiaan yöllisiä partioita turva-aidan läpäisemiseen aiheuttaakseen paniikkia ja pelkoa israelilaisasukkaissa.
https://www.timesofisrael.com/un-number ... n-4-years/,
https://www.ynetnews.com/articles/0,734 ... 17,00.html,



02. Israelin Juudean, Samarian ja Gazan alueitten siviilihallinnon virkailijat ovat enenevässä määrin tutkineet postin kautta Gazan kaistalle lähetettyjä postipaketteja, joihin – niiden viattomasta ulkoasusta huolimatta - on usein kätketty esineitä ja aineita, joita voidaan käyttää sekä siviili- että sotilaalliseen tarkoitukseen, sanotaan lauantaina julkaistussa raportissa.

Ynetnews.com kertoi, että Postin turvallisuustarkastajat ovat takavarikoineet v. 2018 aikana 1600 esinettä, jotka oli lähetetty Gazan kaistalle.

Tällaisia kahden käytön esineitä ovet mm. dronet, joita voidaan käyttää vakoilemiseen; piilokameroita, jotka voidaan kiinnittää turva-aitaan; salakielisiä kaksisuuntaisia radioita; sukellusvälineitä, lasertähtäimiä; yönäkö-välineitä; maskeja; kypäriä; antenneja; sotilassaappaita ja muuta.

Gazan kaistalle lähetetyt tilaukset laivataan ensin Israeliin, jossa Siviili-hallinnon virkailijat merkitsevät ja tutkivat ne kaksoiskäyttöesineiden takavarikoimiseksi.

”Kerromme paketin saajille, että lähetys on takavarikoitu ja lähetetty tuhottavaksi” kertoi vääpeli Sahar Weiss, Erez-rajaterminaalista ynetille, ”Gazalaiset voivat valittaa takavarikoidusta lähetyksestä”.

Gazan kaista julistettiin kansainväliseen kauppasaartoon 2017 Hamasin kaapattua vallan Gazassa ja pitäessä sitä tiukassa valvonnassaan siitä alkaen. Egyptin valvoo omaa rajaansa Gazan kaistalle, ja Israel omaansa.

Gazan kaistan suurimpia ongelmia ovat työttömyys, etenkin nuorten parissa yli 60 %, sekä elinolosuhteitten kehittyminen yhä vaikeimmiksi, puhtaasta juomavedestä on puute, viemäröinti ei toimi eikä likavesiä puhdisteta, vaan
ne leviävät etenkin sateella pitkin laaksoja ja katuja.

Nuorille lapsille opetetaan sotilasleikkejä kesäleireillä, ja heidän ajatus- ja tunnemaailmansa kyllästetään juutalaisten ja Israelin vihaamisella, jotka ilmenevät vähän vanhempina puukotuksina ja tulituksina. Jotkut heistä kääntyvät kristinuskoon saamansa ilmestyksen kautta, mikä on ainoa keino tunkeutua lapsuudesta lähtien jatkuneen aivopesun läpi todelliseen minään.
https://www.timesofisrael.com/israel-se ... se-report/,

03. Kehityksen myötä Niilin suistoalueella sekä Suezin kanaalin laajennustöiden johdosta, joihin liittyvät liiallinen merikalastus sekä turismin kasvun myötä lisääntynyt saastutus, ovat aiheuttaneet merkittävän vähennyksen meren eläinlajien monipuolisuudelle Välimeren itäosissa.

Israel esitti kolmannen tutkimustuloksiin perustuvan esityksen avustaa ympäröivän ekojärjestelmän säilymiseksi ihmisen aiheuttamista uhkista.

Välimeren alue muodostaa luonnollisen puskurivyöhykkeen kolmen maanosan välille, tarjoten sivukuvan taloudellisille ja EteläEuroopan, LänsiAasian ja PohjoisAfrikan välisille poliittisille suhteille.

Modernin sivilisaation nousun myötä Välimeri on joutunut ihmiskunnan aiheuttaman uhkakuvien alaisiksi kuten liikakalastus, saastutus, rannikon infrastruktuurin rakentaminen ja poliittiset konfliktit.

Barcelonan konventio vuonna 1995 kehotti suojelemaan Välimerta saastutukselta. Sen allekirjoittivat 22 ympäröivää maata, niiden mukana olivat Israel, Kypros, Egypti, Libanon, Turkki ja Syyria, Välimeren eteläosa kamppailee edelleen säilyttääkseen puhtaan veden ja merielämän moninaisuuden.

Israel on omasta puolestaan tehnyt useita aloitteita merielämän järjestelmän suojelemiseksi. Äskettäin Yad HaNadiv säätiö liittyi Israelin luonto- ja puistoalueiden (INPA) kanssa tarjoten varoja tieteellisten tutkimusten suorittamiseksi merellisten suojelualueiden hyväksi. (MPA:s)

”INPA:n tarkoituksena on saada 20 % Israelin rannikkovesistä suojelluksi; ideaalisti jo vuonna 2030” sanoo tri Noga Sokolover, merielämän biologi Israelin Ekologian ja Ympäristötieteiden järjestöstä.

Ennen tutkimusten (MPA) järjestämistä meren vesialueiden rajat täytyy sopia. Israelilla on kolme tärkeintä merellistä vyöhykettä: rannikkovesi, jatkuva vesi ja taloudellinen vesi.

Rannikkovesialue ulottuu 12 merimailin päähän rannikosta, joka on Israelin täydellisessä valvonnassa.
Jatkuva vesialue jatkuu toiset 12 merimailia, ja kolmas, taloudellinen vesialue ulottuu puoliväliin Israelin ja Kyproksen välillä.

Ympäristönsuolelun kannalta tämä tarkoittaa sitä, että Israel on vastuussa vesi-alueittensa merielämän ja niiden luonnonvarojen suojelemisesta, mutta vierailla mailla on oikeus purjehtia, lentää ja käydä kauppaa noilla alueilla.

Välimeri on kapean Gibraltarin salmen kautta yhteydessä Atlantille, mikä vaikuttaa Välimeren dynaamisuuteen.

Selvästi erottuvia merialueita valvovat eri ministeriöt, mikä aiheuttaa keskinäisiä intressi-kiistoja. Sisäministeriö valvoo meren luonnonvaroja ja rannikkoalueen oikeudellisia kysymyksiä.

Talousministeriö valvoo meren taloudellista aktiviteettia ja harjoittaa valtaansa pääasiassa jatkuvalla ja taloudellisella lohkolla. Näiden kahden ministeriön näkökannat aiheuttavat eturistiriitoja päätettäessä, mikä olisi parasta luonnonsuojelun kannalta.

Ympäristönsuojelun edustaja vaatii Israelin hallitusta kieltämään troolikalastuksen vesialueensa pohjoisosassa ja rajoittamaan muita kalastus-muotoja, mutta taistelu uusien MPA:n (tutkimusten) suorittamiseksi jatkuu.

Kysymys keskittyy yhä selvemmin Välimeren veden laadun säilyttämiseksi, johon liittyvät hankkeet kuten Assuanin (Aswan) patotyöt Niilinvirran yli, joka tehokkaasti estää ravintoaineiden kuten phosphorus ja nitrogen Niilin alajuoksusta ja Välimeren itäosista, ja suuresti vähentää puhtaan veden pääsyä mereen.

Suezin kanavan laajentaminen mahdollisti tunkeutuvien lajien pääsyn Välimeren itäosiin PunaiseltaMereltä, mikä vaikuttaa vähentävästi meren biomoninaisuuteen alueella.
https://www.ynetnews.com/articles/0,734 ... 65,00.html,


04. Israelin puolustusministeriö ja USA:n puolustusjärjestö (MDA) suorittivat onnistuneesti Arrow 3 järjestelmän testit Alaskassa.

Israelin ja USA:n puolustusjärjestöt saivat sunnuntaina suoritetuksi loppuun sarjan onnistuneita Arrow 3 ilmatorjunta-järjestelmän testauksia.

Testejä johtivat Israelin puolustusministeriö ja Israel Aerospace Industries (IAI) Israelin puolustusteollisuuden ja Israelin ilmavoimien edustajien osallistuessa.

Arrow 3 on kehitetty Israelin ja MDA:n yhteistyönä ballististen ohjusten eliminoimiseen ilmakehän yläpuolella.
Sarjassa suoritettuja testejä havaittiin järjestelmän onnistuneesti iske -ja-tapa toimivuuden kohteita vastaan korkealla ilmapiirin yläpuolella.

Testeissä käytettiin Amerikkalaista ANTPY2 tutkaa, jonka operatiivinen yhteen sopivuus Attow 3 järjestelmän välillä todettiin myös onnistuneeksi.
Testit suoritettiin Alaskassa, koska Israelissa järjestelmän kyvykkyyttä ei olisi voitu suorittaa maan pienuuden vuoksi.
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/266579,

USA:n Israelin lähettiläs David Friedman osallistui maan hallituksen istuntoon onnistuneen Arrow3 testien jälkeen Alaskassa.
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/266580,


05. PLO:n hallitus kokoontuu tänään sunnuntaina Ramallahiin keskustelemaan, miten PA/PLO:n puheenjohtajan ilmoittama Israelin kanssa solmittujen sopimusten mitätöiminen käytännössä suoritetaan.

PA:n arabien keskuudessa on epäluottamusta siihen, että yhteistoiminta voidaan lopettaa, sillä PA/PLO.n turvallisuus lepää IDF:n hartioilla. Ilman tätä valta PA/PLO:n valvomilla alueilla olisi jo siirtynyt Hamasille. Shin Bet yhdessä Armeijan tiedustelun kanssa ovat estäneet useita vallankaappausyrityksiä Hamasin taholta.

PLO:n ezecutiivisen komitean (hallituksen) jäsen Ahmad Majdalani sanoi lauantaina, että komitean tehtävänä on muodostaa mekanismi, jolla johdon päättämä irrottautuminen kaikista Israelin sopimuksista toteutetaan.

Abbas vakuutti torstaina, ettei PA/PLO kuuntele enää kenenkään vaatimuksia ja aloittaa realiteettien muodostamisen maassa, etenkin Jerusalemissa. Abbas on uhannut tätä useaan kertaan aiemminkin ilman tulosta. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/266570,

06. Palestiinalainen arabijärjestö Hokuk ihmisoikeuksien hyväksi sanoo, että Gazan tapaisten ”paluumarssien” järjestäminen Libanonista Palestiinaan on paras ratkaisu ihmisoikeusongelman ratkaisemiseksi pakolaisille Libanonissa.

Hän kehottaa aloittamaan ”paluumarssit” välittömästi Naqourasta, joka on lähellä UNIFIL:n päämajaa Libanonissa.
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/266568,

07. Israelin pienten oikeistopuolueitten liittyminen yhdeksi kokonaisuudeksi, vaikkapa vain teknisenä liittona, näyttää hajoavan Jewish Home johtajan rabbi Rafi Pereztin jääräpäiseen uskoon, että hänen velvollisuutensa on johtaa oikeistopuolueitten unionia.

Peretzin ja Bennettin oli tarkoitus tavata sunnuntaina aamupäivällä, mutta Peretz peruutti sovitun tapaamisen. Bibi on pyrkinyt kaikin voimin Sara-vaimonsa tuella estämään Ayelet Shakedin ja Naftali Bennettin nouseminen uudelleen valtaan oikeistopuolueitten unionin kautta, kuten väitetään.

Peretzin toimistosta kerrotaan, että ministeri on hallituksen kokouksessa, ja että tapaaminen Bennettin kanssa järjestyy myöhemmin tänään. Kysymys lienee enää 9. -10. paikasta ehdokaslistalla.
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/266575,

08. Olen Israelin uutisten sivussa yrittänyt perehtyä USA:n politiikkaan ja sen tämänhetkiseen tilanteeseen, mutta täytyy tunnustaa, että mitä enemmän sitä yritän ymmärtää, sitä sekavammaksi se muodostuu.

Miten neljän naisen kopla (squad) saa mielin määrin solvata USA:n istuvaa presidenttiä, vai suojaako kongressin jäsenyys heitä? Kaksi pahinta heistä aikovat tulla Israeliin, eikä Bibi uskalla estää sitä, vaikka laki sen sallii.

Eikö USA:n laissa ole pykälää, jolla tuomitaan julkisen virkamiehen avoin solvaaminen? Jos on, miksi Demokraattisen puolueen keskeisin sotahuuto on: ”Trump on rasisti ja ihmisvihaaja; Hänet täytyy poistaa; häntä vastaan täytyy nostaa syytökset hänen tuomitsemisekseen kelvottomana johtajana”.

Huolestuttavin havainto on kuitenkin demarien vaatimus Barak Obaman kutsumiseksi takaisin Yhdysvaltain johtoon, Hillaryn toimiessa hänen ulkoministerinään. Tätä tuetaan useilla ”ilmoituksilla”, joista muutama on alla olevassa linkissä.

Kolmantena huolestumisen aiheena on tieto kristittyjen vainon alkamisesta USA:ssa, ilmeisesti ne alkaisivat syvässä etelässä, demarien toimesta. Mielipiteen muokkaamista tähän on tehty Obaman hallinnon aikana, mutta nyt se näyttää alkavan todellisuudessa jo Trumpin hallitessa.

Yhdysvalloista tulee sen mukaisesti okkultistinen maa, jossa Raamatun omistaminen on rikos, kuten katusaarnaaminen jo on kielletty.

Olkoon nämä vain yksityisiä mietelmiä, ja huolestunutta hämmästelyä.
En pysty arvioimaan linkissä esitettyjä ilmoituksia, mutta älköön kukaan ottako niitä täydestä ilman Pyhän Hengen ohjausta. https://beforeitsnews.com/v3/alternativ ... 94237.html,
https://beforeitsnews.com/v3/politics/2019/3121385.html,

09. Hamas vaatii Hizbullahilta samoja BM-21 Grad-ohjuksia, joita houthi-kapinalliset käyttävät Jemenissä Saudi Arabiaa vastaan. Hamasin tarkoituksena on peittää koko Tel Aviv Grad BM-21 ohjuksilla. Niiden kantomatka on 450 km. Pyynnöllä on lisäksi kiire varastojen tyhjennyttyä.
https://www.debka.com/hamas-bids-urgent ... i-houthis/,

SÄÄTILAT TÄNÄÄN

Jerusalem 17 -29; Tiberias 27 -37; Suolameri 26 -37; Eilat 25 -38 +C-astetta, aurinkoista, huomenna lämpenee hieman.




Lähettänyt Gavriel Eskel
Kuva

Job 22:26 silloin on ilosi oleva Kaikkivaltiaassa, ja sinä nostat kasvosi Jumalan puoleen.
Avatar
Irene
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5764
Liittynyt: 24.10.2013 09:02

Re: Ajantaso tietoa Israelista heinäkuu

ViestiKirjoittaja Irene » 31.07.2019 07:12

Tuesday, July 30, 2019
TIISTAI 30.07.2019

TIISTAI 30.07.2019
Ensiksi vähän vaaliasiaa, vaikka lukijat lienevät jo kyllästyneitä niihin.

01. Pienet oikeistopuolueet Jewish Home, National Union ja New Right johtajat pystyivät lopulta viime minuuteilla panemaan suuret egonsa sivuun ja suostuivat kuulemaan järjen ääntä yhteisen vaaliblokin muodostamiseksi.


Tätä blokia, “United Right”, johtaa Ayelet Shaked, jolla on 1. paikka ehdokaslistassa, Jewish Home johtaja Rafi Peretz saa 2., Bezalel Smotrich 3. ja Naftali Bennett 4. paikan, kuten sovittiin maanantain keskusteluissa.

Otzma Yehudit, Zehut ja Noam puolueet jäävät oikeistoblokin ulkopuolelle, mitä Netanuahun johtama Likud valittaa lausunnossaan.

“Jos tämä on yhtymisprosessin loppu oikealla - arabipuolueiden yhtyessä – oikeistoblokki on vaarassa. Bennett, Shaked, ja Smotrich tietoisesti jättävät pois 5 -6 mandaattia oikealla ja ovat samalla tieten vaarantamassa oikeistojohtoisen hallituksen muodostamisen. Ei ole liian myöhäistä korjata tämä vaarallinen virhe” todetaan Likudin lausunnossa.

Likud opastaa edelleen todeten: “Äärioikeistolaisen Otzma Yehudit, Moshe Feiglinin libertaarisen äärioikeiston Zehutin sekä anti-LGBT Noam-puolueen äänestäjät pystyvät vahvistamaan koko edustaen yhdessä 180 000 -216 000 ääntä, ja ovat siten arvokkaita poliittisina kumppaneina.”

Viime vaaleissa Likud sai 35 edustajaa Knessetiin, kuten myös SiniValkoinen Israelin 120 edustajan Knesetissä.

Adigdor Libermanin johtama Israel Beitenu kieltäytyi osallistumasta kapeaan oikeistohallitukseen, minkä johdosta kumpikaan valtapuolueista ei saanut enemmistöhallitusta, vaan jouduttiin uusiin vaaleihin.

Bibin hallitus jatkaa siten toimenpidehallituksena syyskuun 17. päivän vaaleihin saakka.
https://www.timesofisrael.com/this-is-n ... hu-wanted/,
https://static.timesofisrael.com/www/up ... 16HP10.jpg,
https://www.ynetnews.com/articles/0,734 ... 04,00.html,

02. Edellisissä vaaleissa ilmenneiden vaalivilppien estämiseksi Likud kaksinkertaistaa budjetin ohjelmalle, jolla lisätään valvontaa piilokameroiden avulla äänestyspaikoilla.

Valituksia on tullut etenkin arabialueiden äänestyspaikoilta, mutta myös muualta – äänestäjien painostamisesta ja häirinnästä.

Viimeisissä vaaleissa huhtikuussa Likud oli asettanut “1200 miehen armeijan” piilokameroiden kanssa arabialueilla kaikkialla maassa.
Pääministeri lupasi antaa 570 000 USD uuden ohjelman toteuttamiseksi.

Korkeimman oikeuden tuomari Hanan Melcer, joka valvoi huhtikuun vaalit, on periaatteessa hyväksynyt Likudin ohjelman, mutta epäröi piilo-kameroiden käyttämisestä vaalisalaisuuden säilymiseksi. https://www.timesofisrael.com/likud-dou ... -stations/,

03. Jewish Home (Juutalainen Koti) tilaisuudessa kaikki eivät olleet tyytyväisiä allianssin muodostamisesta Uusi Oikeisto puolueen ja sen johtajien, Ayelet Shaked ja Naftali Bennett, kanssa.

Keskustelu kehittyi huudoksi, jossa toisen puhetta tuskin kuuli. Veteraani aktivisti syytti puheenjohtaja Rafi Peretziä “sielunsa myymisestä paholaiselle” toisen aktivistin tukemana suostuessaan allianssiin Shakedin ja Bennettin kanssa.

Huutomyrskyn aloittaja oli Srugim websivulta kansallisen uskonnollisten uutisten aktivisti Yehuda Lewinger, joka vastusti Bennettiä hänen toimiessaan Jewish Home johtajana edellisinä vuosina.

Lewinger syytti Peretziä ilkeäksi ja huusi “mikä häpeä ja surkeus”. Hän syytti Pertziä antautumisesta Shakedille ja Bennettille, ennen kuin hänet saatiin rauhoittumaan ja sallimaan Peretzin jatkaa puhettaan.
https://www.timesofisrael.com/jewish-ho ... new-right/,

04. Israelin oikeistopiirit eivät ole ollenkaan tyytyväisiä Netanyahun suunnitelmille, joita hän esitteli turvallisuuskabinetin kokouksessa. Suunnitelmassa Israel sallii arabien rakentamisen Israelin täyden valvonnan alaisilla C-alueilla, jos PA ei vastusta Israelin rakentamista.

“Jos on totta, että tämä on Amerikan vaatimus, silloin odotamme hallituksen vastaavan siihen “äänekkäästi ja selvästi: jo riittää” sanoi Gush Etzionin alueneuvoston johtaja Shlomi Neeman.

“Pääministerin tulee lopettaa suuren ystävämme (presidentti Turmpin) petolliset vaatimukset, joka – jos hän on ystävämme – ymmärtää”.

Neeman esitti sen sijaan, että hallituksen tulee liittää Israeliin C-alueet Länsirannalla, eikä suosia epäilyttäviä kehityssuunnitelmia siellä.

KE. Ofir Sofer (United Right) syytti Netanyahua PA:n avustamisesta ulottaa valtaansa C-alueille EU:n taloudellisen tuen turvin. Hän kehotti äänestäjiä estämään pääministeriä siirtymään vasemmalle poliittisella kartalla syyskuun 17. äänestyksen jälkeen kehottaen tukemaan hänen puoluettaan.

Ministerit varoittivat, että PA on jo aloittanut massiivisen määrän laittomien rakennustten pystyttämisen C-alueille selvänä tarkoituksenaan terroristivaltion perustamiseksi Israelin sydänalueille.

Oikeistolainen NGO-järjestö Regavim, joka johtaa kampanjaa PA:n laitonta rakentamista vastaan C-aleilla, tuomitsi myös Bibin toimet.

“Toivottavasti raportti on epätarkka ja että kabinetti ei keskittynyt hyväksymään suunnitelmaa, joka pelaa Abbasin käsiin, ja jolla arabeille tarjotaan hopealautasella heidän unelmoimaansa terrorivaltiota Israelin sydänalueille.”

Kann raportti tuli julkisuuteen viime viikolla sen jälkeen, kun Israel hajotti 12 arabirakennusta Wadi Hummuksessa, jotka olivat 400 metrin päässä turvallisuusaidasta muodostaen suuren turvallisuusriskin.

Obaman hallitus kehotti Netanyahua rohkaisemaan arabien rakentamista C-alueilla Juudeassa ja Samariassa myönnytyksenä arabeille.
Israel on laatinut useita suunnitelmia C-alueille, mutta hyväksynyt hyvin vähän rakennustoimia.

Turmpin hallitus ei ole syyttänyt Israelin hallitusta rakennuslupien puutteesta arabeille, eikä myöskään juutalaisyhteisöjen rakentamisesta Juudean ja Samaria C-alueilla. Kann raportoi Siviilihallituksen siirtäneen kokousta, jossa oli tarkoitus käsitellä juutalaisyhteisöjen rakentamista.

Trumpin nimittämän rauhantiimin johtaja Jared Kushner saapuu lähiaikoina Lähi-Itään vieraillen useissa arabimaissa Israelin ohella saadakseen niiden johtajat tukemaan hänen suunnitelmaansa.

EU- ja arabimaat ovat varoittaneet Yhdysvaltoja, ettei rauhansuunnitelma saa poiketa niiden hyväksymistä kahden valtion kehyksistä.
USA ilmoittaa, ettei se ole sitoutunut noihin kehyksiin.
https://www.jpost.com/Israel-News/Right ... lan-597114,

05. Likudin kansanedustaja Gideon Sa´ar, joka vetäytyi syrjään häntä väärin perustein esittämien syytösten johdosta, mutta on alkanut rakentaa uutta tulemista ja jota pidetään vahvana Bibin seuraajaehdokkaana, kehottaa muistamaan, että taistelut C-alueista ovat meneillään.

“Missään nimessä emme saa pehmentyä suhteessaa arabeihin; meidän tulee taistella heitä vastaan maasta”. Sa´ar sanoi tiistaina kabinetissa käytyihin keskusteluihin PA:lle annetuista rakennusluvista C-alueilla.

Kuten on yleisesti tunnettua, Juudean ja Samarian alueet jaettiin Oslon sopimuksissa kolmeen lohkoon:
A-alueet, joissa PA:lla on täysi siviili- ja turvallisuusvastuu
B-alueet, joissa PA:lla on siviilihallinto, mutta Israel vastaa turvallisuudesta
C-alueet, joissa Israelilla on täysi siviili- ja turvallisuusvastuu.

Abbas on toistellut mantraansa, jonka mukaan “Palestiinan valtion alueella ei saa pysyvästi asua yhtään juutalaista”.

Se on rasismia raaimmillaan, ja sitä toteutetaan A-alueilla, jonne eksynyt juutalainen on todellisessa hengenvaarassa, mikä tulee korostumaan, jos kaikki Israelin kanssa tehdyt sopimukset mitätöidään, kuten PLO päätti. Sen mukaisesti Oslon sopimukset ovat myös rauenneet.

“En tiedä, mitä tapahtui kabinetissa, mutta päätöstä ei tehty” Sa´ar sanoi Kan Bet uutisissa. “Laiton arabien rakentaminen EU:n antamilla varoilla jatkuu esteettä C-alueille. Sen tarkoituksena on tukehduttaa juutalais-yhteisöt ja ottaa maa haltuunsa, ja sitä vastaan meidän on taisteltava”.

“PA:n arabit käyttäytyvät totaalisessa kieltäytymisessä, eikä ole mitään keinoa heidän pehmentämisekseen; meidän tulee taistella maasta.”

Sa´ar sanoi, että “liittosopimus United Right ja New Right puolueitten välillä on keskeneräinen ja tulee siksi vahingoittamaan oikeistosiipeä.”

“Otzma-Yehudit johtajan Itamar Ben Gvir ja Uusi Oikeisto johtajan Ayelet Shakedin sekä Jewish Home johtajan Bezalel Smotrichin tulee yhdistyä kuten viime kerralla. Se on sama Jewish Home, vain ehdokkaitten keskeinen järjestys muuttui”.
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/266679,

06. Kanadan federatiivin oikeislaitos määritteli päätöksessään, ettei Shilossa ja Psagossa valmistettujen viinien alkuperämaaksi voida luokitella Israel todeten, että viinien tekijämaan määrittely “Made in Israel” on väärä, harhaanjohtava ja petollinen.
https://www.timesofisrael.com/settlemen ... urt-rules/.

07. 1200 israelilaista uskonnollista henkilöä tekivät maanantai-iltana vierailun Sikemin lähellä sijaitsevalle Josefin hautamonumentille vahvojen sotilas-vartioitten suojaamina. Vierailu oli edeltä käsin sovittu, eikä sinne saa mennä ilman IDF:n lupaa, koska se sijaitsee A-alueella.

Artikkelissa sanotaan, että juutalaisten ja kristittyjen lisäksi myös muslimit arvostavat sitä, mutta muslimit ovat useasti pyrkineet tuhoamaan sen.
Muslimit olivat varautuneet palvojien tuloon, sillä sotilaat löysivät putkipommin hautakammion läheltä, se tuhottiin hallitusti.

Muslimit polttivat autonrenkaita ja kivittivät sotilaita kiviharkoilla. Sotilaat käyttivät mellakantorjuntavälineitä massojen hajottamiseksi. 12 arabia haavoittui yhteenotoissa, ja 15 arabia pidätettiin kuulusteluja varten.
https://www.timesofisrael.com/12-palest ... ephs-tomb/,

08. USA:n Baltimoren kaupungissa asuu 30 000 juutalaista, jotka paheksuivat presidentti Trumpin määritelmää kaupungista: “inhottava, rottien ja muiden jyrsijöiden valtaama sekasotku”.

Trump on käyttänyt runsaasti voimarojaan kongressin neljän naisen koplan (squad) vastustamiseksi, kaikki neljä edustavat “värillisiä”, ja useimpien nousemiseksi kongressin Demokraatti-edustajaksi osoittaa määrättyä epäselvyyttä, jopa viranomaisten harhauttamista, etenkin Ilhan Omarin tapauksessa.

Nyt Trump otti uuden kohteen Baltimoren Afrikan-Amerikan demokraattien edustajan Elijah Cummingsin, jota hän kutsui brutaaliksi tyranniksi. Trumpin kannattajat sanovat Trumpin arvion oikeaksi kaupungin sisäosista, toisten tuomitessa Trumpin tavan ottaa kohteekseen mustien asuma-alueita, mikä helposti tuomitaan rasistiseksi.

Baltimoren juutalaiset ovat nousseet Cummingsin tueksi, ovathan he yleensä demokraatteja.
https://www.timesofisrael.com/baltimore ... p-attacks/,

09. Arabien uutislähteet kertovat, että Israel käytti F-35I stealth hävittäjiään hyökkäyksissään iranilaisia kohteita vastaan syvällä Irakin sisällä. Hyökkäysten kohde oli Irakin shia-muslimi-sotilaitten operoima tukikohta,
Salahuddin. Heillä on läheiset suhteet Iranin hallituksen kanssa.

Iskuissa kuoli useita IRGC:n sotilaita ja Hizbullahin jäseniä, jotka toimivat yhteistyössä Iranin kanssa. Al-Arabiya network kertoi, että Salahuddin tukikohtaa käytettiin Iranin ballististen ohjusten varastopaikkana.

Israel sai äskettäin 2 uutta F-35i konetta, niitä on nyt kaikkiaan 16.
Toiset sanovat, että hyökkäykset suoritettiin drone-koneilla.
Iran kehuu kehittäneensä tutkan, joka havaitsee stealth-koneet
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/266685,
https://www.debka.com/second-israeli-at ... i-sources/,

10. Sata arabilasta, iältään 7 -12 vuotta, osallistuvat kesäleiriin Jerusalemin itäosassa sijaitsevassa Issawiyan lähiössä, joka on C-aluetta, Israelin täyden valvonnan alaisena.

Yedioth Aharonot raportoi, että leiri on PA:n sponsoroima ja että sen ohjelma seuraa tarkoin PA:n ”Nuorison ja urheilun korkea neuvoston” antamia ohjeita, painottaen kansallisuutta.

Ohjelmaan kuuluu Kran Maga (contact combat) oppitunteja, iskulauseita juutalaisia vastaan ja taisteluhengen luominen. Seremonioissa nostetaan PA:n lippuja laulaen Palestiinan kansallislaulun.

”Me emme luovu näistä maista, me pysymme. Me jäämme tänne miljooniksi vuosiksi”, on erään laulun sanoma. ”Kaikissa maissamme me tulemme pysymään, ylpeinä joutumatta nöyryytetyiksi maassasi Palestiina.” vakuuttaa toinen.

”Oikeus ei tule häviämään pohjoisesta etelään. Tämä kansa ei kuole – vapaus, vapaus, vapaus. Tämä kansa haluaa vapauden vangeilleen”.
Lapset matkustivat PA:n valvonnan alaiseen Jerikoon, jossa PA:n poliisit opettivat heille Krav Maga lähitaistelukoulutusta.

PA:n poliisit lienevät saaneen Krav Maga hallintansa CIA:n kouluttajilta.
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/266675,

SÄÄTILAT TÄNÄÄN

Jerusalem 19 -33; Tiberias 23 -40; Suolameri 29 -39; Eilat 28 -42 +C-astetta, aurinkoista tänään ja huomenna, säätiloissa ei uutoksia.


Lähettänyt Gavriel Eskel
Kuva

Job 22:26 silloin on ilosi oleva Kaikkivaltiaassa, ja sinä nostat kasvosi Jumalan puoleen.
Avatar
Irene
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5764
Liittynyt: 24.10.2013 09:02

Edellinen

Paluu Uutisia Israelista

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron