Ajantaso tietoa Israelista Lokakuu

Ajantaso tietoa Israelista Lokakuu

ViestiKirjoittaja Irene » 02.10.2019 07:05

    Kuva

Wednesday, October 02, 2019
KESKIVIIKKO 02.10.2019
KESKIVIIKKO 02.10.2019
01. Israelissa eläteltiin jo toiveita kaksi päivää kestäneiden vuoden 2080 alkamisen juhlallisuuksien aikana Likudin ja SiniValkoinen puolueen johtajien sovittua tapaamisesta tänään keskiviikkona, että hallituksen muodostaminen ja paluu arkeen alkaisi lopultakin saada kestävää maata jalkojensa alle.

Nämä toiveet romahtivat Benny Gantzin palattua lomaltaan Lontoossa saatuaan aikaa harkita asioita uudelleen – ehkä saatuaan uusia neuvoja Lontoossa, vaikka emme tiedä, keitä hän tapasi siellä.

Benny Gantz ilmoitti tiistai-iltana peruuttavansa sovitut tapaamiset pääministeri Benyamin Netanyahun ja Likudin johtaman koaliittion kanssa.

Näitä viime hetken keskusteluja pidettiin viimeisenä oljenkortena yhteys-hallituksen muodostamiseksi, jota aluksi johtaisi Netanyahu.

Sinivalkoinen puolueen johtaman koaliittion neuvottelutiimin johtaja Yoram Turbowicz soitti Likudin vastaavalle johtajalle, turismiministeri Yariv Levinille, kertoakseen hänelle, ettei ole mitään mieltä kahden johtajan tapaamiseksi keskiviikkoyönä, eikä myöskään tapaamiselle keskiviikkoaamuna.

SiniValkoinen puolueen tiedottaja selitti: ”Minimi-olosuhteet eivät kypsyneet tapaamisiin, jotka voisivat olla hyödyksi”.

Likudin johto reagoi tietoon ilmaisten olevansa shokissa SiniValkoisten päätökseen, ja syyttäen peruuttamisesta johtajanelikon siviiliä Yair Lapidia.

Likudin taholta selitetään, että se oli Gantz, joka esitti Bibille puhuessaan hänen kanssaan sunnuntaina, molempien neuvottelutiimien tapaamista ennen heidän keskusteluaan, mutta ”Lapid painosti Gantzia lomapäivien aikana peruuttamaan tapaamiset, koska hän haluaa vuorotella Gantzin kanssa pääministerinä”.

Netanyahu vetoaa vielä Gantzin vastuuntuntoon voidakseen välttää kolmannet vaalit vuoden aikana.

Lapidin taholta pidetään Likudin syytöksiä viinihöyryjen aiheuttamiksi.

Gantzin vaatimuksina oli, että Bibin tulee hajottaa perustamansa oikeisto koaliittio, ja sallia keskustelut puolueitten kesken.

Media tervehtii ilolla neuvottelujen peruuttamista, vaikka se tarkoittaneekin uusin vaaleja, mutta vapauttaa median keskittymään Netanyahun rikos-kuulusteluihin, jotka alkavat tänään.
https://www.jpost.com/Israel-News/Coali ... eal-603249,

02. Netanyahun ennen syytösten esittämistä tapahtuvat kuulemiset oikeuskansleri Avichai Mendelblitin kanssa alkavat tänään keskiviikkona.

Nämä kuulemiset ovat Netanyahun viimeinen mahdollisuus vierittää uhkaava lopullinen päätös syytösten asettamiseksi pois hartioiltaan, mikä voi raskaasti vaikuttaa hänen poliittiseen tulevaisuuteensa, ja heikkoihin toiveisiin uuden koaliittion muodostamiseksi, jolle rakentaa Israelin yhteyshallitus.

Mandelblitin toimisto julkaisi sunnuntaina kuulemisprosessin aikataulun, jossa ennen syytöksiä tapahtuvia kuulemisia jatketaan kahden asemesta neljään päivään, mukaan lukien torstai, sekä sunnuntai ja maanantai ensi viikolla.

Netanyahun puolustustiimin päämääränä ei ole poistaa syytöksiä, vaan vakuuttaa Mandelblitiin niiden vesittämiseksi.

Seuraamani JPostin artikkeli on laadittu ennen yhteyshallituksen neuvottelujen katkeamista, eikä siinä siten puututa sen vaikutukseen kuulemiseen.
Mandelblitin potentiaalinen Netanyahun syyttäminen olisi vaikuttanut suuresti hänen mahdollisuuksiinsa vuorotella Gantzin ja Lapidin kanssa pääministerinä.

Uusien vaalien mahdollisuus voisi katkaista Netanyahun poliittisen uran, mikä voisi tapahtua piankin Likudin valitessa uuden puheenjohtajansa, jolla ei olisi rikollista taustaa – tai epäilyjä niistä - vaan voisi taistella vapaana syytöksistä.
https://www.jpost.com/Israel-News/Netan ... row-603384,
https://www.ynetnews.com/articles/0,734 ... 48,00.html,
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/269629,

03. Israelin 22. Knesset (Parlamentti) kokoontuu tänään istuntoonsa, jossa 103 jäsentä joutuvat vannomaan uskollisuusvalansa toiseen kertaan vuonna 2019.

Valtionhallinnon asioiden tulee jatkua huolimatta siitä, että tämän Knessetin istuntokausi voi jäädä kovin lyhyeksi, jos uhka hallitusneuvottelujen epäonnistumisesta ja uusista vaaleista toteutuu.

Presidentti Reuven Rivlin tarkastaa hänen kunniakseen asetetun kunniakaartin klo 15. 00 ja IDF:n soittokunnan. Knessetin puhemies Yuli Edelstein tapaa muitten virkailijoitten kanssa Rivlinin Knessetin ulkopuolella soittajien esittäessä Hatikvan.

Rivlin asettaa muistoseppeleen Israelin kaatuneitten sotilaitten muistoksi ennen
astumistaan sisään Knessetin rakennukseen.
Sisällä Rivlin allekirjoittaa Israelin presidenteille tarkoitetun erityisen vieraskirjan Knessetin jäsenten vannomistilaisuuden yhteydessä.

Tämän jälkeen 120 parlamentaarikkoa etsivät oman tuolinsa istuntosalissa.
Yuli Edelstein lukee vannotustekstin ”Vannon uskollisuutta Israelin valtiolle ja uskollisesti täyttää tehtäväni Knessetissä”, johon kukin uusi jäsen vastaa ”Vannon”.

Tilaisuus päättyy maljojen nostoon ja tradition mukaiseen ryhmänjohtajien yhteiskuvaan.
Tilojen teknisiä varusteita on ajanmukaistettu vammaisten vaatimusten mukaan. https://www.jpost.com/Israel-News/22nd- ... alk-603400,

04. Uuden vuoden toivotuksia on tullut Israelille ulkomailta, jopa arabivaltioilta, joiden kanssa Israelilla ei ole diplomaattisia suhteita.

UAE:n ulkoministeri Abdullah bin Zayed al-Nahyan liittyi niiden maailman johtajiin, jotka toivottivat onnellista uutta vuotta.
UAE:n ulkoministeri toivotti: ”Shana Tova” tweet sivullaan.

Maitten välillä ei ole diplomaattisia suhteita, mutta Israelin uusi diplomaattinen toimisto avasi ovensa Abu Dhabissa 2015, UAE:n painottaessa, ”ettei se tarkoita maitten välisten suhteitten muuttumista”. Israelilaisia virkailijoita on vieraillut Abu Dhabissa useita kertoja viime vuoden aikana.

UAE:n ulkomaan asioitten ministeri Anwar Gargash kritisoi Hizbullahia äskettäin sen laukaistessa useita PST-ohjuksia Israelin pohjoisosaan. Gargash kritisoi aiemmin Iranin tunkeutumista Syyriaan TV-lähetyksessä todeten, että ”sitä tulee rajoittaa”, mutta ei vaatinut sen lopettamista.

Viime viikolla raportoitiin UAE:n suostuneen sen ensimmäisen virallisen synagogan rakentamisen aloittamiseen lähikuukausien aikana.

Sen rakentaminen kuuluu paavi Francis I:n tukemaan Abrahamin Perheen Talon rakentamiseen Abu Dhabiin. Kompleksiin tulevat lisäksi moskeija ja katolinen kirkko, ja sitä on tarkoitus laajentaa muittenkin uskontokuntien tarpeisiin. Ohjelman mukaan tilat valmistuvat 1922.
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/269610,

05. Venäjän presidentti Vladimir Putin toivotti viestissään Onnellista Uutta Vuotta. Hän sanoi sunnuntaina juutalaisille yhteisölle Venäjällä tarkoitetussa viestissä:

”Tämä vanha loma-kausi ilmentää ihmisten tarvetta moraaliseen puhdistautumiseen ja virheettömyyteen, ja kehottaa heitä hyveellisiin ajatuksiin ja tekoihin” Putin kirjoitti lausunnossaan, joka julkaistiin Kremlin virallisella web-sivulla jatkaen:

”On tärkeää, että Venäjän juutalaiset uskonnolliset järjestöt suhtautuvat syvällä kunnioituksella esi-isiensä arvokkaaseen hengelliseen, historialliseen ja kulttuuri-perintöön, ja edistävät isiensä traditioita ja tapoja nuorten parissa”.

”Heidän aktiivinen osallistumisensa yleiseen aktiivisuuteen ja tärkeitten sosiaali- ja hyväntekeväisyys-toimien edistämiseksi sekä ponnistelut tukea rakentavaa etnisten uskontojen välistä keskustelua maassamme ansaitsevat mitä suurimman kunnioituksen”.

”Pyydän esittää sydämeni pohjasta toivotukseni hyvinvoinnista, onnellisuudesta ja vauraudesta uutena vuonna” Putin kirjoitti.
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/269609,

06. Iranin ulkoministeriön tiedottaja Abbas Mousavi tweettasi sunnuntaina Iranin ulkoministeriön tervehdyksen juutalaiselle kansalle uuden vuoden kunniaksi.

Mousavi kirjoitti uuden vuoden tervehdyksensä Israelille Farsin, Englannin ja Heprean kielellä.
”Onnellista uutta vuotta juutalaisille tovereillemme ja kaikille aidoille suuren profeetan Moseksen (PBUH) seuraajille” hän kirjoitti.

Vaikka Iranin johto julkaisee toistamiseen Israelin tuhoa uhkaavia lausuntojaan, se on kuitenkin pitänyt yhteyttä juutalaisiin kansalaisiinsa, mihin heillä on vankka perinne muinaisista ajoista lähtien.

Viime vuonna Iranin ulkoministeri Mohammed Javad Zarif toivotti juutalaiselle kansalle Hyvää uutta vuotta tweed-sivullaan. ”Auringon antaessa tilaa kuulle toivon kaikille juutalaisille tovereilleni ja juutalaisille maailmanlaajuisesti hyvin onnellista uutta vuotta, täynnä rauhaa ja sopusointua. Onnellista uutta vuotta” Zarif kirjoitti liittäen sen oheen kuvia synagogasta Iranissa.

Kolme vuotta sitten presidentti Hassan Rouhani tweettasi samoin Hyvää uutta vuotta. Pian sen jälkeen presidentti Rouhani lahjoitti 170 000 USD Iranin ainoalle juutalaiselle sairaalalle.

Ennen 1979 islamilaista vallankumousta Iranissa asui 80 000 – 100 000 juutalaista, nykyisin heidän lukumääränsä on alle 10 000 juutalaista. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/269604,

07. Saudi blokaaja Mohammad Saud toivottaa onnellista sovintopäivää
(jom kippur).

Toivotuksensa tueksi hän laulaa hepreankielellä ”Avinu Malkeini”, meidän kuninkaamme.
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/269621,

08. Hamasin johtaja Ismail Haniyeh varoitti Israelia vakavista seurauksista israelilaisen nuoren naisen Rina Shnerbin murhaajan saamien vammojen johdosta, joita hän sai Shin Betin kuulustelujen aikana.

”Israel tulee maksamaan korkean hinnan rikoksista, joita se aiheuttaa pidättämilleen palestiinalaisille turvallisuusvangeille” Haniyeh varoitti lausunnossaan, ylistäen samalla ”sankarillisesta hyökkäyksestä, jonka suoritti PFLP terrorijärjestö”.

”Palestiinan vastarintajärjestöt eivät hylkää vastuutaan vangeille eivätkä tule jättämään heitä yksin taistelemaan miehittäjää vastaan”.
”Vastarintajärjestöt painottavat vastuutaan vankien vapauttamiseksi ja siihen saakka miehittäjä maksaa hinnan koksistaan vankeja kohtaan kaikin käytettävissään olevin voimin ja tavoin” hän kirjoitti.

”Länsiranta (Juudea ja Samaria) tulevat olemaan uskollisia kansallisille periaatteille”, hän vakuuttaa.
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/269626,

09. Kymmenet tuhannet juutalaiset tungeksivat viettämään uuden vuoden juhlaa Umanissa, Ukrainassa, eikä vammautumiselta vältytty ihmisten tungeksiessa. Kaikkiaan 1 600 ihmistä saivat ensiapua United Hatzalah vapaaehtoisten toimesta, jotka olivat sijoittuneet Umanin kaupungin ympärille.

Ainakin yksi ihminen jouduttiin kuljettamaan helikopterilla Kievin sairaalaan.
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/269620,

10. Yhdysvalloissa presidentti Trumpin vastainen kampanja hänen syyttämisestään kiihtyy entisestään demokraattisen puolueen kongressin alahuoneen jäsenten suosiollisella ja aktiivisella avustuksella.

Demokraattien keskittyessä Trumpin ja republikaanien demonisoimiseen, NBC:n ”Saturday Night Live” ehdottaa sketseissään hänen teloittamistaan, koska ”syytösten toteutuminen hänen erottamisekseen kestää liian kauan”.
https://www.infowars.com/snl-suggests-a ... peachment/,
https://www.wnd.com/2019/10/coup-attemp ... 1059-days/,
Lieneekö sattumaa vai johdatusta, että USA:n ja Israelin johtajat ovat joutuneet heitä vainoavien ihmisten syytösten keskelle samaan aikaan.
”Mitä tapahtuu Israelille, tapahtuu myös Yhdysvalloille.”
https://www.naturalnews.com/2019-10-01- ... trump.html,

11. Alla oleva linkki kertoo Kiinan aseistautumisesta, mitä esiteltiin massiivisilla paraateilla Kiinan kansantasavallan perustamisen 70-vuotisjuhlien aikana Tiananmen torilla Pekingissä.

Paraateissa esiteltiin myös sen huippusaavutuksia aseteknologian alueilla, joista erityistä huomiota kiinnitetään kauhistuttavaan Dongfeng -41 ydinohjukseen, joka pystyy iskemään Yhdysvaltoihin 30 minuutissa hajottaen 10 ydinkärkeä niille ennalta määrättyihin kohteisiin.
https://www.thesun.co.uk/news/10039105/ ... ry-parade/,

SÄÄTILAT TÄNÄÄN

Jerusalem 15 -28; Tiberias 21 -35; Suolameri 24 -34; Eilat 24 -37 +C-astetta, vähän viilenevää, mutta aurinko paistaa tänään ja huomenna.

Lähettänyt Gavriel Eskel
Kuva

Job 22:26 silloin on ilosi oleva Kaikkivaltiaassa, ja sinä nostat kasvosi Jumalan puoleen.
Avatar
Irene
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5767
Liittynyt: 24.10.2013 09:02

Re: Ajantaso tietoa Israelista Lokakuu

ViestiKirjoittaja Irene » 05.10.2019 09:52

Thursday, October 03, 2019
TORSTAI 03.10.2019

TORSTAI 03.10.2019

01. Israelin juhliessa juutalaista Uutta Vuotta, Rosh HaShanah, Saudi Arabian YK:n lähettiläs Reema Bandar Al Saud lähetti ensimmäistä kertaa onnittelukortin Amerikan juutalaisyhteisölle. Sitä pidetään saavutuksena jännityksen voimistuessa kansojen ja liittoutumien välillä maailmassa.

”Tässä Rosh HaShana tilaisuudessa hänen korkeutensa lähettiläs Reema Bandar Al Saud lähettää onnellisen ja makean Uuden Vuoden toivotuksensa”, kirjoitti Saudi Arabian YK:n lähettiläs onnittelukirjeessään, joka oli koristeltu kuvilla hunajasta, omenoista ja granaattiomenista, jota kuuluvat juutalaisten Uuden Vuoden ruokalistaan.
https://www.timesofisrael.com/in-first- ... o-us-jews/,

02. Israelin 22. Knessetin uudet jäsenet vannovat virkavalansa ja parlamentti aloittaa toimikautensa – toiseen kertaan viiden kuukauden sisällä uusien vaalien uhan ollessa ilmeinen toimintakykyisen hallituksen muodostamisen epäonnistuttua.

Toisen kerran muutaman kuukauden sisällä käydään läpi seremoniat, joita on kehitelty entistä näyttävämmiksi punaisella matolla, torvisoittokunnalla – jonka IDF tarjoaa – ja muine perinteeksi muodostuvine toimintoineen.

Knessetin 120 jäsenestä vain 17 ovat ensimmäistä kertaa aloittelemassa lain-laatijan vastuullista toimikauttaan, joka voi jäädä kovin lyhyeksikin.

Israelin arabien Joint Listan 13 kansanedustajaa jättäytyvät pois aloittamis-seremonioista protestiksi hallituksen kyvyttömyydestä hoitaa maan arabi-yhteisöissä lisääntyvää väkivaltaa – joka on vaatinut ainakin 71 arabikansalaisen hengen vuoden alusta lähtien, heistä osa ns. kunniamurhia, jotka kohdistuvat pääasiassa naisiin.

Entinen arabikansanedustaja Mohamad Barakeh, joka johti Hadash puoluetta, pitää tilannetta katastrofaalisena todeten, että 1380 arabia on surmattu vuoden 2000 alusta lähtien väkivallasta arabiyhteisön isällä.
https://www.timesofisrael.com/22nd-knes ... elections/,

03. Tuhansia ihmisiä osallistui protestitilaisuudeksi kehittyneeseen kahden veljeksen hautajaistilaisuuteen Majd al-Krum arabikaupungin poliisiaseman edessä Israelin pohjoisosassa.

Ahmed Manaa, 36 vuotta, vietiin henkitoreissaan Nahariyan sairaalaan tiistaina. Hänen tilansa oli kriittinen saamiensa ampumahaavojen vuoksi. Hänen veljensä 23-vuotias Halil Manaa kiidätettiin samoin kriittisessä tilassa luodinhaavojen vuoksi.

Heille suoritettiin hätäoperaatiot, mutta he menehtyivät lääkärien ponnisteluista huolimatta. Haaretz raportin mukaan he joutuivat riitaan kolmannen miehen kanssa tuntemattomasta syystä johtuen. Poliisi tutkii asiaa.
https://www.timesofisrael.com/thousands ... arab-town/,

04. Israelin juutalainen kansa pyrkii virittymään anteeksiannon ja – pyynnön mielialaan ennen suurta sovituspäivää Jom Kippur, jolloin juutalainen ylipappi meni kerran vuodessa Temppelin kaikkein pyhimpään uhrilampaan verta mukanaan saavuttaakseen sovituksen itsensä ja kansansa puolesta.

Koska Temppeli on ollut vuodesta 135 lähtien raunioina niin tarkoin, ettei sen paikkaa edes tiedetä varmasti, sovitus on saanut entistä enemmän symbolisen merkityksen, jota pyritään saamaan esiin keskittymällä synagogissa lukemaan Jeremian valitusvirsiä.

Israelin suurimpana ja tärkeimpänä huolena on toimintakykyisen hallituksen muodostaminen, sisäisten riitojen pakottaessa uusiin vaaleihin, ja uhatessa kaataa myös äskettäin virkakauteensa vihityn 22. Knessetin.

Pääministeri Benyamin Netanyahu sopi ennen pasuunansoiton juhlia ja uutta vuotta tapaamisesta SiniValkoinen puolueen puheenjohtajan Benny Gantzin kanssa keskiviikon vastaisena yönä ja jatkaa seuraavana päivänä, mutta Gantz oli saanut pahoja neuvoja joltain ja peruutti tapaamiset.

Hallituksen muodostamisen tiellä on pahana kantona kaskessa Israel Beitenu puolueen puheenjohtaja Avigdor Liberman, joka taktikoi yksinään saadakseen aiheetonta hyötyä.

Liberman tarjosi tapaamista Netanyahun kanssa, mikä toteutettiin tänä aamuna, mutta Likudin ilmoituksen mukaan ne kaatuivat erimielisyyksiin.

Liberman esitti Bibille Likudin, Sinivalkoisen ja Israel Beitenun tapaamista muodostaakseen uuden hallituksen politiikan ohjesäännöt, ja vasta sen jälkeen keskittymään ratkomaan ministeripaikkojen jakamista ja pääministerin paikan vuorottelemista.

Tapaamisen jälkeen Bibi tapasi koaliittionsa ja uskonnollisten puolueitten edustajat. Benny Gantz kieltäytyy tapaamasta Netanyahua, ennen kuin hän vapauttaa koaliittionsa uskollisuuden valastaan Likudille.

Tämä on tilanne Israelissa tällä hetkellä.
Netanyahun kuuleminen kestää vielä useita päiviä, eikä tiedetä, miten siinä käy.

Netanyahun lakimiestiimi sanoo löytäneensä uusia todisteita, joilla he uskovat voivansa vakuuttaa oikeuskansleri Avichai Mandelblitin luopumaan pääministerin syytetoimista.

Jos ei löydetä tapaa uuden hallituksen muodostamiseksi, Netanyahun uskotaan tänään luovuttavan presidentti Reuven Rivlinille häneltä samansa mandaatin hallituksen muodostamiseksi.
https://www.jpost.com/Israel-Elections/ ... ion-603565,

05. Pääministeri Netanyahun kuulemisen toisena päivänä hänen puolustustiiminsä kuten myös pääsyyttäjä ja hänen toimistonsa jäsenet pyrkivät oikeuskansleri Mandelblitin vakuuttumaan uusista löydöistä, jotka mitätöivät syytöstoimet.

Bibin puolustustiimin jäsen Yossi Ashkenazi sanoi aamulla, että oikeuskanslerin toimistossa suhtaudutaan niihin positiivisesti, mikä antaa toivoa ratkaisusta.
Toinen tiimin jäsen Adv Amit Hadad totesi: ”Meillä on uusia todisteita ja toisia selityksiä, joilla esitetyt syytökset pystytään kumoamaan”.

Mandelblit torjui Netanyhau esityksen kuulemisen tekemisestä julkiseksi sallien niiden seuraamisen livenä TV-kanavilla.
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/269694,

06. Iranin Vallankumouskaartin (IRGC) tiedustelukomentaja Qazem Suleimani sanoo, että Israel-arabihankkeen taustalla olleita henkilöitä on pidätetty. Hän ei lausunnossaan yksilöinyt, minkä ryhmän jäsenistä oli kysymys.

Tiistaina Suleimani paljasti, että Libanonin sodan 2006 aikana Israel pyrki teloittamaan sekä hänet että Hizbullahin pääsihteerin Nasrallahin, mutta että yritys epäonnistui. Yritys tehtiin miehittämättömillä pienkoneilla.

Iranin TV:n haastattelussa Suleimani kertoi olleensa Nasrallahin ja Mourgniyan kanssa UAV-koneitten lentäessä yläpuolella. He siirtyivät toiseen rakennukseen Dahiyassa, ja silloin kone iski.

He siirtyivät rakennusten ulkopuolelle UAV:n seuratessa heidän liikkeitään.
He joutuivat siirtymään yhdestä piilopaikasta toiseen, pysyen maan alla. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/269698,

07. Juudean ja Samarian alueille on ilmaantunut uudenlainen vitsaus jätteiden polttamisen muodossa.

Viime viikkojen aikana jätteiden polttaminen on lisääntynyt arabien maantäyttötöistä useilla alueilla Juudeassa ja Samariassa.
Tusinoittain tiedusteluja ja valituksia on saatu Samarian Urban Environment yhtiössä Samariasta, Binyaminista ja Jordanjoen Laaksosta.

Järjestöstä kerrotaan, että viime viikolla jätteitä poltettiin ja sitä jatkettiin myös yöllä Tzufimissa lähellä Kalkiliyaa,Maaleh Shomronissa, Karnei Shomronissa, Barkanissa ja muilla alueilla, joihin myrkylliset kaasut levisivät.
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/269696,

08. Väkivaltaiset mielenosoitukset ovat levinneet Irakissa kaikkialle, joissa vastustetaan korruptiota, julkisten palvelujen puutetta sekä työttömyyttä.

Keskiviikkona tuhannet mielenosoittajat uhmasivat kyynelkaasun ja kovien ammusten käyttämistä heitä vastaan. 9 ihmistä on saanut surmansa.

Mielenosoitukset ovat ensimmäinen vakava haaste pääministeri Adel Abdel Mahdin hallitukselle, jonka hän muodosti vuosi sitten. Hän syyttää mielenosoituksista heihin liittyneitä kiihottajia.
https://www.timesofisrael.com/9-killed- ... ationwide/,

09. Iranin korkein kaitsija Ali Khamenei sanoo, että koska EU ei ole täyttänyt lupauksiaan Iranille, se tulee jatkamaan JCPOA-sopimuksen rikkomista, kunnes sen haluamat tulokset täyttyvät.

Hän ei yksilöinyt, mitä rikkomuksia hän tarkoitti, mutta toteaa, että USA:n asettamat maksimipainostus-kampanjat eivät ole onnistuneet.
https://www.timesofisrael.com/khamenei- ... d-results/,

10. Pääministeri Netanyahu valmistautuu kaikkien häntä vastaan nostettujen oikeustoimien ja hallituksen muodostamiskiireitten keskellä pitämään kiireelliset Likudin puheenjohtajan vaalit (primary), joissa hänen paikkaansa kärkkyvillä luutnanteilla on mahdollisuus peilata omaa kansansuosiotaan.

Hän on vihjaillut luovuttavansa paikkansa Likudin johtajana, jos häntä vastaan nostetaan syytteitä. Gideon Saar on yksi heistä, joka odottaa aikaansa.
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/269699,

SÄÄTILAT TÄNÄÄN

Jerusalem 19 -32; Tiberias 22 -36; Suolameri 25 -36; Eilat 24 -38 +C-astetta, huomenna hieman viilenevää, mutta aurinko paistaa täydeltä terältään.



Lähettänyt Gavriel Eskel
Kuva

Job 22:26 silloin on ilosi oleva Kaikkivaltiaassa, ja sinä nostat kasvosi Jumalan puoleen.
Avatar
Irene
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5767
Liittynyt: 24.10.2013 09:02

Re: Ajantaso tietoa Israelista Lokakuu

ViestiKirjoittaja Irene » 07.10.2019 06:42

Sunday, October 06, 2019
SUNNUNTAI 06.10.2019
SUNNUNTAI 06.10.2019
01. Uusi päivä ja uusi viikko. Uutislähteet ovat taas täynnä mielenkiintoisia aiheita, minkä johdosta on vaikea päättää, mistä aloittaa, ettei sortaisi toista.

Päällimmäiseksi nousee havainto, ettei maailma ole muuttumassa ollenkaan turvallisemmaksi paikaksi asua, sillä väkivaltaa, murhaa, sekasortoa raportoidaan monelta taholta, sekä ihmisen että luonnon aiheuttamia.
Yritetään kuitenkin sopeutua, koska ei meillä ole toista maailmaa asuttavaksi.

02. Eilen iltapäivällä sattunutta sadetta, vaikka säätiedot eivät sitä ennustaneetkaan, on pidettävä positiivisena ja miellyttävänä yllätyksenä ja poikkeuksena.

Sadetta maassa on rukoiltu monella taholla ja tasolla, sillä luonto kärsii kuivuudesta ja huutaa kostuketta kurkkuunsa. Lisäksi rukouksiin on liitetty pyyntö, että tästä talvesta tulisi tavallista sateisempi, mutta ilman lumituiskuja, koska pakkaantuneet lumet aiheuttavat tuhoa luonnonkasveille ja puille, kuten hajotti meidänkin pihaterassin.

Ennusteet lupaavat kuitenkin aurinkoista ja lämmintä koko maahan ilman pilven häivääkään, mutta nämä ovat niitä ihmisen laatimia ennusteita, eivät ilmoituksia.

03. Väkivalta rikokset ja ns. kunniamurhat Israelin arabiyhteisöjen parissa ovat lähettäneet ihmiset kaduilla osoittamaan mieltään hallituksen ja poliisin saamattomuutta vastaan.

Syyskuun alusta 18 naisen raportoidaan saaneen surmansa – useimmiten lähiomaisen kädestä – perheen kunnian likaamisesta syyskuun alusta lähtien. Tässä on syytä huomata, että arabiyhteisössä perheen kunnia tahraantuu ulkopuolisten silmissä, jos perheen jäsen rikkoo yleistä sääntöä vastaan, ei niinkään perheen sisältä katsottuna.

PA tarttui myös tähän aiheeseen luvaten säätää naisia suojaavia lakeja ja antaa naimakelpoisia naisia koskeva alin ikäraja ennen vuoden 2019 loppua. Aktivistit ovat protestoineet Juudeassa ja Samariassa ja Gazassa, sekä Jerusalemissa, Jaffassa, Arabassa ja jopa Beirutissa ja Berliinissä, joissa asuu paljon arabimuslimeja.

Naisten asiain ministeriö vahvistaa tiedon PA:n lupauksista seurauksena useista protesteista Länsirannalla perheväkivaltaa vastaan.

Sysäyksen äskeisille protesteille ja hätähuutona antoi nuoren arabinaisen Israa Ghrayebin murha Beit Sahurissa lähellä Betlehemiä, jonka perheen jäsenet murhasivat, koska hänen nähtiin esiintyvän julkisesti miehen kanssa, jonka kanssa hän oli luvannut avioitua.

Ghrayebin tarina vahvistaa väitteet ns. kunniamurhista arabiyhteisöissä.
Hänen aiheeton murhansa nostatti hätähuudon PA:n valvomilla alueilla sekä sosiaalisessa mediassa pitkin Keski- ja PohjoisAfrikkaa, joissa oikeutta vaativat aktivistit ovat protestoineet vaatien toimia väitettyjä syyllisiä vastaan, ja naisia suojaavien lakien säätämistä.

PA:n naisten asiain ministeri Amal Hamad kertoi Medialinelle, että toimet naisia suojaavien lakien ja säädösten laatimiseksi on aloitettu sen lisäksi, että alin ikäraja naisten avioitumiseksi tullaan säätämään.

Hamasin taholta kerrotaan Gazassa, että PA on integroinut tätä lain laatimista koskevan näkynsä selittäen, että ministeriö on valmistellut vuosien ajan lakien ja sääntöjen säätämistä yhdessä naisjärjestöjen kanssa saadakseen perheväkivallan poistetuksi ja käytännön muuttamiseksi Länsirannalla.

Amal Hamad kertoo pyrkivänsä varmistamaan suojaamisen seuraamisen maassa voidakseen varmentaa, että ne toimivat. ”Yhdistyneet toimet ovat hyvin tärkeitä” Hamad vahvistaa.
https://www.ynetnews.com/articles/0,734 ... 62,00.html

04. Riippumattoman Ihmisoikeuskomission eteläisen osan Länsirannalla asianajaja Fared al-Atrash sanoo, että naisten suojaaminen on tärkeää, mutta jopa tärkeämpiä ovat yhteiskunnan toimet naisten ahdistajia ja surmaajia vastaan.

Atrash sanoo, että on muodostettava uusi kulttuuri, sekä ohjelmia, joilla voidaan taistella naisia alentavia lakeja ja yhteiskunnan asettamia normeja vastaan.

Lauantai-iltana – kolmannen kerran viikon aikana – tuhannet naiset protestoivat Länsirannalla ja muualla lopettaakseen fyysisen, psykologisen, seksuaalisen ja taloudellisen väkivallan arabinaisia vastaan osana liikettä ”Tala´at” iskulauseen alla:
”Ei ole vapaata kotimaata ilman vapaita naisia”.

Mielenosoituksia järjestettiin PA:n valvomissa kaupungeissa Ramallah, Farah, Jish, ja lisäksi Israelin arabinaiset protestoivat Jerusalemissa, Jaffassa, Nasaretissa ja Arabassa, ja aina Beirutiin ja Berliiniin saakka.

”Me olemme ryhmä arabinaisia Jordanista Välimereen ja sen taakse, taistellen kaikenlaista arabinaisia vastaan kohdistettua väkivaltaa vastaan ”, kiteyttää Razan Quraan, Tala`at-liikkeen organisoinnin osakas.
https://www.ynetnews.com/articles/0,734 ... 62,00.html,

05. ”Israelin arabikansalaisten äänetön vallankumous”, aloittaa Medialine julkaisema makasiinin julkaisema artikkeli, koskien arabien äänestämistä Israelin vaaleissa.

Ensimmäistä kertaa vuosiin jonoja muodostui äänestyspaikoissa arabikaupungeissa.
Israelin arabikansalaisten puolueitten Hadash, Balad, Ra´am, ja Ta´al muodostaman Joint Listan puheenjohtaja Ayman Odehin johdolla päätti suositella presidentti Reuven Rivlinille Benny Gantzia maan uudeksi pääministeriksi.

Suoritetun gallupin mukaan 80 % Israelin arabeista hyväksyivät tämän toimen.

”Ajoin äsken Wadi Arassa ja näin arabiäänestäjien pitkiä jonoja äänestyspaikoilla”, raportoi absorbtioministeri Yoav Galant (Likud) äänestyspäivänä Israelin radiossa.

Monet vähättelivät hänen online raporttiaan, koska he tunsivat sen olevan suoraan meneillään olevaa Likudin harjoittamaa kiihotusta Israelin arabikansalaisia vastaan.
Muistettaneen Bibin lausunnot viimeistä edellisten vaalien yhteydessä: ”Arabit ovat kokoontumassa laumoittain äänestyspaikoille”, ja ”Arabit haluavat varastaa vaalit”, sekä kiihotushuudot: ”Arabit haluavat tappaa meidät”.

Jonoja muodostui todellakin äänestyspaikoille Israelin arabikaupungeissa; 60 % äänestyskelpoisista Israelin arabeista käyttivät oikeuttaan äänestää, vastakohtana huhtikuun vaalit, joissa heistä vain 49 % käyttivät äänestysoikeuttaan.

Äänten laskennassa selvisi, että Joint List oli saanut 13 kansanedustajaa, nousten maan kolmanneksi suurimmaksi puolueeksi, ja tulisi toimimaan opposition johtajana Knessetissä, jos Likud ja SiniValkoinen muodostavat yhteyshallituksen, ja tulisi siten saamaan arkaluonteista informaatiota koskien maan turvallisuutta ja ulkopolitiikkaa.

Joint Listan johtajat kampanjoivat kovasti ja hartaasti, ja samaan aikaan kunnat saivat äänestysinnon nousemaan pitäen tiedusteluja päivän polttavista kysymyksistä kuten opetusala ja paikallishallinto.

Se oli Israelin arabien ”äänetön vallankumous”, pieni askel yhteyden luomiseksi maan juutalais- ja arabikansalaisten välille vuoden 1992 jälkeen, jolloin arabipuolueet itse pidättyivät luomasta yhteyksiä sionistiryhmiin Israelissa.

Paradoksaalisesti Israelin arabeja on pidetty ”maan viidentenä kolonnana”, joita tulee varoa ja välttää. Nyt he itse ilmaisevat halunsa pelata merkittävää roolia maan politiikassa ja Israelin valtion elämässä.

Artikkeli loppuosassa käydään läpi arabien ja juutalaisten välistä historiaa, joka on ollut täynnä epäluottamusta ja pettymyksiä ja menetettyjä mahdollisuuksia sovinnon luomiseksi kansojen välille. Jospa serkukset nyt löytäisivät yhteisen sävelen, sillä kummallakaan ei ole muuta kotimaata.
https://www.ynetnews.com/articles/0,734 ... 49,00.html,

06. Yuval Karni kirjoittaa mielipideartikkelissaan, etteivät Likud ja SiniValkoinen lopultakaan halua muodostaa yhteyshallitusta, jota presidentti Reuven Rivlin suositteli, ja jota myös kansa odottaa poliittisen tasapainon luomiseksi.

Pääministeri Netanyahu sanoo haluavansa yhteyshallitusta, mutta työskentelee aktiivisesti sitä vastaan; SiniValkoisen johtaja Benny Gantz ei myöstä osoita suurta innostusta tasapainon luomistarpeesta huolimatta, mikä johdosta kolmannet vaalit muutaman kuukauden sisällä näyttävät olevan ainoa mahdollisuus, valottaa Yuval Karni.

Likudin ja Sinivalkoisten hallitusneuvottelijoiden viime hetken yritykset sovinnon löytämiseksi eivät tuottaneet tulosta, kuten eivät myöskään Libin (Liberman) ja Bibin tapaamiset samoissa merkeissä ennen uuden vuoden alkamista.

Gantz voisi järkimiehenä ehkä suostuakin vuorottelemaan pääministerinä Bibin kanssa – vaikka häntä arveluttaakin jakaa valta rikossyytös-epäilyjen alla olevan kanssa- mutta hänen puolueensa johtokumppanit Yair Lapid, Moshe Yaalon ja Gabi Ashkenazi ”katsovat enemmän omaa kuin kansansa etua”, kuten vihjaillaan.

Netanyahu jatkaa hallituksensa kanssa toimenpidehallituksena ilman valtaa tehdä ratkaisevia lakiesityksiä ja muutoksia olosuhteisiin uusiin vaaleihin ja uuden hallituksen muodostamiseen saakka aikana, jolloin maata uhkaa täydellinen tuho.
https://www.ynetnews.com/articles/0,734 ... 46,00.html,
https://www.ynetnews.com/articles/0,734 ... 27,00.html,

07. PA/PLO:n puheenjohtaja Mahmoud Abbas sen sijaan näyttää järkiintyvän – tai mistä tässä lieneekään kysymys – ja suostuu ottamaan Israelin kokoamat arabityön-tekijöitten palkoista vähentämänsä summat, joita Abbas käyttää Israelin vankiloissa terroritekojensa vuoksi tuomittujen ja vankiloissa kärsivien vankien tai surmansa saaneiden terroristien omaisille.

Nämä maksut nousevat 1.5 miljardiin (430 miljoonaa USD), ja Israel tilitti ne PA:n tileille. Ei ole selvää, paljonko siitä menee Abbasin ja muiden johtajien yksityistileille, mutta sehän ei ole Israelin asia.

PA/PLO:n sisäministeri Hussein al-Sheikh sanoi, että yhteisymmärrys saatiin aikaan Israelin talousministeri Moseh Kahlonin kanssa torstaina, ja että (ensi) viikolla aloitetaan keskustelut lukuisista talouskysymyksistä osapuolten välillä.
https://www.ynetnews.com/articles/0,734 ... 71,00.html,

08. USA:n Israelin lähettiläs David Friedman totesi Makor Rishon haastattelussa, että Israel menettää diplomaattisia mahdollisuuksiaan, elleivät sen poliittiset puolueet pysty muodostamaan toimivaa hallitusta.

Hän viittasi Netanyahun lupaamiin alueliitoksiin Israelin itsenäisyyden ulottamiseksi Juudeaan ja Samariaan sekä Jordanjoen Laaksoon.
”Israel ei ole menettänyt sitä tilaisuutta vielä, mutta menettää, ellei hallitusta saada muodostettua pikaisesti”.

Friedman selitti, että ”keskustelua käydään hallitusten välillä, mutta niin kauan kuin Israel on vaaliajassa, on hyvin vaikeaa istua keskustelemaan kysymyksistä, jotka ovat sekä Israelin että USA:n tärkeinä intresseinä pitkällä tähtäyksellä, ilman jokapäiväistä poliittista hysteriaa, jos suinkin mahdollista”.

Hän sanoi, että USA:n kannalta ei ole tärkeää, kuka istuu Israelin hallituksessa tai toimii pääministerinä, eikä USA halua puuttua siihen, mutta toimivan hallituksen muodostaminen on edellytyksenä pitkän tähtäyksen poliittisille keskusteluille.

Friedman tarkensi USA:n kantaa alueliitoksiin näin:

”Havaitsimme vähän ennen Bibin lausuntoa, että hän oli antamassa sen, ja ilmoitimme, ettei se estä (sulje pois) poliittista ratkaisua. Käsitykseni on, se vaatii lisää keskusteluja paremmin ymmärtääksemme sen merkityksen; miksi Jordanjoen Laakson liittäminen Israeliin vaikuttaa Israelin turvallisuuteen, ja miten se soveltuu laajempaan strategiaan selvittää ongelmat etukäteen, eikä aiheuttaa konfliktin jatkumisen”.

Hän katsoo ”parempana keskustella Juudean ja Samarian (C-alueitten) liittämisestä Israeliin kokonaisvaltaisesti eikä osittaisella tavalla, ja odottaa mielenkiinnolla voidakseen keskustelujen jatkamista avoimella mielellä, sillä työtä on vielä paljon tekemättä” Friedman selittää.
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/269804,

09. Oikeistoon lukeutuva Ad Kan järjestö paljastaa, että vasemmistolainen NGO-järjestö ”Conbatants for Peace” koordinoi toimintansa PA:n estävän turvallisuuspalvelun kanssa, mikä Israelin lain mukaan on kielletty ja rangaista rikos.

Ad Kan (oikeistolainen aktivistien järjestö, joka soluttautuu Israelin vasemmistolaisiin NGO-järjestöihin) paljastaa, että PA:n estävän turvallisuuden upseeri on ”Rauhan Hyväksi Taistelevan” järjestön korkea jäsen, joka järjestön perustamisesta lähtien v. 2006 on solutettu järjestöön kootakseen tietoja Israelin toiminnasta.

PA:n estävän turvallisuuspalvelun sisäinen raportti on erittäin luottamuksellinen, jonka Ad Kan julkistaa ensimmäistä kertaa. Siitä selviää, että tämä PA:n estävän turvallisuuspalvelun upseeri pitää jatkuvaa yhteyttä Neta Hazaniin, joka on ”Combatants for Peace” järjestön korkea Israelin aktivisti.

Combatants for Peace on Israelin/PA:n arabien muodostama NGO-järjestö, joka taistelee Israelin ”miehitystä” vastaan Juudeassa ja Samariassa.

Seuraamassani artikkelissa selvitetään, miten yhteyksiä hoidettiin NGO-järjestön ja PA:n turvallisuuspalvelun välillä, enkä voi referoida sitä tässä yhteydessä.
Kysymys kuuluu käsittääkseni maanpetturuuteen, ja poliisin tutkimusten piiriin.
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/269787,

Tämä on juutalaisen kansan ominaisuus; he ovat kysymysten molemmissa ääripäissä, eivätkä he tyydy rivijäsenen paikkaan, vaan haluavat huutaa ensimmäisten parissa, sekä hyvässä että pahassa. Jospa Messias korjaisi tämänkin ongelman palattuaan lopultakin tänne.

10. IDF:n komentaja Avi Kochavi teki tarkastusmatkan Gazan rintamalohkolle Hamasin 6 000 arabin metelöidessä turva-aidan länsipuolella kivittäen IDF:n sotilaita kallion lohkareilla, palopommeilla, käsigranaateilla ja muilla räjähtävillä esineillä.

Yksi gazalainen sai surmansa ja 40 haavoittui Hamasin tiedotteen mukaan. IDF joutui käyttämään kovia ammuksia arabien pyrkiessä murtautumaan turva-aidan läpi. Sotilaat eivät haavoittuneet.

Kochavilla on toinen testipaikka Netanyahun kutsuessa hallituksen turvallisuuskabinetin kokoon. Hän joutunee selittämään hyvin epämääräisin sanoin, ettei Iran ole ehkä se kaikkein vaarallisin kohde tällä hetkellä. Kaikkia hänen sanojaan voidaan käyttää Netayahun puolustukseksi tai häntä vastaan Bibin kuulemisprosessin edistyessä kolmanteen päiväänsä.
https://www.debka.com/mivzak/idf-chief- ... ian-riots/,

SÄÄTILAT TÄNÄÄN
Jerusalem 16 -28; Tiberias 22 -33; Suolameri 24 -34; Eilat 22 -37 +C-astetta, aurinkoista ilman sateita, mutta en menisi veikkaamaan sitä; eilenkin satoi ilman pilviä.

Saudi Arabian alkaessa vähitellen avautua muulle maailmalle, sen muinaiset kulttuurit – tai niiden jättämät rauniot – valottavat mystisiä sivilisaatioita, joita kukoisti arabian niemimaalla.
Arabiassa löytyvät myös parhaat paikat tähtien tutkijoille. Al-Ula Saudi Arabiassa tunnetaan paitsi kallionlohkareistaan, myös piki-mustista öistään, joissa tähdet näkyvät parhaiten. https://www.bbc.com/news/science-environment-49424036,
Lähettänyt Gavriel Eskel
Kuva

Job 22:26 silloin on ilosi oleva Kaikkivaltiaassa, ja sinä nostat kasvosi Jumalan puoleen.
Avatar
Irene
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5767
Liittynyt: 24.10.2013 09:02

Re: Ajantaso tietoa Israelista Lokakuu

ViestiKirjoittaja Irene » 09.10.2019 06:29

Tuesday, October 08, 2019
TIISTAI 08.10.2019
TIISTAI 08.10.2019
01. GOOGLE pyrkii kehittämään ”keinotekoisen älyn”, AI, joka tietää kaiken ja joka toimii ”jumalan tavoin”. Sitä kutsutaan ”AI Manhattan Projektiksi”, kertoo tämän teknisen jättiläisen entinen insinööri Zach Vorhies, joka muuttui ”ilmiantajaksi” (whistleblower).

”He pyrkivät kehittämään valvontaverkoston, joka sieppaa kaiken informaation - videon, audion – mitä hyvänsä käytätkin, ohjaa sen tiedostopankkiin, ja sitten tämä ”jumalankaltainen AI” selvittää, mitä olet tekemässä, kenen kanssa olet yhteydessä, ja muodostaa sinusta FC:n varjoprofiilin, jonka olemassa olosta et ole tietoinen, ja joka on vain heitä varten” Zach Vorhies kertoo ”American Family Radio”:n haastattelussa.

Vorhies sanoo, että GOOGLE pystyy selvittämän kaiken, mitä pystyt tekemään, sinun realtime informaatiosi, ketkä ovat ystäväsi, sinun perheesi jäsenesi, mieltymyksesi, kaiken sinusta.

Vorhies väittää, että ”GOOGLE kehittää jotain samankaltaista, kuin Kiinan ”sosiaalinen credit-järjestelmä”, mikä pakottaa ihmiset alistumaan poliittisesti korrektiin käyttäytymiseen ja puhumiseen”.

”He pyrkivät asentamaan Kiinan sosiaalisen credit-järjestelmän, joka rekisteröi kaiken, mitä teet – ja jos alat tehdä hallituksenvastaisia toimia, sinusta tulee silloin ”epä-persoona online” hän selittää. ”Sinun sosiaalinen mediatilisi lakkautetaan, sinun taloudelliset instrumenttisi vähitellen lopetetaan – sen jälkeen et voi enää siirtää rahaa tililtäsi online”.

Vorhies väitti WND:n mukaan elokuussa, että peittääkseen poliittisen vinoutumansa GOOGLE muunteli algoritmeja ja toimitti 950 sivun dokumentin oikeus-ministeriön antitrust osastolle. Hän sanoo näiden dokumenttien todistavan, että GOOGLE manipuloi algoritmeja.

”Project Veritas” julkaisi haastattelun Vorhiesista, jossa hän ”selittää tulleensa julkisuuteen havaittuaan, että jotain pimeää ja katalaa oli tapahtumassa yhtiössä, ja lisäksi todettuaan, etteivät he olleet vain sotkeutumassa vaaleihin, vaan peukaloimassa niitä tavalla, mikä johtaa USA:n tuhoutumiseen”.
https://www.wnd.com/2019/10/google-crea ... elligence/,

02. TRI Itai Gal kertoo ynetnews.com artikkelissa, keiden tulisi ja keiden ei tulisi paastota tänä iltana 18.20 aikaan alkavan Jom Kippur-paastopäivän 25 tunnin aikana.

Jom Kippur, eli sovintopäivä (Day of Atonement) on juutalaisen kalenterin kaikkein pyhin päivä, jolloin tulevat ilmi myös sen negatiiviset fyysiset seuraukset: Sadat ihmiset jonottavat pääsyä hätähoitoon ja monet muut ”kärsivät” paastosta.

Välittämättä siitä, onko fyysinen paasto heille sopiva vai ei monet uskovat kuitenkin pitävät kiinni traditioista lääkinnällisistä ohjeista huolimatta, kunnes heidän tilansa kärjistyy.

Tri Itai Gal antaa seuraavia ohjeita.

- Jom Kippurin tapainen paasto voi aiheuttaa useita ongelmia kroonisia sairauksia sairastaville ihmisille, kuten korkea verenpaine; sydämen vajaatoiminta; diabetes; ishemic sydänsairaus, renal ja maksan vajaatoiminta sekä pahanlaatuiset sairaudet.
- Näistä vaivoista kärsivien ihmisten tulisi pidättyä Jom Kippurin paastosta, sillä se voi aiheuttaa hengenvaarallisen tilanteen: Äkillinen verenpaineen aleneminen, ruumiin suolan ja veden tasapainon vaihteleminen; äkillinen muutos verensokerissa;
cardiaalisia rytmihäiriöitä ja jopa halvaus.
- Kroonisia sairauksia sairastaville ei suositella jatkuvan lääkehoidon keskeyttämistä ilman lääkärin suostumusta, ja ennen 25 tuntia kestävän paaston ja sen jälkeen jatkuvasta pillerien syömisestä olisi joka tapauksessa sovittava lääkärin kanssa.
- Antibioottisen hoidon keskeyttäminen ei ole sallittu, jos se aiheuttaa hengenvaaran.
- Psykiatristen potilaiden tulee jatkaa lääkehoitoa paastosta huolimatta.
- Tarttuvaa suolistosairautta potevan tulee nauttia nestettä ja välttää täyttä paastoa.
- Diabetespotilaita kehotetaan sopimaan lääkärin kanssa, koska sairautta on kahta lajia.
- Paasto voi aiheuttaa päänsärkyä verisuonten laajentumisesta johtuen dehydration seurauksena.
- On syytä huomioida, että lääkkeiden nauttiminen suoritetaan yleisesti täyteen vatsaan ja veden nauttimisen kanssa vatsakalvon vaurion estämiseksi.
- Odottavat terveet naiset kestävät paaston, mutta riskialttiiden odottavien naisten tulee välttää paastoa, tai neuvotella ensin lääkärinsä kanssa. Heikkoutta tuntevien tulisi juoda neljänneskupillinen makeaa teetä muutaman minuutin välein, kunnes se menee ohi.
- Dehydraatio aiheuttaa heikkoutta, uneliaisuutta, päänsärkyä, näköhäiriöitä, virtsaamisen estymistä yli 10 tunnin ajan, sekavuutta, tajun menetystä ja suonenvetokohtauksia.
- Pienten lasten paastoamista ei ollenkaan suositella, kuten ei raskaille naisille eikä senioreille, joista monet sairastavat useita sairauksia, joita hoidetaan lääkkeillä. Olisi myös huolehdittava, että lääkkeitä on varattu paaston ajaksi ja sen jälkeen. Hätätilanteissa on syytä ottaa yhteys hätäkeskukseen.
https://www.ynetnews.com/articles/0,734 ... 24,00.html,

03. Israelin sisäpolitiikkaa on vaivannut vuosikymmenien aikana kysymys Abrahamin, Isakin ja Jaakobin jälkeläisille luvatun maan omistusoikeudesta, josta juutalaisten ohella kilpailevat maassa asuvat eri kansakunnista tai niiden rippeistä koostunut ryhmittymä, joka on omaksunut alun perin Rooman imperiumin maan juutalaisille antaman pilkkanimen ”palestiinalainen”.

Israelin valtion poliitikot ja johtajat ovat vuosikymmenien aikana varovaisesti pyrkineet saamaan jotain järkevää ratkaisua ongelmaan, joka ei näytä itsestään menevän ohi, vaan paisuvan kummankin osapuolen lisäännyttyä moninkertaisiksi niistä ajoista, jolloin vainojen karkottamat juutalaiset alkoivat yhä tarmokkaammin pyrkiä esi-isiensä maahan 1850-luvulta lähtien Ottomaanihallituksen ja myöhemmin brittien mandaattihallituksen estelyistä huolimatta.

Israelin asukasmäärän ylitettyä yhdeksän miljoonan rajan juuri ennen vuoden 5780 alkamista, on herätty huomaamaan, että jotain ”tarttis tehrä”, myöskin maassa asuvien PA:n ja Hamasin arabien hyväksi, koska ongelma ei ratkea itsestään, ja Messiaan tulo viipyy.

Israelin arabeilla on maan kansalaisuus, samat oikeudet kuin juutalaisilla, etenemis-mahdollisuudet koulutuksessa ja yhteiskunnassa ilman asevelvollisuutta, mutta he kokevat yhä raskaammin, että heitä sorretaan yhteiskunnan varojen myöntämisessä, maan lain ja oikeuden toteuttamisessa, sekä yleisessä suhtautumisessa alempiarvoisina ja epäluotettavina.

PA:n arabit ovat itse alkaneet vaatia muutosta tähän. He viittaavat rikollisuuden kasvuun heidän kaupungeissaan ja kylissään, yleiseen infrastruktuurin heikkouteen ja siisteyteen verrattuina juutalaisten vastaaviin yhteisöihin. Viime vaaleissa heidän ”Joint List” kohosi maan kolmanneksi suurimmaksi puolueeksi, ja voi saada johtavan oppositioryhmän aseman Knessetissä. He olivat jopa ehdolla maan hallitukseen lukkiutuneen poliittisen tilanteen solmun avaamiseksi.

Tilanne tällä rintamalla on vielä täysin auki, mutta Jom Kippurin aikana olisi syytä maan johtavien poliitikkojen paneutua ”suuresta minästä” luopumiseen ja opetella katsomaan asioita koko tämän pienen valtiorääpäleen kannalta, koskien kaikkia sen asukkaita.
”Arabikansalaiset, Israel tarvitsee teitä”, kuten ynetnews.com otsikoi artikkelinsa.
https://www.ynetnews.com/articles/0,734 ... 26,00.html,

04. Israelin korkeasti pyhien päivien aikana arvioidaan 1.5 miljoonan juutalaisen vierailevan Länsimuurilla, mukaan lukien 100 000 Jom Kippurin vastaisen aattoyön aikana.

Torstai-iltana kokoontui arviolta satatuhatta ihmistä Länsimuurille erityisiin Selichot rukouksiin, joihin osallistuivat myös monet uskonnolliset ja poliittiset johtajat.
Tilaisuuden johtivat Israelin kaksi johtavaa päärabbia: Sefardien päärabbi YitzhakYosef ja Ashkenazien päärabbi David Lau.
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/269922,

05. Brandeis Yliopiston suorittaman tutkimuksen mukaan Amerikan juutalaisten lukumäärä on nyt n. 7.5 miljoonaa, eli 800 000 enemmän kuin Israelin 6.7 miljoonan juutalaisten asukasmäärä.
Seitsemän viimeisen vuoden aikana Amerikan juutalaisten määrä kasvoi 10 %.
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/269913,

06. Israelin poliisi asettaa 112 estettä Jerusalemin länsiosiin johtaville teille voidakseen estää arabien pääsyn pääkaupungin arabilähiöistä sen länsiosiin Jom Kippurin aikana.

Kaikki juutalaiset eivät vietä Jom Kippuria paastoten – arviolta 60 % sanoo noudattavansa Toran sääntöä, mutta useimmat kuitenkin välttävät auton käyttämistä pyhän aikana, minkä johdosta ajoradat ovat täynnä jalankulkijoita ja lapsia pyörineen.

Arabilähiöissä asuu n. 330 000 arabia, joilla useilla on Israelin sininen ID-kortti. Heidän pääsynsä juutalaisten lähiöihin on estetty yhteenottojen välttämiseksi.
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/269918,

07. Jännityksen noustessa Kyproksen ja Turkin välillä ristiriitojen vuoksi kaasuesiintymien etsimisen ja poraamisten johdosta, Kypros ostaa Israelista 4 drone valvontakonetta. Niiden hinta on n. 13 miljoonaa USD. Koneet toimittaa Aerostar Tactical UAS (TUAS), niiden siipien pituus on 8.7 metriä.

EU-maa Kypros syytti Turkin asettaneen toisen porauskoneen Kyproksen vesialueelle.
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/269915,

08. USA:n presidentti Donald Trump antoi Turkin presidentti Erdoganille avoimen valtakirjan lähettää joukkojaan Syyrian pohjoisosaan luvaten poistaa USA:n joukot sieltä.

Trump antoi Turkille vakavan varoituksen tehdä miehittämisen yhteydessä enemmän kuin mihin sille annettiin lupa.
”Kuten mainitsen aiemmin, muistuttaakseni, jos Turkki tekee jotain, jonka minun suuren ja vertaamattoman viisauteni kautta katson ylimitoitetuiksi, tulen tuhoamaan ja murskaamaan Turkin talouden (olen tehnyt niin aiemmin)” Trump tweettasi maanantaina.

”Heidän tulee, EU:n ja muiden kanssa, valvoa pidätettyjä ISIS-sotilaita ja perheitä. USA on tehnyt enemmän kuin kukaan olisi odottanut siltä, mukaan lukien pidättäen 100 % miestä ISIS kalifaatista. On aika muiden alueen maiden, muutamat hyvin varakkaita, suojella omaa aluettaan. USA on suuri”!
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/269885,

09. USA:n eteläKaliforniansenaattori Lindsey Graham (R-SC) kritisoi maanantaina presidentti Trumpin päätöstä vetää USA:n joukot Syyrian pohjoisosista, kutsuen sitä ”painajaiseksi Israelille”.

”Uskoakseni ei ole hyvä idea ojentaa ISIS joukkojen vastaista taistelua Venäjälle, Iranille ja Turkille” Graham tweettasi maanantaina. ”Amerikan etu ei ole heidän ensisijainen intrenssinsä”.

”Todennäköisin seuraus tästä impulsiivisesta päätöksestä on varmistaa Iranin keskeinen ote Syyriasta. USA:lla ei ole nyt mitään vaikutusvaltaa ja Syyriasta tulee Israelille painajainen”.

”Lopuksi tämä päätös tekee USA:lle vaikeaksi saada liittolaisia radikaalin islamin vastaisessa taistelussa. Hyljätessään kurdit lähetimme vaarallisimman viestin mahdollista – Amerikka ei ole enää luotettava liittolainen, ja on vain ajan kysymys, milloin Kiina, Venäjä, Iran ja PohjoisKorea käyttäytyvät vaarallisilla tavoilla.
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/269909,
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/269895,

10. Lähi-Idän hajotessa: Miten Israel tulee toimimaan arabiuhkaa vastaan?

Journalisti Barak Ravid analysoi moninaisuutta ja juonittelua, mitä Israelia tulee kohtaamaan alueellisella tasolla. TV-13 diplomaattisena kirjeenvaihtajana hän pyrkii selvittelemään kysymystä, väittäen, että ”Lähi-Itä on ystävällisin lähiö kasvaa, etenkin Israelissa”.(lieneekö kirjoitusvirhe, koska tuskin tätä lähiötä voidaan pitää ystävällisenä)

USA on usein todettu Israelin isoveljenä, sen suojelijana ja aina uskollisena liittolaisena, mutta USA tuhansien mailien päässä, etäällä geograafisesti ja valovuosia kulttuurisesti. Siksi monia kysymyksiä: Miten Israel sopii sen kotikaupunkiin? Mikä on sen rooli Lähi-Idässä? Miten nuori sukupolvi rakentaa yhteytensä näin karmeassa ilmastossa?
Ravidin vastaus sisältyy Ravidin tekemään linkkiin alla.
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/269912,

11. Beduiini rekankuljettaja ei toimittanut hänelle uskottua 1 800 kanan määrää, joten luonnollinen päätelmä tästä on, että hän varasti ne, ja siksi hänet pidätettiin.

42-vuotiaan kuorma-auton kuljettajan Rahatista velvollisuutena oli toimittaa 1 800 kanaa juutalaista Jom Kippur kapparot rituaalia varten, mutta niitä ei koskaan saatu.
Mies vastaa Beer Shevan maistraatin oikeudessa kysymykseen, minne kanat lensivät?
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/269917,

12. IDF:n komentaja kenraaliluutnantti Aviv Kochavi sanoi laskuvarjojääkärien tilaisuudessa eilen illalla tähän tapaan:

”Emme anna kenenkään vahingoittavan Israelin valtiota, ja jos niin tapahtuu, tulemme vastaamaan siihen voimallisesti. Pidämme silmämme auki, teemme päivittäisiä arvioita, ja teemme ammatillisia ja vastuunalaisia päätöksiä, jotka johtavat hyökkäykseen uhkakuvia vastaan kuitenkin säilyttäen (alueellisen) tasapainon”.
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/269890,

SÄÄTILAT TÄNÄÄN

Jerusalem 16 -29; Tiberias 20 -37; Suolameri 24 -35; Eilat 24 -38 +C-astetta, pilvistä koko maassa tänään ja huomenna, lämmin sää jatkuu. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/269921,



Lähettänyt Gavriel Eskel
Kuva

Job 22:26 silloin on ilosi oleva Kaikkivaltiaassa, ja sinä nostat kasvosi Jumalan puoleen.
Avatar
Irene
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5767
Liittynyt: 24.10.2013 09:02

Re: Ajantaso tietoa Israelista Lokakuu

ViestiKirjoittaja Irene » 11.10.2019 06:51

Thursday, October 10, 2019
TORSTAI 10.10.2019
TORSTAI 10.10.2019
01. Turkki aloitti eilen keskiviikkona sotilaalliset toimet Syyrian pohjoisosan kurdialueille USA:n luvattua vetää alueelta pois omat joukkonsa, joiden tarkoituksena oli suojella kurdeja ja valvoa sinne koottuja ISIS vankeja.

Turkki pyrkii oikeuttamaan hyökkäyksensä itsenäisen maan Syyrian alueelle ilman sen antamaa lupaa selittäen, että kurdit tukevat Turkissa toimivia kurdikapinallisia, joita se kutsuu terroristeiksi.

Turkin hyökkäykseen Syyrian alueelle osallistuu 50 000 sotilasta ja 500 tankkia ilmavoimien tukemina, jotka pommittivat kurdialueita surmaten useita siviilejä.
Ilmaiskujen kohteena oli myös Al-Mansour pato Eufrates-virrassa, joka antaa juomavettä 2 miljoonalla ihmiselle, kertoo HalTurner raportissaan.

Turkin ilmavoimat pommittivat ja osittain tuhosivat tarkoituksellisesti ja onnistuneesti Amerikan johtaman yhteisen terrorin vastaisen järjestön omistamia rakennuksia. (kurdish Yekineuen antiterror, lyhyesti YAT)

Turkin sotilaalliset toimet viittaavat suoraan etniseen puhdistukseen, jonka Turkki suoritti 1. Maailmansodan aikana armenialaisille surmaten heitä vedettömään erämaahan lähetetyillä päättömillä marsseilla 1,5 miljoonaa siviiliä.
https://halturnerradioshow.com/index.php/en/, https://www.debka.com/,

02. USA:n puolustusministeri Mike Pompeo kiistää aiemmissa raporteissa esitetyt tiedot, että USA olisi antanut Turkille vapaat kädet hyökkäykseen Syyriaan.

Pompeo puolusti USA:n päätöstä vetää omat sotilaansa pois Syyrian pohjoisosien raja-alueilta. Presidentti Trump selitti aiemmin, että USA:n sekaantuminen Lähi-Idän kiehuvaan kattilaan oli virhe, jota USA yrittää nyt korjata.

PBS:n haastattelussa Mike Pompeo puolusti Trumpin tekemää päätöstä Syyrian raja-aleilta vetäytymisestä todeten: Turkilla on oikeutettu huoli ja terroristi-uhka maan eteläosassa”, ja kiisti tiedot, että USA olisi antanut Turkille luvan hyökätä.
”USA ei näyttänyt Turkille vihreää valoa”, hän vakuuttaa.

Presidentti Trump uhkasi aiemmassa lausunnossaan tuhota Turkin talouden, jos se toimii sovittujen rajoitusten ulkopuolella. Hän sanoi vastustavansa hyökkäystä kutsuen sitä ”huonoksi ideaksi”, selittäen kantaansa näin:

”Turkki ja kurdit ovat taistelleet keskenään vuosisatoja: Kurditaistelijat eivät avustaneet Toisessa Maailmansodassa, eivätkä auttaneet meitä (D-päivän maahannousussa) Normandiassa. Siitä huolimatta sanomme: Me pidämme kurdeista” presidentti Trump määritteli omaa kantaansa.
https://www.bbc.com/news/world-middle-east-49995494,

03. Turkin presidentti Recep Tayyip Erdogan sanoi, että ”offensiivin tarkoituksena on estää terrorikäytävän muodostuminen maitten väliselle rajalle”. Turkkilaisten joukkojen suunnitelmana on muodostaa ”suoja-alue” puhdistettuaan ensin kurdien sotilaalliset joukot alueelta, jossa on myös Syyrian sotapakolaisia.

Kurdit sanovat joukkojensa puolustautuvan hyökkäystä vastaan, ja yhteenottoja niiden ja turkkilaisten joukkojen välillä on jo raportoitu.

Kurdit, jotka olivat usein avainasemassa ISIS joukkojen alistamisessa toimien USA:n läheisinä liittolaisina niissä taisteluissa, vartioivat myös tuhansia pidätettyjä ISIS-taistelijoita ja heidän perheitään. Miten näiden ISIS taistelijoitten ja heidän perheensä kohtalo muodostuu, on vielä epäselvää.

USA:n armeija sanoo ottaneensa valvontaansa 2 britti-pidätettyä, El-Shafee Elsheikh ja Alenxandra Kotey, jotka kutsuivat itseään nimellä ”Beatles”, ja joiden muodostama solu osallistui 30 länsimaisten vankiensa kiduttamiseen ja murhaamiseen Syyrian sisällissodan aikana.

Nämä kaksi brittiläistä pidätettyä on siirretty kurdivankilasta Syyrian pohjoisosaan.
https://www.bbc.com/news/world-middle-east-49995494,

04. Sekä Syyrian että Iranin johtajat varoittavat Turkkia pysymään poissa Syyriasta.

Iranin islamilainen hallitus ja sen proxi-liittolainen Bashar Assadin hallitus Damaskoksessa julkaisivat keskiviikkona yhteisen lausunnon, jossa ne tuomitsevat Turkin presidentti Tayyip Erdoganin suunnitelman Syyrian Kurdistanin miehityksestä.

Turkki on jo vuosien ajan uhannut sellaisella miehityksellä tehden rajoitettuja iskuja People´s Protection yksiköitä (Kansan Suojeluyksiköt, YPG ja YPJ), kurdien sotilaallisia joukkoja vastaan Rojavassa (Syyrian Kurdistanissa), jotka olivat ratkaisevassa roolissa taistellen USA:n joukkojen rinnalla Islamin Valtion (IS) pääkaupungin Raqqan vapauttamisessa.

Turkin hallitus väittää, että YPG on oleellinen osa Turkissa toimivasta Kurdistanin Työväen Puolueesta (PKK), USA:n tukemasta (gesignated) marxilaisesta terroriryhmästä.

Turkin diktaattori Erdogan uskalsi aloittaa toivomansa sotilasoperaation Syyrian Kurdistanin alueen miehittämiseksi Trumpin ilmoitettua, että USA muuttaa 50 sotilastaan pois Rojavasta toisille alueille Syyriassa.

Trumpin päätös aiheutti sekä USA:n vasemmisto- että oikeistolaisten puolue-ryhmittymien tuomion Washington DC:ssä pitäen sitä kurdiliittolaisten pettämisenä – jo toistamiseen.

USA:n joukot toimivat Syyriassa v. 2001 valtuutuksella USA:n sotilasjoukkojen käyttämiseksi Al-Qaidan kaikkia alajärjestöjä vastaan; Islamin Valtio on Al-Qaidan alajärjestö. USA:n joukoilla ei siten ole laillisia oikeuksia taistella Syyriassa ketään muita ryhmittymiä vastaan.
Turkki on NATO:n jäsen, ja USA on velvollinen avustamaan, jos Turkkia vastaan hyökätään, mutta ei avustamaan, jos Turkki on hyökkääjä.

Erdogan antoi hyökkäykselleen Syyrian Kurdistaniin nimen ”Operation Peace Spring” (operaatio rauhan kevät). Hän väitti keskiviikkona, että Syyrian Kansallinen Armeija tukee sitä, ja että islamilaisen valtion (Islamic State) osat toimivat Rojavassa, mikä ei pidä paikkaansa, sillä YPG valvoo tarkoin Kurdistanin aluetta.

Erdoganin mainitsema ”Syyrian Kansallisarmeija”, tunnettu myös nimellä Free Syrian Army (RSA), ei ole Assadin hallituksen virallinen armeija Syyriassa.
https://www.breitbart.com/middle-east/2 ... ce-spring/,
Kurdit uhkaavat käyttävänsä inhimillistä suojaa Turkkilaisia vastaan, lähettäen ehkä pidättämiään ISIS-joukkojen jäseniä tai kannattajia etulinjaan.
https://www.wnd.com/2019/10/kurds-vow-u ... sh-troops/,

05. USA:n tämän hetkistä sisäpolitiikkaa on ulkopuolisen vaikea ymmärtää tai edes yrittää hyväksyä, mutta valtaa pitävien toisistaan antamia lausuntoja - presidentistä hallituksen ministereihin ja kongressin jäseniin puheenjohtajista alkaen ja aina v. 2010 presidentti-ehdokkaitten puheisiin ja niitä kuvaaviin raportteihin saakka, puhumattakaan median välittämiin artikkeleihin – on vaikea kuvitella maailman johtavan länsimaan tunnetuimpien edustajien lausunnoiksi.

Yhteinen tekijä näillä näyttää olevan termi ”impeach” (asettaa kyseenalaiseksi, syyttää valtionrikoksesta tai muusta), jota käytetään surutta korkeita virkamiehiä ja valittuja kongressin jäseniä kohtaan useimmiten ilman näyttöä tai todisteita.

Usein niitä levittävät ja kiihottavat ns. ilmiantajat, whistleblowers, kukin eri syistä johtuen.

Presidentti Trumpin taistelu USA:n tiedusteluyhteisön kanssa, joka on poikinut kongressin demokraattien viralliset syytöstoimet presidenttiä vastaan Kongressissa, Federatiivisen lain ja oikeuden puolesta taistelevat viranomaiset ovat virallisesti nostaneet syytteet Tiedustelujärjestön yhtä virkailijaa eritäin salaisen informaation vuotamisesta Medialle.

Tämä syytös tuli julkisuuteen pian sen jälkeen, kun Kongressin tiedustelukomitean jäsenen syvästi henkilökohtaisesti romanttisesti virittäytynyt suhde journalistien kanssa tuli julkisuuteen, joille hän vuosi salaisia tietojaan, muistuttaa enemmän korttitalon kuin todellisen elämän episodia.

Puolustuksen Tiedustelujärjestön (DIA) virkailijaa, Henry Kyle Freese, vastaan nostettiin syyte kahdessa tapauksessa salaisen informaation vuotamisesta kahdelle journalistille, Matthew Keys ja myöhemmin Wall Street Journalistille CNBC:n Amanda Macias ja NBC News
Courtney Kube. Frese ja Amanda Macias olivat romanttisesti toisiinsa kiintyneet.

Seuraamani artikkelin loppuosassa kerrotaan yksityiskohtia tilanteen kehittymisestä, jossa nämä jollain tapaa liittyvät Trumpia vastaan nostettuihin syytöksiin Venäjä- ja Ukraina-suhteista, joilla ei sittenkään ole todellisuuspohjaa, vaan ovat osa Demokraattien sotaa Trumpin henkilöä vastaan hänen hallituksensa kaatamiseksi.
https://www.breitbart.com/politics/2019 ... y-leakers/,
https://www.huffpost.com/entry/christia ... efdba63450,

Jotkut voivat nähdä kaikissa näissä AI:n (tekoäly) vaikutuksen, joka levittäytyy yhä laajemmalle. Yksi Israelin johtavista sairaaloista käyttää AI:n apua potilaitten sairaus-tapausten ja hoitomenetelmien määrittämisessä, mikä johtaa pelkoon ihmisen pitkälle kehittämien teknisten laitteiden johtamasta yhteiskunnasta, jossa inhimillinen syrjäytetään.

Hengellisesi virittäytynyt henkilö voisi puolestaan nähdä USA:n sisä- ja ulkopolitiikassa ja yhteiskunnassa yleensä syvälle yhteiskuntaan tunkeutuneen saatanallisen vaikutuksen, joka taitavasti ja ihmisten tietämättä manipuloi ihmisen luontaisia taipumuksia, kuten se teki Edenin puutarhassa viekoitellen Eevaa: Onkohan Jumala todella sanonut niin?

Puhuuko Jumala enää ollenkaan siten, että Jumalasta vieraantunut ihminen sitä ymmärtää? Kuten Jeesus sanoi: ”Jos ette usko minun sanojani, uskokaa edes tunnustekojeni kautta”.
”Mikä suusta lähtee ulos, se saastuttaa ihmisen, Sillä sydämestä lähtevät pahat ajatukset, murhat, aviorikokset, haureudet, varkaudet, väärät todistukset, Jumalan pilkkaamiset, nämä saastuttavat ihmisen (jos ne päästetään ulos), pesemättömin käsin syöminen ei saastuta”. (Jeesus puhui juutalaisesta Laista, ei bakterologiasta)
(Mt.15:18 -20).
http://beforeitsnews.com/spirit/2019/10 ... 16361.html,
https://www.nowtheendbegins.com/joy-beh ... us-christ/,

06. Presidentti Trump huomauttaa seuratessaan häntä vastaan nostettuja syytteitä, ettei siinä ole kysymys syyttämisestä, vaan yrityksestä kaapata valta laillisesti valituilta johtajilta.

Kotimaata uhkaavien kehitysnäkymien vuoksi USA:n merisotilaiden reserviyksiköille annettiin MARADMINS komentokäsky no 550/19, Miesvahvuuden Suunnittelun- ja Politiikan johtajan prikaatin-kenraali Daniel L Shipleyn 03.10.2019 allekirjoittama käsky.

Komentokäsky voidaan tiivistää näin: ”Merijalkaväki on komennettu aktiivipalvelukseen siviilivirkamiehistön tukemiseksi”.
http://beforeitsnews.com/military/2019/ ... 82866.html,

07. Mitä Kaliforniassa oikein tapahtuu, kysyy ”allnewspipeline” aiheellisesti.

Yli 500 000 ihmistä on ilman sähkövoimaa ja uhkana on että viikon ajan koko Kalifornian alue joutuu pimeyteen sähköyhtiöitten katkaistessa virran maanjäristys-aaltojen ja hallitsemattomien metsäpalojen riehuessa alueilla leviten kovan tuulen mukana.

Sähkövoiman katkaiseminen voisi koskea miljoonia Kalifornian asukkaita, jopa viikon ajaksi. Maanantaina virta katkaistiin 30 pohjoisessa Kalifornian kunnassa tulipalon uhan vuoksi.
http://allnewspipeline.com/What_Is_Real ... fornia.php,

08. Jom Kippur-päivänä Israelin kaupungeista otetuissa kuvissa kadut ovat tyhjillään, vain pari pienillä pyörillään seikkailevaa lasta on leveillä ajoradoilla.

Monet lapset kuitenkin kaatuivat ja törmäilivät pyörillään, ja muitakin onnettomuuksia tapahtui. Sairaaloissa hoidettiin 1 800 ihmistä, ja yksi lapsi syntyi.
https://www.timesofisrael.com/2-young-c ... accidents/,

09. Iranissa naisten osallistuminen urheilu- ja jalkapallo-ottelujen katsomiseen on kielletty.

Mullahit myöntyivät torstaina siihen, että naiset voivat mennä seuraamaan Guatemalaa vastaan pelattavaa jalkapalo-ottelua. Liput myytiin tunnissa.
https://www.timesofisrael.com/tickets-s ... -in-years/,

10. Arabiputkimiehet kieltäytyivät ottamasta rahaa 1000 NIS työstään saatuaan tietää, että heidän asiakkaansa, 95-vuotias Rosa Meir oli holokaustista selvinnyt.

Simon ja Salim Matari, veljekset Haifasta hälytettiin korjaamaan suurta vuotoa vesijohdoissa. Työnsä aikana Salim alkoi puhua Rosalle, joka kertoi selviytyneensä natsien kuolemanleiriltä. Veljekset päättivät sillä hetkellä ehdä työn hänelle ilmaiseksi.
https://www.timesofisrael.com/arab-plum ... -survivor/,

11. Iranin kenraalimajuri Mousavi painottaa Iranin armeijan puolustusluonnetta, mutta viime viikkojen aikana se on osoittanut myös hyökkäävän luonteensa.

Iranin Tasnim News Agency raportoi Iranin armeijan aloittaneen ennalta ilmoittaman laajan sotilasharjoituksen lähellä Turkin rajaa keskiviikkona. Harjoitukset tehtiin lähellä Oroumiyehin aluetta, Iranin luoteisprovinssia Länsi-Azerbaijanissa.
https://www.jpost.com/Middle-East/Iran- ... ria-604167,

12. Israelin poliisin yksiköt tunkeutuivat Jerusalemin vanhan kaupungin Armoportille (Baba al-Rahma), pidättivät viisi nuorta arabia ja poistivat arabien luvatta rakentaman puisen väliseinän torstaina, kertovat PA:n arabien raportit.
https://www.jpost.com/Israel-News/Israe ... ort-604159,

13. Jom Kippur-seremonian aikana iltapäivällä silminnäkijät kertovat tapahtumista Hallen juutalaisen synagogan lähellä Saksassa.

Kaksi automaattiasein aseistettua miestä lähestyi synagogan aitaa heittäen useita pommeja aidan yli, jonka jälkeen he yritettyään turhaan avata pihalle johtajaa porttia, avasivat tulen aseillaan surmaten kaksi ihmistä ja haavoittaen useita muita.

Lopulta miehet katsoivat turhaksi yrittää murtaa porttia, ja ajoivat tiehensä Volkswagen Golf perheautolla North Rhine-Wetsfalian rekisterikivillä.
Saksan sisäministeri sanoi syyttäjien saaneen tarpeeksi todisteita, että yrityksen suoritti äärioikeisto. Stephen Balliet, 27-vuotias Raxon – Anhaltista on pääepäilty, joka hehkutti internet sivullaan: ”Juutalaiset ovat ongelmien juuri”. https://www.ynetnews.com/articles/0,734 ... 88,00.html,

14. Uusi ultrasonic Pest Reject vempele karkottaa kaikki kutsumattomat vieraat, rotat, hiiret, hämähäkit, russakat ja muut ei-toivotut kodistasi, väittää antipestrepeller.com
(LifeStile & Tech)
Töpseli vaan sähkökoskettimeen ja siinä kaikki, Tekniikka hoitaa loput. Kätevää? Miten kotikissat ja koirat siihen reagoivat?
https://antipestrepeller.com/pestrepeller/pest-free.php?
adid=ggdisplay&cid=luccse5&affId=6ACC337B&c1=us&c2=deskmale65&gclid=EAIaIQobChMI1vyEvsSR5QIVRcbeCh3b2AmqEAEYASAAEgIaFvD_BwE

15. Arkeologit ovat kaivaneet esille 5000 vuotta vanhan megalopolis-kaupungin rauniot lähellä Ein Assuria lähellä Harishia , 50 km:n päässä Tel Avivista. Kaupungissa on arkeologien laskelmien mukaan asunut 6 000 asukasta, mikä pronssiaikana on ollut suuri määrä.

Kaupungin paikka on ollut suosiollinen, vesilähteitä lähellä ja laidunmaat sen ympärillä, sekä läheltä kulkevat ikivanhat kauppatiet. Eivätpä kuitenkaan voi kertoa, keitä sen asukkaat olivat, tuskin kuitenkaan PA/PLO/HAMAS arabeja, jotka omivat kaiken, ja
UNESCO määrittelee sen palestiinalaiseksi perinnekohteeksi?
https://www.jpost.com/Israel-News/5000- ... ael-603854,

SÄÄTILAT TÄNÄÄN

Jerusalem 10 -28; Tiberias 18 -36; Suolameri 20 -36; Eilat 26 -38 +C-astetta, harsopilviä, ei muutoksia lämpötiloihin.



Lähettänyt Gavriel Eskel
Kuva

Job 22:26 silloin on ilosi oleva Kaikkivaltiaassa, ja sinä nostat kasvosi Jumalan puoleen.
Avatar
Irene
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5767
Liittynyt: 24.10.2013 09:02

Re: Ajantaso tietoa Israelista Lokakuu

ViestiKirjoittaja Irene » 14.10.2019 09:07

Sunday, October 13, 2019
SUNNUNTAI 13.10.2019
SUNNUNTAI 13.10.2019
01. PA:n puheenjohtajan Mahmoud Abbasin nimittämä pääministeri Mohammed Shtayyeh sanoi lauantaina PA:n päivälehden Al-Quds haastattelussa, että PA:n arabit tulevat estämään IDF:n (Israelin miehitysarmeijan) tekemät ratsiat A-alueille, joissa PA:lla on täysi siviili-ja turvallisuusvastuu.

Kaksi Fatahin korkeaa virkailijaa, Mahmou Aloul ja Jamal Muheissen, Fatahin keskuskomitean jäseniä, kehottivat PA:n arabeja käyttämään ”Kansan vasta-rintaa” taistelussa Israelia vastaan todeten, ettei ”aseelliseen vastarintaan” turvautuminen nykyisissä olosuhteissa ole sopivaa. Muheissen kehotti estämään ”setlereitä” käyttämästä maanteitä Juudeassa ja Samariassa.

IDF on tehnyt rajoitettuja ratsioita vuoden 2002 ”Operation Denfencive Shield” operaatiosta lähtien PA:n valvomille A-alueille etsien terrorismista epäiltyjä ja kiellettyjä aseita ja aseverstaita (vastoin Oslo II:n sopimusta).
https://www.jpost.com/Arab-Israeli-Conf ... a-A-604447,

02. Israel ei salli PA:n arabien maataloustuotteiden tuontia markkinoilleen, ellei PA poista syyskuun puolivälissä asettamaansa tuontikieltoa israelilaisten farmarien nauta-ja lammaslihan myymiseksi PA:n alueilla, sanoi COGAT:n koordinaattori kenraalimajuri Kamil Abu Rukun lauantai-iltana.

Rukun sanoi PA:n yksipuolisen päätöksen vahingoittavan molempien osapuolten taloutta, ja sanoi tutkimustensa perusteella ongelman ratkaisemiseksi rauenneen, varoittaen, ettei ellei tilanne palaudu normaaliksi, hän ei tule sallimaan PA:n arabien maataloustuotteiden pääsyn Israeliin.

PA:n hallituksen tiedottaja Ibrahim Melhem sanoi, että PA:lla on oikeus vertailla markkinatuotteita, mukaan lukien israelilaisten tuotteiden korvaamisen arabien valmistamilla, kuten PA:n uutistoimisto WAFA raportoi.
https://www.jpost.com/Arab-Israeli-Conf ... ott-604491,

03. PA:n puheenjohtajan Mahmoud Abbasin päätös kieltäytyä ottamasta vastaan Israelin kokoamia vero-ym. saatavia, arvoltaan satoja miljardeja NIS (joista on vähennetty PA:n terroristeille tai heidän perheilleen helmikuusta maksamat ”stipendit”, arvoltaan 12 miljoonaa NIS), on herättänyt ristiriitaisia tunteita arabikansan keskuudessa.

Etenkin ne, joiden palkoista pudotettiin puolet pois PA:n jatkuvan kassakriisin vuoksi, tuomitsevat Abbasin tekemän päätöksen, jonka PA joutui vahvistamaan.
PA pudotti kymmenien tuhansien PA:n siviilihallinnon virkailijoiden palkoista puolet Länsirannalla, jossa työttömyys on 30 %.

Abbas vaatii, että Israelin kokoamat saatavat tulee maksaa kokonaisuudessaan, eikä halua suostua osittaiseen suoritukseen. ”Penniäkään ei saa puuttua”.

PA:n sisäministeri Hussein al-Sheikh, toimien myös Abbasin neuvonantajana, kertoi journalisteille maanantaina, että Israelin talousministeri Moshe Kahlon lupasi järjestää kahden keskisen kokouksen Pariisin Prokollan mukaisesti, jolla valvotaan PA:n ja Israelin välisiä taloussuhteita.
https://www.ynetnews.com/articles/0,734 ... 93,00.html,

04. PA/PLO:n puheenjohtaja Mahmoud Abbas antoi PA:n keskusvaalilautakunnalle tehtäväksi valmistella julistusta parlamenttivaalien pitämiseksi PA:n ja Hamasin valvomilla alueilla. Vaalien ajankohdasta hän ei maininnut mitään.

Edellisen vaalit pidettiin vuonna 2006, jossa Abbas valittiin jatkamaan PA/PLO:n puheenjohtajana toimessa seuraaviin vaaleihin saakka. Hänen virkakautensa päätyi 2009, mutta koska hän ei ole uskaltanut pitää uusia vaaleja peläten Hamasin voittoa, hän on hallinnut ilman mandaattia siitä lähtien.

Abbas on luvannut useita kertoja aiemminkin vaalien pitämisestä, mutta hankaluudet Hamasin kanssa ovat estäneet toteuttamasta päätöstä.
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/270075,

05. Israelin arabikansanedustajat johtivat autokolonnaa, joka hitaasti edeten kulki Jerusalemiin arabinkansan menettäessä kärsivällisyytensä hallituksen hitauteen ja päättämättömyyteen puuttua Israelin arabiyhteisöissä rehottamaan väkivaltaan. Kolonnan oli järjestänyt NGO-järjestö.

Israelin arabipuolueitten liittoutuman Joint List 13 kansanedustajaa johtivat autokolonnaa pohjoisesta Jerusalemiin torstaiaamuna. He tapasivat Israelin yleisen turvallisuuden ministerin Gilad Erdanin keskustellen hänen kanssaan tavoista, joilla nouseva väkivalta Israelin arabiväestön keskuudessa saadaan hallintaan.

Satojen autojen muodostaman autokolonnan oli järjestänyt ”Israelin Arabi-kansalaisten Korkea Seurantaneuvosto”, NGO-järjestö johon kuuluu korkeita paikallisia arabijohtajia. Protestin tarkoituksena oli vaikuttaa poliisin toimiin, joiden katsotaan olevan puutteelliset etenkin arabiyhteisöissä.

Sisäministeri Erdogan, joka valvoo poliisivoimia, herätti vastalauseiden myrskyn todetessaan: ”Olen pahoillani todeta, että arabiyhteisö on hyvin väkivaltainen”.

”Se liittyy heidän kulttuuriinsa. Meillä riitoja selvitellään oikeuden päätöksellä; heillä turvaudutaan puukkoon ja pistooliin”.

Erdan perui puheensa myöhemmin todeten, että ”päävelvollisuus taistella rikollisuutta vastaan kuuluu hallitukselle ja poliisille. Arabikansa on normaali ja lainkuuliainen”. Hän lupasi 500 poliisia arabialueille.

Knessetin arabikansanedustaja Joint Listan puheenjohtaja Ayman Odeh esitti vaatimuksen: ”Vaadimme lakia, joka takaa vankeustuomion ja raskaat sakot jokaiselle siviilille, jolla on laittomia aseita” lisäten: ”Tämä on siviilin perus-oikeus: oikeus elää turvattuna”.

Viime viikolla kolme ihmistä ammuttiin kuoliaiksi Majd al-Krum arabikaupungissa maan pohjoisosassa, mikä aiheutti massiivisia vastalauseita ja protesteja. Niissä syytettiin poliisia laiminlyönnistä ja yleisen keskustelun väkivallasta arabi-yhteisöissä välttämisestä, mitkä helposti muuttuvat rasistisiksi.
https://www.ynetnews.com/articles/0,734 ... 84,00.html,

06. ”Turkin sulttaaniksi” pyrkivä Turkin presidentti Recep Tayyip Erdogan pyrkii mitätöimään Arabimaiden ja EU:n kritisismin komentaessaan joukkojansa hyökkäykset Syyrian rajan yli Syyrian pohjoisosiin pääasiassa kurdien asuttamille alueille, mitä voisi pitää ”susilauman päästämisenä lammastarhaan”.

Maailman johtavat valtiot pelkäävät sen voivan kiihdyttää konfliktia, ja johtaa kurdien valvomien Islamin Valtion jäsenten joukkopakoon vankileireistä keskellä YK:n turvallisuusneuvoston suunnitelmia istunnosta torstaina, ja Arabiliigan 22 jäsenmaan kokoontumista lauantaina.

Turkin presidentti Erdogan otti kritiikkinsä kohteiksi EU:n ja arabimaat Saudi Arabia ja Egypti, jotka vastustavat Turkin ”operaatiota Spring Peace”. Erdogan heitti kriitikoille takaisin, ettei heidän kritiikkinsä ole rehellistä.

Erdogan uhkasi lähettää Turkissa olevat 3.5 miljoonaa pakolaista Eurooppaan, jos EU-maat kuvaavat Turkin joukkojen liikkeitä Syyriassa miehityksenä. Idlibistä Erdogan uhkaa lähettää miljoona pakolaista Eurooppaan. Turkin tarkoituksena on siirtää Kurdistanin alueelle 1.5 miljoonaa arabia karkotettuaan kurdit sieltä.

”Egypti ja Saudi Arabia eivät ole rehellisiä, he puhuvat, mutta me toimimme, ja tässä on erilaisuus meidän välillämme” hän sanoi Turkin johtavan AK-puolueen jäsenille Ankarassa.

NATO:n jäsen Turkki haluaa muodostaa ”turvallisuusvyöhykkeen” miljoonien pakolaisten palauttamiseksi Syyriaan, Kurdistanin alueelle karkottaen siellä asuvat arviolta 1.5 miljoonaa kurdia, joiden valvomat tuhannet ISIS-terroristit voivat päästä karkuun vankileireiltä ja aiheuttaa kaaoksen alueella.

Kurdien virkailija Syyrian pohjoisosassa sanoi Turkin iskeneen vankileiriin, jonne on koottu vaarallisimmat, yli 60 maasta tulleet ISIS terroristit. Turkin taholta ei ole saatu kommenttia Syyrian Democratic Force valvomien vankien asemasta.

USA:n kongressin Demokraattiset jäsenet laativat yhdessä republikaanijäsenten kanssa uusia pakotteita Turkkia vastaan, tuomiten sen hyökkäyksen Syyriaan.
NATO:n johto on myös antanut hyväksyvän lausunnon Turkin hyökkäykseen itsenäisen Syyrian valtion alueelle ilman sen lupaa.

”Sankarilliset komentajamme ottavat osaa ”operaatioon Peace Spring” jatkaen etenemistä itään Eufratvirrasta. Asettamamme kohteet on miehitetty”.
Turkki käyttää arabitaistelijoita Idlibistä ja muualta Syyriassa taisteluissa pääosin kurdien SDF:n joukkoja vastaan
https://www.ynetnews.com/articles/0,734 ... 77,00.html,
https://www.debka.com/__trashed-8/,

07. HalTurner Radioshow kertoo artikkelissaan, että Turkin sotilaat käyttäytyvät miehittämillään alueilla tavalla, jonka raporteissa käyttämiä termejä pyrin välttämään. Siistein niistä on havainto: ”He ovat petoja kahdella jalalla”.

”He suorittavat rikoksensa inhimillisyyttä vastaan Allahinsa nimissä, ikään kuin se oikeuttaisi kaikki raakuudet. He riistävät aseettomia siviilejä autoistaan M4 valtatiellä Syyriassa, taluttavat heidät maantien varteen ja ampuvat kuoliaiksi” kuten artikkelin yhteyteen liitetty video osoittaa.
https://halturnerradioshow.com/index.ph ... l-in-syria,
https://www.jpost.com/Middle-East/Turki ... ria-604496,

08. Supertaifuuni nimeltä Hagibis iski Japanin rannikolle ja sieltä sisämaahan 19.00 aikaan lauantai-iltana paikallista aikaa väkivaltaisimmalla voimalla viime vuosien aikana, tuulen voimakkuuden noustessa 216 km/h (134 mph).

19 ihmistä on saanut surmansa ja ennen kokemattoman kovat sateet aiheuttivat vaarallisia maanvyörymiä ja virtojen vyöryessä yli äyräittensä.

Japanin hallitus määräsi armeijan 27 000 sotilasta sunnuntaina avustamaan tulvien vuoksi loukkuun jääneiden ihmisten pelastamiseksi.
19 rekisteröidyn kuolleen ihmisen lisäksi yli 12 ihmistä on kateissa.

Tulvien ja kovien sateitten vuoksi Rugby World Cup järjestäjät siirsivät kilpailujen kolmannen ottelun, vaikka Japan-Scotland ottelun sallittiin jatkua. Myös F1 ajot olivat vaarassa, mutta myrskyn rauhoittuessa niitä jatketaan.

Sunnuntaiaamuna paikallista aikaa taifuunin pahin voima oli laantunut, mutta vakavia tulvia raportoitiin Japanin keskiosan Nagamossa, jossa Chikumajoen tulvavahvistetut rantavallit (levee) murtuivat päästäen vesimassat kaupungin lähiöihin veden noustessa aina toisen kerroksen korkeudelle.
https://www.scmp.com/news/asia/east-asi ... rm-smashes,

09. Hong Kongissa jatkuvat poliittiset mielenosoitukset jo 19. viikon aikana. Protestoijat seuraavat online protesteihin kauppakeskuksissa eri alueilla osoittaakseen suuttumuksensa kauppojen ja ravintoloiden Pekingiä kannattavia liikemiehiä vastaan, kuten myös MTR asemilla jatkaen hyökkäyksiään kaupungin rautatien operaattoria vastaan, jota he syyttävät poliisin avustamisesta heidän mielenosoittajien poistamiseksi tarkoitetuissa operaatioissaan.

Jotkut heittelivät esineitä rautatiekiskoille Sha Tin asemalla, runtelivat useita kauppaliikkeitä Tseung Kwan Ossa, rakensivat barrikadeja avainkulkuteille Mong Kokissa ja Tuen Munissa. Poliisit olivat joukolla muutamissa kauppakeskuksissa suorittaen useita pidätyksiä Tsuen Wanissa ja Mong Kokossa.

Poliisi on kehittänyt uusia keinoja asettamalla peiteasuisia poliiseja keskuksiin, joissa on usein tapahtunut väkivaltaisuuksia.
https://www.scmp.com/news/hong-kong/pol ... oups-smash,

10. Turkin lähitavoitteena oli Ras al-Ayin, Tel Abyadin ja Ain al Issan miehittäminen, joita valvoivat Syyrian Demokraattiset Joukot (SDF).

Lauantaina 12.10. tämä tavoite oli kuitenkin vielä suorittamatta. Turkin armeija kokee miespulaa, sillä se käyttää sille myötämielisiä arabeja taisteluissa kurdeja vastaan pienentääkseen omia miehistötappioitaan.

Kurdit ilmoittivat olevansa edelleen Ras al-Ainin keskustassa.
Turkki laiset joukot miehittivät Ras al-Ain ulkoalueita ja M4 valtatietä. Sunnuntaina Turkki raportoi saaneensa Ras al Ainin valvontaansa, mutta tietoa ei ole vahvistettu. Ne voivat vallata Kobanin kaupungin SDF:n joukoilta.

Artikkelin mukaan kurdeilla on 140 000 sotilaan hyvin koulutettu ja aseistettu armeija, jonka taistelijat ovat kaivautuneet pitkin 300 km Eufrates virran rantaa. Puolustuslinja on hyvin vahvistettu ja suojattu, anti-tank ansoilla ja runsailla aseilla varustettuna, kuten DF kertoo artikkelissaan.

Erdoganin suunnitelmaa rajoittaa USA:n ja Venäjän asettama 200 km pitkä, 30 km syvä turva-alue, josta kurdit ovat saaneet SDF:n joukkonsa. Trump sopi tästä Erdoganin kanssa viime lauantaina 05.10.

Erdoganin tavoitteena on kuitenkin kunnianhimoisempi suunnitelma estääkseen kurdeja saamasta itsenäistä valtiota.

Erdogan ja Putin tavannevat 13.11.2019, jossa sovitaan asioiden järjestyksestä.
Tulevien viikkojen aikana Syyrian presidentti Bashar Assad ja SDF:n johtajat sopivat sotilaallisesta liitosta, jolla Syyrian armeijan voi päästä Syyrian Kurdistanin alueille. Putin kannattaa Assadin tavoitetta koko maan valvomiseksi.
https://www.debka.com/__trashed-11/,

11. Israelissa jatkuvat valtapuolueiden silmästä-silmään tuijotukset, kumpi ensiksi räpäyttää, pienpuolueitten pysytellessä enimmäkseen hiljaa, vain Libi avaa suunsa silloin tällöin esittäen jotain, jota kukaan ei kuuntele.

Shakedin ja Bennettin johtama New Right erosi virallisesti Jewish Home ja National Union liitosta, ja harkinnee liittymistä Likudiin.

Presidentti Rivlin ei halua jatkaa Bibin armonaikaa halliotuksen muodosta-miseksi, mikä tarkoittanee Gantzin yritystä, mutta uudet vaalit uhkaavat. Oikeuskansleri Avichai Mandelblit miettii, mitä tehdä Bibin kanssa, mutta tänä iltana alkava Sukkot (lehtimajat) siirtänee ratkaisut 8 päivän juhla-ajan jälkeen.

USA:n rauhantiimin entinen jäsen Jason Greenlatt sanoo, että rauhanesitys on realistinen, mutta Israel menettää monta hyvää tilaisuutta siinä, ettei se saa sisäisiä asioitaan hoidettua kuntoon (aina Temppelin rakentamisesta alkaen).
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/270082,

SÄÄTILAT TÄNÄÄN

Jerusalem 19 -31; Tiberias 23 -38; Suolameri 23 -36; Eilat 25 -38 +C-astetta, puolipilvistä tänään ja huomenna, lämmin sää jatkuu.



Lähettänyt Gavriel Eskel
Kuva

Job 22:26 silloin on ilosi oleva Kaikkivaltiaassa, ja sinä nostat kasvosi Jumalan puoleen.
Avatar
Irene
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5767
Liittynyt: 24.10.2013 09:02

Re: Ajantaso tietoa Israelista Lokakuu

ViestiKirjoittaja Irene » 16.10.2019 08:07

Tuesday, October 15, 2019
TIISTAI 15.10.2019
TIISTAI 15.10.2019
01. Ilmavallan hallitsija – kuka hän sitten lieneekin – ilmaisi viime yön aikana olevansa kiihkeässä, ellei suorastaan vihaisessa mielentilassa.

Koko taivaan kansi oli puolenyön jälkeen yhtä tulimerta salamoiden ja valon välähdysten valaistessa maan aavemaisesri vaihtelevalla värityksellään.
Ilmeisesti siihen kuuluivat myös ukkosen jyrinät ja pommitukset, mutta suljettuani kuulolaitteeni yön ajaksi, en tiennyt siitä mitään.

Vaimoni sen sijaan oli sitäkin enemmän varuillaan, koska hänellä kuuloaisti toimii ilman vaikeuksia – jopa herkistyneenä - näkökyvyn reistaillessa.

Nyt aamun valjettua kaikki on rauhoittunut, eikä ilmeisesti suurempaa veden vuodatusta taivaalta tapahtunut. Sääliksi käy ne Japanin alueet, joissa ihmiset kahlaavat vieläkin vyötäisiään myöten vedessä taifuunimyrskyjen jälkeen.

02. Seuraavaksi pyrin antamaan pitkähkön katsauksen Turkin harkitsemattomasta hyökkäyksestä pääosin kurdien asumille alueille Syyrian pohjoisosissa.
Seuraan lähinnä BBC:n julkaisemia artikkeleita.

Kymmeniä tuhansia siviiliasukkaita on joutunut sodan jalkoihin ja pakotettu pakenemaan taisteluja – YK:n ilmoituksen mukaan heitä on lähes 200 000.
”He ovat epätoivoisessa inhimillisen avun tarpeessa paettuaan ilman valmisteluja”.

Turkki aloitti hyökkäyksensä viime viikolla saatuaan USA:n presidentti Trumpin vakuutuksen joukkojensa vetämisestä pois Syyrian pohjoisosita, minkä se aloitti välittömästi, avaten näin tien turkkilaisille joukoille.

Turkki näyttää käyttävän hyökkäyksessään syyrialaisia kapinallisia, mikä selittäisi osaltaan heidän tekemänsä julmuudet siviiliasukkaita kohtaan. (HalTurner)

Turkki käytti lentoasettaan iskiessään siviilikohteita vastaan hyökkäysalueilla, joissa raportit kertovat kymmenien siviilien ja kurdisotilaitten saaneen surmansa.

03. Turkki selittää hyökkäyksen, jota se kutsuu nimellä ”Operation Spring Peace”, päämääränä olevan alueiden ”puhdistaminen” niissä toimivista kurdisotilaista, ja muodostaakseen ”turvavyöhykkeen” voidakseen siirtää sinne Turkissa asuvia Syyrian pakolaisia, mikä oikeuttaa kutsumaan sitä ”etniseksi puhdistukseksi”.

Turkin presidentti Erdogan varoitti EU-maita kutsumaan operaatiota miehitykseksi, uhaten lähettää Turkin 3.6 miljoonaa pakolaista Turkista ja miljoona Idlibistä Eurooppaan, jos EU virallisesti syyttää Turkkia Syyrian alueen valtaamisesta.

Turkki käyttää ”puhdistusoperaatiossaan” ilmaiskuja, tykistötulta maajoukkoja turvattomia siviiliyhteisöjä vastaan.

Artikkelin yhteyteen liitetyn karttapiirroksen mukaan Syyrian hallitusta vastaan taistelevia kapinallisia on muodostettavan turvavyöhykkeen keski- ja itäosissa.

Ranskan presidentti Emmanuel Macron sanoo operaation kehittävän ”kestämättömän humanitäärisen tilanteen”.

YK:n ”Humanitääristen Asiain Koordinointitoimisto” (OCHA) arvioi, että ainakin 150 000 siviiliä on paennut kodeistaan sunnuntaihin mennessä, ja että lähes
400 000 on humanitäärisen avun tarpeessa tulevien päivien ja viikkojen aikana.

04. Maailman Terveysjärjestön (WHO) arvion mukaan 1.5 miljoonaa ihmistä olivat terveys-avustuksen tarpeessa jo ennen operaation alkamista.

”Pyrimme saavuttamaan niin monta ihmistä kuin suinkin, ja lähetämme ruoka-hätäpaketteja kymmenien tuhansien paetessa kodeistaan joka päivä”, kertoo WFP:n maanjohtaja Syyriassa Corinne Fleischer.

”Useimmat ihmiset ovat panneet rajakaupungeista Ras al-Ain ja Tal Abyad”, kertoo OCHA, ”toiset pakenivat lähellä sijaitsevista leireistä, joihin heitä oli sijoitettu aiemmin Syyrian sisällissodan ja ISIS joukkojen vastaisten taistelujen vuoksi”.

Sunnuntaina tykistön ammukset iskivät useille alueille lähelle kahta leiriä Ain Issa, joihin oli sijoitettu 13 000 pakolaista. Tuntematon määrä ihmisiä pakeni. Osa ammuksista osui USA:n tukikohtaan.

Useimmat paenneet ovat hakeneet turvaa sukulaistensa, ystäviensä ja paikallis-hallinnon yhteisöistä. Toiset suuntaavat useisiin kokoamistiloihin alueilla, joista ihmiset luvataan siirtää turvallisempiin tiloihin.

YK valvoi lähellä Turkin rajaa sijaitsevan Mabrukan leirin evakuoimisen, muuttaen sen
5 000 asukasta Areeshehiin etelässä turvaan kranaattien iskettyä läheisille alueille torstaina.

05. Ennen Turkin aloittamaa offensiivia kurdien johtamat joukot pidättivät kymmeniä tuhansia epäiltyjen IS:n militanttien sukulasia al-Hoj ja Roj leireissä Syyrian pohjoisosissa.

Epäiltyjen IS-taistelijoitten perheitä oli sijoitettu al-Hol ja Ain Issa leireissä.


YK epäilee sotilasoperaation johtavan IS:n kanssa suhteissa olevien ihmisten vapautumiseen, mikä ei ollut tarkoituksena.

Kurdivirkailijat sanovat tykistötulituksen Ain Issa johti 800 IS:n joukkojen sukulaisten karkaamiseen viikonvaihteen aikana, Syyrian ihmisoikeustarkkailun mukaan luku oli 100. Kukaan ei tiedä, minne he menivät. 12 000 IS:n ulkomaista jäsentä – syyrialaisia, irakilaisia ja muista maista – on pidetty seitsemässä kurdien valvomassa leirissä.

Monet sairaalat ja klinikat ovat sulkeneet ovensa väkivallan vuoksi. Kansalliset sairaalat Ras al-Ainissa ja kansalliset sairaalat ja kaksi terveyskeskusta Tal Abyadissa eivät toimi. Kenttäsairaalat ja muutamissa leireissä ovat samoin vähentäneet palvelujaan.

Vesipumppuaseman ja johtojen vahingoittuminen Ras al-Ainissa, joka on tärkein juoma-vesilähde useimmille Hassakehin provinssissa, lisää tarttuvien tautien puhkeamisriskiä.
https://www.bbc.com/news/world-middle-east-50041239,

06. Syyrian presidentti Bashar Assadin hallitukselle uskolliset joukot menivät Tall Tamran kurdikaupunkiin lähellä Turkin rajaa lauantaina.

Kaupunki sijaitsee lähellä tärkeää valtatietä, jota valvovat Turkin joukot. Syyrian kurdien johtava virkailija Badran Jia Kurd sanoi, että Syyrian armeijan sijoittuminen on tilapäinen, ja rajoitettu rajan pintaan osapuolten sopiessa poliittisista kysymyksistä myöhemmin.

Kurdit sanoivat pyrkivänsä muotoilemaan uuden sopimusmallin Washingtonin asemesta Assadin ja Venäjän kanssa.

USA:n puolustusministeri Mike Esper vihjaisi sunnuntaina, että kurdien julkistama liitto oli luultavasti sovittu ennen Trumpin päätöstä vetää joukot Syyriasta, ja oli ehkä yksi päätökseen vaikuttavista tekijöistä.

Turkki ilmoittaa karkottavansa kurdit turvavyöhykkeeltä voidakseen siirtää sinne osan 3.6 miljoonasta Syyrian pakolaisesta, mitä pidetään etnisenä puhdistuksena.

Al-Moniter reportteri Ksenia Svetlova kertoi sosiaalisessa mediassa kurdivirkailijan todenneen, että ”Venäjän tuella lentokielto-alue julistettiin nyt Syyrian pohjoisosaan, ja ollaksemme rehellisiä, se olisi voitu perustaa 4 vuotta sitten, elleivät kurdit olisi luottaneet USA:n apuun”. ”Tehkää siitä oma johtopäätöksenne” Svetlova sanoi.

Artikkelissa spekuloidaan, miten sopimus Assadin kanssa sopii kurdien itsenäisyys-haaveisiin, sillä Assadin tarkoituksena on palauttaa koko Syyrian alue valtansa alle.

Turkin offensiivi Syyrian alueella on aiheuttanut kärkeviä vastalauseita maailmalla.
104 kurdien jalkaväen sotilasta on saanut surmansa taisteluissa Turkin armeijan kanssa, ja arviolta 60 siviiliä sai surmansa viimeisten 4 päivän aikana. Turkin tappioista ei tiedetä.

Turkin presidentti Recep Tayyip Erdogan esitti uhkauksen EU-maille mennä itseensä ja varoitti, että jos EU syyttää Turkkia miehityksestä, ”hän avaa portit 3.6 miljoonan pakolaisen päästämiseksi heidän keskelleen”, kuten Wall Street Journal raportoi.

Erdogan antoi varoituksensa Jean-Claude Junckerin todettua, ettei EU tule rahoittamaan Turkin suunnitelmaa turva-alueesta Syyrian alueelle.

Kurdien johtama hallitus sanoi, että 785 Islamin Valtion joukkoihin epäiltyä ulkomaalaista pääsivät pakenemaan Ain Issan vankileiriltä.
https://www.jpost.com/Middle-East/Assad ... der-604578,

07. Venäjän Turkille antama varoitus pysäytti Turkin joukkojen etenemisen Syyrian pohjois-osassa, vaikka Erdogan kehuu Venäjän antamasta tuesta vakuuttaen operaation jatkuvan, kertoo DebkaFile artikkelissaan.

Tiistaina raportoitiin vain pienistä yhteenotoista kurdien ja Turkin johtamien joukkojen välillä. Turkin armeijan yksiköt näyttävät nyt välttävän yhteenottoja kurdien kanssa.

Erdogan harkitsee seuraavaa siirtoaan, mutta hänellä ei ole rohkeutta asettua vastustamaan Venäjän presidentti Putinin antamaa varoitusta, sillä hän ymmärtää, ettei Putin paina villaisella Venäläisiä sotilaita vastaan tehtyjä iskuja, kuten USA teki jouduttuaan ”vahingossa” Turkin joukkojen tykkitulen kohteiksi.

Presidentti Trump ilmoitti 1000 amerikkalaissotilaan pysyvän toistaiseksi Lähi-Idässä ja sanoi seuraavansa tilannetta sivusta ennen seuraavaa päätöstä. Hän asetti Turkille uusia sanktioita, jotka koskevat puolustus- ja energiaministereitä. Hän nosti 50 % tariffeja Turkin tilaamalle teräkselle ja jäädytti 100 miljardin USD kauppaneuvottelut.

USA:n sotilaslähteet ilmoittivat tiistaina, että USA:n joukot pysyvät laajassa Al-Tanfan tukikohdassa, joka valvoo Syyrian, Jordanian ja Irakin rajojen yhtymäkohtaa.

DebkaFile sanoo, että Israelin kannalta Trumpin päätös vetää joukkonsa pois Syyrian pohjoisosasta, avaa suurimman osan Syyrian ja Irakin välisestä rajasta Iranin, Hizbullahin ja Irania tukevien Iranin shia-joukoille, jotka jo valvovat rajaa Irakin puolella, vapaan tien Syyrian alueelle, ja sieltä Libanoniin, mikä kuuluu ”Iranin tavoitteeseen maasillan rakentamiseksi Iranista Välimeren rantaan”.
https://www.debka.com/russian-warning-h ... r-to-iran/,

08. Pääministeri Netanyahun tulee lain mukaan palauttaa presidentti Rivliniltä saamansa mandaatin hallituksen muodostamiseksi 26.10. mennessä. Rivlin voi antaa hallituksen muodostajan tehtävän Gantzille tai palauttaa sen Knessetille, joka voi keskuudestaan nimittää jonkun kansanedustajan muodostamaan uusi hallitus maalle.

Ke. David Bitan (Likud) sanoi, että koska SiniValkoisten kenraalijuntta vahvistettuja yhdellä siviilillä Lapidilla, ei ole kiinnostunut uudesta neuvottelukierroksesta, sillä he haluavat uusia vaaleja, pääministeri Netanyahun tulisi palauttaa mandaattinsa Rivilinille jo tänään, eikä jatkaa hyödytöntä odottamista.

Sinivalkoisen ke. Ofer Selah vastasi Bitanille, että SiniValkoinen odottaa mandaattia malttamattomana: ”Odotamme Netanahun palauttavan mandaatin presidentille, sillä Gantzin saatua mandaatin, me teemme kaikkemme hallituksen muodostamiseksi estääksemme uudet vaalit”.

Reshet Bet kertoi aiemmin tiistaina Likudin virkailijan vakuuttaneen, että ”Netanyahu odottaa Avigdor Libermanin (Libi) lupaamaa lausuntoa, jossa hän vastustaa vasemmisto-hallitusta lisättynä arabilistan tuella hallituksen ulkopuolelta”.
”Saatuaan sen, Bibi palauttaa mandaatin presidentti Reuven Rivlinille”. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/270136,

09. Succotin ensimmäisen sateisen päivän jälkeen Israelin säätilan odotetaan pysyttelevän lämpöisenä joskin märkänä kuluvan viikon aikana.

Tiistaina saadaan sadetta ja ukkosmyrskyjä, ja etelässä kuivunet puronuomat heräävät äkkiä eloon aiheuttaen tulvia ja pieniä maanvyörymiä. Lämpötila alenee, mutta ei paljon. Keskiviikkona taivas on osittain pilvessä, paikallisia sadekuuroja odotetaan maan etelä-ja itäosissa. Lämpötila on edelleen keskitasoa korkeampi.

Torstaina paikalliset sateet jatkuvat lämpötilan jatkaessa alenemista, kuten myös perjantaina. Talvisateet todella alkavat ja ovat tuntuvia lämpötilan aletessa.
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/270127,

SÄÄTILAT TÄNÄÄN

Jerusalem 20 -31; Tiberias 24 -38; Suolameri 28 -37; Eilat 26 -38 +C-astetta. Taivas on puolipilvinen ja sateita tulee paikallisina lämpötilan aletessa.



Lähettänyt Gavriel Eskel
Kuva

Job 22:26 silloin on ilosi oleva Kaikkivaltiaassa, ja sinä nostat kasvosi Jumalan puoleen.
Avatar
Irene
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5767
Liittynyt: 24.10.2013 09:02

Re: Ajantaso tietoa Israelista Lokakuu

ViestiKirjoittaja Irene » 18.10.2019 07:57

Thursday, October 17, 2019
TORSTAI 17.10.2019
TORSTAI 17.10.2019
01. Yhteyshallitus näyttää tällä hetkellä sittenkin olevan mahdollisuuksien rajoissa, kirjoittavat Lahav Harkov ja Gil Hoffman laatimassaan Jerusalem Post etusivun artikkelissaan.

SiniValkoinen puolueen todellinen johtaja Benny Gantz tapasi keskiviikkoiltana presidentti Reuven Rivlinin, joka esitteli ajatuksensa pääministerin toimen vuorottelusta.

Reuven Rivlinin ajatuksena on säätää uusi laki, joka sallii jäädä pääministerin jäävän ”määrittelemättömän pituiselle lomalle” pystyäkseen hoitamaan häntä vastaan nostettuja potentiaalisia syytteitä, ja kehittää varapääministerin virka maan asioitten hoitamiseksi, kunnes pääministeri on vapautunut syytteistä.

Nykyisen lain mukaan pääministeri voi jäädä 100 päivän lomalle vain, jos hän on estynyt hoitamaan virkaansa.

Gantz ilmaisi halunsa neuvotella Rivlinin hahmotteleman esityksen pohjalta, mutta hän haluaa pääministerin eikä varapääministerin aseman, jos Netanyahu estetään hoitamasta pääministerin tehtäviään syytteiden vuoksi.

Lisäksi Likud ja SiniValkoinen neuvottelevat keskenään, missä vaiheessa laillisen oikeusprosessin aikana Netanyahun tulee siirtyä syrjään. Suunnitelma ei antanut mitään takuuta vuorottelusta, tai ohjeita, kuka asuu pääministerin virallisessa asunnossa.

”Joudumme istumaan muutamia kuukausia Netanyahun alla ja pitelemään nenäämme, mutta hänellä tulee olla päivämäärä, jolloin hän astuu syrjään” Gantz määritteli kantansa TV-kanava 12 mukaan. Pokerinaaman alla muhii vihan magmaa.
https://www.jpost.com/Israel-Elections/ ... ise-604868,

02. Pääministeri Netanyahu on toistamiseen viitannut turvallisuushuoleen syyksi, miksi yhteyshallituksen muodostaminen tulee tehdä mahdollisimman pian.

Gantzia lähellä ole taho kieltäytyi kommentoimasta JP:lle, mutta hän sanoo SV:n olevan valmis kompromissiin estääkseen kolmannet vaalit vuoden sisällä.

Hallitusneuvottelut Likudin ja SiniValkoisen (SV) välillä ovat edenneet tahmeasti viikkojen aikana. SiniValkoinen kieltäytyy istumasta Netanyahun johtamassa hallituksessa Bibin ollessa suositellun tai todellisen syyteuhan alaisena, ja Likud on kieltäytynyt hajottamasta 55 Knessetin jäsenen muodostamaa oikeistoblokkia, mitä Gantz on vaatinut voidakseen neuvotella kunkin puolueen kanssa erikseen.

Bibi otti myös positiivisen askeleen sovinnon muodostamiseksi annettuaan puolustus-ministerin ominaisuudessa IDF:n komentajalle Aviv Kochaville oikeuden tavata IDF:n entisen komentajan Benny Gantzin, mikä toteutui keskiviikkona. IDF:n tiedottaja sanoi johtajien keskustelleen turvallisuudesta ja alueen kehityksestä.

Voidakseen vaikeuttaa Gantzin mahdollisuutta muodostaa hallitus 44-kansan-edustajan vähemmistöhallitus Labor-Gesher ja Demokraattisen Unionin varaan, jota Israelin arabipuolueitten Joint List tukisi hallituksen ulkopuolelta, oikeisto- ja uskonnolliset puolueet vakuuttivat tiistaina kieltäytyvänsä liittymästä Gantzin muodostamaan vähemmistöhallitukseen.

Likud, Shas, UTJ ja National Union-Beit Yehudi allekirjoittivat sopimuksen, jossa ne vakuuttavat suostuvansa vain Netanyahun johtamaan hallitukseen, joko oikeisto-koaliittion muodostamaan tai yhteyshallitukseen pääministerin viran haltijan Netanyahun ja Gantzin vuorotellessa Likudin ja SV:n välillä.

New Right-puolueen kolme kansanedustajaa – Ayelet Shaked, Naftali Bennett ja Matan Kahane – kieltäytyivät allekirjoittamasta vakuutusta pitäen sitä tarpeettomana.
Bennett ilmaisi vastustavansa vähemmistöhallitusta. ”Vastuulinen ja valtiomiesmäinen tapa on muodostaa Natanyahun ja Gantzin johtama Yhteyshallitus”.
https://www.jpost.com/Israel-Elections/ ... ise-604868,

03. Israel Beitenu johtaja Avigdor Liberman (Libi), jota syytetään uusien vaalien pitämisestä, kieltäytyi vastaamasta kysymykseen koskien Likudin jäsenten syytöksiin, ettei hän sulje pois mahdollisuutta vasemmiston vähemmistöhallitusta Joint Listan tuella väittäen, että se on Netanyahu joka toimii yhteistyössä arabien kanssa.

”Pääministeri Netanyahu pyrkii raahaamaan valtion kolmansiin vaaleihin” Libi sanoi.

”Viisi päivää sitten, Israel Beitenun neuvottelutiimin johtaja ke. Oded Forer otti yhteyttä Likudiin neuvottelujen avaamiseksi, mutta vastausta emme ole saaneet tähän mennessä. Likud ei ilmeisesti ole kiinnostunut yhteyshallituksen muodostamiseksi, vaan ainoastaan pääministerin asemasta ja ministerin paikoista” Libi kirjoitti FB:n sivullaan.

SiniValkoisten neljäs johtaja Yair Lapid kirjoitti keskiviikkona FB:n sivullaan: ”Uusi hallitus voidaan muodostaa kahdessa päivässä, mutta yksi ihminen (Bibi) estää sen kaiken”.

”Pyydämme häntä menemään kotiinsa (bo libeit). Hän ei voi olla pääministeri kahden vuoden ajan, ennen kuin laillisuuskysymys on selvitetty. Tiedän sen koskevan, mutta valtion tarpeet on pantava etusijalle” Lapid kirjoitti FB sivullaan.
https://www.jpost.com/Israel-Elections/ ... ise-604868,

04. Steve Rosenberg kirjoittaa BBC:n julkaisemassa artikkelissa Venäjän presidentti Vladimir Putinista ja hänen Venäjästään: Venäjän Putin: Paria (valtiosta) Lähi-Idän mahtitekijäksi.
Otan siitä muutamia kiinnostavimpia näkökohtia.

Viisivuotissuunnitelmat olivat aikoineen suosittuja näillä alueilla.
KommunistiVenäjä ennusti viidessä vuodessa reformoivansa (Neuvostotasavallan)
Talouden.

Vladimir Putin on ajanmukaistanut tämän idean, mutta viiden viime vuoden aikana Kremlin ei ole laajentanut maan taloutta, vaan Moskovan geopoliittista asemaa.

Vuonna 2014 Venäjä sieppasi Krimin niemimaan Ukrainan itäosassa liittäen sen Venäjään.
Sen seurauksen länsimaat paiskasivat venäjälle raskaat sanktiot, minkä johdosta Venäjää pidettiin eristettynä pariah-valtiona.

Länsimaiden johtajat suorastaan jonottivat kritisoidessaan presidentti Vladimir Putinia, uskoen painostuksen Kremliä kohtaan vaikuttavan sen käyttäytymiseen.
Presidentti Barack Obama kutsui sitä ”paikalliseksi voimatekijäksi”. Entisen suurvallan johtajalle se oli katkera pala nieltäväksi.

Tänä päivänä Venäjä laajentaa globaalia vaikutustaan. Se sekaantui Amerikan presidentin vaaleihin Donald Tumpin hyväksi (kuten väitetään) USA:n tiedustelun CIA:n mukaan; Se pyrkii vahvistamaan rooliaan Afrikassa ja Latinalaisessa Amerikassa, ja pyrkii hyödyntämään hajaannuksesta Euroopan valtioiden parissa.
https://www.bbc.com/news/world-europe-50068498,

05. Lähi-Idässä Venäjän muodonmuutos on ollut raju.

Neljä vuotta sitten Moskovan aloittaessa sotilaallisen operaationsa Syyriassa, Venäjä aloitti toimimisen avaintekijänä ja voimatekijänä alueella syrjäyttäen Amerikan.

Muutaman viime päivän aikana presidentti Putin on keskustellut puhelimessa Turkin presidentti Erdoganin kanssa kutsuen hänet Moskovaan; hän otti yhteyttä Israelin pääministeriin puhuen hänen kanssaan turvallisuuskysymyksistä; Hän vieraili UAE:ssa ja ensimmäistä kertaa Saudi Arabian pääkaupungissa Riyadissa.

”Aikoinaan se oli mahdoton ajatus: Punainen matto rullattiin Riyadissa Venäjän johtajalle. ”Nuo jumalattomat kommunistit”, kuten Saudi Arabian hartaat kansalaiset aikoinaan kutsuivat venäläisiä kylmän sodan päivinä”.

Tänä päivänä ”jumalattomien” johtajalle Putinille ammuttiin 21 tykin kunnialaukausta saudien pääkaupungissa, kuninkaan ja kruununprinssin seuratessa; joukko kahdenvälisiä sopimuksia tehtiin ja seismisiä strategisia laskelmia alueella laadittiin, Saudi Arabian liittolaisen USA:n käytännössä hyljätessä kurdit kohtalonsa varaan Syyrian pohjoisosissa.

Gardner kysyy aiheellisesti: ”Miten läheisesti Saudi Arabia nojaa Venäjään ja miksi?”
BBC:n Jeremy Bowen sanoo Turkin Syyria hyökkäyksestä: ”Tuhoisa hetki USA:n Lähi-Idän politiikalle”.
https://www.bbc.com/news/world-europe-50068498,

06. Turkin Syyria offensiivi: Syyrian presidentti Bashar Assadin hallituksen joukot saapuivat Manbijin kaupunkiin, raportoi BBC.
Valtion omistama media sanoi Venäjän tukemien Syyrian armeijan joukkojen miehittäneen Manbijin kaupungin, osana Syyrian ja Kurdien välistä sopimusta. Kurdit olivat aiemmin USA:n uskollisimpia liittolaisia taisteluissa ISIS-joukkoja vastaan Syyriassa.

Turkin offensiivin tarkoituksena on muodostaa Turkin ja Syyrian välille puskurivyöhyke, jota se kutsuu ”turvallisuusalueeksi”, 32 km:n syvyinen vyöhyke koko maitten väliselle alueelle Syyrian puolella Manjibista Irakin rajalle karkottaen alueen kurdiasukkaat. Venäjä hajotti omia sotilaitaan Syyrian ja Turkin joukkojen välille yhteenottojen välttämiseksi.

Turkkilaiset joukot ja niiden kanssa liittoutuneet syyrialaiset kapinalliset ovat kokoamassa joukkojaan Manjibin kaupungin lähelle jatkaakseen offensiiviaan.
Assadin hallituksen joukot miehittivät aiemmin Tal Tamerin ja Ain Issan kaupungit paikallisten asukkaitten ottaessa heidät hurraten vastaan.

Rosenberg lainaa suosittua venäläistä tabloidia Moskovsky Komsomolets:
”Nykyinen Lähi-Idän tilanne olisi ollut mahdoton Henry Kissingerin ja hänen globaalin geopoliittisen shakkipelinsä päivinä. Ylisuuri jättiläinen nimeltä Amerikka on kadottanut tiensä kirkkaassa päivänvalossa – Venäjän diplomatian jatkaessa peliään vauhdilla.”

”Venäjä pelaa kansainvälisen välittäjän ja poliittisen voimatekijän roolia, mitä yksikään alueellisista voimista ei voi jättää huomiotta” kertoo Moskovsky Komsomolets.
https://www.bbc.com/news/world-europe-50068498,

07. Venäjällä uskotaan, etteivät amerikkalaiset ole tyhmiä” sanoo Venäjän politiikan
analyytikko Fyodor lukyanov, ”mutta näyttää, että he voivat tehdä järjettömiä asioita”.

”Jos he voivat tehdä jotain näin järjetöntä, se ei johdu typeryydestä, vaan siitä, ettemme ymmärrä heidän suuria suunnitelmiaan”.

Venäjä hyötyy nykyisestä tilanteesta monilla tavoin:
- Venäjä on Bashar Assadin tärkein poliittinen ja sotilaallinen tukija, Mitä enemmän Assad pystyy vapauttamaan alueitaan, sitä parempi Kremlille.
- Hyljättyään kurdit Amerikka on menettänyt uskottavuutensa luotettavana liittolaisena, mikä korottaa Venäjän asemaa voimallisena rauhantekijänä.
Venäjän sotilaspoliisit partioivat jo Syyrian ja Turkin joukkojen kosketuslinjoilla. ”Jos haluat rauhaa Lähi-Idässä, käänny Venäjän puoleen”.
- Viime vuosien aikana Venäjä on pyrkinyt heikentämään läntisiä liittosuhteita, etenkin EU:ta ja NATO:a, hyödyntäen liittolaismaiden keskinäisiä erimielisyyksiä, ja pyrkien syventämään niitä. USA pahoitti mielensä Turkin tilattua S-400 ohjustentorjunta-järjestelmän Venäjältä.

08. Venäjän aloittaessa sotilaalliset operaationsa Lähi-Idässä, se ilmoitti tarkoituksena olevan taistelu kansainvälistä terrorismia vastaan.
Myöhemmin on tullut entistä selvemmäksi, että vaikutuspiirin laajentaminen Lähi-Idässä on sittenkin ollut tärkein elementti sen suunnitelmissa.

Venäjällä on suuri merisatama Tartussa, ja se laajentaa lentotukikohtaansa Latakian lähellä. Tätä ovat edistäneet Euroopan maiden kääntyminen yhä enemmän sisäänpäin.

”USA ja Euroopan valtiot ovat nyt paljon enemmän sisäänpäin kääntyneitä, kuin pari vuotta sitten” kertoo Fyodor Lukyanov. Katsoessamme Euroopan maita, jotka pyrkivät eristämään Venäjän, ne ovat nyt huomattavassa muuttumisvaiheessa.

”Venäjä sitä vastoin osoittaa huomattavaa sietokykyä ulkoista painostusta vastaan, ja taitavaa diplomatiaa Lähi-Idässä” hän analysoi.
https://www.bbc.com/news/world-europe-50068498,

On mielenkiitoista seurata Raamatun ilmoitusten toteutumista Lähi-Idässä alueen maiden valmistellessa omaa rooliaan tulevissa kehitysvaiheissa, vaikka ne tuskin ovat itse tietoisia siitä, missä ovat ja tulevat olemaan mukana, ja Amerikan syrjäytymistä Lähi-Idän alueilta.
https://www.bbc.com/news/world-europe-50068498,
https://halturnerradioshow.com/index.ph ... ted-states,

09. Turkin presidentti Erdoganin hylättyä USA:n tulitaukopyynnön, jota lensivät ulkoministeri Mike Pompeo ja varapresidentti Mike Pence selvittämään Ankaraan, joita Erdogan ensin kieltäytyi tapaamasta, mutta myönsi audienssin myöhemmin, presidentti Trump on vaikean päätöksen edessä, miten vastata Erdoganin selvästi halventavaan käyttäytymiseen.

Erdogan kieltäytyi lukemasta Trumpin hänelle kirjoittamaa viestiä, jossa hän pyysi tulitaukoa ja tarjosi välittäjää sen solmimiseksi, ja heitti sen roskiin.

Ulkoministeri Mike Pompeo lentää Israeliin huomenna ja tapaa Netanyahun.
https://www.jpost.com/Middle-East/Pompe ... ael-604871.
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/270232,

10. 5-henkinen juutalaisperhe oli succotretkellä Zikim hiekkarannalla Gazan pohjoispuolella tiistaina, kun yllättävä ukkossade pakotti heidät etsimään suojaa rannan vartijatornin läheltä.

Salama iski puurakenteiseen torniin ja siitä edelleen perheen jäseniin, jotka kaikki haavoittuivat eriasteisesti.
14-vuotias Asher Hazut Beer Shevasta sai pahimmat haavat ja menehtyi keskiviikkona. Hänen 21-vuotiaan veljen vaimo ”sister in law” on myös kriittisessä kunnossa sairaalassa.
https://www.ynetnews.com/articles/0,734 ... 88,00.html,

11. USA:n kongressin puheenjohtaja Nancy Pelosi syytti presidentti Trumpia, että ”Putin halusi jalansijaa Lähi-Idässä, ja nyt hänellä on sellainen”. Senaatin vähemmistön puheenjohtaja Chuck Schumer pyrki tasoittelemaan tilannetta, mutta se päättyi siihen, että Pelosi poistui neuvonantajansa kanssa Valkoisen Talon tilaisuudesta.

Kongressi päätti äänin 354 -60 vastustaa Trumpin päätöstä vetää kaikki USA:n joukot Syyriasta. Trump kutsui Pelosia kolmannen asteen poliitikoksi, johon Pelosi vastasi sanoen Trumpin alkavan osoittaa hajoamisen merkkejä (meltdown).
https://www.ynetnews.com/articles/0,734 ... 97,00.html,

SÄÄTILAT TÄNÄÄN
Jerusalem 17 -28; Tiberias 23 -35; Suolameri 26 -34; Eilat 24 -36 +C-astetta, aurinkoista tänään ja huomenna, vähän viilenevää.





Lähettänyt Gavriel
Kuva

Job 22:26 silloin on ilosi oleva Kaikkivaltiaassa, ja sinä nostat kasvosi Jumalan puoleen.
Avatar
Irene
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5767
Liittynyt: 24.10.2013 09:02

Re: Ajantaso tietoa Israelista Lokakuu

ViestiKirjoittaja Irene » 21.10.2019 07:07

Sunday, October 20, 2019
SUNNUNTAI 20.10.2019
SUNNUNTAI 20.10.2019
01. Edellistä’ artikkelia laatiessani viime viikon torstaina toiveet olivat vielä korkealla yhteyshallituksen muodostamiseksi ja maan rauhaa häiritsevän epävarmuuden poistamiseksi voidakseen kunnolla antautua succot-viikon juhlimiseen.

Tänään sunnuntaina voidaan todeta DebkaFilen sanoin: ”Gantz torjui halveksien (spurns) Netanyahun esityksen yhteyshallituksesta.

Helpotuksen huokaus epävarman tilanteen lopultakin selvittämiseksi muuttui pettymyksen ja ärtymyksen tunteeksi poliitikkojen itsekkyyden ja kansansa hyvinvoinnista piittaamattoman toiminnan vuoksi.

Pääministeri Benyamin Netanyahu esitti viiden kohdan ohjelmansa hallitus-vastuun jakamisesta sopimukseksi ”kiireellisten ja vakavien turvallisuus-haasteiden selvittämiseksi”, mutta SiniValkoisten (Kachol Lavan) todellinen johtaja Benny Gantz torjui esityksen suoralta kädeltä ilman selityksiä.

”Netanyahun esitys koskee enemmän immuniteetin varmistamista, kuin poliittisen yhteyden luomista” Gantz selvitti myöhemmin journalisteille.

DF julkisti muutamia yleisön kommentteja tilanteesta:
- ”Gantz on globalistien naruilla liikuteltava nukke/NWO:n hallituksen kannattaja. Hän on petturi, rikollinen. Hoitele hänet nopeasti!”
- ”Juutalainen valtio on sulkeutumassa – Hamasin ja Teheranin rottien suureksi riemuksi”.
- ”Israel on voimakas, senkin likainen arabi, painu takaisin Gazaan ruokkimaan sikojasi. Israel ei tule häviämään, senkin saastainen petturi”.

02. SiniValkoinen puolueen nelihenkisen puoluejohdon sisällä kuohuu kuitenkin tyytymättömyys Gantzin johtoasemaan.

Yesh Atid-puolueen johtaja Yair Lapid ilmaisee vastahakoisuutensa sanoihin: ”Olen mielestäni tarpeeksi kauan soittanut kakkosviulua orkesterissamme ja katson nyt, että on aika antaa minulle ykkösviulistin asema”, tähän tapaan, joskaan ei ihan näillä sanoilla. Hän katsoo poliitikkona hallitsevansa asioita paremmin kuin käskyvallan alaisuuteen tottuneet upseerit.

Kiireisimpiä johtopäätöksiä tekevät henkilöt ovat jo valmiit suosittelemaan SiniValkoiselle samaa, mikä kohtasi Ariel Sharonin johtamaa Kadimaa, joka hajosi Sharonin äkillisen aivohalvaukseen sairastumisen ja kuoleman jälkeen.
Juutalaiset ovat vuosisatojen ajan galutissa (hajaannuksessa) asuessaan odottaneet lunastusta, mutta tänä vuonna enemmän kuin koskaan Israelin maassa asuessaan.

Juutalaisen tradition mukaan lopullinen vapautus tulee tapahtumaan ennen vuoden 5780 alkamista, jota edeltävien merkkien tulisi olla jo nähtävissä. Breaking Israel News antaa 10 tärkeintä merkkiä vapautuksen (geula) kuluneen vuoden ajalta. Käyn ne lyhyesti läpi.
1. Vaalien tulosten päättyminen viime viikolla umpikujaan tapahtui aivan ilmoitusten mukaisesti ennakoiden Messiaan tuloa.
2. Jemenin osallistuminen hyökkäykseen Saudi Arabiaa vastaan toteuttaa Jesajan saaman profetian Gogista ja Magogista. Jos USA tarttuu Iranin sille heittämään haasteeseen, ennen Messiaan tuloa ennustettu Gogin ja Magogin sota voi alkaa pikemmin kuin kukaan aavistaa.
3. 70 maan konferenssi global-rukouksineen, jotka kulminoituivat eläin-uhriin Jerusalemin öljyvuorella, uudistaa liiton Jumalan ja ihmiskunnan välille. Tämä järjestö on yksi pitkä askel ”poistaen YK:n ja korvaten sen Sion-perusteisella maailmanlaajuisella ponnistelulla saada maailman kansat kuuliaiseksi Jumalan tahdolle”.
4. Heifer-naudan polttaminen juutalaisten puhdistautumiseen tarvittavan tuhkan saamiseksi tapahtui tarkalleen tavalla, mitä vaaditaan juutalaisen kansan puhdistautumiseen. Poltettu nauta ei ollut halachan mukaisesti punainen ilman yhtään valkoista karvaa; se oli kenraaliharjoitus.
5. Kettuja havaittiin juoksentelevan Temppelivuorella täyttäen Jeremian valitusvirsien ilmoituksen, joka luettiin yhdeksäs av-kuuta.
6. Äskeisten Egyptiä kohdanneiden 10 vitsausten uusiutuminen pitkin maailmaa, mistä jokien ja järvien muuttuminen vereksi monin paikoin, on yksi monista merkeistä, joiden tulee juutalaisen tradition mukaan tapahtua ennen lopullista vapautumista.
7. Hesekielin profetian mukaan Kuollutmeri virkoaa henkiin, mitä on pidetty mahdottomana, mutta maan vajoamiskuoppiin meren rantamilla ilmestyy nopeasti vettä, jossa tutkijoitten hämmästykseksi uiskentelee kaloja ja muita vihamielisessä ympäristössä eläviä aiemmin tuntemattomia elinmuotoja.
8. Jerusalemin Länsimuurilla nähtiin käärmeen etsivän ruokaa, joka tuo mieleen viestin juutalaisten mystisestä opetuksesta, yhdistäen ihmisen arkkivihollisen (saatanan) Jerusalemin Temppelin ylipappiin, ja ehkä myös toimien Messiaan tulon ilmoittajana.
9. Islamin pyhimmän kaupungin Mekkan pyhiinvaelluskohteet täyttyivät heinäsirkoista, sirkoista ja cockroachista (russakka).
10. Sanhedrin kutsui 70 kansaa osallistumaan kolmannen Temppelin alttarin vihkimisseremoniaan. Seremoniassa vihittiin kivialttari, joka on valmistettu kolmatta Temppeliä varten. Julistus oli tarkoitettu kutsuksi kansoille osallistua Temppeliin ja vastaanottamaan sen siunaukset.
https://www.breakingisraelnews.com/1377 ... this-year/,

Succotin kuudentena päivänä ryhmä Öljyvuorella rukoilemassa olleita juutalaisia Temppelivuoren ulkopuolella näkivät oudonmuotoisen sumun nousevan pyhältä Vuorelta peittäen Kalliomoskeijan näkymästä.

03. LYHYITÄ KATSAUKSIA ERI UUTISAIHEISTA

”Sarja perättäisiä vaaleja maksavat Israelille miljardeja NIS”, varoittavat teollisuuspiirit. Hallitusneuvottelujen epäonnistuminen pakottaa valmistautumaan kolmansiin vaaleihin.
Moodyn credit rating järjestö varoittaa, että toimivan hallituksen muodostamisen siirtyminen voi vaikuttaa negatiivisesti maan luotto-arvostukseen ja lainakorkoihin ulkomailta.
https://www.ynetnews.com/articles/0,734 ... 92,00.html,

IDF:n sotilas haavoittui Yitzharin n. 30 asukkaan vastustaessa sotilaitten ratsiaa heidän juutalaiskylässään lauantaiyönä, puhkoen IDF:n auton-renkaita ja kivittäen heitä. Sotilaat vastasivat siihen ampumalla ilmaan, tuomiten hyökkäykset ja sanoen IDF:n suhtautuvan niihin hyvin raskaasti.
https://www.ynetnews.com/articles/0,734 ... 59,00.html,

Yohanan Plesner tarkastelee ynetnews.com julkaisemassa mielipide-artikkelissaan, että vaikka Gantzin mahdollisuudet muodostaa toimiva hallitus ovat vähäiset, hän suosittaa kuitenkin Gantzia muodostamaan 57 kansanedustajan tuella vähemmistöhallituksen, jossa jokunen tärkeä ministeripaikka pidettäisiin avoinna Likudin mahdollista liittymistä varten, etenkin siinä tapauksessa, että Netanyahu joutuu siirtymään syrjään.

Ratkaisu on tietenkin presidentti Reuven Rivlinin käsissä, eikä hän näytä kiirehtivän – ehkä hänkin vain odottaessaan oikeuskansleri Avichai Mandelblitin ratkaisua Netanyahua vastaan nostetuista rikosepäilyistä.

Monet pitävät arveluttavina Israelin arabien nostamista hallitukseen, tai että he tukevat sitä ulkopuolelta, mutta arabien Joint List on kolmanneksi suurin puolue ja saanee pääoppositiopuolueen vastuun.
https://www.ynetnews.com/articles/0,734 ... 22,00.html,

Temppelivuoren vieressä oleva Kotel plaza, Länsimuurin läntinen aukio, täyttyi Succotin 7 päivänä, Hoshannah Rabbah, ääriään myöten aamusta alkaen aamurukouksiin, joihin perinteen mukaan kuuluu tapa ”beating of the willows”. Artikkeliin liittyy runsas, suositeltava kuva-aineisto.
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/270335,

Turkin presidentti Erdogan suostui tapaamaan USA:n varapresidentin Mike Pencen, jonka kanssa hän sopi tulitauosta Syyriassa kurdeja vastaan taisteleville Turkin joukoille. Vain muutama tunti sen jälkeen kurdilähteet ilmoittivat turkkilaisten joukkojen tykistö- ja ilmaiskuista kurdikohteita vastaan, joita Erdogan vähätteli mitättöminä hajalaukauksina.

Kaiseri provinssissa pidetyssä seremoniassa lauantai-iltana Erdogan uhkasi ”murskata kurdien päät, jos he eivät muuta pois turvavyöhykkeeltä tiistaihin mennessä”.

HalTurner julkaisi kuvan turkkilaisesta sotilaasta, joka roikotti toisessa kädessään katkaisemansa kurdin päätä, tupakka suussaan ja vahingon-iloinen hymy kasvoillaan. Ehkä hän oli Turkin kouluttamia syyrialaisia.

Erdogan sanoi tapaavansa Venäjän presidentti Putinin ensi viikolla. He sopivat syyrialaisten joukkojen käyttämisestä vartioimaan turva-vyöhykettä uhkaillen, että jos ratkaisua ei löydetä, Turkki toimii oma-aloitteisesti.

Kurdien KDF joukot vetoavat Yhdysvaltoihin ja sen varapresidenttiin, jotta Turkki noudattaisi sopimaansa tulitaukoa. Turkki väittää kurdien tehneen 14 hyökkäystä viimeisen 36 tunnin aikana sen joukkoja vastaan Syyriassa.
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/270337,
https://halturnerradioshow.com/index.ph ... s-of-kurds,

Israelin poliisi takavarikoi laittomia aseita eri tilanteissa Negevissä, Juudeassa ja Samariassa.
Yön aikana tehdyissä operaatioissa Ararahissa Negevissä Negev-yksilöt takavarikoivat 5 räjähtävää esinettä ja 3 petrolipommia.

Rajapoliisit operoivat Bnei Naim arabikylässä Juudeassa ja Samariassa takavarikoiden aseita ja niiden osia.
Rajapolisit pysäyttivät epäilyttävän auton, josta he löysivät aseiden osia. Auton kuljettaja ja matkustajat olivat Hebronista ja Beit Jalasta, iältään 20-vuotiaita, heidät vietiin rajapoliisin kuulusteluihin.
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/270340,

Äiti ja hänen sisarensa saivat surmansa autokolarissa sunnuntaina, mutta äidin synnyttämä vauva taistelee hengestään sairaalassa. Hänet todettiin kliinisesti kuolleeksi kolarin jälkeen. Sheba-sairaalan lääkärit pystyivät elvyttämään hänet, mutta hän on edelleen kriittisessä kunnossa. Autossa matkustaneet kaksi 7-vuotiasta tyttöä vahingoittuivat lievemmin.
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/270333,

Likudin kansanedustaja David Bitan sanoo, ettei Netanyahu pyydä lisäaikaa presidentti Rivliniltä luovuttaessaan mandaattinsa torstaina. Bitan sanoo, ettei SiniValkoinen osoita haluavansa jatkaa keskusteluja Likudin kanssa, joten miksi tuhrata aikaa turhuuteen.

Likudissa uskotaan, että Rivlin antaa hallituksen muodostajan mandaatin SiniValkoinen puolueen johtajalle Benny Gantzille.
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/270336,

Libanonissa kolmatta päivää jatkuneet hallituksen vastaiset mielen-osoitukset pakottivat kristillisen puolueen eroamaan pääministeri Saad Haririn johtamasta hallituksesta, jossa Hizbullahilla on veto-oikeus sen tekemiin päätöksiin.

Mielenosoitukset alkoivat torstaina satojen vihaisten kansalaisten vaatiessa hallitusta perumaan verojen keräämisestä internet-tileiltä, kuten WhatsApp, 20 senttiä päivässä, vero peruttiin myöhemmin.

Libanonin talous on suurissa vaikeuksissa, ja sen kehitys on pysähtynyt, mikä suurelta osin johtuu 8 vuotta kestäneestä Syyrian sisällyssodasta, joka on siirtynyt rajan yli Libanoniin Hizbullahin osallistumisesta sotaan. Terrorijärjestö Hizbullahilla on yli puolet Libanonin 128-jäsenen parlamentissa, jotka se sai viime toukokuun vaaleissa.
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/270329,

Lauantaina 7 Turkin kansalaista tunkeutui rajan yli Jordaniasta Israelin puolelle, piilottautuen rantapöheikköön lähellä Neot Hakikaria, Suolameren eteläpuolella, kertoo Kan-News.

Tamarin alueneuvoston turvallisuuskomentaja Benny Ben-Shimon sanoo, miesten tulleen maahan laittomasti etsien työtä, he eivät ole terroristeja. Jordanian terveysministeriön tiedottaja Sofian al-Quaeda vahvistaa heidän etsivän työtä, eivätkä ole Jordanian kansalaisia.
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/270313,

Antisemiittiset viharikokset melkein kaksinkertaistuivat v. 2018 aikana Englannissa.
Yli 1 300 antisemiittistä tapausta rekisteröitiin 2018, sanoo hallituksen raportti. Hyökkäyksistä valtaosa tehtiin muslimeja vastaan, toisena juutalaiset. Hyökkäysten aiheena on uskonto, ei etninen tausta.

Englannin väestöstä 5 % ovat muslimeja, juutalaisia on 0.5 %.
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/270309,

Gazan kaistan rajalla viikoittaisiin ”March of the Return”-mielen-osoituksiin osallistui 4 500 gazalaista, joista 69 haavoittui; heistä 26 sotilaitten luodeista, kertoo Hamasin edustaja.
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/270304,

SÄÄTILAT TÄNÄÄN

Jerusalem 14 -25; Tiberias 21 -32; Suolameri 23 -31; Eilat 21 -34 +C-astetta, puolipilvistä, etelässä aurinkoista, kuten myös huomenna. Viilenevää.

USA:n armeijalla on varastoitu Incirlik tukikohdassa Turkissa 50 B-61- ydinpommia ja toiset 40 B-61s on luvattu Turkin ilmavoimille, mutta raporttien mukaan Turkki lopetti lentäjiensä kouluttamisen 1990-luvulla ydinpommioperaatioita varten, ja 40 Turkille tarkoitetut ydinpommit poistettiin maasta. Turkki on NATO:n jäsen ja saa aseita sen kautta.

Ydinpommien kuljettamiseen tarkoitetut koneet ovat F-15s ja F-16s, eikä niitä ole sijoitettu Turkin maaperälle.
Sekä ydinpommien käyttöön että niiden siirtämiseen pois Turkista täytyy saada Turkin hallituksen lupa.

Äskettäin raportoitiin Turkin sotilaitten saartaneen Incirlik-tukikohdan tarkastusta varten. Turkki voisi miehittää tukikohdan ja takavarikoida ydinpommit, mutta Turkilla ei ole niiden käyttöön tarvittavaa koodia. Turkki voisi kuitenkin purkaa niitä ja käyttää niistä saatavaa radio-aktiivista ainetta kotitekoisiin pommeihin, kuten raportit kertovat.
https://www.asiatimes.com/2019/10/artic ... in-turkey/,





Lähettänyt Gavriel Eskel
Kuva

Job 22:26 silloin on ilosi oleva Kaikkivaltiaassa, ja sinä nostat kasvosi Jumalan puoleen.
Avatar
Irene
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5767
Liittynyt: 24.10.2013 09:02

Re: Ajantaso tietoa Israelista Lokakuu

ViestiKirjoittaja Irene » 22.10.2019 18:15

Tuesday, October 22, 2019
TIISTAI 22.10.2019

TIISTAI 22.10.2019
01. Pääministeri Benyamin Netanyahu joutui tunnustamaan - 52 tuntia ennen hänelle uskotun 28 päivää kestävän hallituksenmuodostajan mandaatin päättymistä - ettei hän pystynyt toimittamaan hänelle uskottua tehtävää.

Vähän ennen Shimhat Torah loman päättymistä Bibi antoi ymmärtää, että hän palauttaa presidentti Reuven Rivliniltä samansa mandaatin ehkä keskiviikkona.

Netanyahu jatkaa toimenpidehallituksena edelleen, kunnes selviää, pystyykö tehtävään todennäköisesti kiinnitetty SiniValkoinen puolueen kenraalijohto + yksi siviili suoriutumaan sille uskotusta velvoitteesta 28 päivän + 21 päivän jatkoajan kuluessa.

Sivusta kysymystä tarkkailevat analyytikot pitävät Benny Gantzin mahdollisuutta jopa heikompina kuin Netanyahun, mutta yrityshalua riittää.
Entisenä sotapäällikkönä Gantz antoi Bibille vielä täyslaidallisen vastustajan antautumisen jälkeen.

”Netanyahu, vaalikampanjasi päättyi jo 17. syyskuuta. Olet epäonnistunut muodostamaan hallitusta. Ajan haaskaamisen asemesta videoihin anna mandaattisi takaisin presidentille, ja muodostakaamme liberaalinen yhteyshallitus, joka tulee huolehtimaan Israelin kansalaisista. (Sellainen) hallitus tulee toimimaan viisaasti, valtiomiesmäisesti ja vastuullisesti” Gantz uskotteli.

Ennen Gantzin antamaa lausuntoa Bibi julkaisi sosiaalisessa mediassa videon, jota hän kutsui nimellä: ”Gantzin, Lapidin ja Libermanin salainen suunnitelma”.

”Miten tulevat Gantz, Lapid ja Liberman käsittelemään Irania, Hizbullahia ja Hamasia?” videossa kysytään. ”Vähemmistö (hallitus) on tuhoisa. Vain laaja kansallinen yhteyshallitus (on järkevä ratkaisu)”.

Israel Beitenun johtaja Libi kutsui Bibin reaktiota ”epätoivoiseksi”.

Ke Miki Zohar (Likud) totesi sunnuntaina: ”Palautettuamme mandaatin keskiviikkona kansaamme kohtaa viime vuosien tärkein risteyskohta. Toivon jonkun tointuvan niin pian kuin mahdollista ennen kuin he aiheuttavat kansallamme suuren onnettomuuden”.
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/270358,

02. Pääministeri Benhyamin Netanyahu juhli 21.10.2019 maanantaina 70.-vuotis-syntymäpäiväänsä.

Venäjän presidentti Vladimir Putin otti puhelun Netanyahulle onnitellen häntä syntymäpäivän johdosta.

Netanyahu kiitti muistamisesta, ja otti samalla esiin kysymyksen Israelin kansalaisen Naama Issacharin kohtalosta, joka tuomittiin Venäjällä 7.5 vuodeksi vankilaan siksi, että tulli löysi hänen laukustaan muutaman gramman hashista, ja pyysi presidenttiä armahtamaan hänet ”syntymäpäivälahjana”.

Syyria ja kehitys lähialueilla nousivat myös esiin lyhyessä keskustelussa.

”Onnellista 70-vuotissynttäriä papalleni! Hän on etevin tuntemani henkilö, ihailuni kohde, ja yksi suurimmista johtajista juutalaisen kansan historiassa” kirjoitti Yair Netanyahu Twitter-sivullaan maanantaina. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/270365,

03. USA:n oikeusministeriö ilmoittaa tehneensä ratsian ”maailman laajimmalle lasten seksuaalisen hyväksikäytön markkinoille ”sairaan pimeällä” websivulla, pidättäen 338 pedofiiliä, samalla pelastaen ainakin 23 lasta, joita sivun käyttäjät olivat aktiivisesti väärinkäyttäneet kaikkein ilkeimmissä lasten hyväksikäytössä, mikä rehotti avoimesti senaatin sisällä, tai ainakin joittenkin sen jäsenten aktiivisessa toiminnassa.

Senaattori John McCainin tytär Megan McCain paljasti äskettäin, että hänen isänsä teloitettiin pedofilian ja lasten seksikaupan vuoksi. Ehkä hän antautui liian avoimeksi lausunnoissaan vaarantaen hyvät liiketoimet.

Ministeriön ilmoituksen mukaan heillä on todisteita syytteiden nostamiseksi useita tunnettuja julkisuuden henkilöitä vastaan. Disney World toimitus-johtaja Brett Kinney pidätettiin osallisuudesta lapsipornoon. Hän kertoi 22 vuotta seuranneensa lapsipornoa, mutta ei päässyt siitä irti.

IP:n julkaisemaan listaan lasten pornokauppaan sekaantuneita henkilöitä on löydetty USA:n armeijan tiedustelun, USA:n Senaatin, USA ilmavoimien ja Veteraanien asioitten osastosta, kuten myös Applen, Microsoftin, Googlen, Samsungin ja useitten yliopistojen henkilökunnasta pitkin maailmaa.

Kyseiset yhtiöt eivät ehkä olleet edes tietoisia henkilökuntansa sekaantumisesta, ja yksityisten henkilöiden nimeämistä vaikeuttaa se, että he esiintyivät siellä anonyymeinä tai peitenimellä.

Lisäksi 337 henkilöä vastaan on nostettu syytteitä USA:n osavaltioissa, sekä Englannissa, EteläKoreassa, Saksassa, Saudi Arabiassa, UAE:ssa, Tsekissä, Kanadassa, Irlannissa, Espanjassa, Brasiliassa ja Australiassa. Useat heistä on pidätetty ja odottavat oikeuskäsittelyä.
https://halturnerradioshow.com/index.ph ... n-web-site,
http://beforeitsnews.com/scandals/2019/ ... 38292.html,

04. Israelissa lyhyellä vierailulla ollut USA:n ulkoministeri Mike Pompeo torjuu maailman mediassa levinneet syytökset kurdien jättämisestä Turkin hirmu-hallitsijan Recep Tayyip Erdoganin mielivallan alaiseksi, joka käyttää Syyriassa kyseenalaista kuuluisuutta saaneita ISIS-joukkoja kurdeja vastaan.

Pompeo sanoi CNBC:n Wilfred Frostin haastattelussa maanantaina, että USA oli valmis sotilaalliseen operaatioon Lähi-Idässä, sen jälkeen, kun häneltä kysyttiin Turkin suorittamasta operaatiosta kurdien valvomilla alueilla Syyrian koillisosissa.

”Amerikan intressit Lähi-Idässä ovat ennallaan, tehtävämme ovat edelleen siellä, me vain teimme muutoksen Amerikan intressien luonteesta alueella”.

”Katsomme Amerikan intressien olevan kysymyksessä tai tärkeiden normien kaikkialla maailmassa, joita tulee saada voimaan; käytämme kaikkia voima-varojamme sen toteuttamiseksi, alkaen taloudellisista ja diplomaattisista ponnisteluista” hän selitti.

”Haluamme rauhaa ennen sotaa, mutta tapauksissa, joissa kineettinen toiminta tai sotilaallinen toimi on tarpeen, kansan tulee tiedostaa, että presidentti Trump on täysin valmis siihen”.

Frost painosti Pompeota selittämään, mikä Lähi-Idän tilanne tai kehitys saisi USA:n vastaamaan sen liittolaisten surmaamiseen tai hyökkäykseen sen maaperälle?

”USA on jo toteuttanut sopimuksensa kurdi-liittolaisille ponnistellessaan vastata Islamin Valtion asettamaan uhkaan. USA aloitti keskustelut Turkin kanssa vasta sitten, kun Turkki oli jo tehnyt päätöksensä hyökätä Syyrian Kurdistanin alueelle”.

Pompeo tuomitsi Turkin hyökkäyksen itsenäistä valtiota Syyriaa vastaan, mutta ”koska Kurdistan ei ole valtio, sen suojeleminen ei edellytä samaa tasoa kuin valtiot”, hän määritteli.
https://www.timesofisrael.com/pompeo-sa ... ddle-east/,

05. Kurdit olivat avainasemassa verisissä ja kauan jatkuneissa taisteluissa Islamin Valtion taistelijoita vastaan. Amerikan joukot lähellä rajaa toimivat vakuutena, ettei Turkki hyökkää kurdeja vastaan, joita se pitää terroristeina.

Kurdit uskoivat hyvän tahtoisesti USA:n suojelun jatkuvan, ja tuntevat nyt tulleensa petetyiksi, mitä lisää se, että Turkki käyttää syyrialaisia pakolaisia ja entisiä ISIS-joukkoja hyökkäyksissä Syyrian Kurdistanissa.

Erdogan lausui: ”Jos kurdit eivät vetäydy kaikilta osin 34 km:n syvyiseltä rauhanvyöhykkeeltä tiistaihin mennessä, me murskaamme heidän päänsä”. Tämä on selvä kehotus teurastaa kurdeja Turkin antamalla valtakirjalla.

Trump selitti, että pieni joukko USA:n sotilaita jätetään Syyrian itäosaan USA:n tukikohtaan, jossa Syyrian, Jordanian ja Irakin rajat kohtaavat.
Syyrian öljykenttien suojaamiseksi jää myös USA:n sotilaita.
”Sanoin aina: jos menette sisään, suojatkaa öljy”, millä hän tarkoittanee ”suuria amerikkalaisia öljy-yhtiöitä, jotka osaavat hoitaa asioita kunnolla”.
https://www.timesofisrael.com/pompeo-sa ... ddle-east/,

06. Yli 176 000 ihmistä on ajettu kodeistaan Turkin hyökkäyksen seurauksena. Heistä 70 000 ovat lapsia, kertoi ”Save the Children” maanantaina.

Tuhansittain ihmisiä on majoittunut tyhjiin kouluihin ja hyljättyihin rakennuksiin, osa elää aukeilla alueilla, ilman vettä ja sähkövirtaa.

Hassakeh kaupungissa asuu yli 4 000 ihmistä kouluissa, taistelut katkaisivat vesijohdot, eikä heillä ole juoksevaa vettä tai viemäröintiä.
Sadoittain kurdien siviilejä on surmattu.

Amnesty International on syyttänyt Turkin armeijaa kuten myös sen valvomia syyrialaisia militaristeja sotarikoksista, ”käyttäytyen häpeällisesti inhimillisistä oikeuksista välittämättä”. He videoivat kurdinaisen surmaamisen, joka oli tunnettu Syyrian kurdipoliitikko.

Pääministeri Netanyahu tuomitsi Turkin suorittaman kurdien asuttaman alueen miehittämisen ja etnisen puhdistamisen, luvaten avustuksia kurdeille.

Kohtalon ivaa lienee se, että Turkki käyttää taisteluissaan kurdeja vastaan panssareita ja hävittäjiä, joita Israel kunnosti ja ajanmukaisti 60-luvulla. Niitä tultaneen käyttämään Erdoganin 1.5 miljoonan muslimiarmeijan hyökätessä Israeliin Jerusalemin vapauttamiseksi Turkin johtamassa Gogin sodassa.
https://www.timesofisrael.com/pompeo-sa ... ddle-east/,
http://www.israelnationalnews.com/Artic ... aspx/24606,

07. Kenraalijuntan + siviilin johtama SiniValkoinen puolue valmistautuu innolla muodostamaan Israeliin ”todellisen yhteyshallituksen”, johon voisivat liittyä kaikki halukkaat ja vähemmän halukkaat, liberaaleja kun ovat, eikä uskonto ole esteenä, mutta voi olla rasitteena.

Israel Beitenun johtaja Libi levittelee innostuneena käsiään siunauksen tapaan luvaten, ettei hän vastusta yhteistyötä Joint Listan arabien kanssa.
Ke Oded Forer sanoo, ettei hänellä ole mitään sitä vastaan, mutta haluaa tietää, ”mitkä ovat SiniValkoinen puolueen johtaman hallituksen perusperusteet”?

Gantz hahmottelee kutsuvansa ensiksi Likudin puheenjohtajan Netanyahun, jonka tapaamista hän vältteli odottaessaan mandaatin saamista.

Kolmantena puolueitten suuruusjärjestyksessä on Israelin arabien Joint List, jonka edustajat Gantz kutsuu neuvotteluun, vaikka ei ehkä hallituspaikasta.
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/270386,

08. Muutamat haredi-puolueitten lainlaatijat vakuuttavat pysyvänsä Likudin johtamassa oikeistoblokissa, jos heidät kutsutaan hallitusneuvotteluihin.

Shas on kuitenkin puolueena epävarma, mutta UTJ on jo tehnyt valintansa. Niillä on yhteensä 16 kansanedustajaa. Yaakov Asher (UTJ) sanoi Radio Kol Chai haastattelussa, että SV joutunee torjumaan Libin vaatimuksen, ettei uskontopuolueita kutsuta hallitukseen.

Gantzilla tulee kuitenkin olemaan vaikeuksia saada 61 kansanedustajan tuki, ja joutunee kysymään uskontopuolueita mukaan.
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/270390,

09. Yamina-puolueen johtaja, entinen oikeusministeri Aylelet Shaked, sanoi, että jos heitä kutsutaan, he luultavasti osallistuvat neuvotteluihin.

Shaked kuitenkin lisäsi, että olisi parempi aloittaa keskustelut oikeistoblokin kanssa, eikä haaskata aikaa turhiin keskusteluihin.

Hän myös torjui ajatuksen kolmansista vaaleista vuoden sisällä, viitaten Einsteinin määritelmään suurimmasta tyhmyydestä toistaa kerran epäonnistunutta kuvitellen että jospa se tällä kertaa onnistuisi.
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/270348,

10. Jerusalemin arabien asuttamassa Issawiyan lähiössä puhjenneissa mielen-osoituksissa arabit kivittivät sotilaita ja poliiseja kivin ja ilotulitusraketein, mutta yksi palopommi osui vahingossa arabien ajamaan autoon sytyttäen sen tuleen.

Autoa ajanut arabi Issawiyasta haavoittui pahoin saaden vaarallisia palovammoja. Poliisit pelastivat hänet autosta ja hänet kuljetettiin paikalliseen sairaalaan.
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/270385,

11. Väkivaltaiset mielenosoitukset ovat levinneet moniin paikkoihin maailmassa, valmistellen islamin mahdin tuloa selvittämään sekasotkua. Chile on lähes kaaoksessa, ja muita seuraa.

Meksikossa huumekartellien pyssymiehet voittivat maan armeijan yksiköt taisteluissa.
Tämä tapahtui Sinilaon osavaltion pääkaupungissa Culiacanissa. Taistelut kartellin ja armeijan yksiköitten välillä alkoivat armeijan pidätettyä huumekartellin Joaquin El Chapo Guzmanin kaksi poikaa.

Vanhempi poika Ivan vapautettiin nopeasti hänen miestensä toimesta. Ivan asetti sen jälkeen koko kaupungin alueen saartoon vapauttaakseen nuoremman veljensä Ovidion.

Tilanne kaupungissa on kaaosmainen, ruumiita on pitkin katuja ja automaattiaseiden sarjalaukauksia kuuluu kaikkialta asukkaitten paetessa.
https://halturnerradioshow.com/index.ph ... -in-battle,

SÄÄTILAT TÄNÄÄN

Jerusalem 14 -23; Tiberias 21 -31; Suolameri 23 -31; Eilat 20 -33 +C-astetta, puolipilvistä tänään ja huomenna, hieman viilenevää.
.



Lähettänyt Gavriel Eskel
Kuva

Job 22:26 silloin on ilosi oleva Kaikkivaltiaassa, ja sinä nostat kasvosi Jumalan puoleen.
Avatar
Irene
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5767
Liittynyt: 24.10.2013 09:02

Seuraava

Paluu Uutisia Israelista

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa

cron