Ajantaso tietoa Israelista Joulukuu

Re: Ajantaso tietoa Israelista Joulukuu

ViestiKirjoittaja Irene » 25.12.2019 09:39

Tuesday, December 24, 2019
TIISTAI 24.12.2019
TIISTAI 24.12.2019
”Tulemme Jeesus pienoinen, nyt Betlehemiin seimelles, Sun Henkes meille suo ja ohjaa meidät Isän luo”.
Ja Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme, ja Hän oli täynnä armoa ja totuutta. Sillä Laki ja Oikeus tulivat Mooseksen kautta, mutta armo ja totuus tulivat Jeesuksen Kristuksen kautta; ja me katselimme Hänen kirkkauttaan, sellaista kirkkautta, kuin Jumalan ainoalla Pojalla on Isältä.
Ei ole taivaankannen alla annettu ihmisille muuta Nimeä, jonka kautta voisimme pelastua, kuin Jeesus Kristus.
Ei kukaan voi lähestyä Jumalaa muutoin, kuin Minun kauttani, Jeesus sanoi.
UUTISIA ISRAELISTA
01. Israelissa on meneillään hanukka, jonka aikana sytytetään jokaisena iltana yksi kynttilä lisää, tänä iltana 1+3.
Chanukah, kuten se kirjoitetaan heprealla, juhlitaan ihmetekojen ja donut-levonnaisten voimalla, joita leipomot tarjoavat joka vuosi uusin sovelluksin, mutta varoittavat gluten-pitoisuudesta, joka voi joillekin coliaciaa sairastaville jo pieninä annoksina olla hengenvarallinen.

Lahjojen ostaminen ja antaminen kuluvat myös hanukkaan.

Juutalaiset pitävät Hanukkaa valon juhlana, joka toistuu kaikissa sitä kuvaavissa kirjoituksissa, kuin vastapainona kristittyjen joulun vietolle, jolloin kadut ja tavaratalot varustetaan runsailla joulu-aiheisilla valoilla ja mainoksilla sekä joululauluilla.

Tämä antanut aiheen moittia kristittyjen joulunviettoa materialisena markkina-hulinana, joka viehättää lapsia, mutta myös heidän vanhempiaankin, jota juutalaisetkin lapsiperheet voivat muistella kaiholla muutettuaan Israeliin, toisten pyrkiessä siitä eroon.
https://www.ynetnews.com/article/HyNBpmCRS#autoplay,

02. Israelin hallituksen territorioitten toimien koordinaattorin tiedottaja kertoi aiemmin päätöksestä kieltää joulun viettoon haluavien pääsyn Israeliin, mutta antoi myöhemmin Reutersin mukaan uuden tiedotteen, jonka mukaan Gazan kaistan kristityt voivat matkustaa joulun viettoon Jerusalemiin ja Länsirannalle arabijohtajien ja ihmisoikeusryhmän esittämien vastalauseiden johdosta.

Israelin turvallisuusvirkailijoitten ensisijaisena huolena on suojella maassa asuvia kansalaisia ja vierailijoita potentiaaliselta väkivallalta, mikä suurten joukkojen kokoontuessa houkuttaa iskemään silloin.

”Toiset ihmiset kaikkialta maailmasta saavat matkustaa Betlehemiin, mutta meillä Gazan kristityillä ei ole sitä oikeutta, vaikka pitäisi” valitti paikallisten kirkonjohtajien neuvonantaja Wadie Anu Nassar Reutersille.

PA:n siviilioikeuksien komissionin virkailija Saleh al-Zig kertoi Gazassa, että 55 vanhusta ovat saaneet luvan, ja 850 luvanhakijan tapauksia tutkitaan turvallisuuden kannalta.
https://www.timesofisrael.com/facing-ba ... jerusalem/, https://www.ynetnews.com/article/S1vX11n2RS,

03. Viime viikkojen aikana Gazasta ammuttujen rakettien ja kranaattien vuoksi IDF pienensi gazalaisten kalastajien oikeutta Välimerellä 10 meri-peninkulmaan, mutta rajalla jatkuneesta jännityksestä huolimatta poisti myöhemmin kaikki rajoitteet kalastusoikeuksille.

Maanantaina gazalainen mies tunkeutui turvallisuusaidan läpi Israelin puolelle, ja uhkasi hänen toimiaan seuraavia sotilaita veitsellään.
Sotilaat joutuivat lopulta ampumaan hänet.

Perjantain viikoittain toistuviin ”paluumarsseihin” osallistui muutamia tuhansia gazalaisia, joista useita satoja pyrkivät vahingoittamaan IDF:n sotilaita, mutta artikkelissa ei kerrota yksityiskohtia tilanteesta.
https://www.timesofisrael.com/israel-re ... -tensions/,

04. Israelilainen NGO-järjestö esittää, että Israelin tulee verottaa territorioissa asuvia arabeja, joille PA maksaa ”pay-for-slay” (maksu- murhasta) korvauksia kuukausittain.

Oikeuskansleri Avichai Mandelblit määritteli ”pay-for-slay” maksut verotettavaksi tuloksi tuloverolain mukaisesti samalla, kun hän arvioi, että kansallisen työoikeuden tulisi hylätä anomukset valtion taloustuki-maksuista arabiperheelle, joka saa PA:n pay-for-slay maksuja.

PA maksaa kuukausipalkkaa Juudean ja Samarian arabeille tai heidän perheilleen, jotka ovat menehtyneet operaatiossa, tai jotka Israelin oikeus on tuominnut eripituisiin vankeusrangaistuksiin.

Palestiinan mediatarkkailu (PMW) NGO-järjestön johtaja Naurice Hirsch selitti, että tämä avaisi hallitukselle mahdollisuuden koota verotuloja miljoonien NIS arvosta maksuja terroristeilta, jotka eivät ole maksaneet veroja saamistaan varoista.
https://www.jpost.com/Israel-News/Israe ... ome-611936,

05. Kuuluisa israelilainen ravintolajohtaja Asaf Granit avasi uuden ravintonansa Shabour 3 kuukautta sitten Pariisissa.

Ranskalainen daily Le Figaros gastronominen opas Le Fifaroscope arvioi Nocamelsin raportin mukaan Shabourin Pariisin parhaaksi ravintolaksi. Lisäksi Shabour ravintola on voittanut muitakin ravintola-alalla tehtyjä laatuarviointeja syyskuun avaamisensa jälkeen.
https://www.jpost.com/Israel-News/Israe ... ess-611917,

06. Likudin puheenjohtajuudesta kilpaileva Gideon Sa´ar sanoo, että hän haluaa nykyisestä pääministeristä Benyamin Netanyahusta (Bibi) Israelin tulevaa presidenttiä, jos hän voittaa vaalit.

Likudin tarkoitus oli pitää primaries, puolueen vaaliehdokkaiden valinta-vaalit, mutta Netanyahu peruutti ne, kuten edellisetkin. Syyksi ilmoitetaan ajan niukkuus ennen maaliskuun 2. päivän Knesset-vaaleja.
https://www.jpost.com/Breaking-News/BRE ... ies-611903,

07. Israel pääkaupunki Jerusalem ”maalattiin” sinipunaiseksi organisaation ”Shalva” avustamiseksi, joka tukee vammaisia lapsia.

Jerusalemin vanhan kaupungin muurit, Safra-aukio ja Chords-silta kukin saivat sinipunaisen värityksen valon-juhlallisuuksien ensimmäisenä iltana.

”Me kunnioitamme, mitä Shalva tekee Israelissa, mikä ymmärrykseni mukaan on tienviitta koko maailmalle” Bibi sanoi. ”Se mitä Shalva kuuluttaa, on se, että jokaisella ihmisellä on sielu”.
https://www.jpost.com/Israel-News/Jerus ... lva-611893,

08. Sara Netanyahu valitti antaessaan oman todistuksensa oikeudessa työntekijänsä esittämästä valituksesta huonosta kohtelusta, että häntä pelottaa ottaa uusia työntekijöitä, koska ”hän elää varjossa ennalta tuomittuna” ilman oikeuden päätöstä.
https://www.jpost.com/Israel-News/Sara- ... her-611890,

09. Gideon Sa´ar sytytti hanukkakynttilän patriarkkain mausoleumissa pian sen jälkeen, kun turvallisuusmiehet olivat pidättäneet 16-vuotiaan, kehitysvammaista näyttelevän pojan, jolla on suuri veitsi piilotettuna paitansa alle, hänen pyrkiessään sisään mausoleumiin.

Sa´ar julkaisi tilannetta kuvaavan kuvan FB:n sivullaan.
https://www.jpost.com/Breaking-News/Sus ... ron-611877,

10. Jerusalemin kaupunginvaltuuston jäsen Aryeh King julkaisi FB-sivullaan videon, jossa nähdään arabien tulittavan Maaleh HaZeitim lähiön koteja ilotulitusraketeilla.

”Vain minuutteja sitten muslimi-terroristit avasivat moniputkisella it-raketinheittimellä tulen juutalaiskoteihin Öljyvuorella” King kirjoitti.

King kehotti oikeusministeri Amir Ohanaa ja ministeri Gilad Erdania laatimaan lain, jolla it-raketteja suoraan ihmiseen tai hänen kotiinsa 10 sekunnin ajan tarkoituksellisesti kohdistaman tulituksen avanneita terroristeja voidaan haavoittaa kuolettavasti.
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/273591,

11. Sunnuntaina 44-vuotias Alexander Leibmanin Haifasta menetti Egged bussinsa hallinnan ja aurasi sillä teräsbetonista tehtyyn bussipysäkkiin ja ulos tieltä no 947 lähellä Ben Gurionin lentokenttää.

Onnettomuudessa sai surmansa neljä ihmistä, ja haavoittui 14 muuta.
Leibman vakuuttaa, ettei hän puhunut puhelimessa eikä ollut väsynyt, eikä kuitenkaan pysty selittämään, mitä tapahtui, sillä tekninen virhe on myös suljettu pois. Häntä syytetään holtittomasta ajamisesta. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/273579,

12. Tel Avivin E-scootterin ajajille vaaditaan kypäräpakkoa sekä ajokkiensa rekisteröintiä. Ajokorttia ei sentään vielä vaadita.

Sama ongelma on havaittu muualla maailmassa ja sitä halutaan säädellä valvontamekanismien avulla.
https://www.jpost.com/Israel-News/Helme ... ers-611873.
UUTISIA MAAILMALTA
01. USA:n demokraatit ihmettelevät, tarkoittaako Kongressin Edustajain-huoneen päätös presidentti Trumpin syyttämisestä oikeuksien väärinkäyttämisestä ja kongressin toiminnan häiritsemistä sitä, että se on voimassa, vai voidaanko sanoa, ettei päätös ole enää laillinen?

Alan Dershowitz sanoo Gatestone Instituutin julkaisemassa artikkelissa, että ”Edustajainhuone häiritsee Senaatin työtä ja käyttää väärin valtaansa sillä, ettei se siirrä syytedokumenttejaan Senaattiin”, sen omia termejä käyttäen.

Dershowitz päätyy kahteen vaihtoehtoon. Joko Senaatti odottaa loputtomiin dokumentteja, tai se aloittaa oikeustoimet ilman niitä, mihin sillä on oikeus, ja kutsuu haluamansa todistajat.

Enemmistöjohtaja Nancy Pelosi ei voi jatkaa tilannetta loputtomiin - mikä voi olla hänen tarkoituksensakin Trumpin kiristämiseksi ja hänen uskottavuutensa minimoimiseksi valmistellessaan 2020 vaaleja.
https://mail.google.com/mail/u/0/#inbox ... sDQvdtHHxC
https://www.thegatewaypundit.com/2019/1 ... on-crimes/,
https://www.huffpost.com/entry/house-ju ... 08bab99ff2,

02. Kreikan hallitus paljasti sunnuntaina, että Israelin ja Kreikan hallitukset allekirjoittavat pian sopimuksen suuren kaasuputken rakentamiseksi, jolla siirretään Lähi-Idän öljy- ja kaasuvaroja Eurooppaan.

Tämä siitä huolimatta, että Turkki uhkaa estää öljy- ja kaasuputken rakentamisen ilman sen lupaa Turkin ja Libyan ”talousvyöhykkeen” kautta. Tästä on kehkeytymässä uusi vaarallinen tilanne, elleivät länsimaat ja NATO pysty tyynnyttelemään ristiriitoja.

Missä on USA:n 6. laivasto, joka normaalisti purjehti Välimerellä?
https://www.jpost.com/Israel-News/Despi ... ays-611959,

SÄÄTILAT TÄNÄÄN
Jerusalem 07 -16; Tiberias 12 -22; Suolameri 14 -24; Eilat 14 -25 +C-astetta, eteläosassa aurinkoista, pohjoisessa tänään ja huomenna koko maassa sadetta, kuten myös torstaina. Viilenevää.

Pääministeri Netanyahu näyttää saaneen kylmät varpaat lupauksestaan liittää Jordaninlaakso ja juutalaisyhteisöt Juudeassa ja Samariassa Israeliin. Hän pelkää, että ICC julkaisee pidätysmääräyksen hänestä interpolin kautta.

ICC:n pääsyyttäjä Bensouda otti vastaan jatkuvia PA:n lähettämiä delegaatioita, viimeisen 2 viikkoa ennen päätöstään aloittaa tutkimukset väitetyistä sotarikoksista. Hän kävi kouluaan Nigeriassa, joka on yksi pahimmista korruption ja lahjonnan keskuksista.


Lähettänyt Gavriel Eskel
Kuva

Job 22:26 silloin on ilosi oleva Kaikkivaltiaassa, ja sinä nostat kasvosi Jumalan puoleen.
Avatar
Irene
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5766
Liittynyt: 24.10.2013 09:02

Re: Ajantaso tietoa Israelista Joulukuu

ViestiKirjoittaja Irene » 27.12.2019 09:01

Thursday, December 26, 2019
TORSTAI 26.12.2019
TORSTAI 26.12.2019
Lääkärit katsoivat aiheelliseksi pyrkiä vielä kerran korjailemaan tätä ikivanhaa savimaljaa, ja koska Messiaskaan ei näytä pitävän turhaa kiirettä, suostuin pitkin hampain korvaimplantin asettamiseen, josko vaikka sen avulla pystyisin paremmin seuraamaan, ettei myytäisi kuin vanhaa ruunaa ravihevosena.
Koko aamupäivä ja vähän ylikin siinä meni sopiessa, miten kaikki tapahtuu. Näin sitä vain joutuu yhteistoimintaan teknisten laitteiden kanssa, vaikka periaatteessa vastustan ”singularity” järjestelmää
UUTISIA ISRAELISTA JA VÄHÄN MUUALTAKIN.
01. Israelin pohjoisosassa alkanut talvi toi mukanaan sateita ylen määrin, jotka aiheuttivat tulvia; Galilean järven pinta nousi 6 cm päivässä.

Runsaitten tulvien johdosta työssäkäyviä kehotettiin jättämään oma auto kotiin, koska se on varmaan turvallisempaa. Tulvat veivät mukanaan 14-vuotiaan pojan pohjoisessa, eikä tiedetä, miten hänelle kävi välittömien pelastustoimien alkamisesta huolimatta.
https://www.ynetnews.com/article/ByZlPyGkU#autoplay,
https://www.ynetnews.com/article/ByR4Hbz1I,

02. Likudin johtajavaalit alkoivat Bibin estelyistä huolimatta. 116 048 Likudin jäsentä 106 vaalikojussa yrittävät selvittää, onko vanha viini sittenkin parempaa, vaikka vankka kilpailija Gideon Sa´ar onkin eri mieltä, ja uskoo mahdollisuuksiinsa.

Ennakkotietoja vaalien tuloksista saadaan odotella puoliyöhön saakka, vaikka monet katsovat, ettei kuningas Bibiä noin vain kaadeta. Netanyahun uskotaan siivoavan nuoret pois areenalta.
https://www.ynetnews.com/article/ByZlk0WyL,

03. Talvi alkoi tänä vuonna myrskyisesti, ja ensimmäiset lumiukot kilpailevat lumihangessa värjöttävien Davidintähti-telineitten rinnalla.

IDF joutui peruuttamaan ilmailunäytöksensä äärimmäisten tuulen- puuskien johdosta, ja Haifan satama jouduttiin osaksi sulkemaan samasta syystä ylikorkeiden laineiden ja kovien tuulten johdosta.

Lunta sanoi Hermonilla mutta myös muualla maan pohjoisosissa.
Jerusalemissa 8-vuotias tyttölapsi haavoittui 50 lm/h tuulten irrotettua muovikilven, joka osui hänen päähänsä. Ehkä ensi yönä Jerusalemkin saa ensimmäisen lumivaippansa tänä kautena. https://www.ynetnews.com/article/r1GAWJWJL#autoplay,

04. Gazan terroristi halusivat ilmoittaa oman vastustavan mielipiteensä Likudin vaalien johdosta, ja ampui raketin lähelle paikkaa, jossa Bibi oli puhumassa vaalikarjalleen. Hänet vietiin turvaan - taas kerran.

Gazasta ammuttu raketti oli lähestymässä Ashkelonin kaupunkia, mutta IDF:n Iron Dome pelasti tilanteen tuhoten sen ilmassa.
Netanyahu halusi osoittaa rohkeutensa ja palasi katederille 15 minuutin kuluttua todettuaan, että vaara oli ohi.
IAF iski ohjuksillaan Gazassa paikkaan, josta raketit oli ammuttu.
https://www.timesofisrael.com/netanyahu ... -ashkelon/,

05. IDF on kokeillut useita menetelmiä, joilla pystyttäisiin eliminoimaan Gazasta tuulten mukana Israeliin lähetetyt ilmapallot, leijat ja muut lentävät esineet, ennen kuin ne ehtivät aiheuttaa tuhoa Israelissa.

Viimeisin innovaatio on nimeltään ”Light Blade” (Valonterä).
Se perustuu laser- järjestelmään, joka polttaa löytämänsä lentävät ei-toivotut esineet ilmapalloista ja leijoista alkaen aina 2 km:n päässä paikasta, josta sen laser-suihku lähetetään.

Light Blade järjestelmän kehittivät poliisin ja IDF:n toimeksiannosta kolme yksityissektorin insinööriä, jotka työskentelivät Ben Gurionin yliopiston tutkijoitten ja teknologia-osastojen kanssa.

Järjestelmää testattiin viime viikolla, mutta järjestelmälle ei näytetty vielä välitöntä vihreää valoa, syytä ilmoittamatta, vaikka järjestelmä soveltuu myös miehittämättömien pienkoneitten, drone, tuhoamiseen, ja ehkä myös risteilyohjusten torjuntaan.
https://www.timesofisrael.com/israel-un ... ns-drones/,

06. Saako Benyamin Netanyahu perustaa uuden hallituksen vai ei?

Kas siinäpä ongelma, jota Oikeuskansleri Avichai Mandelblitt ja Korkein Oikeus pallottelevat uskaltamatta ottaa selvää kantaa päivänselvään asiaan.

Mitähän he pelkäävät? Jos maassa toimisi mafia-järjestelmä, voisi kuvitella järjestäytyneen väkivallan uhkaavan maan horjuvaa demokratiaa, mutta koska näin ei ole laita – sikäli kuin poliittisiin vaikuttajiin voi luottaa - suurelle kansalle ei vain haluta kertoa.

Täytynee todeta Veikko Vennamon muinaisen toteamuksen tavoin:
”Kyllä kansa tietää”, vähän niin kuin ketunhäntä kainalossa.
https://www.jpost.com/Israel-Elections/ ... ain-612191,

07. Netanyahu muistelee Venäjän presidentti Vladimir Putinin kertoneen hänelle, että jos Bibi ei olisi pääministeri, Venäjä ja Israel olisivat nyt sodassa keskenään.

”Putin kertoi minulle, että elleivät suhteemme olisi hyvät, olisimme joutuneet havaitsemaan olevamme keskellä sotaa – mutta koska tapamme harva se kuukausi, se on pystytty välttämään”.

”Hävittäjämme ovat neljästi joutuneet lähelle yhteentörmäystä – koneemme Syyrian liikakansoitetussa Syyrian ilmatilassa ovat olleet usein lähellä lentää yhteen” sanoi Bibi puolestaan.
https://www.timesofisrael.com/netanyahu ... be-at-war/,

08. Israelissa on nyt meneillään flunssakausi.

Jerusalemissa 19-vuotias kuoli flunssaan – 10. uhri tällä kaudella.
Kuukauden ikäinen poikavauva kiidätettiin kriittisessä kunnossa sairaalaan - ilmeisesti saamansa flunssatartunnan vuoksi.
https://www.timesofisrael.com/month-old ... condition/,
https://www.timesofisrael.com/month-old ... condition/,
https://www.jpost.com/Israel-News/Israe ... ead-612178,

09. Gazassa valtaa pitävä terrorijärjestö Hamas ilmoittaa pudottavansa viikoittaiset ”paluumarssit” yhteen kuukaudessa.

Marsseja valvova komitea ilmoitti, että viimeinen vanhan järjestelmän mukainen paluumarssi järjestetään ensi perjantaina, ja sitä seuraava erityinen ”maanpäivän marssi” järjestetään 30. maaliskuuta, jota pidetään marssien toisena vuosipäivänä.

Syytä vähentämiseen ei ole yksilöity, mutta IDF:n komentajan Aviv Kochavin lupaamien pitkän aikavälin rauhanneuvottelujen uskotaan olevan läpimurto- vaiheessa, ja siksi sitä halutaan suojella.

Hamasin toista johtajaa Ayman Sinwaria ei ole nähty moneen viikkoon.
Tuskin hän lomailee, vaan luultavammin suunnittelee uusia konnan-koukkuja, jotka ovat hänen erikoisalaansa.
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/273692.

10. Viiden ihmisen kerrotaan saaneen surmansa Iranille myötämielisiä militaristeja vastaan tehdyssä kahdessa ilmaiskussa Syyrian itäosassa. Lentokoneitten alkuperämaatta ei tiedetä, mutta IAF on tehnyt useita ilmaiskuja alueella ennen keskiviikkoiltaa.

Puolustusministeri Naftali Bennett vakuuttaa, ettei Israel tule sallimaan Iranin rakentaa tukikohtiaan lähelle pohjoisrajaansa.
https://www.timesofisrael.com/5-said-ki ... ern-syria/,

SÄÄTILAT TÄNÄÄN
Jerusalem 07 -12; Tiberias 12 -16; Suolameri 14 -22; Eilat 14 -22 +C-astetta; sadetta ennustetaan seuraavien päivien aikana koko maassa. Lämpötilat näyttävät pysyttelevän suhteellisen siedettävinä.
Lähettänyt Gavriel Eskel
Kuva

Job 22:26 silloin on ilosi oleva Kaikkivaltiaassa, ja sinä nostat kasvosi Jumalan puoleen.
Avatar
Irene
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5766
Liittynyt: 24.10.2013 09:02

Re: Ajantaso tietoa Israelista Joulukuu

ViestiKirjoittaja Irene » 30.12.2019 07:58

Sunday, December 29, 2019
SUNNUNTAI 29.12.2019
SUNNUNTAI 29.12.2019
UUTISIA MAAILMALTA JA ISRAELISTA
01. Lauantai-iltana machetella aseistautunut mies tunkeutui rabbin kotiin Monseyssa, New Yorkissa hanukkah juhlan aikana haavoittaen ainakin viittä ihmistä ennen ryntäämistään ulos ja pakenemistaan autolla.

Haavoittuneet vietiin sairaalaan; ainakin kaksi heistä ovat kriittisessä kunnossa.

Hanukka tilaisuus oli järjestetty hasidic-rabbin kotona Forshay kadulla Monseyssa (Rockland piirikunnassa, 30 m pohjoiseen NYC:istä). Kaikilla haavoittuneilla oli viiltohaavoja ruumissaan.
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/273776,

02. Monseyn matchete-iskun seurasi useita aiempia hyökkäyksiä juutalaisia vastaan New Yorkissa ja muualla USA:ssa.

New York Cityn pormestari Bill de Blasio twiittasi sivullaan:

”Hirvittävä. Niin useilla juutalaisilla perheillä kaupungissamme on läheiset suhteet Monseyhin. Emme voi liioitella pelkoa, jota ihmiset tuntevat nyt. Olen puhunut pitkäaikaisille ystävillemme, jotka ensimmäistä kertaa elämässään pelkäävät näyttää ulkoisia merkkejä juutalaisesta uskostaan”.

”Emme anna tämän tulevan uudeksi normiksi. Käytämme kaikkia keinoja pysäyttääksemme nämä hyökkäykset kerta kaikkiaan. NYC:n poliisi on asettanut useita ja lisääntyviä poliisiyksiköitä juutalaisten kotien ja hartauspaikkoja ympäröiville kaduille Williamsburgissa, Crown Heightsissa ja Boro Puistossa”.

Israelin presidentti Reuven Rivlin kirjoitti twiit-sivullaan sanoen olevansa ”shokissa ja kauhistunut terrorihyökkäyksestä New Yorkissa”.
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/273780,

03. Asianajajat, jotka edustavat Robert Bowesia, pääepäiltyä Pittsburghin hyökkäyksessä synagogaa vastaan, sanovat, että ”vaatimukset kuolemanrangaistuksesta häntä kohtaan eivät ole perustuslain mukaisia”, kuten AP raportoi lauantaina.

He myös sanoivat, ”ettei federatiivista käytäntöä teloituksista vankiloissa voida suorittaa federatiivisen lain noudattamiseksi”, raportoi Pittsburghin Tribune-Review perjantaina. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/273778,
https://www.timesofisrael.com/israeli-l ... ey-attack/,

04. Jerusalemin kadulla sattui lauantai-illan aikana järkyttävä onnettomuus, jossa ilmeisesti moottoripyörää ohjannut 18-vuotias nuorukainen haavoittui kriittisesti, ja hänen pyörässään istunut 18-vuotias tyttö kuoli haavoihinsa.

Heidän moottoripyöränsä oli livennyt märällä kadulla ja kaatunut.

Magen David Adom lääkintäpartion tullessa paikalle he löysivät molemmat kadulla makaamassa, kaukana moottoripyörästä. Tyttö ei hengittänyt eikä hänen pulssiaan tunnettu. Hänet todettiin kuolleeksi.

Nuorukainen oli saanut lukuisia ruhjeita ruumiiseensa, ja hänet kiidätettiin kriittisessä kunnossa sairaalaan.
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/273773,

05. 18-vuotiaan jerusalemilaisen perheen poika Evitar Azarzar, joka asui Pardes Katz lähiössä Bnei Brakissa, katosi 2 viikkoa sitten.

Hänen ruumiinsa löysi ohikulkija, joka sattumalta vilkaisi syvään kuoppaan ja havaitsi miehen sen pohjalla. Hän kutsui paikalle pelastus-palvelun yksikön. Hänet oli murhattu ampumalla.

Poliisi arvioi nuorukaisen murhan liittyvän rikollisten välisiin selvittelyihin. TA:n piirioikeus julisti asian julkaisukieltoon.
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/273754,

06. Israelin turvallisuuskabinetti tutkii istunnossaan tänään sunnuntaina esitettyä pitkän ajanjakson tulitaukoa Hamasin kanssa Gazassa, kuten TV raportoi lauantai-iltana.

Pitkäaikaista tulitaukosopimusta esittelee ministereille kansallisen turvallisuusneuvoston johtaja Meir Ben-Shabbat, kertoi TV-12 News.
Sopimusluonnoksen mukaan Israel suostuu:
- Lisäämään kulkulupia Israeliin kaupallisissa asioissa,
- Lisäämään kalastusaluetta Välimerellä,
- Edistämään kaasuputken rakentamista,
- Lisäämään lääkinnällistä avustusta ja sairaaloiden lääkintävälineitä,
- Lisäämään työlupia Israelissa, mitä Shin Bet vastustaa.

Hamas puolestaan tehostaa ponnistelujaan rakettitulen estämiseksi kuten myös paluumarssi-mielenosoitusten määrän hillitsemiseksi. Israelin viranomaiset epäilevät sen onnistumista.

Hamasin poliittisen toimiston jäsen Suheil al-Hindi sanoi Al-Mayadeen TV:n haastattelussa: ”Israelin TV:n julkistama tieto Israelin lupaamista helpotuksista Hamasin rakettitulen vähentämiseksi ei ole totta”.
https://www.timesofisrael.com/security- ... with-gaza/,

07. EU lisää painostustaan Ramallahissa toimivaa PA:n johtajistoa vastaan pitämään PLC:n ja presidentin vaalit.

EU nousi PA:n suurimmaksi taloustukijaksi USA:n presidentti Donald Trumpin hallituksen lopetettua tukensa PA:n taivuttamiseksi rauhanneuvotteluihin Israelin kanssa. USA:n PA:lle antama turvallisuus-talous- ja muita avustuksia koskeva tuki v. 2018 nousi satoihin miljooniin USD.

”EU lähettää hyvin selkeän viestin PA:lle ja Mahmoud Abbasille vaalien järjestämisen tärkeydestä” EU:n virkailija totesi anonyymisti.
Eurooppalaiset kysyvät: ”Miksi me maksamme kaikki nämä varat, vaikka esittämiemme ehtoja ei ole toteutettu?”

Virkailija sanoi tuen tarkoituksena olevan ”edistää kahden valtion periaatetta ja palestiinalaisten demokraattisten instituutioiden kehittämistä”. PA:n viimeiset vaalit pidettiin 2005 ja 2006.
https://www.timesofisrael.com/eu-includ ... elections/.

08. PA/PLO:n ilman mandaattia toimiva puheenjohtaja Mahmoud Abbas haluaa kiristää Israelia toteamalla, ettei PA:n vaaleja pidetä ilman, että ne voidaan toteuttaa myös itä Jerusalemissa.

Israelin hallitus katsoo puolestaan, että vaatimus on osa PA:n pyrkimystä tunkeutua Jerusalemin itäosaan siirtäen sinne omia hallinto-elimiään. Israel katsoo Jerusalemin itäosan kuuluvan Israelin jakamattomaan pääkaupunkiin.

Israelin johtavien virkailijoiden julkisuuteen vuotaneen raportin mukaan Israel ei aio vastata Abbasin lähettämään kirjeeseen, mikä voi johtaa vaalien poistamiseen, joita Abbas ei lopulta haluakaan.

Valtaosalla Jerusalemin itäosan asukkaita on Israelin vihreä ID-kortti, jolla he voivat liikkua vapaasti, mutta eivät ole hakeneet kansalaisuutta, eivätkä siten voi äänestää Israelin valtiollisissa vaaleissa.
https://www.timesofisrael.com/report-is ... jerusalem/,

09. Puolustusministeri Naftali Bennett tiukentaa PA:n terroristien perheille maksamia ”kuukausipalkkoja” esittämällä, että niitä voidaan pitää tuloina ja siten niitä voidaan verottaa kuten muitakin tuloja.

Israelin turvallisuuskabinetti teki päätöksen, jolla PA:n terroristeille ja heidät perheilleen maksamat ”kuukausipalkat” jäädytetään.

Bennett esitti turvallisuuskabinetissa, että jäädytetyt varat ovat kaikkiaan 650 miljoonaa NIS, joihin kuuluvat 149 miljoonaa NIS surmansa saaneiden tai haavoittuneitten terroristien perheille maksetut ”kuukausipalkat”.
https://www.jpost.com/Israel-News/Benne ... nds-612387,

10. Netanyahun saaman murskavoiton innoittamana kilpailijastaan Gideon Sa´arista pääministeri Benyamin Netanyahu aikoo jättää jo tällä viikolla torstaina esityksen Knessetille immuniteetistä.

Koska hän ei saane vaadittavaa yksinkertaista 61 kansanedustajan enemmistöä, äänestys suoritettaneen vasta uuden hallituksen muodostamisen jälkeen.
https://www.jpost.com/Israel-News/Netan ... eek-612394,

11. Israelin ja Jordanian välisen sopimuksen mukaan Israel aloittaa kaasu-toimitukset Leviathan kaasun-porauslautalta tällä viikolla.

Tuntemattomat henkilöt Jordaniassa sytyttivät tuleen kaksi sähkö-muuntajaa, joiden tarkoituksena on palvella kaasun siirtoa Jordaniaan.

Jordaniassa on ryhmiä, kuten Muslimiveljeskunnan haaraosasto, joka haluaa estää kauppasuhteet Israeliin, ja peruuttaa rauhansopimuksen.
https://www.jpost.com/Middle-East/Elect ... hed-612421,

12. Irakin pohjoisosassa sijaitsevaan USA:n valvomaan K-1 sotilas asemaan Kirkukissa ammuttiin perjantaina ainakin 30 rakettia.

Tulituksessa sai surmansa amerikkalainen siviiliurakoitsija ja neljä USA:n sotilasta haavoittuivat. Ulkoministeri Pompeo vierailee tukikohdassa.

Ohjuksista 11 -14 räjähtivät tukikohdan sisäpuolella; ne ammuttiin sen ulkopuolelta raketinammuntarekoista. Ampujat pakenivat paikalta odottavilla autoillaan.

Ohjusten sirpaleista todettiin niiden toimittajaksi Iran, joka on toimittanut niitä liittolaiselleen Kansan MobilisaatioYksiköille (PMU), jonka komentaja Abu Mahdi al-Muhansis on IRGC:n komentajan Qassem Soleimanin sijainen.
https://www.debka.com/an-american-kille ... ar-kirkuk/,

13. Ainakin 76 ihmistä saivat surmansa ja yli 90 haavoittuivat Somalian pääkaupungissa Mogadishussa aamuruuhkan aikana suoritetussa autopommituksessa lauantaina.

Al-Shabab on useimmiten syyllistynyt tällaisiin terrori-iskuihin siviilejä vastaan, mutta se ei ole vielä ilmoittanut osallisuudestaan.

Presidentti Mohammed Abdullahi Farmaajo sanoi iskun tarkoituksena olevan Somalian kansan moraalin alentaminen, mutta vakuutti kansansa jatkavan uudelleen rakentamistaan.
https://www.bbc.com/news/world-africa-50932130,

14. Virginian osavaltiossa keskustellaan lain lisäämisestä Federaation perustuslakiin, jolla aktivistit pyrkivät muodostamaan syntymättömien lasten surmaamisesta perustuslaillisen oikeuden, kuten asiaa tutkiva Amerikan Lain ja Oikeudenkeskus (ACLJ) toteaa, joka sanoo tehneensä informaatiolain vaatimuksen valtiolle selvittää, kuka on esityksen tekijä.

”Aborttiteollisuus pyrkii repimään hajalle kaikki ”elämän puolesta lait” ulottamalla otteensa ja keskittymällä aborttiin” sanoo ACLJ. ”Lopulta Perhesuunnittelu yksin tarkoittaa puolen miljardin USD abortti-imperiumin hallitsemista”.

ACLJ-organisaatio kutsuu ”New Yorkin osavaltion lakia kuvottavaksi, joka sallii abortin suorittamisen vielä elävänä syntymisen jälkeenkin”.
https://www.wnd.com/2019/12/behind-effo ... stitution/,

15. Uruguay takavarikoi ennätyksellisen 6 tonnin kokaiini-erän, joka oli piilotettuna jauhosäkkeihin.

Meri- ja tullivirkailijat takavarikoivat 4.4 tonnin huume-erät Montevideon satamassa. Huumeet oli piilotettu jauhosäkkeihin, joiden määräasema oli Lome, Togon pääkaupunki.

Toiset 1.5 tonnia huumeita löydettiin maatilalta, kertovat asukkaat. Huumeitten arvoksi arvioidaan katukaupassa 1.3 miljardia USD:
https://www.wnd.com/2019/12/uruguay-sei ... den-flour/,

SÄÄTILAT TÄNÄÄN

Jerusalem 05 -13; Tiberias 09 -19; Suolameri 13 -21; Eilat 12 -22 +C-astetta aurinkoista tänään ja huomenna, lämpötila laskee hieman.

Puolustusministeriö antaa tällä viikolla suostumuksensa 2061 asuntoyksikön rakentamiseksi Juudeassa ja Samariassa. Määrä on kuitenkin selvästi vähemmän, mitä Netanyahu vakuutti valtuuttavansa vihreän linjan takana; hän lupaili 3000 asuntoyksikköä.
https://www.timesofisrael.com/israel-to ... ent-homes/,

Paikalliset virkailijat kertovat, että kaatosateet viikon aikana nostivat Genessaretin vedenkorkeutta 20 sm. Sateita luvataan tulevan viikonvaihteen aikana lisää.
https://www.timesofisrael.com/days-of-h ... some-20cm/,

Netanyahu sanoo osallistuvansa suuren öljy-ja kaasujohdon rakentamis-sopimuksen allekirjoitustilaisuuteen Kreikan pääministeri Kyriakos Mitsotakiksen ja Kyproksen presidentti Nicos Anastasiadeksen kanssa Ateenassa torstaina.

Saapa nähdä, miten Turkki vastaa tähän, Turkilla on omat suunnitelmansa kaasujohdon rakentamisesta Eurooppaan.
https://www.jpost.com/Israel-News/Netan ... day-612434,

Iran, Venäjä ja Kiina pitävät yhteiset merisotaharjoitukset Omanin lahdella. Harjoitusta seuraamaan tulevat vakoilualukset ja -dronet tuhotaan, sanoi Iranin vara-amiraali Habibollah Sayyari lauantaina Iranin Tasnim News mukaan.
https://www.jpost.com/Middle-East/Spy-c ... der-612446,


Lähettänyt Gavriel Eskel
Kuva

Job 22:26 silloin on ilosi oleva Kaikkivaltiaassa, ja sinä nostat kasvosi Jumalan puoleen.
Avatar
Irene
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5766
Liittynyt: 24.10.2013 09:02

Re: Ajantaso tietoa Israelista Joulukuu

ViestiKirjoittaja Irene » 01.01.2020 08:39

Tuesday, December 31, 2019
TIISTAI 31.12.2019
TIISTAI 31.12.2019
UUTISIA ULKOMAILTA
01. USA:n Federaation syytäjät ilmoittivat maanantaina, että Grafton Thomasia vastaan, joka viilteli viidakkoveitsellään (matchete) viittä ultra-ortodoksista juutalaista Rabbin kotona hanukkah-illallisen aikana Monseyssa, New Yorkissa, nostetaan viisi viharikossyytöstä.

Yksi viidestä uhrista on edelleen kriittisessä kunnossa.
Garfton Thomasia syytetään myös uskontonsa mukaisen uskon vapaan harjoittamisen estämisestä pyrkiessään surmaamaan ja haavoittamaan vaarallisella aseellaan.
(matchete on 32.5 -45 sm:n terällä varustettu ase, jonka pitempää versiota voidaan käyttää lyhyen miekan tavoin)

Päästyään sisään rabbin kotiin Thomas huitoi mielipuolisesti aseellaan joka suuntaan haavoittaen jokaista, joka sattui tielle.
https://www.debka.com/mivzak/the-man-wh ... te-crimes/,

Thomasin asianajaja sanoo asiakkaansa kärsivän hallusinaatioista ja kuulevansa ääniä aivoissaan; tutkineen natsikulttuuria, antisemiittisiä aiheita (miksi Hitler vihasi juutalaisia?), sekä synagogien sijaintia alueella. Hän on kärsinyt masennuksesta.
Asianajaja pyytää asiakkaalleen mielentilatutkimusta.
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/273877,

02. New Yorkin juutalaiset tuntevat pelkoa ja uhmaa painiskellessaan antisemiittisen kriisin ja nousevan juutalaisvihan keskellä kiirehtiessään Chabad Lubavitch maailman keskukseen Crown Heights alueella kaksi päivää hyökkäyksen jälkeen.

Poliisi ja vapaaehtoiset siviilit vartioivat juutalaisten asuttamissa lähiöissä. Pormestari Bill de Blasio vakuuttaa tehostavansa kaupungin turvallisuustoimia useiden New Yorkissa tapahtuneitten hyökkäysten johdosta.

”Anti semitismi ei ole koskaan ollut näin paha. Se on nousemassa yhä enemmän todelliseksi kysymykseksi. Tämä on mielipuolista” sanoo 23-vuotias Chaim Kaplan AFP:n toimittajalle päätettyään rukouksensa maanantaiaamuna.

New Yorkissa, jossa asuu suurin juutalaisyhteisö Israelin jälkeen, juutalaiset olivat lopulta tunteneet löytäneensä turvapaikan, mutta Broocklinissä ja muualla tapahtuneet mielivaltaiset hyökkäykset uskonsa vapaasti näyttäneitä juutalaisia vastaan särkevät idyllin.

”Mitä meidän tulee tehdä?” kysyy Kaplan. ”Juutalaisten tapana ei ole koskaan ollut peräytyä. Olemme aina olleet vainottuina. Se on sitä mitä se on. Meidän tulee taistella sitä vastaan rakkaudella”.
https://www.timesofisrael.com/in-new-yo ... sm-crisis/,
https://www.timesofisrael.com/two-arres ... -cemetery/,

03. Irakin kurdialueella Al-Qoshin juutalaisten valtaosa on muuttanut Israeliin, mutta jäljelle jääneet yrittävät herättää henkiin Hanukkah- juhlien vieton Irakissa.

Tänä vuonna Al-Qoshin juutalaisyhteisö vietti Hanukkah-juhlia. Parikymmentä kaupungin juutalaista kokoontuivat kippa päässään ja rukousliinansa hartioillaan yhdeksän haaraisen kynttelikön ympärille juhla-ajan viimeisenä päivänä, vuosikymmeniä juutalaisten valtaosan muutettua pois Irakista.

Hanukkah-juhlaa vietetään Jerusalemin Temppelin uudelleen vihkimisen muistoksi maccabilaisajalla v. 164 eKr.

Al-Qosh on kristitty-enemmistöinen kaupunki Irakissa 50 km Mosulista pohjoiseen, jonka Islamin Valtio julisti ISIS-joukkojen pääkaupungiksi.

”Tämä on ensimmäinen kerta, kun juhlimme Hanukkahia Irakin Kurdistanissa” sanoi yksi tilaisuuden järjestäjistä Ranj Cohen AFP:lle.

Cohen on Irakin kurdi, joka rekisteröi järjestönsä viranomaisten kanssa. Hän suunnittelee profeetta Nahumin mausoleumin uudistamista, voidakseen järjestää sinne sabattitilaisuudet lauantaisin, ehkä jo ensi vuonna, mutta sodan runnomassa maassa mikään ei ole varmaa.
https://www.timesofisrael.com/hanukkah- ... ws-remain/,

04. Viime viikolla ammuttiin yli 30 rakettia irakilaiseen K1 sotilastuki-kohtaan surmaten amerikkalaisen urakoitsijan sekä surmaten ja haavoittaen lukuisia irakilaisia ja amerikkalaisia sotilaita, joita on sijoitettu tukikohtaan Kirkukissa Al-Qaimin alueella.

Al-Qaim sijaitsee Irakin Ambar provinssissa Syyrian Deir Ezzorin provinssin rinnalla. Al-Qaim on Iranille myötämielisen shiite militian Kataib Hizbullah valvonnassa, jota ohjaavat Iranin IRGC:n joukot.

USA:n ilmavoimat iskivät viiteen Al-Qods militian Kataib Hizbullah
sotilasasemaan Syyriassa ja Irakissa, molemmilla puolilla rajaa.
Iskuissa sai surmansa ainakin 25 ja haavoittui 55, heidän joukossaan iranilaisia upseereita. Iskut tehtiin 25 tuntia USA:n K-1 tukikohtaan tehdyn 30 raketti-iskun jälkeen.

Tämä oli USA:n ilmavoimien ensimmäinen hyökkäys IRGC:n joukkoja vastaan, joka toteutettiin ulkoministeri Mike Pompeon pikavierailun jälkeen USA:n Aina l-Assad lentotukikohtaan. Pompeo poistui maasta välittömästi ennen ilmaiskuja.

Irakin isäministeriö ilmoitti virallisesti arabimediassa saamastaan tiedusteluraportista, että Al-Gods komentaja kenraali Qassem Soleimani oli antanut käskyn Kataib Hizbullahille Bagdadissa vetää Iranin toimittamat raketit varastoista ja sijoittaa ne asutusalueille USA:n ilmaiskujen pelossa.

Käskyssä kehotetiin Militiaa varaamaan raketit pelkästään USA:n joukkoja vastaan. Artikkelin mukaan tämä vahvistaa epäilyjä, että Kataib Hizbullah oli täysin tietoinen USA:n ilmavoimien vastaiskuista.
https://www.debka.com/us-strikes-5-iran ... asualties/,

05. Irakin pääministeri Adel Abdel Mahdi tuomitsi USA:n ilmavoimien iskut Irakin ja Syyrian alueille, joissa sai surmansa ainakin 25 Iranin tukeman Kataib Hizbullah militian tai PMF:n jäsentä ja haavoitti kymmeniä, heidän mukanaan iranilaisia upseereita.

Pääministeri Mahdi sanoi yrittäneensä varoittaa militiaa USA:n iskuista.
”Amerikan joukot toimivat omien poliittisten intressiensä mukaan, ei Irakin” hän sanoi lausunnossaan syyttäen USA:ta Irakin itsenäisyyden loukkaamisesta, lisäten Irakin ”harkitsevan uudelleen suhteitaan ja turvallisuuttaan poliittisten ja laillisten näkökohtien kannalta”.
https://www.bbc.com/news/world-middle-east-50951742,

06. Michael Snyder kysyy aiheellisesti Steve Quaylen artikkelissaan USA:n suorittamien ilmaiskujen seurauksista, joissa sai surmansa ja haavoittui kymmeniä Irakin militian sotilasta ja Iranin upseereita.

Ilmaiskut sunnuntaina olivat seurausta Irakin Kataib Hizbullahin 30 raketin iskuihin USA:n K-1 tukikohtaan surmaten ja haavoittaen useita.

Avoimen sodan uhka leijui alueen yllä jo aiemmin Iranin hyökkäävien toimien vuoksi, mutta presidentti Trump perääntyi viime minuutilla.
Iran ei toimi suoraan Yhdysvaltoja vastaan, vaan käyttää siihen liittolaisiaan.

Trumpin kärsivällisyys osoittaa loppumisen merkkejä. Hän valtuutti
14 000 lisäjoukkojen lähettämisestä alueelle, ja Pentagon harkitsee vielä uusien joukkojen tarvetta.

Snyder arvioi, etteivät amerikkalaiset usko sodan mahdollisuuteen Iranin ja Venäjän kanssa, mutta Venäjän ja Iranin merivoimien harjoituksiin Omanin lahdella liittyivät Kiinan sota-alukset, mikä nostaa jännityksen kohoamista usealla pykälällä.

Venäjän korkein upseeri, presidentti Putinin yleisesikunnan komentaja kenraali Valery Gerasimov sanoi uskovansa Lännen valmistautuvan laajaan sotilaskonfliktiin lisäten, että Länsi on omaksunut Venäjään nähden vihollisen asenteen, varoittaen uudesta suursodasta.

Trumpin empimiseen iskeä suoraan Irania vastaan lienee vaikuttanut kolmannen maailmansodan syttymisen mahdollisuus, jos Iran ylittää määrätyt punaiset varoituslinjat.

Israel on USA:n tavoin useasti varoittanut Irania joukkojen ja tukikohtiensa ulottamista Syyriaan ja viimeksi myös Irakiin uhaten, etteivät ne tule sallimaan sitä.

Venäläiset hävittäjät ovat kuitenkin viime aikoina ajaneet Israelin hävittäjiä pois Syyrian ja Irakin ilmatilasta. Varomaton askel tässä dominopelissä voisi laukaista kohtalokkaan siirron.
http://theeconomiccollapseblog.com/arch ... -be-coming, Halturner radioshow,

07. AP:n Bagdadista lähettämän tuoreen raportin mukaan tusinoittain Irakin Kataib Hizbullah militian tukijoita murtautui tiistaina USA:n lähetystöön murrettuaan pääportin ja sytytettyään vastaanottotilan tuleen. USA:n Irakin lähettiläs poistui lähetystötalosta aiemmin.

AP:n reportteri kertoi liekkien nousevan rakennuksen sisältä, ja ainakin kolmen USA:n sotilaan seisovan rakennuksen katolla. Kovaäänisellä varustettu mies varoitti kansaa menemästä sisälle rakennukseen todeten: ”Viesti on toimitettu”.

Lähetystön henkilökunnasta ei ole tietoa, onko heitä lähetystössä. Alueelle levitettiin kyynelkaasua, mikä vaikeutti hengitystä.
https://www.timesofisrael.com/iraqi-sup ... s-embassy/,

08. Maastopalot Australiassa jatkuvat edelleen hallitsemattomina ihmisten pyrkiessä hakemaan turvaa jopa hiekkarannoilta maantieyhteyksien estyessä palojen seurauksena.

Tuhansia ihmisiä pakeni hiekkarannoille Victoriassa riehuvia liekkejä pakoon.
Mallacootan asukkaat kertoivat järkyttävistä kokemuksistaan leirintä-alueille ja satamalaitureilla sekä pääsystään aluksiin veripunaisen taivaan alla. Sotilaskoneita ja – aluksia lähetettiin pelastustoimiin.

Viranomaisten mukaan virallinen surmansa saaneiden lukumäärä on nyt 12, mutta neljä ihmistä on kateissa Viktoriassa ja lisää NSW:ssä.
Useille ainoa toivo on tuulen suunnan muuttuminen.
Virkailijat varoittavat, että tilanne tulee huononemaan uudelleen viikonvaihteen aikana lämpötilan noustessa yli 40 C-astetta.
https://www.bbc.com/news/world-australia-50952253,

UUTISIA ISRAELISTA
01. Kolme Israelin Korkeimman Oikeuden tuomaria aloittivat 09.00 aikaan tänään kuuntelun, voiko pääministeri Benyamin Netanyahu muodostaa uuden hallituksen ollessaan syytettynä kolmesta rikoksesta.

Lain mukaan hänen osallistumistaan ei mikään estä, mutta silti nousee esiin kysymys: ”Miksi Korkeimman Oikeuden väliintulo juuri nyt?”

Esityksen KO:lle laati asianajaja Dafna Holtz-Lechner ja sitä tukevat useat muut henkilöt. Oikeustalon ulkopuolella mielenosoittajat huutelevat omia Netanyahua puoltavia iskulauseitaan.

KO:n presidentti Eshter Hayut totesi, ettei mikään estä Netanyahua osallistumasta vaaleihin ehdokkaana, mutta uuden hallituksen muodostaminen syytösten alla on toinen kysymys.

KO:n tuomarijäsen Ofer Grosskopf lupasi KO:n pitävän uuden kuulemisen Netanyahun oikeudesta muodostaa uusi hallitus maaliskuun 2. päivän vaalien jälkeen.
Tämä kuuluu Knessetin ratkaistaviin asioihin, ei oikeuslaitoksen.

Netanyahu uskotaan pyytävän immuniteettia Knessetiltä kuluvan viikon aikana, eikä usko KO:n tekevän päätöstä asiassa.
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/273889,

02. Israelin kaasun porauslautta Leviathan aloittaa kaasun pumppauksen mantereelle tänään ja edelleen tilaajille.
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/273895,

03. Tulipalo alkoi kerrostalon 12. kerroksen asunnossa Ramat Ganissa Bialikkadulla tiistaiaamuna.

Palokunnan pelastusyksikkö keskittyi aluksi asuntoon jääneiden ihmisten pelastamiseen. Kaikki 8 ihmistä saatiin pelastettua, mutta he olivat kärsineet myrkytysoireista savukaasujen hengittämisessä.
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/273896,

04. PA:n hallituksen pääministeri Shtayyeh sanoo Israelin ja Hamasin välisen sopimuksen 5 kuukauden tulitauosta edelleen syventävän Hamasin ja PA/PLO:n välisiä suhteita ja Hamasin itsenäisyyttä. PLC:n ja presidentin vaalit joutunevat odottamaan uutta tilaisuutta. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/273882,

SÄÄTILAT TÄNÄÄN

Jerusalem 04 -12; Tiberias 11 -17; Suolameri 12 -19; Eilat 09 -21 +C-astetta, pohjoisosassa puolipilvistä ja vesisadetta, muulla maassa aurinkoista, lämpötilat lähes ennallaan.

Toivotan kaikille lukijoille antoisaa ja rauhallista vuotta 2020.
Lähettänyt Gavriel Eskel
Kuva

Job 22:26 silloin on ilosi oleva Kaikkivaltiaassa, ja sinä nostat kasvosi Jumalan puoleen.
Avatar
Irene
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5766
Liittynyt: 24.10.2013 09:02

Edellinen

Paluu Uutisia Israelista

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron