Jumalan sanaa Huhtikuu

Jumalan sanaapäivääsi.

Re: Jumalan sana ahuhtikuu

ViestiKirjoittaja Irene » 15.04.2018 17:12

    Kuva

1. Korinttolaiskirje 15
1. Veljet, minä palautan teidän mieliinne sen evankeliumin, mitä teille julistin, minkä te myöskin olette ottaneet vastaan ja missä olette pysyneet.
2. Sen kautta te myös pelastutte, jos pidätte siitä kiinni sellaisena kuin minä sen teille julistin, ellette ole turhaan uskoneet.
3. Minä annoin teille tiedoksi ennen kaikkea sen, minkä itse olin saanut: Kristus kuoli meidän syntiemme tähden kirjoitusten mukaan.
4. Hänet haudattiin, hän nousi kuolleista kolmantena päivänä kirjoitusten mukaan

19. Jos olemme panneet toivomme Kristukseen vain tämän elämän ajaksi, me olemme säälittävämpiä kuin ketkään muut ihmiset.
20. Mutta nyt Kristus on herätetty kuolleista esikoisena kuoloon nukkuneista.
21. Kun kerran kuolema on tullut ihmisen kautta, myös kuolleiden ylösnousemus on tullut ihmisen kautta.
22. Kuten kaikki kuolevat Aadamissa, niin myös kaikki tehdään eläviksi Kristuksessa.
23. mutta jokainen vuorollaan: esikoisena Kristus, sitten Kristuksen omat hänen tulemuksessaan.
Jumalan kansan Pyhä Raamattu U.S
Kuva

Job 22:26 silloin on ilosi oleva Kaikkivaltiaassa, ja sinä nostat kasvosi Jumalan puoleen.
Avatar
Irene
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5746
Liittynyt: 24.10.2013 09:02

Re: Jumalan sana ahuhtikuu

ViestiKirjoittaja Irene » 15.04.2018 17:13

    Kuva
Psalmit 130
1. Matkalaulu. Syvyydestä minä huudan sinua, Herra.
2. Herra, kuule minun ääneni. Tarkatkoot korvasi rukousteni ääntä.
3. Jos sinä, Herra, pidät mielessäsi synnit, Herra, kuka silloin kestää?
4. Mutta sinulla on anteeksiantamus, että me elisimme sinun pelossasi.
5. Minä odotan Herraa, minun sieluni odottaa, ja minä panen toivoni hänen sanaansa.
6. Sieluni odottaa Herraa hartaammin kuin vartijat aamua, kuin vartijat aamua.
7. Pane toivosi Herraan, Israel. Sillä Herralla on armo, runsas lunastus hänen luonaan.
Jumalan kansan Pyhä Raamattu U.S
Kuva

Job 22:26 silloin on ilosi oleva Kaikkivaltiaassa, ja sinä nostat kasvosi Jumalan puoleen.
Avatar
Irene
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5746
Liittynyt: 24.10.2013 09:02

Re: Jumalan sana ahuhtikuu

ViestiKirjoittaja Irene » 15.04.2018 17:15

    Kuva

Luukas 24
45. Silloin hän avasi heidän mielensä ymmärtämään kirjoitukset.
46. Hän sanoi heille: "Niin on kirjoitettu, että Kristus oli kärsivä ja kolmantena päivänä nouseva kuolleista,
47. ja että parannusta ja syntien anteeksiantamusta on saarnattava hänen nimessänsä kaikille kansoille, alkaen Jerusalemista.

Mark.16:15. Hän sanoi heille: "Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille.
16. Uskoon tullut ja kastettu, on pelastuva, mutta epäuskoisena pysynyt tuomitaan kadotukseen."
Jumalan kansan Pyhä Raamattu U.S
Kuva

Job 22:26 silloin on ilosi oleva Kaikkivaltiaassa, ja sinä nostat kasvosi Jumalan puoleen.
Avatar
Irene
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5746
Liittynyt: 24.10.2013 09:02

Re: Jumalan sana ahuhtikuu

ViestiKirjoittaja Irene » 15.04.2018 17:16

    Kuva

Psalmit 51
3. Jumala, ole minulle armollinen hyvyytesi tähden. Pyyhi pois minun syntini suuren laupeutesi tähden.
4. Pese minut puhtaaksi rikoksestani, puhdista minut synnistäni.
5. Minä tunnen rikokseni, ja syntini on aina minun edessäni.
6. Sinua ainoaa vastaan minä olen tehnyt syntiä, tehnyt sitä, mikä on pahaa sinun silmissäsi. Sinä olet oikea puheessasi ja puhdas tuomitessasi.
8. Sinä totuutta tahdot salatuimpaan saakka, ja sisimmässäni sinä ilmoitat minulle viisauden.
9. Puhdista minut isopilla, että minä puhdistuisin, pese minut, että tulisin lunta valkeammaksi.
11. Peitä kasvosi näkemästä minun syntejäni, pyyhi pois kaikki pahat tekoni.
12. Jumala, luo minuun puhdas sydän ja anna minulle uusi vakaa henki.
13. Älä karkota minua kasvojesi edestä äläkä ota minulta Pyhää Henkeäsi.
14. Anna minulle jälleen pelastyksesi ilo ja tue minua alttiuden hengellä.
15. Minä tahdon opettaa väärille sinun tiesi, että syntiset palaisivat luoksesi.
17. Herra, avaa minun huuleni, että suuni julistaisi sinun kiitostasi.
18. Eihän sinulle kelpaa teurasuhri, sen minä kyllä antaisin. Polttouhri ei ole sinulle mieleen.
19. Jumalalle kelpaava uhri on särjetty henki. särjettyä ja murtunutta sydäntä et sinä, Jumala, hylkää.
Jumalan kansan Pyhä Raamattu U.S
Kuva

Job 22:26 silloin on ilosi oleva Kaikkivaltiaassa, ja sinä nostat kasvosi Jumalan puoleen.
Avatar
Irene
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5746
Liittynyt: 24.10.2013 09:02

Re: Jumalan sana ahuhtikuu

ViestiKirjoittaja Irene » 15.04.2018 17:17

    Kuva

Roomalaiskirje 9
20. Niinpä niin, ihminen, mutta mikä sinä olet väittelemään Jumalaa vastaan? Ei kaiketi savi sano muovaajalleen: "Miksi minusta tällaisen teit?"
21. Vai eikö savenvalajalla ole valta tehdä samasta savensa seoksesta toinen astia jaloa, toinen halpaa käyttöä varten?
22. Entä jos Jumala tahtoo näyttää vihansa ja osoittaa voimansa? Suuressa kärsivällisyydessään hän on sietänyt vihan astioita, jotka ovat olleet valmiit kadotukseen.
23. Hän on tehnyt sen saattaakseen kirkkautensa runsauden ilmi laupeuden astioissa, jotka hän on ennalta valmistanut kirkkauteen?
24. Sellaisiksi hän on kutsunut meidätkin, ei ainoastaan juutalaisista, vaan myös muista kansoista.
25. Sanoohan hän Hoosean kirjassa: "Minä olen kutsuva kansakseni sen, joka ei ollut minun kansani, ja rakkaakseni sen, joka ei ollut minun rakkaani.
26. Ja siinä paikassa, missä heille on sanottu: 'Te ette ole minun kansaani,' heitä kutsutaan elävän Jumalan lapsiksi."
Jumalan kansan Pyhä Raamattu U.S
Kuva

Job 22:26 silloin on ilosi oleva Kaikkivaltiaassa, ja sinä nostat kasvosi Jumalan puoleen.
Avatar
Irene
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5746
Liittynyt: 24.10.2013 09:02

Re: Jumalan sanaa Huhtikuu

ViestiKirjoittaja Irene » 16.04.2018 07:33

    Kuva

2. Korinttolaiskirje 6
1. Kristuksen työtovereinaan me kehoitamme teitä vastaanottamaan Jumalan armon niin, ettei se jää turhaksi.
2. Hän näet sanoo: "Oikealla hetkellä minä olen sinua kuullut ja pelastuksen päivänä sinua auttanut." Nyt on oikea hetki, nyt on pelastuksen päivä.
3. Missään kohden me emme anna loukkaantumiseen aihetta, ettei palveluvirkaamme moitittaisi.
4. Me osoittaudumme kaikessa Jumalan palvelijoiksi: paljossa kärsivällisyydessä, vaivoissa, hädissä, ahdistuksissa,
6. puhtaudessa, tiedossa, pitkämielisyydessä, ystävällisyydessä, Pyhässä Hengessä, vilpittömässä rakkaudessa,
7. totuuden sanassa, Jumalan voimassa, vanhurskauden sota-aseet oikeassa ja vasemmassa kädessä,
10. murheellisina, mutta aina iloisina, köyhinä ja kuitenkin kuitenkin monia rikkaiksi tekevinä, mitään omistamatta, mutta omistaen kaiken.
11. Suumme on auennut puhumaan teille, korinttolaiset, sydämemme on avartunut.
Jumalan kansan Pyhä Raamattu U.S
Kuva

Job 22:26 silloin on ilosi oleva Kaikkivaltiaassa, ja sinä nostat kasvosi Jumalan puoleen.
Avatar
Irene
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5746
Liittynyt: 24.10.2013 09:02

Re: Jumalan sanaa Huhtikuu

ViestiKirjoittaja Irene » 17.04.2018 08:09

    Kuva

2. Korinttolaiskirje 4
13. Meillä on täten sama uskon Henki, kuten on kirjoitettu: "Minä uskon, sen tähden minä puhun." Niin mekin uskomme, ja siksi myös puhumme.
14. Me tiedämme, että hän, joka herätti kuolleista Herran Jeesuksen, on herättävä meidätkin Jeesuksen kanssa ja asettava eteensä teidän kanssanne.
15. Tämä kaikki tapahtuu teidän tähtenne, että aina enenevä armo yhä useampien kautta saisi aikaan yhä runsaampaa kiitosta Jumalan kunniaksi.
16. Sen tähden me emme lannistu, vaan vaikka ulkonainen ihmisemme menehtyykin, niin sisällinen kuitenkin päivä päivältä uudistuu.
17. Tämä hetkisen kestävä kevyt ahdinkomme tuottaa iäisen ja määrättömän kirkkauden,
18. meille, jotka emme katso näkyviä, vaan näkymättömiä. Näkyvähän kestää vain aikansa, mutta näkymätön iäisesti.
Jumalan kansan Pyhä Raamattu U.S
Kuva

Job 22:26 silloin on ilosi oleva Kaikkivaltiaassa, ja sinä nostat kasvosi Jumalan puoleen.
Avatar
Irene
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5746
Liittynyt: 24.10.2013 09:02

Re: Jumalan sanaa Huhtikuu

ViestiKirjoittaja Irene » 18.04.2018 15:30

    Kuva

2. Korinttolaiskirje 5
14. Sillä Kristuksen rakkaus vaatii meitä, jotka olemme päätelleet: Yksi on kuollut kaikkien puolesta, siis kaikki ovat kuolleet.
15. Hän on kuollut kaikkien puolesta, että ne, jotka elävät, eivät enää eläisi itselleen, vaan hänelle, joka on heidän puolestaan kuollut ja noussut ylös.
16. Sen tähden me emme tästä lähtien arvioi ketään ihmisten tavoin. Jos olemmekin tunteneet Kristuksen ihmisen tavoin, emme kuitenkaan nyt enää tunne.
17. Jos siis joku on Kristuksessa, hän on uusi luomus. Vanha on kadonnut, ja uusi on tullut tilalle.
18. Kaikki tämä on Jumalasta, joka on sovittanut meidät itsensä kanssa Kristuksen kautta ja antanut meille sovituksen palveluviran.
19. Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan, ja hän uskoi meille sovituksen sanan.
20. Kristuksen puolesta me siis olemme lähettiläinä, ja Jumala kehoittaa meidän kauttamme. Me pyydämme Kristuksen puolesta: antakaa sovittaa itsenne Jumalan kanssa.
21. Hänet, joka ei tiennyt synnistä, Jumala teki synniksi meidän sijastamme, että me hänessä tulisimme Jumalan vanhurskaudeksi.

2. Kor 6:2. Hän näet sanoo: "Oikealla hetkellä minä olen sinua kuullut ja pelastuksen päivänä sinua auttanut." Nyt on oikea hetki, nyt on pelastuksen päivä.
Jumalan kansan Pyhä Raamattu U.S
Kuva

Job 22:26 silloin on ilosi oleva Kaikkivaltiaassa, ja sinä nostat kasvosi Jumalan puoleen.
Avatar
Irene
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5746
Liittynyt: 24.10.2013 09:02

Re: Jumalan sanaa Huhtikuu

ViestiKirjoittaja Irene » 19.04.2018 07:53

    Kuva

2. Korinttolaiskirje 6
14. Älkää antautuko kantamaan vierasta iestä yhdessä uskottomien kanssa. Mitä yhteistä on näet vanhurskaudella ja vääryydellä? Tai mitä yhteyttä on valolla ja pimeydellä?
15. Miten sopivat yhteen Kristus ja Beliar? Tai mitä yhteistä osaa uskovaisella on uskottoman kanssa?
16. Miten sopivat yhteen Jumalan temppeli ja epäjumalat? Mehän olemme elävän Jumalan temppeli, kuten Jumala on sanonut: "Minä olen asuva heissä, vaeltava heidän keskellään, oleva heidän Jumalansa, ja he ovat minun kansani.

2. Kor. 7:1. Rakkaat ystävät! Kun meillä on nämä lupaukset, puhdistautukaamme kaikesta lihan ja hengen saastutuksesta, saattaen pyhityksemme täydelliseksi Jumalan pelossa.
2. Antakaa meille tilaa sydämessänne. Emme ole tehneet kenellekään vääryyttä emmekä olleet kenellekään turmioksi, emme ole kenellekään tuottaneet vahinkoa.
3. En sano tätä tuomitakseni teitä. Olenhan jo sanonut, että te olette meidän sydämessämme, yhdessä kuollaksemme [synnille] ja yhdessä elääksemme [Jumalalle]. Minulla on paljon luottamusta teihin, paljon aihetta olla teistä ylpeitä. Olen saanut kylliksi lohdutusta, kaikessa ahdingossamme minulla on ylenpalttista iloa.
Jumalan kansan Pyhä Raamattu U.S
Kuva

Job 22:26 silloin on ilosi oleva Kaikkivaltiaassa, ja sinä nostat kasvosi Jumalan puoleen.
Avatar
Irene
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5746
Liittynyt: 24.10.2013 09:02

Re: Jumalan sanaa Huhtikuu

ViestiKirjoittaja Irene » 20.04.2018 07:51

    Kuva

Psalmit 90
10. Meidän elinpäivämme ovat 70 vuotta tai, jos voimamme kestää, 80 vuotta, ja mistä niissä ollaan ylpeitä, on vaivaa ja turhuutta. Ne kiitävät ohi kuin lentäisimme pois.
11. Kuka ajattelee sinun vihasi ankaruutta, sinun kiivauttasi, niin että pelkäisi sinua?
12. Opeta meitä laskemaan päivämme oikein, että saisimme viisaan sydämen.
13. Herra, käänny jo puoleemme. Kuinka kauan vielä viivyt? Armahda palvelijoitasi.
14. Ravitse meitä aamuisin armollasi, suo meille iloa ja riemua kaikkina päivinämme.
Jumalan kansan Pyhä Raamattu U.S
Kuva

Job 22:26 silloin on ilosi oleva Kaikkivaltiaassa, ja sinä nostat kasvosi Jumalan puoleen.
Avatar
Irene
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5746
Liittynyt: 24.10.2013 09:02

EdellinenSeuraava

Paluu Jumalan sanaa

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron