Jumalan Sanaa Maaliskuu

Jumalan sanaapäivääsi.

Jumalan Sanaa Maaliskuu

ViestiKirjoittaja Irene » 01.03.2019 08:29

    Kuva

Kuva
Psalmit 39
2. Minä sanoin: "Tahdon valvoa vaelluksestani, etten kielelläni tekisi syntiä. Olen varuillani suuni suhteen ja vaikenen niin kauan kuin jumalaton on läsnä."
3. Minä olin vaiti, olin ääneti, en puhunut siitä, mikä on hyvää. Tuskani kuitenkin yltyi.
4. Sydämeni hehkui rinnassani. Huokaillessani minussa syttyi tuli, ja niin minä puhuin kielelläni.
5. Herra, opeta minua ajattelemaan loppuani, ja mikä on päivieni mitta, että ymmärtäisin, kuinka katoavainen olen.
6. Kämmenen leveydeksi sinä teit päiväni, ja elämäni on edessäsi kuin ei mitään. Vain tuulen henkäys ovat kaikki ihmiset, kuinka lujina seisokootkin. Sela.
7.Varjona vain ihminen vaeltaa, turhaan he touhuavat, kokoavat, eivätkä tiedä, kuka ne saa.
8. Mitä minä nyt odotan, Herra? Sinuun panen toivoni.
9. Päästä minut kaikista synneistäni, älä pane minua houkkien pilkaksi.
14. Käännä pois [syyttävä] katseesi minusta, että ilostuisin ennen pois menoani, kun minua ei enää ole.
Jumalan kansan Pyhä Raamattu U.S
Kuva

Job 22:26 silloin on ilosi oleva Kaikkivaltiaassa, ja sinä nostat kasvosi Jumalan puoleen.
Avatar
Irene
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5746
Liittynyt: 24.10.2013 09:02

Re: Jumalan Sanaa Maaliskuu

ViestiKirjoittaja Irene » 02.03.2019 07:33

    Kuva

Roomalaiskirje 2
4. Halveksitko hänen hyvyytensä, kärsivällisyytensä ja pitkämielisyytensä runsautta? Etkö käsitä, että Jumalan hyvyys vetää sinua parannukseen?
5. Kovuudellasi ja sydämesi katumattomuudella sinä kartutat itsellesi vihaa Jumalan vihan ja vanhurskaan tuomion ilmestymisen päiväksi.
6. Hän maksaa silloin kullekin hänen tekojensa mukaan.
7. Niille, jotka hyvässä työssä kestävinä etsivät kirkkautta, kunniaa ja katoamattomuutta, hän antaa ikuisen elämän.
8. Mutta niitä, jotka ovat itsekkäitä ja totuuden tottelemisen sijasta tekevät vääryyttä, kohtaa ankara viha.
9. Tuska ja ahdistus on oleva jokaisen pahaa tekevän ihmisen osa, juutalaisen ensin, sitten myös kreikkalaisen.
10. Kirkkaus ja kunnia ja rauha taas tulee jokaiselle hyvää tekevälle, juutalaiselle ensin, sitten myös kreikkalaiselle,
11. sillä Jumala ei katso henkilöön.
23. Näin sinä, joka ylpeilet laista, häpäisetkö lain rikkomisella Jumalaa?
24. Onhan kirjoitettu: "Teidän tähtenne Jumalan nimeä pilkataan kansojen keskuudessa."
Jumalan kansan Pyhä Raamattu U.S
Kuva

Job 22:26 silloin on ilosi oleva Kaikkivaltiaassa, ja sinä nostat kasvosi Jumalan puoleen.
Avatar
Irene
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5746
Liittynyt: 24.10.2013 09:02

Re: Jumalan Sanaa Maaliskuu

ViestiKirjoittaja Irene » 03.03.2019 10:47

    Kuva

Roomalaiskirje 3
21. Jumalan vanhurskaus, josta laki ja profeetat todistavat, on ilmoitettu ilman lakia,
22. se Jumalan vanhurskaus, joka uskon kautta Jeesukseen Kristukseen [luetaan ja julistetaan] kaikkiin ja kaikille, jotka uskovat[evankeliumin lupauksen]. Ei näet ole mitään erotusta.
23. Sillä kaikki ovat tehneet syntiä ja ovat Jumalan kirkkautta vailla,
24. ja heidät vanhurskautetaan lahjaksi hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa.
25. Jumala on asettanut hänet sovitusuhriksi uskon kautta hänen vereensä. Jumala on [aiemmin] osoittanut vanhurskautensa, jättämällä jumalisessa kärsivällisyydessään rankaisematta ennen tehdyt synnit.
26. Nykyajassa hän osoittaa vanhurskauttaan siinä, että hän itse on vanhurskas ja vanhurskauttaa sen, joka uskoo Jeesukseen.
29. Vai onko Jumala vain juutalaisten Jumala? Eikö muidenkin kansojen? On muidenkin kansojen.
30. Jumalahan on yksi. Hän vanhurskauttaa juutalaiset uskosta ja muiden kansojen ihmiset uskon kautta.
31. Mitätöimmekö siis lain uskon kautta? Emme suinkaan! Me päinvastoin vahvistamme lain.
Jumalan kansan Pyhä Raamattu U.S
Kuva

Job 22:26 silloin on ilosi oleva Kaikkivaltiaassa, ja sinä nostat kasvosi Jumalan puoleen.
Avatar
Irene
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5746
Liittynyt: 24.10.2013 09:02

Re: Jumalan Sanaa Maaliskuu

ViestiKirjoittaja Irene » 04.03.2019 09:15

    Kuva

Psalmit 138
3. Sinä päivänä, jona minä huusin, sinä vastasit minulle ja rohkaisit minua. Minun sieluni sai voiman.
4. Herra, kaikki maan kuninkaat ylistävät sinua, kun kuulevat suusi sanat.
5. He veisaavat Herran teistä, sillä Herran kunnia on suuri.
6. Herra on korkea, mutta katsoo alhaiseen, ja hän tuntee ylpeän kaukaa.
7. Vaikka minä vaellan ahdistuksen keskellä, sinä virvoitat minua. Sinä ojennat kätesi vihamiesteni vihaa vastaan, ja sinun oikea kätesi auttaa minua.
8. Herra vie minun asiani päätökseen. Herra, sinun armosi pysyy iäti. Älä jätä kesken kättesi työtä.
Jumalan kansan Pyhä Raamattu U.S
Kuva

Job 22:26 silloin on ilosi oleva Kaikkivaltiaassa, ja sinä nostat kasvosi Jumalan puoleen.
Avatar
Irene
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5746
Liittynyt: 24.10.2013 09:02

Re: Jumalan Sanaa Maaliskuu

ViestiKirjoittaja Irene » 05.03.2019 08:26

    Kuva

Roomalaiskirje 5
10. Jos me vielä ollessamme Jumalan vihollisia tulimme sovitetuiksi hänen kanssaan hänen Poikansa kuoleman kautta, paljoa ennemmin me nyt sovitettuina pelastumme hänen elämänsä kautta.
11. Eikä vaan siitä, vaan me myös kerskaamme Jumalassa Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta, jonka kautta olemme nyt saaneet sovituksen.
21. Kuten synti hallitsi [epäuskoista hengellisessä] kuolemassa, samoin armo on hallitseva [uskovaa] vanhurskauden kautta iäiseen elämään Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme, kautta.
Jumalan kansan Pyhä Raamattu U.S
Kuva

Job 22:26 silloin on ilosi oleva Kaikkivaltiaassa, ja sinä nostat kasvosi Jumalan puoleen.
Avatar
Irene
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5746
Liittynyt: 24.10.2013 09:02

Re: Jumalan Sanaa Maaliskuu

ViestiKirjoittaja Irene » 06.03.2019 08:10

    Kuva

Roomalaiskirje 6
11. Niin pitäkää tekin itseänne synnille kuolleina, mutta Jumalalle elävinä Kristuksessa Jeesuksessa.
12. Älköön siis synti hallitko teidän kuolevaista ruumistanne, niin että noudatatte sen himoja.
13. Älkääkä antako jäseniänne vääryyden aseiksi synnille, vaan kuolleista eläviksi tulleina antakaa itsenne Jumalalle ja jäsenenne vanhurskauden aseiksi Jumalalle.
14. Synti ei ole enään hallitseva teitä, koska ette ole lain alla, vaan armon alla.
Jumalan kansan Pyhä Raamattu U.S
Kuva

Job 22:26 silloin on ilosi oleva Kaikkivaltiaassa, ja sinä nostat kasvosi Jumalan puoleen.
Avatar
Irene
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5746
Liittynyt: 24.10.2013 09:02

Re: Jumalan Sanaa Maaliskuu

ViestiKirjoittaja Irene » 07.03.2019 09:56

    Kuva

Jaakobin kirje 5
7. Veljet, olkaa kärsivällisiä Herran tulemukseen asti. Maanviljelijä odottaa maan kallista satoa, kärsivällisesti vartoen, kunnes saa syksyisen sateen ja keväisen.
8. Olkaa tekin kärsivällisiä, vahvistakaa sydämiänne, sillä Herran tulemus on lähellä.
9. Veljet, älkää huokailko toisianne vastaan, ettei teitä tuomittaisi. Tuomari seisoo jo ovella.
10. Ottakaa, veljet, vaivankestämisen ja kärsivällisyyden esikuvaksi profeetat, jotka ovat puhuneet Herran nimessä.
11. Me ylistämme autuaiksi niitä, jotka ovat kestäneet. Jobin kärsivällisyydestä te olette kuulleet, ja Herra antaman lopputuloksen te tunnette. Herra on näet laupias ja armahtavainen.
Jumalan kansan Pyhä Raamattu U.S
Kuva

Job 22:26 silloin on ilosi oleva Kaikkivaltiaassa, ja sinä nostat kasvosi Jumalan puoleen.
Avatar
Irene
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5746
Liittynyt: 24.10.2013 09:02

Re: Jumalan Sanaa Maaliskuu

ViestiKirjoittaja Irene » 08.03.2019 13:06

    Kuva

Roomalaiskirje 15
2 Olkoon kukin meistä lähimmäiselleen mieliksi hänen parhaaksensa, että hän rakentuisi.
3 Sillä ei Kristuskaan elänyt itsellensä mieliksi, vaan niinkuin kirjoitettu on: "Niiden herjaukset, jotka sinua herjaavat, ovat sattuneet minuun".
4 Sillä kaikki, mikä ennen on kirjoitettu, on kirjoitettu meille opiksi, että meillä kärsivällisyyden ja Raamatun lohdutuksen kautta olisi toivo.
5 Mutta kärsivällisyyden ja lohdutuksen Jumala suokoon teille, että olisitte yksimieliset keskenänne, Kristuksen Jeesuksen mielen mukaan,
6 niin että te yksimielisesti ja yhdestä suusta ylistäisitte Jumalaa ja meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen isää.
7 Hoivatkaa sentähden toinen toistanne, niinkuin Kristuskin on teidät hoivaansa ottanut Jumalan kunniaksi.
Raamattu 33/38
Kuva

Job 22:26 silloin on ilosi oleva Kaikkivaltiaassa, ja sinä nostat kasvosi Jumalan puoleen.
Avatar
Irene
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5746
Liittynyt: 24.10.2013 09:02

Re: Jumalan Sanaa Maaliskuu

ViestiKirjoittaja Irene » 09.03.2019 09:45

    Kuva
Roomalaiskirje 8
1. Mitään kadotustuomiota ei siis ole niille, jotka ovat Kristuksessa Jeesuksessa.
2. Elämän hengen laki Kristuksessa Jeesuksessa on näet vapauttanut sinut synnin ja kuoleman laista.
3. Mitä laki ei voinut saada aikaan, koska se oli turmeltuneen luonnon kautta tullut heikoksi, sen Jumala teki, lähettämällä oman Poikansa syntisen ihmisluonnon kaltaisuudessa ja synnin tähden ja tuomitsemalla synnin ihmisluonnossa,
4. että lain [vaatima] vanhurskaus tuli täytetyksi meissä, jotka emme vaella turmeltuneen luontomme mukaan, vaan Hengen.
5. Niillä, jotka elävät turmeltuneen luontonsa mukaan, on sen luonnon mieli, mutta niillä, jotka elävät Hengen mukaan, on Hengen mieli.
6. Turmeltuneen luonnon mieli on kuolema, mutta Hengen [vaikuttama] mieli on elämä ja rauha.
7. Turmeltuneen luonnon mielihän on vihollisuus Jumalaa vastaan, sillä se ei alistu tottelemaan Jumalan lakia, eikä se voikaan.
8. Turmeltuneen luontonsa hallitsemat eivät voi olla Jumalalle otollisia.
9. Mutta te ette ole turmeltuneen luontonne hallitsemia, vaan Hengen, jos kerran Jumalan Henki asuu teissä. Mutta se, jolla ei ole Kristuksen Henkeä, ei ole hänen omansa.
Jumalan kansan Pyhä Raamattu U.S
Kuva

Job 22:26 silloin on ilosi oleva Kaikkivaltiaassa, ja sinä nostat kasvosi Jumalan puoleen.
Avatar
Irene
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5746
Liittynyt: 24.10.2013 09:02

Re: Jumalan Sanaa Maaliskuu

ViestiKirjoittaja Irene » 10.03.2019 09:23

    Kuva

Roomalaiskirje 8
26. Henki auttaa meidän heikkoudessamme. Emmehän tiedä, mitä meidän on rukoiltava, niin kuin tulisi, mutta Henki rukoilee meidän puolestamme sanomattomin huokauksin.
27. Sydänten tutkija tietää, mikä Hengen mieli on, sillä Henki rukoilee Jumalan tahdon mukaan pyhien puolesta.
28. Me tiedämme, että Jumala vaikuttaa kaiken niiden parhaaksi, jotka häntä rakastavat, niiden, jotka ovat kutsuttuja hänen suunnitelmansa mukaan.
33. Kuka voi syyttää Jumalan valittuja? Vanhurskauttaja on Jumala.
34. Kuka voi tuomita kadotukseen? Kristus Jeesus on kuollut, onpa herätettykin. Hän on Jumalan oikealla puolella, ja hän myös rukoilee meidän puolestamme.
Jumalan kansan Pyhä Raamattu U.S
Kuva

Job 22:26 silloin on ilosi oleva Kaikkivaltiaassa, ja sinä nostat kasvosi Jumalan puoleen.
Avatar
Irene
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5746
Liittynyt: 24.10.2013 09:02

Seuraava

Paluu Jumalan sanaa

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron