Jumalan sanaa Joulukuu

Jumalan sanaapäivääsi.

Jumalan sanaa Joulukuu

ViestiKirjoittaja Irene » 01.12.2019 10:40

    Kuva
Kuva

Johannes 8
40. Mutta nyt te haluatte tappaa minut, miehen, joka on puhunut teille totuuden, minkä on kuullut Jumalalta. Niin ei Aabraham tehnyt.
41. Te teette isänne tekoja." He sanoivat hänelle: "Me emme ole aviorikoksesta syntyneitä. Meillä on yksi Isä, Jumala."
42. Jeesus sanoi heille: "Jos Jumala olisi teidän Isänne, te rakastaisitte minua, sillä minä olen Jumalasta lähtenyt ja tullut. Minä en ole tullut itsestäni, vaan hän on minut lähettänyt.
43. Miksi te ette ymmärrä minun puhettani? Siksi, että te ette siedä kuunnella, mitä minä sanon.
44. Te olette isästä Perkeleestä, ja isänne himoja te tahdotte tyydyttää. Hän on ollut murhaaja alusta asti, eikä hän pysy totuudessa, koska hänessä ei ole totuutta. Puhuessaan valhetta hän puhuu omaansa, sillä hän on valehtelija ja valheen isä.
45. Te ette usko minua, koska minä sanon totuuden.
46. Kuka teistä voi näyttää minut syypääksi syntiin? Jos minä puhun totuutta, miksi te ette usko minua?
47. Joka on Jumalasta, kuulee mitä Jumala sanoo. Te ette kuule, koska ette ole Jumalasta."
51. Totisesti minä sanon teille: jos joku noudattaa minun sananojani, hän ei ikinä näe kuolemaa."
Jumalan kansan Pyhä Raamattu U.S
Kuva

Job 22:26 silloin on ilosi oleva Kaikkivaltiaassa, ja sinä nostat kasvosi Jumalan puoleen.
Avatar
Irene
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5746
Liittynyt: 24.10.2013 09:02

Re: Jumalan sanaa Joulukuu

ViestiKirjoittaja Irene » 02.12.2019 07:41

    Kuva

Johanneksen ilmestys 5
9. He veisasivat uutta virttä ja sanoivat: "Sinä olet arvollinen ottamaan kirjan ja avaamaan sen sinetit, sillä sinut on teurastettu. Sinä olet verelläsi ostanut meidät Jumalalle kaikista sukukunnista, kielistä, kansoista ja heimoista.
10. sinä olet tehnyt heidät Jumalallemme [armon]valtakunnaksi ja papeiksi, ja he tulevat hallitsemaan maan päällä."

12. He sanoivat kovalla äänellä: "Karitsa, joka on teurastettu, on arvollinen saamaan voiman, rikkauden, viisauden, väkevyyden, kunnian, kirkkauden ja ylistyksen."
13. Minä kuulin, kuinka kaikki luodut taivaassa, maan päällä, maan alla ja merellä, kaikki mitä niissä on, sanoivat: "Valtaistuimella istuvalle ja Karitsalle ylistys, kunnia, kirkkaus ja valta aina ja iäisesti!"
Jumalan kansan Pyhä Raamattu U.S
Kuva

Job 22:26 silloin on ilosi oleva Kaikkivaltiaassa, ja sinä nostat kasvosi Jumalan puoleen.
Avatar
Irene
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5746
Liittynyt: 24.10.2013 09:02

Re: Jumalan sanaa Joulukuu

ViestiKirjoittaja Irene » 03.12.2019 08:51

    Kuva

Johannes 7
37. Juhlan viimeisenä suurena päivänä Jeesus seisoi ja huusi sanoen: "Jos joku janoaa, tulkoon minun luokseni ja juokoon.
38. Joka uskoo minuun sillä tavalla kuin Raamattu sanoo, hänen sisimmästään on juokseva elävän veden virtoja."
39. Hän sanoi tämän Hengestä, jonka häneen uskoivat tulivat saamaan. Henki ei ollut vielä tullut, koska Jeesus ei vielä ollut kirkastettu.
Jumalan kansan Pyhä Raamattu U.S
Kuva

Job 22:26 silloin on ilosi oleva Kaikkivaltiaassa, ja sinä nostat kasvosi Jumalan puoleen.
Avatar
Irene
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5746
Liittynyt: 24.10.2013 09:02

Re: Jumalan sanaa Joulukuu

ViestiKirjoittaja Irene » 04.12.2019 07:38

    Kuva

Jesaja 42
5 Näin sanoo Jumala, Herra, joka on luonut taivaan ja levittänyt sen, joka on tehnyt maan laveuden ja mitä siinä kasvaa, antanut henkäyksensä kansalle, joka siinä on, ja hengen niille, jotka siellä vaeltavat:
6 Minä, Herra, olen vanhurskaudessa kutsunut sinut, olen tarttunut sinun käteesi, varjellut sinut ja pannut sinut kansoille liitoksi, pakanoille valkeudeksi,
7 avaamaan sokeat silmät, päästämään sidotut vankeudesta, pimeydessä istuvat vankihuoneesta.
8 Minä, Herra, se on minun nimeni, minä en anna kunniaani toiselle enkä ylistystäni epäjumalille.
9 Katso, entiset ovat toteen käyneet, ja uusia minä ilmoitan; ennenkuin ne puhkeavat taimelle, annan minä teidän ne kuulla.
Raamattu 33/38
Kuva

Job 22:26 silloin on ilosi oleva Kaikkivaltiaassa, ja sinä nostat kasvosi Jumalan puoleen.
Avatar
Irene
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5746
Liittynyt: 24.10.2013 09:02

Re: Jumalan sanaa Joulukuu

ViestiKirjoittaja Irene » 05.12.2019 08:25

    Kuva

Jesaja 35
3 Vahvistakaa hervonneet kädet, voimistakaa horjuvat polvet.
4 Sanokaa hätääntyneille sydämille: "Olkaa lujat, älkää peljätkö. Katso, teidän Jumalanne! Kosto tulee, Jumalan rangaistus. Hän tulee ja pelastaa teidät."
Raamattu 33/38
Kuva

Job 22:26 silloin on ilosi oleva Kaikkivaltiaassa, ja sinä nostat kasvosi Jumalan puoleen.
Avatar
Irene
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5746
Liittynyt: 24.10.2013 09:02

Re: Jumalan sanaa Joulukuu

ViestiKirjoittaja Irene » 06.12.2019 08:47

    Kuva

Filippiläiskirje 4
4 Iloitkaa aina Herrassa! Vieläkin minä sanon: iloitkaa!
5 Tulkoon teidän lempeytenne kaikkien ihmisten tietoon. Herra on lähellä.
6 Älkää mistään murehtiko, vaan kaikessa saattakaa pyyntönne rukouksella ja anomisella kiitoksen kanssa Jumalalle tiettäväksi,
7 ja Jumalan rauha, joka on kaikkea ymmärrystä ylempi, on varjeleva teidän sydämenne ja ajatuksenne Kristuksessa Jeesuksessa.
Raamattu 33/38
Kuva

Job 22:26 silloin on ilosi oleva Kaikkivaltiaassa, ja sinä nostat kasvosi Jumalan puoleen.
Avatar
Irene
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5746
Liittynyt: 24.10.2013 09:02

Re: Jumalan sanaa Joulukuu

ViestiKirjoittaja Irene » 07.12.2019 09:13

    Kuva

Johannes 15
17 Sen käskyn minä teille annan, että rakastatte toisianne.
18 Jos maailma teitä vihaa, niin tietäkää, että se on vihannut minua ennen kuin teitä.
19 Jos te maailmasta olisitte, niin maailma omaansa rakastaisi; mutta koska te ette ole maailmasta, vaan minä olen teidät maailmasta valinnut, sentähden maailma teitä vihaa.
20 Muistakaa se sana, jonka minä teille sanoin: 'Ei ole palvelija herraansa suurempi'. Jos he ovat minua vainonneet, niin he teitäkin vainoavat; jos he ovat ottaneet vaarin minun sanastani, niin he ottavat vaarin teidänkin sanastanne.
21 Mutta kaiken tämän he tekevät teille minun nimeni tähden, koska he eivät tunne häntä, joka on minut lähettänyt.
22 Jos minä en olisi tullut ja puhunut heille, ei heillä olisi syntiä; mutta nyt heillä ei ole, millä syntiänsä puolustaisivat.
Raamattu 33/38
Kuva

Job 22:26 silloin on ilosi oleva Kaikkivaltiaassa, ja sinä nostat kasvosi Jumalan puoleen.
Avatar
Irene
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5746
Liittynyt: 24.10.2013 09:02

Re: Jumalan sanaa Joulukuu

ViestiKirjoittaja Irene » 08.12.2019 10:35

    Kuva

Apostolien teot 2
30. Daavid oli profeetta ja tiesi, että Jumala oli valalla vannoen luvannut asettaa hänen oman jälkeläisensä hänen valtaistuimelleen.
31. Siksi hän ennalta nähden puhui Kristuksen ylösnousemuksesta ja sanoi, ettei hän ollut jäävä tuonelaan, eikä hänen ruumiinsa ollut maatuva.
32. Tämän Jeesuksen on Jumala herättänyt, ja sen todistajia me kaikki olemme.
33. Jumalan oikealle puolelle korotettuna hän on Isältä saanut hänen lupaamansa Pyhän Hengen, jonka vuodattamisen te näette ja kuulette.
34. Eihän Daavid noussut taivaisiin, vaan hän itse sanoo: 'Herra sanoi minun Herralleni: Istu minun oikealle puolelleni,
35. kunnes panen vihollisesi jalkojesi astinlaudaksi'.
36. Varmasti tietäköön siis koko Israelin kansa, että Jumala on asettanut Herraksi ja Kristukseksi tämän Jeesuksen, jonka te ristiinnaulitsitte."
37. Kuullessaan tämän kuulijat saivat piston sydämeensä. He sanoivat Pietarille ja muille apostoleille: "Miehet, veljet, mitä meidän on tehtävä?"
38. Pietari vastasi: "Tehkää parannus, ja kastettakoon kukin teistä Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksiantamukseksi, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan.
39. Teille ja teidän lapsillenne tämä lupaus on annettu ja kaikille kaukana oleville, ketkä ikinä Herra, meidän Jumalamme, kutsuu."
Jumalan kansan Pyhä Raamattu U.S
Kuva

Job 22:26 silloin on ilosi oleva Kaikkivaltiaassa, ja sinä nostat kasvosi Jumalan puoleen.
Avatar
Irene
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5746
Liittynyt: 24.10.2013 09:02

Re: Jumalan sanaa Joulukuu

ViestiKirjoittaja Irene » 09.12.2019 07:40

    Kuva

Matteus 10
16. Minä lähetän teidät kuin lampaat susien keskelle: olkaa siis älykkäät kuin käärmeet ja viattomat kuin kyyhkyset.
17. Olkaa varuillanne ihmisten suhteen, sillä he vetävät teitä oikeusistuimiin, ja synagoogissaan he ruoskivat teitä.
18. Teitä viedään maaherrojen ja kuningasten eteen minun tähteni, todistukseksi heille ja kansoille.
19. Kun he vetävät teitä oikeusistuimiin, älkää huolehtiko siitä, miten tai mitä puhuisitte. Teille näet annetaan sillä hetkellä, mitä teidän on sanottava.
20. Ettehän te itse ole puhumassa, vaan teidän Isänne Henki puhuu teissä.
Jumalan kansan Pyhä Raamattu U.S
Kuva

Job 22:26 silloin on ilosi oleva Kaikkivaltiaassa, ja sinä nostat kasvosi Jumalan puoleen.
Avatar
Irene
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5746
Liittynyt: 24.10.2013 09:02

Re: Jumalan sanaa Joulukuu

ViestiKirjoittaja Irene » 10.12.2019 08:55

    Kuva

Heprealaiskirje 13
12. Siksi myös Jeesus kärsi portin ulkopuolella pyhittääkseen kansan verellään.
13. Menkäämme siis hänen luokseen "leirin ulkopuolelle" hänen tähtensä pilkkaa kärsien.
14. Eihän meillä ole täällä pysyvää kaupunkia, vaan me etsimme tulevaa.
15. Uhratkaamme siis hänen kauttaan alati Jumalalle kiitosuhria, se on, niiden huulten hedelmää, jotka ylistävät hänen nimeään.
Jumalan kansan Pyhä Raamattu U.S
Viimeksi muokannut Irene päivämäärä 11.12.2019 07:34, muokattu yhteensä 1 kerran
Kuva

Job 22:26 silloin on ilosi oleva Kaikkivaltiaassa, ja sinä nostat kasvosi Jumalan puoleen.
Avatar
Irene
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5746
Liittynyt: 24.10.2013 09:02

Seuraava

Paluu Jumalan sanaa

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron