Voimallinen on Hänen armonsa. Heinäkuu

Fredrik Wislöff. Psalmien kirjasta otetuin tekstein.

Re: Voimallinen on Hänen armonsa. Heinäkuu

ViestiKirjoittaja Irene » 13.07.2014 10:24

      Kuva

    11. heinäkuuta.

    Älä heitä minua pois minun vanhalla iälläni, älä hylkää minua, kun voimani loppuu. 71:9.
    Psalmilaulaja katsoo taaksepäin elämäänsä - syntymästään saakka (6. jae) viimeisiin päiviinsä asti (9. jae).
    Ja niin hän jättää itsensä Jumalan varjelukseen ja huolenpitoon.
    Jumala auttoi meitä sinä päivänä, jolloin synnyimme.
    Hän itse antoi meille elämän.
    Ja sitten hän on pitänyt meistä huolen, ylläpitänyt ja johtanut tähän päivään saakka.
    Sitä muistellessamme meidän tulisi puhjeta ylistykseen ja kiitokseen.
    Ja sitten me tiedämme senkin, että Jumala on uskollinen.
    Ei meidän tarvitse kauhistua vastaisiakaan vuosia.
    Hän ei heitä meitä vanhalla iällämme eikä hylkää meitä, kun voimamme loppuu.
    Kuta enemmän tarvitsemme häntä, sitä suurempi on hänen huolenpitonsa.
    Aika kuluu.
    Vuodet liittyvät vuosiin.
    Mutta uskollinen Jumala ei heitä meitä ainoanakaan elämämme päivänä.
Kuva

Job 22:26 silloin on ilosi oleva Kaikkivaltiaassa, ja sinä nostat kasvosi Jumalan puoleen.
Avatar
Irene
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5746
Liittynyt: 24.10.2013 09:02

Re: Voimallinen on Hänen armonsa. Heinäkuu

ViestiKirjoittaja Irene » 13.07.2014 10:26

      Kuva

    12. heinäkuuta.

    Minä odotan alati ja yhäti minä sinua kiitän. 71:14.

    Vedämme viivan »alati» sanan alle.
    Sehän tässä on huomionarvoista.
    »Minä odotan alati», nimittäin Jumalaa.
    Kaikkien kristittyjen elämässä on aikoja, jolloin ei ole helppoa pitää kiinni uskosta ja toivosta.
    Joudumme kiusaukseen jättää kaiken sikseen.
    Sellaisina aikoina on toivo koetteella.
    Silloin käy ilmi, onko toivomme elävää toivoa - onko se todella ankkuroituna Jumalaan ja hänen lupauksiinsa.
    Emme milloinkaan tarvitse toivoa niin suuresti kuin raskaina aikoina.
    Älä heitä sikseen.
    Älä menetä rohkeuttasi.
    Sano itsellesi ja Jumalallesi:
    »Minä odotan alati.»
    Varmasti et joudu häpeään.
    Jumalan apu ja pelastus on jo tulossa.
    Silloin sinä kiität ja ylistät häntä.
    »Yhäti minä sinua kiitän.»
    »Liitän kiitokseen uuden kiitoksen» (norj. käännös).
Kuva

Job 22:26 silloin on ilosi oleva Kaikkivaltiaassa, ja sinä nostat kasvosi Jumalan puoleen.
Avatar
Irene
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5746
Liittynyt: 24.10.2013 09:02

Re: Voimallinen on Hänen armonsa. Heinäkuu

ViestiKirjoittaja Irene » 13.07.2014 10:30

      Kuva

    13. heinäkuuta.

    Minun suuni on julistava sinun vanhurskauttasi, sinun pelastustekojasi kaiken päivää, sillä niiden määrää en minä tunne. 71:15.

    Psalmilaulajan aivan valtaa Jumalan hyvyys ja hänen moninaiset lahjansa.
    Jos hänen pitäisi kertoa niistä, menisi siihen »koko päivä».
    »Sillä niiden määrää en minä tunne.»
    Jumalan lahjoja ei voi laskea kukaan - hänen hyvyytensä osoituksia meitä kohtaan.
    Niitä voisi verrata tähtiin.
    Jos yritämme laskea niitä, huomaamme pian, ettemme pysty siihen.
    Kuta enemmän tähyämme taivaalle, sitä enemmän tähtiä silmämme keksii.
    Kuta tarkemmin katsomme elämäämme, sitä useampia Jumalan hyvyyden osoituksia näemme.
    »Niiden määrää en minä tunne.»
    Mutta ellemme kykene laskemaan Jumalan lahjoja, tulisi meidän puhjeta kiitokseen.
    Jumala on hyvä!
    Olkoon koko elämämme kuin avara ylistysvirsi hänen kiitoksekseen!
Kuva

Job 22:26 silloin on ilosi oleva Kaikkivaltiaassa, ja sinä nostat kasvosi Jumalan puoleen.
Avatar
Irene
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5746
Liittynyt: 24.10.2013 09:02

Re: Voimallinen on Hänen armonsa. Heinäkuu

ViestiKirjoittaja Irene » 15.07.2014 08:16

      Kuva

    14. heinäkuuta.

    Sinä, joka olet antanut meidän kokea paljon ahdistusta ja onnettomuutta, sinä virvoitat meidät jälleen henkiin, ja maan syvyyksistä sinä tuot meidät takaisin. 71:20.

    Ahdistukset ja onnettomuudet ovat olleet niin rajuja, että psalmilaulaja tuntee kuin hänet olisi surmattu ja vajotettu maan syvyyksiin.-Sellaiselta tuntuvat joskus ahdistuksen väkevät iskut.
    Ihminen on aivan herpaantunut ja maahan murjottu.
    Mutta Jumala ei jätä lastaan tähän voimattomuuteen.
    »Sinä virvoitat meidät jälleen henkiin, ja maan syvyyksistä sinä tuot meidät takaisin
    Kaikki on tuleva jälleen hyväksi.
    Jätä se vain Jumalan käsiin.
    Hän parantaa lyömänsä haavan.
    Hän »virvoittaa jälleen henkiin», antaa uutta elämän rohkeutta ja uutta voimaa.
    Kerran tunnet itsesi taas iloiseksi ja vahvaksi.
Kuva

Job 22:26 silloin on ilosi oleva Kaikkivaltiaassa, ja sinä nostat kasvosi Jumalan puoleen.
Avatar
Irene
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5746
Liittynyt: 24.10.2013 09:02

Re: Voimallinen on Hänen armonsa. Heinäkuu

ViestiKirjoittaja Irene » 15.07.2014 08:19

      Kuva

    15. heinäkuuta.

    Hän olkoon niinkuin sade, joka nurmikolle vuotaa, niinkuin sadekuuro, joka kostuttaa maan. 72:6.

    Jumalan siunausta verrataan tässä elämää ja kasvua antavaan sateeseen.
    Niitetty niitty näyttää näytelleen osansa loppuun.
    Heinät on ajettu kotiin, ja niitty on alaston ja tyhjä.
    Mutta sitten tulee sade juuri oikeaan aikaan, ja taas alkaa niitty viheriöidä.
    Se itää ja versoo uutta satoa varten.
    Ihminen voi toisinaan tuntea olevansa kuin »vastaniitetty niitty» (norj. käännös).
    Tunnemme itsemme väsyneiksi ja kuin tien päähän päässeiksi.
    Vähäinen elämänsatomme on korjattu.
    Ja nyt on aika ja elämä lopussa.
    Vaan ei.
    Hän on kuin sade, joka vastaniitetylle niitylle vuotaa.
    Niitty on viheriöivä jälleen.
    Jumalan siunauksen sade luo uutta elämää.
    Aurinko paistaa vielä.
    Vuosi ei ole lopussa.
    Odota uutta kasvuaikaa, siitä tulee runsaampi kuin ensi sadosta.
Kuva

Job 22:26 silloin on ilosi oleva Kaikkivaltiaassa, ja sinä nostat kasvosi Jumalan puoleen.
Avatar
Irene
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5746
Liittynyt: 24.10.2013 09:02

Re: Voimallinen on Hänen armonsa. Heinäkuu

ViestiKirjoittaja Irene » 16.07.2014 16:54

      Kuva

    16. heinäkuuta.

    Pysyköön hänen nimensä iankaikkisesti, ja versokoon hänen nimensä niin kauan kuin aurinko paistaa. Hänessä he itseänsä siunatkoot. 72:17.

    Monet nimet olivat aikoinaan tunnettuja ja kunnioitettuja, mutta ovat nyt unohtuneet.
    Toiset ovat muistissa: ne siirtyvät historiaan ja ovat muistomerkkeinä menneestä suuruuden ajasta.
    Mutta Jeesuksen nimestä on voimassa: Hänen nimensä pysyköön iankaikkisesti.
    Hänen nimensä versoo niin kauan kuin aurinko paistaa.

    Jeesuksen nimi on elävä todellisuus lukemattomille ihmisille.
    Sitä ei ikinä unohdeta.
    Se ei kuuluvain historiaan: hän elää vielä tänäkin päivänä.
    Hänen nimensä versoo.
    Se osoittaa yhä uutta elinvoimaa pelastukseksi kaikille, jotka uskovat.
    He siunaavat itsensä hänessä.
    Kiitetty olkoon Jumala siunatusta Jeesus - nimestä.
    Se pysyy iankaikkisesti.
Kuva

Job 22:26 silloin on ilosi oleva Kaikkivaltiaassa, ja sinä nostat kasvosi Jumalan puoleen.
Avatar
Irene
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5746
Liittynyt: 24.10.2013 09:02

Re: Voimallinen on Hänen armonsa. Heinäkuu

ViestiKirjoittaja Irene » 22.07.2014 18:35

      Kuva

    17. heinäkuuta.

    Totisesti, Jumala on hyvä Israelille, niille, joilla on puhdas sydän. 73:1.

    Kärsimyksen ongelma on kaikkina aikoina askarruttanut ihmisiä.
    Jumalan lastakin voi toisinaan ahdistaa kysymys Jumalan hyvyydestä.
    Jumalan rakkaus voi joskus peittyä synkkiin pilviin.
    Emmekä me sittenkään voi luopua uskomasta, että Jumala on hyvä.
    Kaikkiin arvoituksiin ja kysymyksiin on Jumalan lapsella itse asiassa vain yksi vastaus:
    »Totisesti, Jumala on hyvä Israelille, niille, joilla on puhdas sydän.»
    Jos luovumme siitä vakaumuksesta, että Jumala on hyvä, pimenee kaikki ympärillämme.
    Vaikkemme ymmärräkkään Jumalan menettelyä, pitää kuitenkin järkähtämättä paikkansa:
    Jumala on hyvä.
    Hän on rakastavainen, ja hän on viisas.
    Hän tietää, mitä hän tekee, ja kaikki hänen tekonsa sanelee hänen hyvyytensä.
Kuva

Job 22:26 silloin on ilosi oleva Kaikkivaltiaassa, ja sinä nostat kasvosi Jumalan puoleen.
Avatar
Irene
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5746
Liittynyt: 24.10.2013 09:02

Re: Voimallinen on Hänen armonsa. Heinäkuu

ViestiKirjoittaja Irene » 22.07.2014 18:37

      Kuva

    18. heinäkuuta.

    Minun jalkani olivat vähällä kompastua, olivat aivan liukahtaa. Sillä minussa nousi kateus ylvästelijöitä kohtaan. 73:2-3.

    On olemassa oikeutettua suuttumusta jumalattomuutta ja vääryyttä vastaan.
    Kristittyinä emme saa menettää kykyämme reagoida vääryyttä ja syntiä nähdessä.
    Mutta tähän suuttumukseen hiipii helposti lihallisuutta, syntiä.
    Me närkästymme jumalattomaan sen vuoksi, että hänen käy hyvin, kun taas me itse kamppailemme monien vaikeuksien keskellä.
    Tietämättämme on närkästyksessämme hiven kateutta ja kenties myös persoonallista vastenmielisyyttä asianomaista kohtaan.
    Sellainen suuttumus ei ole hyvästä.
    »Minun jalkani olivat vähällä kompastua, olivat aivan liukahtaa. Sillä minussa nousi kateus ylvästelijöitä kohtaan
    Meidän on varjeltava mielemme saamasta vammaa.
    Suuttumuksen kakana ei saa koskaan olla persoonallista kärkeä.
    Muutoin voi suuttumus johtaa meidät lankeemukseen.
Kuva

Job 22:26 silloin on ilosi oleva Kaikkivaltiaassa, ja sinä nostat kasvosi Jumalan puoleen.
Avatar
Irene
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5746
Liittynyt: 24.10.2013 09:02

Re: Voimallinen on Hänen armonsa. Heinäkuu

ViestiKirjoittaja Irene » 22.07.2014 18:40

      Kuva

    19. heinäkuuta.

    Minä mietin päästäkseni tästä selvyyteen; mutta se oli minulle ylen vaikeata, kunnes minä pääsin sisälle Jumalan pyhiin salaisuuksiin. 73:16-17.

    Jumalan johdatus ihmiselämässä saattaa usein olla arvoituksellinen.
    Jos me mietimme päästäksemme selvyyteen, voi se olla meille ylen vaikeata.
    Ja tämä kiusaa meitä kunnes pääsemme sisälle Jumalan salaisuuksiin.
    Siitä pitäen käy kaikki toisenlaiseksi.
    Me viemme salaisuudet mukanamme Jumalan eteen.
    Vaikkemme saisikaan niihin tietopuolista vastausta, lakkaavat ne kuitenkin kiusaamasta ajatuksiamme.
    Jumalan luona rauhoitumme.
    Näemme, että hänen johdatuksensa on ihmisille paras, vaikkemme käsitäkään sen tarkoitusta.
    Sillä Jumalan pyhäkössä me näemme elämän iäisyysvalossa.
    Jumala ei pidä silmällä vain ajallista hyvinvointiamme.
    Tärkeämpää on se, mikä on kuoleman ja haudan tuolla puolen.
    Kun Jumala toimii, on hänen silmämääränään iäisyys.
Kuva

Job 22:26 silloin on ilosi oleva Kaikkivaltiaassa, ja sinä nostat kasvosi Jumalan puoleen.
Avatar
Irene
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5746
Liittynyt: 24.10.2013 09:02

Re: Voimallinen on Hänen armonsa. Heinäkuu

ViestiKirjoittaja Irene » 22.07.2014 18:43

      Kuva

    20. heinäkuuta.

    Minä pysyn alati sinun tykönäsi. 73:23

    Alati Herran tykönä.
    Tämä on Jumalan lapsen onni.
    Hyvinä päivinä Jumala pyhittää ilon , raskaina aikoina hän keventää murheen.
    »Minä pysyn alati sinun tykönäsi.»
    Kristitty ei ole koskaan yksin.
    Kun hän herää aamulla, on Jumala hänen luonaan.
    Kun hän aterioi, siunaa Jumala hänen ruokansa.
    Kun hän menee työhön, on Jumala hänen rinnallaan.
    Jos surut ja murheet kohtaavat, siirtää hän ne Jumalan huomaan.
    Jos hän tuntee väsymystä, antaa Jumala voimaa.
    Aamusta iltaan viipyy hänen ajatuksensa Jumalan luona.
    Kun hän vaipuu yön lepoom, valvoo Jumala hänen untaan.
    Näin kuluvat päivät ja vuodet ja koko elämä.
    »Minä pysyn alati sinun tykönäsi.»
    Ja kuoleman tullen hän saa lähteä täältä ollakseen »aina Herran kanssa» (1.Tess.4:17).
    »Se olisi monin verroin parempi» (Fil. 1:23).
Kuva

Job 22:26 silloin on ilosi oleva Kaikkivaltiaassa, ja sinä nostat kasvosi Jumalan puoleen.
Avatar
Irene
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5746
Liittynyt: 24.10.2013 09:02

EdellinenSeuraava

Paluu Voimallinen on hänen armonsa

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 0 vierailijaa

cron