JAAKOBIN PAINI
sun kanssasi päivän koittoon
ja voitti sun,
kun aurinko yöstä nousi.
Sa aamulla siunasit hänet.
Olen paininut, Herra,
sun kanssasi monta yötä
ja monta päivää-
olen paininut verille asti.
Olen saanut sinusta kiinni
ja painanut rintaani vasten.
Mutt´taas haparoinut tyhjää
on kohta käteni mun:
olen paininut, Herra, yössä
kera kuoleman-tyhjyyden,
kera elämän-toivottomuuden.
Oi mikset antaudu, Herra,
sa mulle kuin muille
pysyväisesti, täydellisesti!
Ma käyn sun viittahas kiinni,
en päästä sua ja ma huudan.
Ma huudan pohjasta
sydämen toivottoman:
oi koska mun aamuni saapuu,
oi koska, koska,
Herra, sa siunaat minut!
Lauri Pohjanpää.
